Villasukat ja pohjattomat kengät

Noin vuosi sitten olin Snurressa ostamassa lankaa eräisiin lahjaksi meneviin villasukkiin. Minun ei pitänyt ostaa mitään muuta, mutta silmiini osui vyyhti Lanitium ex Machinan käsinvärjättyä sukkalankaa värissä Romance. Ihastuin väriin ikihyviksi ja noh, arvaatte varmaan, ostin sen. Tiesin tekeväni sukat itselleni, mutta työ on antanut odottaa itseään. On ollut muita töitä puikoilla, olen etsinyt jotain sopivaa pitsisukkamallia, milloin mitäkin. Nyt kudoin ne kaikkein yksinkertaisimman mallin mukaan.

Lankaa kehutaan kovasti, mutta minä en pidä sen tuntumasta kudottaessa. Lanka tuntuu minun sormiini terävältä, epäaidolta, ei karhealta niinkuin villalanka, vaan epämiellyttävältä. Toivon sukkien pehmenevän käytössä, koska pidän väristä todella paljon. Itselle muistiin: 2,5 mm puikot ja 68 silmukkaa. Enhän minä näitäkään sukkia olisi oikeasti tarvinnut. Edelliset ovat vielä parsittavissa kasaan ja esikoisen jalan venähdettyä voin / saan käyttää hänen pieneksi jääneitä sukkiaan, mutta tulipahan taas yksi projekti listalta tehtyä.

Tämä ostolakkoni tuntuu yhdeltä suurelta huijaukselta, koska materiaaleja on edelleen vaikka ja mihin. Pidemmän päälle en halua käyttää tekemättömien projektien tekemistä oikeutuksena sivuuttaa tarveharkintaa, haluan kutoa sukat vain jos sellaiset tarvitsen, en siksi, että lanka niihin on olemassa. Mutta sittenkin, pöytä on saatava tyhjäksi, jotta voin oikeasti alkaa elää tarveperusteisesti. Ihminen tarvitsee vain tietyn määrän villasukkia ja niitä voi parsia useamman kerran ennenkuin hävittää teräosuuden ja vasta sitten purkaa varren käyttääksen sen uudelleen. En halua käyttää rakasta harrastustakaan oikeutuksena materiaalien ylikulutukselle. Tiedän, että hyvin moni tekee niin, mutta minä en halua enää jatkossa toimia siten. Nyt elän ylitsepursuavien varastojen kanssa, mutta se tilanne tulee muuttumaan.

Seitsemän kuukautta ostolakkoa takana. Joudun myöntämään rikkoneeni sitä taas: ostin pussillisen taimimultaa ja kesäkurpitsan siemeniä. Esikoinen antoi synninpäästön siemenille, koska niitä nyt voisi vaikka syödä, mutta mullan osalta lapset totesivat, että olisin voinut mennä ulos ja kaivaa sitä jonkun pensaan alta. Itse näen molemmat keinona hankkia ruokaa. Hyvät taimet kasvavat kunnon mullassa ja hyvät taimet tuottavat hyvän sadon. En ostanut mitään muita siemeniä, niitä minulla riittää.

Ostamattomuuden lisäksi olen miettinyt ylikulutusta muutenkin. Ei se, että tein jotain itse, tee asiasta yhtään oikeutetumpaa. Itse tekeminen on vain astetta parempi kuin ostaminen, varsinkin jos käyttää uusia materiaaleja. Leivoin chocolate chip cookieseja. Ihan varmasti lapset syövät niistä jokaisen eikä hävikkiä tule ja tottakai he ilahtuivat kun saivat niitä välipalaksi, mutta ei sekään voi olla oikeutus ylikulutukselle. Sen allekirjoitan, että tottumuksen takia me tarvitsemme aina silloin tällöin jotain hyvää, mutta jos sunnuntaina syötiin laskiaispullat ja eilen juotiin pirtelöt, niin tänään olisi varmasti pärjännyt ilman herkkuja.

Astioita on mennyt rikki, osa korjauskelvottomaksi ja siksi roskiin. Mitään en ole ostanut tilalle, vaikka mieli olisi tehnyt. Joihinkin on tullut pieni särö. En anna sen haitata, mutta käyttäminen olisi mukavampaa, jos terävät reunat voisi hioa. Pitäisi ostaa timanttikivi, mutta se saa nyt odottaa. Kengistäni irtosi tänään pohja. Ihmettelin, että tuntuupa oudolta käveleminen, mutta lumen seassa en nähnyt mitään kummallista. Kotona huomasin pohjan puuttuvan kokonaan. Kävelin osan matkaa uudestaan, mutta en löytänyt sitä. Jännityksellä odotan, mitä suutari sanoo, ovatko nämä entiset vai vielä korjattavissa.

Ihanaa maaliskuuta!

Vuodenaikahaaste: talvi

Huovutetut tumput. 100 prosenttista islantilaista villaa. En tiedä, onko olemassa mitään talvisempaa kuin huovutetut tumput, siksi osallistun näillä tumpuilla Tavaroiden taikamaailman Vuodenaikahaasteeseen. 

Lapaset on helppo ja nopea kutoa (itselle muistiin: 6mm puikot ja 38 silmukkaa). Siksi ihmettelen, miten on voinut kestää kolme vuotta lankojen ostamisesta näiden tekemiseen? Onneksi langat eivät marinoituessaan yleensä mene miksikään. Se nyt vielä puuttuisi, että tulisi lankahävikkiäkin.

Jos nyt ostaisin lankaa, ostaisin ehdottomasti suomalaista villaa. Pidän tästä LettLopista, pidän todella paljon, mutta ajatus siitä, että suomalaisesta villasta jopa puolet hävitetään, tuntuu järkyttävältä (lue lisää esim täältä). Ja vain siksi, että siitä ei olla valmiita maksamaan riittävästi. Se saa minut hyvin surulliseksi. Kunhan ostolakkoni on takanapäin ja seuraavan kerran oikeasti tarvitsen lankaa, aion ostaa suomalaista villaa.

Huovutuksen kanssa saa aina toivoa parasta ja varautua pahimpaan. Pesin nämä kaksi kertaa 40 asteessa, ennenkuin ne olivat huopuneet sopivasti. Tumput on tänään testattu ulkona ja olen oikein tyytyväinen.

 

Tämä oli Vuodenaikahaasteen viimeinen etappi. Johanna, kiitos hauskan ja mielenkiintoisen haasteen emännöimisestä. Haasteessa oli sopivasti tehtäviä sopivalla aikajänteellä ja ohjeet olivat riittävän väljät monipuoliselle osallistujajoukolle. Oli kiva osallistua. 

Neljä melkein stiplua ja yksi stiplu

Lokakuun viimeinen päivä. Kaupat ovat täynnä joulukarkkeja. Hyllymetrit eivät riitä ja käytäville on kasattu lavoittain konvehteja. Ilokseni panin merkille, että aika moni tarjoaa kivoja peltirasioita pahvilaatikon sijaan. Todellisuudessa kyse on tietysti markkinoinnista ja pyrkimyksestä myydä lahjaksi vielä enemmän karkkeja ja suklaata. Ilmastoahdistus painaa mieltäni tosissaan, kun kaiken suklaan sijasta näen vain muoviin käärittyjä pahvilaatikoita, joiden sisällä on lisää yksittäisiin kääreisiin pakattuja karkkeja tai muotoon prässättyjä muovilevyjä, joihin konvehdit on upotettu.

Tämä Fazerin peltirasia houkuttaisi minua ihan kauheasti. Minä tosissani haluaisin tämän. Tykkään sisällä olevista suklaista ja minulla olisi heti käyttöä rasialle. Oikein selitin kaupassa mukana olevalle kuopukselle, kuinka kannessa on todella kätevät saranatkin. Sittenkin, suklaiden kilohinta on järkyttävä eikä minulla oikeasti ole tietoa, mitä olisin rasiaan laittanut. Maltoin mieleni. Ei tullut stiplua, tuli melkein stiplu.

Toinen melkein stiplu tapahtui, kun aloin tehdä joululahjapusseja. Olin ihan varma, että vaikka varastoistani voi jotain sopivia kankaita löytyä, niin ei ainakaan mitään tarpeeksi kivoja ja jouluisia. Olin englantilaisen Higgs & Higgsin sivuilla ja keräämässä tuotteita ostoskoriin (välittämättä tuotteiden ekologisuudesta tai lähettämisestä lentorahdilla) ja hyvin lähellä tilaamista, mutta sitten mietin, miten joutuisin kirjoittamaan tänne ja tunnustamaan virheeni. Tulin järkiini ja suljin koneen. Stiplu jäi melkein stipluksi, ryhdyin kaivelemaan kangasvarastojani ja ompelemaan kankaisia joululahjapusseja.

Pussit tulevat oman perheen käyttöön, joten käytin kaikkia mahdollisia erilaisia kankaita ja kangassoiroja hyväksi. Toivon, että jouluaattona lahjoja avattaessa kukaan ei ihmettele, miksi pussin kulmasta kulmaan menee ylimääräinen sauma. Tai miksi punaisen pellavan sauma on ommeltu viininpunaisella ja poltetun oranssin värisellä langalla. Suunnittelin tekeväni koiran kanssa lenkin lähimpään Eurokankaaseen ostamaan punaista lankaa. Olimme jo matkalla, kun tajusin, että ei, tämä on juuri se haaste, mitä olen odottanut. Älä osta punaista lankaa. Käytä sitä, mitä sinulla on. Ja niin onneksi tein. En stiplannut.

Kaikkien pussien ulkopuoli on yksiväristä pellavaa. Näin ne ovat mielestäni kauniita asetella kuusen alle pitkin joulukuuta ja sopivat keskenään yhteen. Pussin sisäpuoli on puuvillaa. Halusin nimenomaan kaksinkertaiset pussit, jotta lahjan sisältö ei näy eikä tunnu niin helposti läpi.

Loppujen lopuksi sain tehtyä 15 joululahjapussia. Kaikki eri kokoisia, koska kankaan koko määräsi pussin koon, kaikissa erilainen sidontanauha, sen mukaan mitään kaapista löytyi. Tämän jälkeen voin vain ihmetellä, että ihan oikeasti, miten saatoin edes harkita uusien kankaiden ostamista. Nyt vain toivon, että rakkaat lapseni hyväksyvät, että jatkossa lahjoja ei revitä auki, vaan rusetit ja solmut avataan kaikessa rauhassa. Vielä on jonkun verran paperia ja nauhaa aikaisemmilta vuosilta, että saadaan pehmeä ja sujuva siirtymä roskattomaan jouluun.

Pienimmät pussit tein pellavasta yksinkertaisina. Visioin painavani niihin valkoisia lumihiutaleita. Kysyin lähipiirin askartelijoilta, josko kenelläkään olisi lainata lumihiutaleleimasinta. Kun ei ollut, ryhdyin etsimään netistä kivan näköistä ja sopivan kokoista. Ja löytyihän niitä. Siskoni ilmoitti kreivin aikaan, että hänellä olisi jouluaiheisia leimasimia, vaikkakaan ei lumihiutaletta. Päätin, että niillä mennään. Tuli vain melkein stiplu.

Valkoista mustetta en edes ajatellut ostavani, vaan päätin, että tyydyn kaapissani olevaan mustaan. Olisin mielelläni käyttänyt myös punaista ja hopeaa, mutta ne olivat kuivuneet. Viime vuonna yhden lahjapaketin koristeena ollut sinkkisydän pääsi sekin uuteen käyttöön lahjapussin koristeena.

Joululahjapussit on tehty, mutta ensimmäinen tekemäni joululahja ei mahdu niistä yhteenkään. Tein koirallemme kelluvan kapulan vesinoutojen harjoitteluun, tai ylipäätään vesileikkeihin. Päällystin kepin lasten vanhan repun selkäpehmusteella, teippasin sen tiiviisti ilmastointiteipillä. Ompelin samaisesta repusta päällisen ja tein kahvan. Erinomainen mainosreppu, mutta nyt se on käytetty loppuun. Aiemmin syksyllä käytin sitä jollan pressun paikkaamiseen.

Mutta sitten tapahtui se stiplu. Ei melkein stiplu, vaan stiplu. Kävin ostamassa kaksi kerää lankaa anopin lahjasukkia varten. Meinasin mennä ostamaan kaikkia tarvitsemiani värejä, mutta onneksi tarkistin ajoissa, mitä laatikostani löytyy. Seitsemän kerän sijasta ostin vain kaksi ja sukkapuikot. Asiat, mitkä olin kirjoittanut ostoslistaan, en mitään muuta. Olin tyytyväinen. Kunnes kotona ymmärsin, että ostamalla 2mm puikot minusta tuli lakkorikkuri! Puikot eivät mene lahjaksi, ne jäävät minulle. Toki on olemassa lieventäviä asianhaaroja: ostin puikot voidakseni tehdä lahjan ja minulla ei ole ainoitakaan 2 mm sukkapuikkoja. Mutta silti, stiplu on stiplu.   

Tuntuu tylsältä, varsinkin kun rikkominen tapahtui huomaamatta, tiedostamatta, voisi kai sanoa vahingossa, lahjan suunnittelemisen ja tekemisen innostuksessa. Toisaalta se oli huolimattomuutta, en keskittynyt asiaan, mikä osaltaan tekee siitä vielä pahempaa, pystyn näköjään ostamaan asioita miettimättä sen enempää. Mutta en aio ruoskia itseäni sillä enempää. Tätä stiplua lukuunottamatta olen onnistunut olemaan kolme kuukautta ostolakossa, ja minusta se merkitsee enemmän kuin yksi stiplu.

Nöyrtyminen

Elokuu hurahti ohi ja voin tyytyväisenä todeta, että ostolakko edistyy hyvin. Mitään mielitekoja ei juuri ole ollut ja olo on ehkä jopa aavistuksen pettynyt: näin helppoako on lopettaa ostaminen? Se ei tietenkään yksistään riitä, vaan raivattavaa ja ylimääräistä tavaraa täytyy vähentää kotoa.

Olen kutonut sukkia, koska lankojahan minulla riittää. Halusin käyttää loppuun keväällä ostamani sateenkaarilangan, johon ensin ihastuin ja sitten epäihastuin. Näiden sukkien myötä saavutin neutraalin suhtautumisen. Sain kudottua langan loppuun ja käytettyä muutaman muunkin vajaan kerän. Hyvä minä.

Sukat ovat vielä päättelemättä, mutta se on vain osoitus siitä, että minulta jää hommat kesken. Innoissani aloitan uuden ennenkuin edellinen on tehty loppuun. Joku psykologi osaisi ehkä diagnosoida minut ja antaa tälle nimenkin.

Minulla ostolakkoon kuuluu olennaisena osana keskeneräisten projektien loppuunsaattaminen. Laskin, että alun 44 projektista olen saanut yliviivata jo kahdeksan! Mikä siinä on, että kun listaa alunperin niin ihanat ja houkuttelevat mutta sittemmin kesken jääneet työt, ne alkavat tuntua jopa luotaantyöntäviltä. Niihin on vaikea tarttua. On paljon helpompaa aloittaa uusia, kuten nämä lapaset, jotka eivät olleet millään edes alustavalla suunnittelulistalla.

Enkö minä ikinä opi? Ilmeisesti en. Tai sitten omien tapojen muuttaminen vaatii oikeasti enemmän aikaa kuin kuukauden. Vuosi on varmaan ihan hyvä aika tapojen muuttamiselle - pysyvästi.

Nöyryyttä minä olen oppinut kuluneen kuukauden aikana. Aiemmin ajattelin, että kyllä minä saan puristettua hammastahnasta ihan kaiken pois, että turha niitä tuubeja on lähteä leikkaamaan auki. Onneksi päätin kuitenkin kokeilla, koska tämä "ihan tyhjäksi puristettu" tuubi riitti vielä kuudeksi päiväksi nelihenkisessä perheessä! Yritän olla pahoittamatta mieltäni kaikista niistä vajaasti käytetyistä tuubeista, joita olen matkan varrella heittänyt roskiin. Ne ovat menneitä, mutta tästä eteenpäin aion leikata kaikki tuubit auki ja aikuisten oikeasti käyttää loppuun asti. Aion myös uskoa kokeneempia ja nöyrtyä entisestään, muissakin asioissa.
 

Jouduinhan minä nöyrtymään myös hapanjuurileivonnankin suhteen. Kerroin jo aiemmin, miten ensimmäisellä yrityksellä kävi. Toinen yritys aikaansai kyllä leivän, mutta hyvin tiiviin sellaisen. Onneksi se maistui esikoiselle eikä sitä tarvinnut heittää pois.

Kolmannella kerralla lisäsin taikinaan hiivaa ja sain aikaiseksi leivän, hyvän makuisen, mutta päätin, että on ihan turha leipoa hapanjuurella jos kuitenkin käyttää hiivaa. Parin päivän päästä huomasin juuren olevan pilalla. Tällä erää hapanjuurileivontani on päättynyt.

Olen yrittänyt nöyrästi käyttää kuiva-ainekaappini kummajaisia pois. Tein pinaattilättyjä, joihin lisäsin yhtä kummajaisista, härkäpapurouheseosta. Lätyistä tuli hyvin lättymäisiä, ei kovinkaan pinaattisia. Minusta ne olivat ihan ok, mies tykkäsi, esikoinen pystyi syömään muutaman, kuopus yhden suupalan (sokerilla kuorrutettuna). Miten iloinen olenkaan, että mieheni syö loppuun kaikki keitokseni. Hän on meidän perheen "jätemylly" (kaikella kiitollisuudella, rakas), hän syö sen, mikä ei muille maistu.

Ostolakon aikana olen yrittänyt tehdä viikottaisen ruokalistan ja käydä kaupassa sen mukaisesti. Tämä on minulle vaikeaa ja vaatii opettelua. Haastetta lisää se, että haluan välttää muovipakkauksia, hyödyntää olemassa olevia aineksia, lisätä kasvisten määrää ja vähentää lihan määrää. Potenssiin X haasteen nostaa tietynlaiseen ruokaan tottuneet lapset, joista toinen on vielä erittäin nirso. Mutta en valita, tässä on mielikuvitukselle työtä! Muilta osin koko perhe on hyvin mukana tässä minun ostolakossani.

Ihanaa syyskuuta Sinulle!

Vuodenaika haaste: kevät

Kevät. Aurinkoinen parveke kutsuu kahville, vaikka ihan vielä siellä ei tarkenisikaan. Peitto jalkojen päällä ja kuppi lämmintä kahvia, kyllä sitä pärjää. Mutta mutta, jos kahvi on keitetty pressopannulla ja tuotu siinä ulos, se jäähtyy ensimmäisen kupin aikana. Ja koska olisi inhottavaa keskeyttää parvekekahvit ja mennä hakemaan påtåri sisältä lämpimästä, päätin tehdä pressopannulle lämmittimen.

Tiedän toki, että kahvi ei parane seisottamalla pressopannussa. Ja jos rehellisiä ollaan, minulle kyllä riittää yksi kupillinen (josta vähintään puolet on kuumaa maitoa). Mutta mieheni tykkää juoda pari pientä kupillista mustana, enkä halua hänen juovan kylmää kahvia. Etsin inspiraatiota googlettamalla french press warmer ja cafetiere cosy. Päätin pitäytyä yksinkertaisessa ja mennä niillä materiaaleilla, mitä kotoa löytyy.

Termoskassista jäi yli juuri sopivan kokoinen pala vanua (eristeeksi) ja alumiinipinnoitettua puuvillakangasta (vuoreksi). Melkein kolme vuotta sitten ompelin mökille istuintyynyt, niistä ylijäänyt pieni pala kangasta oli juuri sopiva lämmittimen ulkopuoleksi. Minä nautin, kun huomaan, ettei palan säästäminen ollut sittenkään turhaa. Vielä enemmän tietysti nautin, kun pystyn tekemään jotain hyödyllistä ja tarpeellista kotoa löytyvistä tarvikkeista. Napit ja kuminauha on nekin kierrätetty jostakin. Mistä, en edes muista enää.

Tämä oli ehdottomasti kevään inspiroima projekti ja tällä osallistun Tavaroiden taikamaailma -blogin vuodenaika haasteeseen. Kuvat eivät ole kovin keväisiä ja aika viime metreille tämä osallistuminen jäi, mutta ei onneksi viime sekunneille ;)

Ja kun kahvin keittämisellä aloitettiin, on sillä hyvä lopettaakin. Juomme edelleen ihan tavallista suodatinkahviakin. En halua ostaa enää kertakäyttöisiä suodatinpusseja. Ne on pakattu joko muoviin tai kartonkiin ja niiden valmistuksessa on ymmärtääkseni käytetty muovia (saumojen liimaaminen ei onnistu muuten). 

Ompelin kankaisia kesto suodatinpusseja! Ostin Eurokankaasta 30 senttiä valkaisematonta lakanakangasta. Käytin paperista suodatinpussia kaavana (avasin sauman), leikkasin kankaasta niin monta kuin pystyin (eli 9 kappaletta), huolittelin pussien reunat ja ompelin saumat kahteen kertaan. Näin ne kestävät kuumaa kahvia ja jatkuvaa pesua. Näitä on nyt käytetty viikon verran (kuvassa vielä käyttämättöminä) ja olen erittäin tyytyväinen.

Taas yksi kertakäyttöinen asia vähemmän. Maapallo kiittää!

Taimihässäkät KAL

Ensimmäistä kertaa osallistuin KAL:iin ja täytyy sanoa, että jotakin koukuttavaa tällaisessa yhdessä tekemisessä on. Marja vanuttunut villasukka -blogissa keräsi viherpeukaloita mukaan ja niin innostuin minäkin kutomaan pitkiä kirjoneulesukkia. Vähän jännitti lankojen valitseminen sokkona, mutta hyvien vihjeiden avulla lopputulos on mielestäni onnistunut.

Kaikki langat löytyivät varastostani. Pohjaväri on valkoista Nallea, kukat Nallea ja Maijaa, ruukut niin ikään Maijaa. Kudoin sukat medium koossa, mutta jotakin onnistuin mokaamaan, koska sukat eivät mahdu jalkaani! Pohje on liian pieni. Ehkä tein alun liian tiukkana, koska puolesta välistä alaspäin sukat ovat minulle sopivat. Vaan ei haittaa, näin kauniit sukat on ilo lahjoittaa eteenpäin jollekin.

Hyvin pitkälle pysyin päivittäisessä tahdissa, aamuisin ensimmäiseksi katsoin uuden ohjeen ja koko päivän sormia syyhysi päästä puikoille. Vasta toiseksi viimeisen ohjeen kohdalla jäin jälkeen ja sitten tuntui, ettei aikaa kutomiselle ole ollenkaan. Valmistuminen venyi, mutta niin siinä joskus käy.

Kiitos, Marja, kun järjestit tämän KALin. Kiitos kauniista mallista ja selkeistä ohjeista! Nyt kun sukat on kudottu ja maaliskuu lähenee jo puolta väliä, voi alkaa istuttaa niitä oikeita siemeniä.

#jämätammikuu

Kudoin itselleni lapaset. Ne eivät olleet millään listallani, mutta niin vaan päätyivät puikoille, heh.

Vähän aikaa sitten vierailin Mehukekkerit-blogissa ja löysin mukaansa tempaavan haasteen: #mehukekkeritkässävuosi . 7-vuotiaan uteliaisuudella ja innolla lähdin haasteeseen mukaan, ilman sen suurempia suunnitelmia. Itsensä haastaminen on aina hyvästä, katsotaan miten pitkälle selviydyn! Tammikuu on jämäkuu ja langanjämiähän minulta löytyy.

Näillä lähdin liikkeelle: merinoa, alpakkaa ja muita ihanuuksia, 100 prosenttia täyttä lankaa. Suunnitelmat muuttuivat matkan varrella ja musta vaihtui keltaiseen. Näistä tuli uskomattoman pehmeät ja lämpimät luksusjämälapaset. Näillä osallistun tammikuun haasteeseen #jämätammikuu.

Itselle muistiin: 3mm puikot, varressa 42 silmukkaa, kämmenessä 44. Kulutus 59 grammaa. Ihan hirveä päätteleminen! Tammikuun teeman mukaisesti seuraavakin jämätyö on hahmottumassa, aika keväisiä värejä jo!

Ahkeraa viikkoa! Nautitaan lumesta, nyt kun sitä vielä on!