Lumiukkoja

Olen tehnyt lumiukkoja. Ensimmäisen tein Lumiukko elokuva mielessäni. Tehdessäni hyräilin Walking in the air, huomasin hymyileväni.

Lumiukon porkkananenä on siis edellisen postauksen arvoituksen ratkaisu. Useampi nenä, tai siinä vaiheessa vielä oranssiin maalin dipattu grillitikun pää, oli sokerikulhossa kuivumassa. Niinkuin niin usein ennenkin, eihän se lumiukko yhteen jäänyt. Tein perheen teineille kuulokepäiset lumiukot. Voipi olla, että nämä koristavat meidän joulupöytää tänä aattona.

Pian lumiukkoja oli kokonainen armeija. Pipopäisiä, silinterihattuisia. Kaikilla porkkananenä ja "hiilestä" tehdyt silmät ja suut.

Tämä oli hauska kierrätysprojekti. Miehen loppuun pelaamat golf pallot saivat uuden elämän (toki kunnon pesun ja pari kerrosta maaliakin). Käytin loppuun lasten kuivumassa olleista pienoismallimaaleista taas yhden purkin. Erilaisia nauhoja huiveiksi, jämälankoja kaulaiinoiksi ja pipoiksi, löytyipä laatikostani mustaa huopaakin silinterihatuksi. Entäpä olkihatut? Ne tein säkkikankaasta ja kuohuviinipullon korkista. Kuka ukoista on sinun suosikkisi?

Jatkoin kierrätysteemalla (eli kodin raivaamisella). En tiedä, mistä meille on jäänyt viisi puista verhorengasta. Todella kummallinen määrä. Mietin pitkään, että olisin vain polttanut ne takassa, mutta sitten keksin tehdä niistä purulelut vauvalle. Nyt pitäisi vielä löytää jostain vauva tai vauvat, jotka tarvitsevat puruleluja. Miksi en keksinyt tätä silloin kun omat lapseni olivat vauvoja? Nyt taisin joutua ojasta allikkoon...

Seuraava projekti ei oikeastaan liity raivaamiseen, tämä oli puhdas päähänpisto. Tai ei nyt ihan puhdas, koska aikaisempina vuosina minulta on myyjäisissä kysytty kissojen leluja. Mutta siis tein huovutettuja kissanleluja, pikkuisia kaloja joiden sisällä on kulkunen. Inspiraatiota hain netin syövereistä mutta malli ja toteutus on taas omasta päästäni. Tähän sain hyvin käytettyä pikkuisia langan pätkiä. Olen säästänyt niitä ajatuksena joskus käyttää niitä huovutettavien lapasten raitoihin, mutta tämä oli ehdottomasti kivempi käyttötarkoitus.

Sukkalankojen jämistä tein palkkiraitasukkia, koska kaikki muutkin tekevät niitä nyt. Näistä tuli pienet, vain noin kokoa 30. Pinkit onnistuivat mielestäni hyvin, sinisävyisissä värit ovat liian lähellä toisiaan erottuakseen kunnolla.

Ja koska minulla oli yksi ylimääräinen Tylypahka -kangasmerkki, tein Tylypahka sukat. Perusharmaat sukat, mutta teräosaan kudoin kaikkien tupien raidat. Tämä olisi erinomainen lahjaidea sellaiselle Harry Potter fanille, joka ei vielä ole varma, mihin tupaan kuuluu.

Aiemmin syksyllä tein koirashampoota, nyt paketoin ne. Ruskeaa paperia, niini nauhaa ja painettu tassun jälki koristeeksi. Yksinkertaista mutta kaunista. Näitä voisi antaa koirakavereille lahjaksi.

Se on ensimmäinen adventti viikonloppuna. Alle kuukausi jouluun. Minä olen ensi viikonloppuna Riihimäellä ja Kellokoskella joulumyyjäisissä. Tervetuloa, jos olet yhtään samalla suunnalla.

Ärsyttävää

Olen ollut ostolakossa yli 100 päivää. Yhden stiplun olen tehnyt - ostin sukkapuikot - mutta muuten olen selvinnyt ilman suurempia mielitekoja tai tahtojen taisteluja. En ole vielä saavuttanut sisäistä tai ulkoista mielenrauhaa tai saanut mitään ahaa-elämyksiä kuluttamattomuudesta. Se johtunee siitä, että kotonamme on edelleen aivan liikaa tavaraa, minulla on edelleen aivan liian monta projektia rästissä ja minulla on tykötarpeita tehdä vaikka ja mitä. Toisaalta kasvavat lapset ja lahjottava lähipiiri ovat pitäneet huolen siitä, että en minä ostamattakaan ole ollut (muistutuksena, että lahjat ja lasten tarpeet eivät ole ostolakkoni piirissä).

Ulkona on harmaata ja se ärsyttää monia, mutta ei minua. Minä jopa pidän harmaasta marraskuusta, kun saa hyvällä omatunnolla käpertyä sohvan nurkkaan viltin alle juomaan teetä ja kun ulkona ei tarvitse olla tuntitolkulla nauttimassa hyvästä kelistä. Marraskuussa saa luvan kanssa alkaa miettiä joulujuttuja ja kaiken vähäisenkin energian voi keskittää punaisiin ajatuksiin. Sain valmiiksi tontun, jonka olin aloittanut jo vuosi sitten. Kudoin sen sukat ja paidan kuopuksen puretusta piposta (purettu lanka ei yksistään riittänyt, onneksi sitä oli vielä tallella, että pystyin jatkamaan), kaikki muut materiaalit löytyivät varastoista. Tämä on Taavetti-tonttu ja se tuo hymyn ainakin minun huulilleni. Ei ärsytä marraskuu eikä harmaus, kun punainen lakki vilahtaa ohi, hih.

 
Olen yrittänyt tuoda valoa ja luoda tunnelmaa sillä, mitä minulla on, mutta se ei tule minulta luontaisesti. Osaan polttaa kynttilöitä, mutta en todellakaan osaa sommitella asetelmia, jotka vangitsevat katseen. Nämä sembramännyn kävyt keräsin mökkitien varrelta jo kesällä, tähtivalot ovat hankinta muutaman vuoden takaa. Jotain tämä kaipaa ympärilleen, ehkä keksin sen ennen joulua, ehkä en.

Ärsyttää oma osaamattomuuteni, tai ei ehkä ärsytä, mutta harmittaa. Sen sijaan minua ärsyttää potenssiin miljoona jokaisesta mahdollisesta tuutista tulevat mainokset. Radio, telkkari, insta, kadun varret... Kaikki tuputtavat jotakin, mitä ilman minun elämäni ei mukamas ole kunnollinen, mitä ilman meidän perheen joulu ei ehkä ole joulu ollenkaan. Olen niin ärsyyntynyt, että mainokset kääntyvät tällä hetkellä itseään vastaan, en todellakaan halua mitään. Kun puhelinmyyjä eilen soitti ja lupasi pienentää meidän sähkölaskua, taisin tiuskaista hänelle vähän liian painokkaasti kiitos mutta ei kiitos. Kaikkein ärsyttävin tähän asti on ehkä kuitenkin Punaisen Ristin lähettämä muoviin kääritty joulukalenteri, jonka mukana on lasku, jos haluan ostaa kalenterin. Ei, en todellakaan halua. En vielä tiedä, heitänkö sen roskiin (mikä olisi harmi, koska se on kuitenkin ihan kaunis kalenteri) vai pidänkö sen muistuttamassa pakkomyynnistä ja tuputtamisesta. Aika näyttää.

Harmautta vastaan voi hyvin taistella myös kutomalla mahdollisimman värikkäitä ja kirjavia sukkia. Näissä anopin lahjasukissa ei ole harmaata ensinkään! Mutta ärsytys kuitenkin, lanka loppui juuri terän kohdalla. Kaivoin sukkia aloittaessani kaikki mahdolliset valkoiset jämäkeräni, niitä sai paksuudesta riippumatta hyvin upotettua varren kuvioihin, mutta teräosaan nekään eivät riittäneet. Noh, valkoiselle Nallelle löytyy varmasti aina käyttöä.

Olen käyttänyt käsitiskien pesussa oliiviöljysaippuaa jo kohta vuoden. Kun edellinen saippua oli loppumaisillaan, halusin tehdä itse seuraavan kastilian saippuani (käytin tyhjää maitotölkkiä muottina). Mutta mutta, koska saippuan pitää antaa tekeytyä 4-6 viikkoa, jouduin ostamaan vielä yhden saippuan (joka on tietysti kivemman väristä ja jossa on hienot kirjoitukset, mutta tiskien pesuun kummallakaan asialla ei ole mitään vaikutusta).

Ärsytyksen ärsytys, vaikka en sitä ostolakkoni säännöissä ollutkaan rajannut pois, katson, että minulla on oikeus ostaa saippuaa, hammastahnaa ja deodoranttia, vaan olisinpa osannut suunnitella tämän ja varautua vähän aikaisemmin. Nyt jouduin kuskaamaan kotiin ihan turhaa muovia, josta en ole edes varma, meneekö se muovin keräykseen vai sekajätteeseen, kun ainakin puolet siitä on tarran peitossa. Käytin loppuun viimeisen kotoamme löytyneen nestemäisen hoitoaineen. Ei ärsytä yhtään, että kyseinen kemikaalipommi on nyt käytetty, mutta pelkkä yksi tyhjä hoitoainepullo painaa 30 grammaa. Se on ärsyttävä lisä kuukausittaiseen muovimääräämme!

Vaan ei niin ärsyttävää viikkoa, etteikö jotain hyvää ja positiivistakin. Kävin kaupassa poikkeuksellisen aikaisin yhtenä aamuna ja paistopisteellä huomasin ständin, jossa kutsuttiin hävikkitalkoisiin. Hävikkitalkoot -pussiin sai valita kolme eilispäivän tuotetta ja niistä piti maksaa 3 euroa. Ärsyttävää, että ikkunallisiin paperipusseihin pakatut leivät piti pakata vielä kerran paperipussiin, mutta ajatus ja hinnoittelu olivat minusta kohdillaan. Yritän oppia ajattelemaan, että pakkaus on vain murto-osa tuotteen hiilijalanjäljestä ja tuottamisen vaatimasta energiasta ja että ruokahävikin välttäminen olisi se tärkein juttu. Kolmella eurolla sain pitkän patongin, maalaisleivän, ison ruislimpun ja erittäin hyvän mielen. Hävikkipussin taittelin kauppakassiin toivoen, että voin käyttää sitä joskus uudestaan.

Ärsyttävän rentouttavaa ja ihanaa viikonloppua Sinulle ❤💛💚

Saippuaa, sukkia ja suunnistusta

Vuosi sitten ajattelin ensimmäisen kerran saippuan tekemistä. Lueskelin aiheesta netistä ja ihastelin muiden aikaansaannoksia. Tammikuun alussa tilasin muutaman saippuamuotin ja helmikuussa lipeää. Lainasin kirjastosta erilaisia saippuakirjoja. Maaliskuussa tein ensimmäiset omat saippuani. Se oli kivaa, jännittävää ja koukuttavaa. Noin kuukauden olemme käyttäneet tuota itse tehtyä saippuaa ja olen ollut tyytyväinen. Siksi tein toisen satsin kypsymään.  

Netti on pullollaan toinen toistaan houkuttelevampia tarvikkeita saippuantekoon, mutta pitkälle pääsee ihan kotoa löytyvilläkin asioilla. Enää en ostaisi edes perusmuotteja, koska maitotölkilläkin pärjää ihan hyvin. En ole ostanut enkä tule ostamaan hajusteita ja saippuamassoja, lipeän lisäksi kaikki muu löytyy ruokakaupasta.

Ja olisihan maailmassa kaikkea muutakin kivaa (ja lisää tuotetaan koko ajan). Sukkaplokit. Niitä olen ihastellut useamman vuoden, mutta en ole koskaan osannut päättää, minkä kokoiset ostaisin, ja siksi ne ovat jääneet hankkimatta. Olen  ehkä odottanut, että myyntiin tulisi säädettävä malli, mutta sellaisen puuttuessa olen edelleen ilman sukkaplokkeja. Tai olin vielä eiliseen asti. Tässä minun versioni köyhän miehen sukkaplokista. Pahvilaatikosta leikattu muotti käärittynä muovikelmuun. Ruma kuin mikä, mutta toimii.

Plokkini on kokoa 38, mutta kutomani sukat ovat 39/40. Siksi ne odottavat, että teen lisää plokkeja, ennenkuin pääsevät muotoiltavaksi. Kuopuksen sirossa koon 38 jalassa kuviot eivät pääse oikeuksiinsa. Novitan palmikkosukkien ohje löytyy täältä, minä käytin lankana 7veikkaa. Tykkään näistä, voisin hyvin tehdä toisetkin, ehkä harmaana.

Nämä pienet noin 32 koon sukat odottavat nekin muotoilua. Lankalaatikossani on kummitellut jo muutaman vuoden yksittäinen liila kerä Maijaa. Olen monesti aloittanut sen ja taas purkanut. Nyt sain sen kulutettua näihin sukkiin ja pois kummittelemasta laatikostani. Näistäkin tuli mielestäni kivat sukat, vaikka alku tuntuikin todella epäillyttävälle.

Nämä kummatkaan sukat eivät olleet projektilistallani. Minulla vain oli niihin sopivat langat ja sukkia tarvitaan aina, joten tulipahan tehtyä. Lankavarastoni pienentäminen on hyvästä, mutta se ei ole päällimmäisenä tarkoituksena ostolakossani. Vaikka tämä alkoi ostolakkona (joka pitää edelleen), huomaan ajattelevani kaikkea kulutusta enemmän ja enemmän. Mikä on kohtuullista, mikä tarpeellista, mitä minä haluan. En ole vielä päässyt tilanteeseen, jossa minä hallitsisin projektejani eikä toisinpäin, enkä ole saanut kotiamme sivottua ja raivattua niinkuin olisin osana elämänhallintaa halunnut, mutta olen matkalla. Olen miettinyt ruokailutottumuksiamme, elintarvikkeiden alkuperää, kemikaalikuormaa, lasten vaatteita ja talvikenkiä (vaikka lasten tarvikkeet eivät ostolakkooni kuulukaan). Niin paljon olisi tehtävää, että tuntuu kuin pää olisi välillä pyörällä eikä mistään saa kiinni. Ostamattomuus on helppoa, samoin on helppoa istua sohvan nurkkaan kutomaan. Sen sijaan on vaikeaa löytää tasapaino lapsille maistuvan ja terveellisen, vihreän ruoan välillä. On vaikeaa perustella omia valintojaan ihmisille, jotka ajattelevat asioista aivan päinvastoin. Ja minulle on äärimnmmäisen vaikeaa luopua suklaasta ja korvata kahvimaito kauramaidolla.

Olen itse valinnut tieni ja tiedän, mikä on päämääränä. Päämäärän löytäminen on kuitenkin aikamoista suunnistusta.