31.10.2018

Neljä melkein stiplua ja yksi stiplu

Lokakuun viimeinen päivä. Kaupat ovat täynnä joulukarkkeja. Hyllymetrit eivät riitä ja käytäville on kasattu lavoittain konvehteja. Ilokseni panin merkille, että aika moni tarjoaa kivoja peltirasioita pahvilaatikon sijaan. Todellisuudessa kyse on tietysti markkinoinnista ja pyrkimyksestä myydä lahjaksi vielä enemmän karkkeja ja suklaata. Ilmastoahdistus painaa mieltäni tosissaan, kun kaiken suklaan sijasta näen vain muoviin käärittyjä pahvilaatikoita, joiden sisällä on lisää yksittäisiin kääreisiin pakattuja karkkeja tai muotoon prässättyjä muovilevyjä, joihin konvehdit on upotettu.


Tämä Fazerin peltirasia houkuttaisi minua ihan kauheasti. Minä tosissani haluaisin tämän. Tykkään sisällä olevista suklaista ja minulla olisi heti käyttöä rasialle. Oikein selitin kaupassa mukana olevalle kuopukselle, kuinka kannessa on todella kätevät saranatkin. Sittenkin, suklaiden kilohinta on järkyttävä eikä minulla oikeasti ole tietoa, mitä olisin rasiaan laittanut. Maltoin mieleni. Ei tullut stiplua, tuli melkein stiplu.

Toinen melkein stiplu tapahtui, kun aloin tehdä joululahjapusseja. Olin ihan varma, että vaikka varastoistani voi jotain sopivia kankaita löytyä, niin ei ainakaan mitään tarpeeksi kivoja ja jouluisia. Olin englantilaisen Higgs & Higgsin sivuilla ja keräämässä tuotteita ostoskoriin (välittämättä tuotteiden ekologisuudesta tai lähettämisestä lentorahdilla) ja hyvin lähellä tilaamista, mutta sitten mietin, miten joutuisin kirjoittamaan tänne ja tunnustamaan virheeni. Tulin järkiini ja suljin koneen. Stiplu jäi melkein stipluksi, ryhdyin kaivelemaan kangasvarastojani ja ompelemaan kankaisia joululahjapusseja.


Pussit tulevat oman perheen käyttöön, joten käytin kaikkia mahdollisia erilaisia kankaita ja kangassoiroja hyväksi. Toivon, että jouluaattona lahjoja avattaessa kukaan ei ihmettele, miksi pussin kulmasta kulmaan menee ylimääräinen sauma. Tai miksi punaisen pellavan sauma on ommeltu viininpunaisella ja poltetun oranssin värisellä langalla. Suunnittelin tekeväni koiran kanssa lenkin lähimpään Eurokankaaseen ostamaan punaista lankaa. Olimme jo matkalla, kun tajusin, että ei, tämä on juuri se haaste, mitä olen odottanut. Älä osta punaista lankaa. Käytä sitä, mitä sinulla on. Ja niin onneksi tein. En stiplannut.


Kaikkien pussien ulkopuoli on yksiväristä pellavaa. Näin ne ovat mielestäni kauniita asetella kuusen alle pitkin joulukuuta ja sopivat keskenään yhteen. Pussin sisäpuoli on puuvillaa. Halusin nimenomaan kaksinkertaiset pussit, jotta lahjan sisältö ei näy eikä tunnu niin helposti läpi.


Loppujen lopuksi sain tehtyä 15 joululahjapussia. Kaikki eri kokoisia, koska kankaan koko määräsi pussin koon, kaikissa erilainen sidontanauha, sen mukaan mitään kaapista löytyi. Tämän jälkeen voin vain ihmetellä, että ihan oikeasti, miten saatoin edes harkita uusien kankaiden ostamista. Nyt vain toivon, että rakkaat lapseni hyväksyvät, että jatkossa lahjoja ei revitä auki, vaan rusetit ja solmut avataan kaikessa rauhassa. Vielä on jonkun verran paperia ja nauhaa aikaisemmilta vuosilta, että saadaan pehmeä ja sujuva siirtymä roskattomaan jouluun.


Pienimmät pussit tein pellavasta yksinkertaisina. Visioin painavani niihin valkoisia lumihiutaleita. Kysyin lähipiirin askartelijoilta, josko kenelläkään olisi lainata lumihiutaleleimasinta. Kun ei ollut, ryhdyin etsimään netistä kivan näköistä ja sopivan kokoista. Ja löytyihän niitä. Siskoni ilmoitti kreivin aikaan, että hänellä olisi jouluaiheisia leimasimia, vaikkakaan ei lumihiutaletta. Päätin, että niillä mennään. Tuli vain melkein stiplu.


Valkoista mustetta en edes ajatellut ostavani, vaan päätin, että tyydyn kaapissani olevaan mustaan. Olisin mielelläni käyttänyt myös punaista ja hopeaa, mutta ne olivat kuivuneet. Viime vuonna yhden lahjapaketin koristeena ollut sinkkisydän pääsi sekin uuteen käyttöön lahjapussin koristeena.


Joululahjapussit on tehty, mutta ensimmäinen tekemäni joululahja ei mahdu niistä yhteenkään. Tein koirallemme kelluvan kapulan vesinoutojen harjoitteluun, tai ylipäätään vesileikkeihin. Päällystin kepin lasten vanhan repun selkäpehmusteella, teippasin sen tiiviisti ilmastointiteipillä. Ompelin samaisesta repusta päällisen ja tein kahvan. Erinomainen mainosreppu, mutta nyt se on käytetty loppuun. Aiemmin syksyllä käytin sitä jollan pressun paikkaamiseen.


Mutta sitten tapahtui se stiplu. Ei melkein stiplu, vaan stiplu. Kävin ostamassa kaksi kerää lankaa anopin lahjasukkia varten. Meinasin mennä ostamaan kaikkia tarvitsemiani värejä, mutta onneksi tarkistin ajoissa, mitä laatikostani löytyy. Seitsemän kerän sijasta ostin vain kaksi ja sukkapuikot. Asiat, mitkä olin kirjoittanut ostoslistaan, en mitään muuta. Olin tyytyväinen. Kunnes kotona ymmärsin, että ostamalla 2mm puikot minusta tuli lakkorikkuri! Puikot eivät mene lahjaksi, ne jäävät minulle. Toki on olemassa lieventäviä asianhaaroja: ostin puikot voidakseni tehdä lahjan ja minulla ei ole ainoitakaan 2 mm sukkapuikkoja. Mutta silti, stiplu on stiplu.   


Tuntuu tylsältä, varsinkin kun rikkominen tapahtui huomaamatta, tiedostamatta, voisi kai sanoa vahingossa, lahjan suunnittelemisen ja tekemisen innostuksessa. Toisaalta se oli huolimattomuutta, en keskittynyt asiaan, mikä osaltaan tekee siitä vielä pahempaa, pystyn näköjään ostamaan asioita miettimättä sen enempää. Mutta en aio ruoskia itseäni sillä enempää. Tätä stiplua lukuunottamatta olen onnistunut olemaan kolme kuukautta ostolakossa, ja minusta se merkitsee enemmän kuin yksi stiplu.

25.10.2018

Saippuaa, sukkia ja suunnistusta

Vuosi sitten ajattelin ensimmäisen kerran saippuan tekemistä. Lueskelin aiheesta netistä ja ihastelin muiden aikaansaannoksia. Tammikuun alussa tilasin muutaman saippuamuotin ja helmikuussa lipeää. Lainasin kirjastosta erilaisia saippuakirjoja. Maaliskuussa tein ensimmäiset omat saippuani. Se oli kivaa, jännittävää ja koukuttavaa. Noin kuukauden olemme käyttäneet tuota itse tehtyä saippuaa ja olen ollut tyytyväinen. Siksi tein toisen satsin kypsymään.  


Netti on pullollaan toinen toistaan houkuttelevampia tarvikkeita saippuantekoon, mutta pitkälle pääsee ihan kotoa löytyvilläkin asioilla. Enää en ostaisi edes perusmuotteja, koska maitotölkilläkin pärjää ihan hyvin. En ole ostanut enkä tule ostamaan hajusteita ja saippuamassoja, lipeän lisäksi kaikki muu löytyy ruokakaupasta.


Ja olisihan maailmassa kaikkea muutakin kivaa (ja lisää tuotetaan koko ajan). Sukkaplokit. Niitä olen ihastellut useamman vuoden, mutta en ole koskaan osannut päättää, minkä kokoiset ostaisin, ja siksi ne ovat jääneet hankkimatta. Olen  ehkä odottanut, että myyntiin tulisi säädettävä malli, mutta sellaisen puuttuessa olen edelleen ilman sukkaplokkeja. Tai olin vielä eiliseen asti. Tässä minun versioni köyhän miehen sukkaplokista. Pahvilaatikosta leikattu muotti käärittynä muovikelmuun. Ruma kuin mikä, mutta toimii.


Plokkini on kokoa 38, mutta kutomani sukat ovat 39/40. Siksi ne odottavat, että teen lisää plokkeja, ennenkuin pääsevät muotoiltavaksi. Kuopuksen sirossa koon 38 jalassa kuviot eivät pääse oikeuksiinsa. Novitan palmikkosukkien ohje löytyy täältä, minä käytin lankana 7veikkaa. Tykkään näistä, voisin hyvin tehdä toisetkin, ehkä harmaana.


Nämä pienet noin 32 koon sukat odottavat nekin muotoilua. Lankalaatikossani on kummitellut jo muutaman vuoden yksittäinen liila kerä Maijaa. Olen monesti aloittanut sen ja taas purkanut. Nyt sain sen kulutettua näihin sukkiin ja pois kummittelemasta laatikostani. Näistäkin tuli mielestäni kivat sukat, vaikka alku tuntuikin todella epäillyttävälle.


Nämä kummatkaan sukat eivät olleet projektilistallani. Minulla vain oli niihin sopivat langat ja sukkia tarvitaan aina, joten tulipahan tehtyä. Lankavarastoni pienentäminen on hyvästä, mutta se ei ole päällimmäisenä tarkoituksena ostolakossani. Vaikka tämä alkoi ostolakkona (joka pitää edelleen), huomaan ajattelevani kaikkea kulutusta enemmän ja enemmän. Mikä on kohtuullista, mikä tarpeellista, mitä minä haluan. En ole vielä päässyt tilanteeseen, jossa minä hallitsisin projektejani eikä toisinpäin, enkä ole saanut kotiamme sivottua ja raivattua niinkuin olisin osana elämänhallintaa halunnut, mutta olen matkalla. Olen miettinyt ruokailutottumuksiamme, elintarvikkeiden alkuperää, kemikaalikuormaa, lasten vaatteita ja talvikenkiä (vaikka lasten tarvikkeet eivät ostolakkooni kuulukaan). Niin paljon olisi tehtävää, että tuntuu kuin pää olisi välillä pyörällä eikä mistään saa kiinni. Ostamattomuus on helppoa, samoin on helppoa istua sohvan nurkkaan kutomaan. Sen sijaan on vaikeaa löytää tasapaino lapsille maistuvan ja terveellisen, vihreän ruoan välillä. On vaikeaa perustella omia valintojaan ihmisille, jotka ajattelevat asioista aivan päinvastoin. Ja minulle on äärimnmmäisen vaikeaa luopua suklaasta ja korvata kahvimaito kauramaidolla.

Olen itse valinnut tieni ja tiedän, mikä on päämääränä. Päämäärän löytäminen on kuitenkin aikamoista suunnistusta.

21.10.2018

Syysloma

Syysloma. Suurin osa siitä oltiin mökillä nauttimassa kauneimmasta ruskasta, mitä minä muistan. 


Olisin halunnut kanervia kuistille, mutta en tietenkään ostanut. Muutamassa paikassa mökin läheisyydessä kasvaa niitä, mutta ne eivät olleet enää "kelvollisia". Päätin käyttää sitä mitä luonto tarjoaa ja sehän tarjosi parastaan. Vaahteranlehdistä tein kimppuja terassinpöydälle.


Keräsin mustikan- ja puolukanvarpuja, tarkoituksena tehdä kransseja. Keräsin myös käpyjä ja lehtikuusenoksia askartelutarpeiksi. Reilu pari kuukautta jouluun, haluan alkaa valmistautua! Kun pakkasimme autoa kotimatkaa varten, pelkäsin jo miehen hermostuvan kun tuon koko metsän autoon, mutta onneksi hän on oppinut kärsivälliseksi kanssani.


Sain vihdoin valmiiksi verhon mökin eteiseen ulko-oven eteen. Paksuhko villakangas ja vuorina untuvakangas. Helmikuussa ompelin verhon kertaalleen, mutta sen nostomekanismi osoittautui käytössä toimimattomaksi. Nyt tein siitä laskosverhon ja se toimii erinomaisesti. Täydellinen lisäeriste yksinkertaiselle ulko-ovelle. Samoin sain viritettyä kiinnitysmekanismin eteisessä säilytettäville tikkaille. Nyt tikkaat ovat seinää vasten ja pienessä eteisessä on reilusti enemmän tilaa. Miksi ihmeessä tämän idean toteuttaminen on kestänyt iäisyyden? Saman ajan olen ärsyyntynyt, kun tikkaat ovat aina tiellä.


Olin tyytyväinen tämän rästityön tekemiseen, se on stressannut mina jatkuvasti. Ihan niinkuin muutama vuosi sitten juuttilangasta kaukosäätimille virkkaamani korikin. Kori on lerpattanut vähän joka suuntaan. Tämän syysloman aikana sain sen kovetettua vesiliimaseoksella ja miten paljon toimivampi ja kauniimpi siitä tuli! Kun aloitin ostolakkoni, minulla oli 44 projektia to do -listallani. Nyt niitä on "enää" 33.


Kuopus sai toivomansa purjehduspipon ja voi miten iloiseksi hän tuli. Pipo jäi samantien päähän, vain ruokapöydässä hän suostui riisumaan sen. Yhtään valitusta ei kuulunut, että villasukista purkamani Nalle-lanka olisi ollut liian karkeaa. Minulla itselläni vain on petturi-olo. Aiemmin olen ostanut erikoispehmeitä merino ja cashmere-lankoja, jotta poikien asusteet olisivat mahdollisimman mukavia käyttää. Tuntuu kuin olisin lyönyt avokämmenellä vasten kasvoja ja "pakotan" käyttämään karkeahkoa sukkalankaa. No, en tietenkään pakota. Lapsi on tyytyväinen ja niin pitäisi minunkin olla. Sain tehtyä jotain toivottua kierrätetystä materiaalista ilman, että piti käydä ostamassa mitään uutta.


Otsaa vastaan on edes vähän pehmeämpää Vuorelman Vetoa. Sininen purettu lanka ei olisi yksistään riittänyt, siksi kudoin taitteen alle piiloon jäävään kohtaan mustan raidan esikoisen piposta ylijääneellä langalla. Pienet nöttöset jäi molemmista vielä yli odottamaan seuraavaa projektia.


Tämä pipo ei ollut millään projektilistalla, se oli vain kuopuksen ex tempore toivomus kun näki esikoisen pipon. Sitähän elämä on, aina tulee väliin jotain muuta. Samaa sarjaa on esikoisen lempivillasukkien pidentäminen. Huomasin niiden jääneen pari kokoa liian pieniksi. Tarjouduin kutomaan kokonaan uudet sukat, koska nämä sukat ovat jo kolmas versio alunperin tekemistäni sukista. Kaksi vuotta sitten kudoin sukat nykyiseen malliinsa. Edelleenkin esikoinen halusi vain ja ainoastaan nämä sukat. Purin kärjen ja kudoin väliin muutaman kerroksen lisää.


Neljä kertaa yhden ja saman langan käyttäminen saa riittää. Kun nämä aikanaan kuluvat puhki, haluan keksiä jotain muuta.

11.10.2018

Kiusauksia

Esikoinen pyysi kesäkuussa, että tekisin hänelle pipon. "Sellaisen, mitä purjehtijat käyttää, sellaisen purjehduspipon, minkä reunan voi taittaa ylös, joko vähän tai paljon. Tumman sininen tai musta."  Pyyntöä seuraavalla viikolla kävin Lahdessa Pitsi & Palmikossa ostamassa mustaa Vuorelman Vetoa, tummansinisestä ei löytynyt sopivaa sävyä. Heti pian neljän kuukauden jälkeen sain pipon kudottua.


3 mm puikoilla 2o2n joustinneuletta. Ehkä maailman puuduttavin työ pimeinä syysiltoina, kun mikään valo ei tunnu riittävän. Pojan ilme, kun sai kertaalleen puretun pipon lopulta päähänsä, teki kaikesta siristämisestä vaivan arvoisen. Ja tottakai tuntui hyvältä saada vetää taas yksi keskeneräinen projekti yli.


Kuopus kokeili pipoa ohimennen ja sanoi se päässään vetoavasti hymyillen: "Äiti, kun sä teet niin ihania pipoja, niin voisitko sä tehdä mullekin tällaisen? Mä mielelläni pitäisin tällaista sun tekemää pipoa." Voin tottakai tehdä, mutta... Esikoisen piposta jäi pieni määrä lankaa, se ei yksistään riitä. Mitään samanpaksuista lankaa minulta ei löydy ei mustana eikä tummansinisenä. Kiusaus mennä ja ostaa lankaa lisää ensi viikolla on suuri. Kun ostaisin lankaa lasta varten, se olisi jopa mahdollista ostolakon sääntöjen mukaan. Silti, en haluaisi mennä ostamaan yhtään lisää lankaa. Muistin yhdet Nalle-langasta kutomani villasukat, joita on jo kertaalleen jatkettu, kuten kuvasta näkyy, mutta jotka ovat silti jääneet lapsille pieneksi. Sukat ovat nukkaantuneet, mutta muuten niitä on käytetty hyvin vähän ja lanka ei ole juurikaan kulunut. Onnistuisinko tekemään toisen purjehduspipon ylijääneestä lankakerästä ja näistä sukista? Mustan langan voisi kutoa taitteen kohdalle, jolloin ulkopuoliset eivät sitä huomaisi.  Odotan itsekin jännittyneenä, mihin päädyn.


Tällä viikolla olen muutenkin taistellut kiusauksia vastaan. Ostamalla kaksi pakettia tiettyjä muroja, saisi kuitin lähettämällä lahjaksi Kastehelmi-tuikkukipon. Minulla on niitä entuudestaan kaksi ja tykkäisin todella paljon nyt saatavilla olevista väreistä. Ostolakkoni aikana saan ostaa elintarvikkeita, joten se olisi sikäli mahdollista, mutta jotenkin se tuntuisi väärältä. En tietenkään tarvitse yhtään tuikkukippoa lisää, mutta niin, kuten sanoin, väri olisi kiva. Kyseiset murot ovat kyllä hyviä, mutta olen välttänyt niitä vuoden alusta asti, koska ne on pakattu muoviin. Antaisinko siis kiusaukselle periksi ja rikkoisin muovittomuuspyrkimyksiäni? Ostaisinko elintarvikkeita saadakseni kuitin, jonka voin vaihtaa tavaraan? Toistaiseksi olen pysynyt tiukkana ja uskon, että pystyn nujertamaan tämän kiusauksen.

Vältän muoviin pakattuja karkkeja. Lapset saavat lauantaikarkkinsa irtokarkkeina ja kaupoista löytyy riittävästi vaihtoehtoja ilman muovia. Metallirasioihin pakatut kovat hedelmäkarkit ovat suosikkejani, Fazerin Sinistä unohtamatta. On kuitenkin päiviä, jolloin on pakko lipsua muovittomuudesta. 15-vuotishääpäivämme kunniaksi minun täytyi, tai ei tietenkään täytynyt, mutta halusin ostaa pussillisen yksittäispakattuja Alku-karkkeja. Samoja karkkeja oli tarjolla häissämmekin, ja niillä on siksi erityistä tunnearvoa minulle. Minä lasken karkit elintarvikkeisiin, joten ostolakkoa en rikkonut, mutta pyrkimystä muovijätteen vähentämiseksi kyllä.


Kaupassa käydessäni huomasin joulukalentereiden ja piparkakkutaikinoiden saapuneen. Ajatus joulusta pyörii joka päivä enemmän ja enemmän mielessä. Odotan joulua innolla, mutta vähän pelottaa, miten ostolakko (ja ennenkaikkea omat ekologisemmat ajatukseni) vaikuttavat jouluun. Tiedän, että saan hankkia lahjoja, ne ovat ostolakon ulkopuolella, mutta silti. Jouluahjojen paketointi, riittääkö vanhat paperit? Onko minulla kankaita, mistä voisin ommella lahjapusseja? Miten kaikki lempijoulukarkit, jotka pakattu tuhanteen kertaan muoviin? Vaikka minä pystyisin olemaan ilman niitä, aiheuttaisiko niiden puute lapsille vuosituhannen mustimman joulun? Tuikut ja kynttilät? Tottakai saan polttaa loppuun ne mitä minulla on (ja niitähän riittää), mutta löydänkö oikeita värejä? Miten hyvä / huono asia kynttilöiden polttaminen ylipäätään on ympäristön kannalta? Osaanko rakentaa tunnelmallisen joulukodin ilman yhtään joulukukkaa? Mielessäni on niin monta asiaa, mitkä haluan tehdä eri tavoin kuin aikaisempina vuosina, että parempi aloittaa suunnittelu hyvissä ajoin. Aloitan heti huomenna. 

7.10.2018

Kierrätystä ja kulutusta

Raitasukat työn alla. Niin perusvillasukat kuin vain voi olla. Koko noin 41 ja värit sen mukaisia, mitä 7V lankalaatikostani löytyi. Tykkään näistä, mutta samaan aikaan huomaan miettiväni, ovatko nämä jo menneen talven lumia? Sosiaalinen media on täynnä toinen toistaan ihanampia kirjoneulesukkia kudottuna erilaisista uutuuslangoista. Lankoja ja ohjeita tulee aina uuden sesongin väreissä ja malleissa, ihan niinkuin pikamuotiakin. Jatkuvasti luodaan haluja saada uusin kuvio työn alle, uusimmat sävyt puikoille. Kun kaverillakin on. Novitan toimitusjohtaja totesi Yhteishyvälle antamassaan haastattelussa, että ennen neulottiin tarpeeseen, nykyisin huvin vuoksi. Kutominen on hyvästä ja itse tehty on aina itse tehty, mutta ylikuluttamisen vaara on langoissakin (enköhän minä sen nimenomaan tiedä).


Viime viikon minulla on ollut kirpputoripöytä itsepalvelukirpputorilla ja jonkun verran minulla oli lasten villasukkia ja lapasia myynnissä (eivät menneet kaupaksi). Muutama pieneksi jäänyt, mutta suurimmaksi osaksi tarpeettomia, ylimääräisiä, kun minusta on ollut kiva kutoa lapsille. Aaaargh.


Kaiken kaikkiaan sain myytyä lähes sata tavaraa. Minusta se on hyvin, mutta toki niitä jäi myymättäkin ja toki niitä on kotona edelleen vaikka kuinka. Minua ahdistaa se järjetön tavaramäärä kirpputoreilla (ja tietysti kotona). Kaikki tavarat (uskallanko sanoa suurin osa tavaroista?) ei tule ikinä pääsemään käyttöön vaan joutuu jätteeksi. Niin paljon turhaa. Jätteen määrää lisää se, että jokaiseen tuotteeseen pitää kiinnittää hintalappu. Minä kiinnitin ne lasten koulukirjojen päällystämisestä ylijääneillä kontaktimuovin soiroilla. Edes pientä uudelleen käyttöä ja teipin kulutuksen väehntämistä.


Tämäkin viikko on ollut vaatteiden huolto -viikko. Olen paikannut miehen tumput, korjannut kuopuksen (kaupan huonolaatuiset) sormikkaat, lyhentänyt miehen soft shell -takin (ihan pieni homma vetoketjun siirtämisineen päivineen), korjannut esikoisen takin puhki revenneet taskut. Tällainen näkymätön työ vie ihan kamalasti aikaa, mutta on varsinkin ostolakon aikana äärimmäisen tärkeää. Tavarat saavat lisää käyttöikää ja seuraavan hankinta siirtyy eteenpäin. Tällaisen huoltamisen pitäisi olla itsestäänselvää kaikille, mutta sitä se ei ole.


Tein siskontytölle sängynpäädyn. Siskollani on ihan mahtavia kierrätysideoita aina silloin tällöin, olisinpa itse yhtä idearikas. Päällystin vanhan patjan puolikkaan ensin vanhalla lakanalla ja sitten uudella puuvillakankaalla. Muutama koristenappi antamaan ilmettä (vastapuolen napit nekin kierrätetty) ja valmista tuli. Yksinkertaisen kaunista ja erittäin toimivaa!


Tilaustyönä tein samettirahin. Asiakas oli päällystyttänyt vanhan nojatuolin ja siitä oli jäänyt kangasta yli. Hyvin runsaasti, ihmettelen miten verhoilija laskenut menekin niin yläkanttiin? Ylijäänyt kangas on ylikulutusta sekin. Rahin sisäosa on tehty superlonista (osa vanhaa asiakkaalta, osa minun varastostani, osa uutta) ja vuoritettu asiakkaan vanhalla lasten lakanalla. Tästä tuli mielestäni kaunis ja tyylikäs. Päällepäin ei uskoisi, että puolet materiaaleista on kierrätetty.


Ihmisiltä löytyy paljoan materiaalia, mitä voi hyödyntää ja uudelleenkäyttää, mutta sitä täytyy osata pyytää. On erittäin palkitsevaa onnistua siinä. Sen sijaan on vaikea onnistua käyttämään huulirasvaa loppuun asti. Miksi ihmeessä purkit suunnitellaan niin, että tuotetta ei voi käyttää loppuun asti? Ei ainakaan ilman veitsen kärkeä apuvälineenä? Helposti ainakin kuudes-seitsemäsosa tuotteesta jää kokonaan käyttämättä tuotesuunnittelun virheen takia. Raivostuttavaa.


Kaikkein eniten minua tällä viikolla ilahdutti silmiini osunut kirjoitus, jonka mukaan hevoskastanjoita voi käyttää pyykinpesussa. Niissä on jotain samaa ainetta kuin pesupähkinöissä. Lähistöllämme kasvaa muutama hieno hevoskastanja, joten kävin jo valmiiksi keräämässä kastanjoita. Vielä täytyy perehtyä asiaan tarkemmin, mutta kyllä, tämän jutun haluan kokeilla!

1.10.2018

Pellavaa

Tykkään käyttää tabletteja ruokapöydällä. Pidän tottakai myös pöytäliinoista, mutta lapsiperheessä pärjää huomattavasti vähemmällä pyykkimäärällä kun pesee vain tabletteja eikä kokonaista pöytäliinaa. Neljä vuotta sitten ompelin meille pellavaiset tabletit. Ne ovat edelleen käytössä, mutta niiden tekemisestä asti olen halunnut myös pyöreät, rouheammat tabletit. Kesällä ostin Lankavasta Veera-pellavalankaa ja nyt sain virkattua meille pellavatabletit.


Lanka oli karheaa ja kädet olivat kovilla näitä tehdessä. Malli oli kaikessa yksinkertaisuudessaan puuduttava ja tuntui, että loppua kohden jokainen kierros kesti iäisyyden. Kiinteitä silmukoita kerros toisensa perään. Koko ajan piti laskea, että sai lisäykset oikeille kohdille. Telkkarin katsominen lasten kanssa samalla osoittautui mahdottomaksi, koska sekosin laskuissa joka kerta kun joku kommentoi jotakin.


Tabletit eivät ole täydelliset ympyrät, kostuttamalla ja pingottamalla varmaan niistä saisi sellaiset, mutta pidän näiden rosoisuudesta. Ne olisivat voineet olla sentin tai pari isommat, mutta virkkasin näitä vaa'an kanssa ja ne ovat grammalleen saman painoiset keskenään.  Niistä tuli sen kokoiset kuin mihin lanka riitti. Senttiäkään ei jäänyt yli.


Työn edetessä mietin monesti Ikeassa myytäviä tabletteja. Miten helppoa olisi mennä sinne ja ostaa tabletteja alle kahdella eurolla kappale. Miten nopeaa ja kätevää. Nämä tabletit eivät todellakaan tulleet halvemmaksi itse tehden, päinvastoin, pelkkä lanka maksoi monta kertaa enemmän. Sinä aikana kun tein näitä, olisin ajanut Ikeaan ja takaisin monet kerrat, kierrellyt rauhassa ja nauttinut aika monta kupillista kahvia.


Mutta en tehnyt niin. En tiedä kunnolla, missä Ikean tabletit on tehty tai miten niitä on kuljetettu ympäri maapalloa. Vaikka niiden materiaaliksi ilmoitettaisiinkin joku luonnonmateriaali, ompelussa käytetty lanka voi olla mitä tahansa materiaalia (vaikka polyesteriä) ja sen alkuperää ei varmasti kerrota. Nämä minun tablettini ovat 100 prosenttisesti kotimaista pellavaa.

Paljon puhutaan pikamuodista ja kritisoidaan tiettyjä vaateketjuja, mutta sama pätee mielestäni myös kaikkeen sisustamiseen, varsinkin piensisustamiseen ja kodin tekstiileihin. Se, mitä nyt myydään, on puolen vuoden kuluttua jo "so last season" ja tilalle pitäisi hankkia uutta. Pelottavaa. Toisaalta, myönnän, vielä vuosi sitten minullakaan ei ollut mitään ongelmaa asian kanssa.

 
Tänään olen ollut kaksi kuukautta ostolakossa. Siitä palkinnoksi ostin itselleni jo ennen lakkoa lupaamani vehkapalmun. Huomaan jo nyt ajatustapani muuttuneen. Kyseenalaistan ja kritisoin kuluttamiseen littyviä asioita paljon herkemmin. Ja kyllä, tieto lisää tuskaa: mitä enemmän luen ilmastomuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta siihen, sitä vaikeampaa on jatkaa entiseen malliin. En tiedä, mitä seuraavat 10 kuukautta tuovat tullessaan ja miten osaan olla ja toimia sitten, kun olen tehnyt valmiiksi kaikki keskeneräiset projektini (ne ylikulutuksesta muistuttavat ufot, joita olen aikoinaan suorastaan hamstrannut). Mutta paluuta entiseen ei ole, aion pysyä valitsemallani tiellä.

Tänään alkoi lihaton lokakuu. Tein ruoaksi makaronilaatikkoa ja korvasin jauhelijan soijarouheella. Kukaan ei huomannut mitään, hyvin maistui kaikille. Jei =)