Virkattu huolisyöppö

Olen nähnyt huolisyöppöjä jonkun verran myynnissä. Mielestäni ihana ajatus, hellyyttäviä otuksia. Mutta olen pitänyt niitä "pienten juttuina". Ei enää alakouluikäisille. Eikä tuttavapiirissä ole ollut ketään sopivan ikäistä, kenelle sellaisen tekisin. Onneksi kuulin, että kuopuksen luokkakaverilla on oma huolisyöppö, ja tämän äidin kehuvan kuinka kiva juttu otus on. Pääsin kuin pääsinkin tekemään huolisyöppöä, synttärilahjaksi kuopuksen luokkakaverille, aiemmin mainitun hyvälle kaverille.

Virkkaamalla tein tämän kauhukaapparin, joka lupasi mutustaa huolet ja hotkia surut. Angstiahmatti-nimeäkin mietin, mutta lasten ei ehkä tarvitse vielä tietää, mikä on angsti. Lankana Blend Bamboo, koukkuna tuttu ja turvallinen 3mm. Vetoketju, suun trikoo ja nappisilmät löytyivät kaikki varastosta. Näillä hampailla syöpöttelee huolen jos toisenkin, vai mitä?

Tätä oli kiva tehdä. Malli on omasta päästä, vaikka tottakai jossain takaraivossa raksutti näkemäni aidot huolisyöpöt. Tuntuu, kuin työn edetessä omatkin huolet olisivat vähentyneet. Valitsin väreiksi reilusti mustan ja valkoisen, jotta sain vähän rockimman olemuksen. Mielestäni on kumma, että kuopuksen, joka yleensä tykkää jutuista mitä teen, mielestä tämä ei ollut kovin kiva juttu, kun taas esikoinen, joka yleensä ei niin innostu tekemistäni jutuista, oli tästä niin innoissaan, että pyysi minua tekemään hänellekin omansa. 

Kuka osaisi neuvoa, miten raitavirkkauksessa pääsisi eroon tuosta "saumasta"? Se on takapuolella, mutta silti.

Korkeutta tyypillä on melkein 25 senttiä. Langankulutuksesta en osaa sanoa, koska muistin punnituksen vasta kun vetoketju ja kita olivat jo paikoillaan. Minä tykkään tästä ja olen toteutukseen tyytyväinen. Toivon, että saajan huolet vähenevät lahjan myötä! 

Iloista alkanutta vappuviikkoa!

Hupsista

Olin pyörällä keskustassa ja päätin piipahtaa Snurressa. Enhän minä mitään tarvinnut, mutta jos joku ihana lanka tulisi vastaan, voisin ajatella kutovani itselle kesäpaidan. Toisaalta, torkkupeittokin vähän huutelisi minua. Jaa että jos joku ihana lanka tulisi vastaan. Ketäköhän luulin huijaavani? Kun avaa Snurren oven, voiko muuta odottaakaan? Minä tulin kotiin mukanani kilo lankaa, puolet siitä varattuna paitaan, puolet peittoon. Hupsista.

Kotona koin hiukan huonoa omaatuntoa ja päätin laskea olemassa olevat lankani. Mielestäni olen kutonut ahkerasti ja käyttänyt hyvin jämälankoja. Toki olen ostanutkin lankaa, mutta silti. Varastoni painoi 6 634 grammaa.

Ei paha, ajattelin, mielessäni 15 kuukauden takainen lukema 8 848 grammaa. Sitten muistin, että työn alla olevat huivi, palmikkoneuletakki ja pojan villapaita, yhteensä 1 242 grammaa puuttuvat tästä. Oikea luku olisikin 7 876 grammaa.

Kun tuohon lisää uusimmat hankintani ja varmasti jossain projektipussukassa olevat juuri nyt unohtamani langat, on minun tunnustettava, että minulla on noin 9 kiloa lankaa. Vastoin luuloani varastoni ei ole pienentynyt, päinvastoin. Tiedän, etteivät langat mene pilalle, saavat marinoitua vuosiakin, mutta minulle tuo 9 kiloa on liikaa. Lupaan, että ainakin yritän saada keskeneräiset valmiiksi ja tuota perusvarastoa pienemmäksi. Sitten aloitan nuo uudet ihanuudet. Ja lupaan yrittää, ettei tuo lankavarastoni enää nykyisestään kasvaisi.

Milloin sinä olet viimeksi inventoinut lankasi? Paljonko sitä on?

Uusi vanha pelikaappi

Viikonloppu mökillä. Haravointia, omenapuun siirto, puutarhassa kävelyä ja uuden suunnittelua, perunamaan lannoitus ja kääntö. Ihanaa reipasta ulkoilua raikkaassa kevätsäässä. Mielessä teidän sydämelliset ja mahtavan kannustavat kommentit inspiroimattomuuteeni. Lämmin kiitos kaikista niistä, oloni, ennenkaikkea mieleni, on jo paljon positiivisempi!

Mökillä säilytämme pelejä parvella avohyllyssä, jonka isäni rakensi ehkä noin 35 vuotta sitten äitini pyynnöstä silloiseen mökkikeittiöömme. Hylly ei ole kaunis, täynnä tavaraa lähinnä kaaosmainen. Mutta se on ollut tukeva, toimiva ja täynnä tunnetta. Muistan, kuinka ihailin isääni, että miten kukaan osaa rakentaa tuollaisen hyllyn, miten tietää, mitä pitää tehdä.

Sitten siskoni muutti ja häneltä jäi muuton yhteydessä ylimääräiseksi kaksi Lundian ovea. Päätin piilottaa kaaoksen ovien taakse. Mitat olivat melkein sopivat, vain "pientä" säätöä tarvittaisiin.

Kavensin hyllyt, madalsin päädyt. Periaatteessa simppeli homma, mutta kun hylly ei alunperinkään ollut täysin vaaterissa, haastetta riitti.

Päälle halusin lisätason tuomaan ilmettä ja kaappimaisuutta kalusteelle. Sen tein "sahaa, liimaa, hio, maalaa" -tekniikalla vanhasta hyllynä toimineesta liimapuulevystä. Olen lopputulokseen tyytyväinen (kunhan saan ovet säädettyä vaateriin). Kaapin päälle olisi kiva löytää joku valaisin, mutta luulenpa, että legot täyttävät tason hyvinkin pian: pelaamisen jälkeen parvella leikitään ehdottomasti eniten legoilla ja aina on niitä rakennelmia, mitkä pitää säästää seuraavaan kertaan.

Tämä ei ole missään nimessä täydellinen, mutta vanhasta avohyllystä, vanhoista ovista ja vanhasta liimapuulevystä tehdyksi kierrätyskalusteeksi tämä on mielestäni onnistunut projekti. Pelit ovat kaikki samassa paikassa ja siististi katseilta piilossa!

Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

Plääh

Pääni on tyhjä. Mikään ei oikein inspiroi. Onko viikon kuumeflunssa vienyt voimani? Vaiko poikien jatkuvalta tuntuva keskinäinen nahistelu? Onko tämä tavallista kevätväsymystä? Kaikki tuntuu vain toistavan itseään, kiertävän kehää. Kun en muutakaan keksinyt, kaivoin jämälankojani esille ja aloitin virkata afrikkalaisia kukkia. En tiedä, mitä näistä tekisin, mutta sopivan aivotonta touhua tämä on. Ja lopputulos on aina kaunis. Josko se innostus sieltä kuoriutuisi talviturkin alta.

Kuopuksen huoneeseen sain sentään verhon ommeltua. Työ odotti tekijäänsä reilu puolitoista vuotta, mutta nyt se on tehty. Laskosverho Linumin kankaasta. Koko huone on nyt paljon viihtyisämpi, ja sen pitäisi tuntua ihanalta, mutta en osaa nauttia tästäkään.

Yleensä kevät on ihanaa aikaa, uuden alkua. Siemenkylvöjä ja istutuspuuhia. Basilika on hyvässä kasvussa, mutta muuten tuntuu, ettei mikään kasva niinkuin pitäisi. Inhottaa tällainen negatiivisuus, yleensä keskityn positiivisiin asioihin ja nautin jo pienestäkin kasvusta, näen sitä sielläkin, missä sitä ei ehkä oikeasti ole, nyt tilanne on ihan päinvastoin. En meinaa tunnistaa itseäni näiden ajatusten keskellä.

Positiivisuutta ja optimismia tarvitsisin seuraavaankin työhön. Kaksi vuotta sitten aloitin palmikkoneuletakin tekemisen itselleni. Viime keväänä jatkoin työtä, ja nyt taas pari viikkoa sitten. Minua epäillyttää koko työ, olenko ehkä jo kyllästynyt siihen? Tuleeko siitä taas minulle väärän kokoinen? Päätyykö se valmiiden mutta hylättyjen töiden joukkoon? Saanko sitä edes valmiiksi?
Tavallisesti koukuttavien palmikoiden tekeminen tuntuu nyt lähinnä puurtamiselta.

Plääh. En osaa muuta sanoa. Jostain pitäisi nyt kaivaa (mieluummin saada) lisää energiaa ja innostusta. Ihana kevätaurinko ei tänä keväänä tunnu riittävän. Kaipaan jotain ihan uutta. Uusia tuulia, mitkä veisivät kokonaan mukanaan.

Penaali

Suoria lainauksia kuopuksen ja minun välisestä keskustelusta muutama viikko takaperin:
- Äiti, voisitko sä tehdä mulle uuden penaalin?
- Onko sun edellinen mennyt rikki?
- Se on ihan hyvä vielä, mutta ajattele miten paljon helpompaa mun olis käydä koulua, kun penaalissa olis paikat valmiina kynille ja ne olis siinä järjestyksessä ja kumikin olisi helppo vaan ottaa omasta kotelostaan eikä mun tarvis käyttää tunnilla aikaa tavaroiden etsimiseen?
- En tiennytkään, että teillä on tunnilla noin kova kiire (hymähdän). Minkälainen sen penaalin sitten pitäisi olla?
- Se olis niinku tän muotonen ja sit siinä olis vetoketju että se aukeais kokonaan sillai näin ja tässä olis kynät ja tässä olis kumi. Ja se vois olla vihree tai musta.

Hyvin argumentoitu, hyvin suunniteltu. Minä heltisin ja ryhdyin toimeen. Lopputuloksena melkein esitettyjen toiveiden mukainen penaali.

Kannen sisäpuolella kuminauhalenkeillä paikat kynille.

Sisäpuolella heti etureunassa samoin kuminauhasta paikka kumille.

Yritin toteuttaa mahdollisimman hyvin esitetyt toiveet. Paitsi että ei tullut vihreää, koska varastostani ei löytynyt mitään sopivaa vihreää kangasta. Ompelin penaalin vanhojen farkkujen lahkeista. Sisäosan sentään vuoritin mustalla kankaalla. Alunperin yksinkertainen ajatus tuotti yllättävän paljon pohdintaa ja pähkäilyä. Vetoketju asettui kerrankin hyvin (heti ensiyrittämällä), mutta pohjassa ja kannessa tukikankaana käyttämäni kovikehuopa ei tunnu asettuvan ei sitten millään.

Valkoinen vetoketju kaipasi tuekseen vielä jotain valkoista. Eri kuva-ajatusten jälkeen päädyin applikoimaan pojan nimen kanteen. Luulisi tämän penaalin palautuvan takaisin omistajalleen, jos joskus katoaa jonnekin.

Yllättävän haastava projekti kaikkine näpertelyineen, mutta kiva sellainen. Kaikki materiaalit löytyi omasta varastosta, vetoketju ja farkku kierrätettyä. Minä näen tässä vaikka mitä virheitä, mutta kun poika on tyytyväinen ja iloinen uudesta penaalistaan, olen minäkin. 

Jäätelösukat

Iloista pääsiäistä!

Minä saan laittaa pääsiäisenä jalkaan uudet villasukkani, jotka kudoin Novitan Nallesta. 

Herkullisen keväinen Taika Jäätelö. Ei mitään kikkailuja, ei rapotin vaihtumiskohtien täsmäytystä. Vain neljä pääteltävää lankaa. Tykkään! Mieleen tulee Helsingin Jäätelötehtaan aikanaan myymä sekoitus -maku, johon oli kaavittu kaikkien melkein tyhjien jäätelöpurkkien loput. Harmi, ettei sitä enää myydä.

 

Jokin sukissa muistuttaa 80-luvusta. Ehkä tuo pastellivärien sekoitus? Hyvin karkkimaiset nämä joka tapauksessa ovat.

Ja taas kasvoi varastoni pienellä jämäkerällä pätkävärjättyä lankaa. Mitäköhän siitä keksisin? Sitä miettiessäni toivotan Sinulle Iloista Pääsiäistä!