Tammikuu

Tammikuu alkaa olla paketissa ja hyvä niin. Tammikuu on ollut rankka pitäen sisällään tuskallista surua - elämäni karvakasa nukkui pois. En tiennyt, että lemmikki voi vallata sydämen niin totaalisesti. Nyt tiedän. Ja nyt tiedän sen kuristavan tyhjyyden, mitä se jättää jälkeensä. Elämäni karvakasa oli perheenjäsen, rakas sellainen, ja sitä on valtava ikävä. Kuten elämässä aina, oli pakko jatkaa eteenpäin. Silmukka kerrallaan. Kyynel kerrallaan. Päivä kerrallaan. Ensin kudoin itselleni sukat, pitkästä aikaa tiimalasikantapäällä. Handun perussukkalankaa, jonka ostin syskyllä kun vierailin koirakavereiden kanssa Järvenpäässä Lentävässä Lapasessa (aivan ihana paikka, suosittelen käymään!). Itselle muistiin 66 silmukkaa, 2,5 mm puikot, langankulutus 63 grammaa.

Sukkien jälkeen aloin kutoa lapasia jämälangoista. Mökillä ei ole koskaan tarpeeksi lapasia, joten nämä menevät sinne. Vasemman puoleiset raitalapaset ovat kokonaan Suomi villaa - ah mikä tuoksu! - oikeanpuoleiset, reilusti ohuemmat aluslapaset ovat taas englantilaisia villalankoja. Aika monta jämänöttöstä sain siivottua lankavarastostani pois ja se on hyvä se. Suomilapasiin meni 63 grammaa ja englantilaisiin 39. 

Olen siis tammikuussa kuluttanut lankaa "huikeat" 165 grammaa. Mies pyysi, että tekisin hänellekin Oslo pipon, sitä varten kävin ostamassa 100 grammaa Arwettaa. Perusmatikalla on lankavarastoni kutistunut kuitenkin 65 grammalla ollen tällä hetkellä 9 304 grammaa.

En ole kutonut paljoa, mutta olen leiponut juurellani pitkästä aikaa. Taisi olla sekä leipuri että juuri vähän kohmeessa, mutta jospa se tästä taas lähtisi, säännöllinen leipominen nimittäin.

Jospa sitä muutenkin saisi elämän rutiineista taas kiinni, saisi arjen rullaamaan niinkuin kuuluu. Tammikuussa perheeseemme tuli koiranpentu. Se ei korvaa elämäni karvakasaaa, mutta vie ajatukset muualle. Se on ihana oma persoonansa, joka valvottaa ja vaatii paljon huomiota, mutta tuo myös niin paljoin iloa, että kaikki tuntuu taas paljon helpommalta. Kerään sydämeeni uusia tassunjälkiä.

En muista, milloin olisin viimeksi ostanut koirankakkapusseja. Käytämme muovisia leipäpusseja, joita meillä kertyy kaikesta leipomisestani huolimatta. Lisäksi saamme niitä kahdelta tuttavaperheeltä. Ne ovat kaiken kaikkiaan hankalia ja epäsiistejä säilytettäviä. Siksi tein niille oman laatikon.

Päällystin kenkälaatikon ruskealla pellavakankaalla, applikoin kankaaseen koiran kuvan ja kiinnitin alareunaan vetolenkin. Muutama mittavirhe osui matkalle, mutta tästä tuli minusta kiva. Toimii.

Leipäpussien uudelleen käyttö pienentää kierrätykseen menevän muovin määrää edes vähän ja sillä tavoin voimme välttää ostamasta erikseen valmistettuja muovisia kakkapusseja, mutta tuntuu, että muovia tulee ikkunoista ja ovista kaikesta välttelystä huolimatta. Vuonna 2019 veimme kierrätykseen 15 kiloa 336 grammaa muovia. Se on ihan järkyttävän paljon. Vuonna 2018 luku oli 15 kiloa 703 grammaa, eikä määrä näytä vähenevän tänäkään vuonna.

Olin kuullut puhuttavan Lidlin hevi-hävikki-laatikoista. Halusin kokeilla. Ostin 2 eurolla 4 yrttiruukkua, 2 salaattia, 8 omenaa ja 500 gramman parsakaalin. Hyvä diili minusta, mutta kaikki muoviin pakattuna!!!!! Tavallisesti en ostaisi italialaisia omenoita, varsinkaan muoviin pakattuna, mutta niin sanovat viisaammat, että pakkaus on paljon pienempi paha kuin itse tuote.

Tammikuu on ollut raivauskuu. Ja järjestelykuu. Kakkapussilaatikon innoittamana olen järjestämässä koko käsityökaappiani. En tiedä teistä muista, mutta aina joskus projektit venyy ja paisuu - ja silloin minä kaipaisin kaikkein eniten omaa askartelutilaa... Onneksi mieheni on aika kärsivällinen. Mitä kaikkea tässä on työn alla, siitä seuraavassa postauksessa.

Toivon, että saan meidän luppakorvasta hyvän neulekaverin. Olemme aloittaneet harjoittelun, jatkoin noin kolme vuotta sitten aloittamaaani torkkupeittoa. Olen vasta alkumetreillä, joten harjoitushetkiä riittää.

 

Ihanaa helmikuuta Sinulle!

Lumiukkoja

Olen tehnyt lumiukkoja. Ensimmäisen tein Lumiukko elokuva mielessäni. Tehdessäni hyräilin Walking in the air, huomasin hymyileväni.

Lumiukon porkkananenä on siis edellisen postauksen arvoituksen ratkaisu. Useampi nenä, tai siinä vaiheessa vielä oranssiin maalin dipattu grillitikun pää, oli sokerikulhossa kuivumassa. Niinkuin niin usein ennenkin, eihän se lumiukko yhteen jäänyt. Tein perheen teineille kuulokepäiset lumiukot. Voipi olla, että nämä koristavat meidän joulupöytää tänä aattona.

Pian lumiukkoja oli kokonainen armeija. Pipopäisiä, silinterihattuisia. Kaikilla porkkananenä ja "hiilestä" tehdyt silmät ja suut.

Tämä oli hauska kierrätysprojekti. Miehen loppuun pelaamat golf pallot saivat uuden elämän (toki kunnon pesun ja pari kerrosta maaliakin). Käytin loppuun lasten kuivumassa olleista pienoismallimaaleista taas yhden purkin. Erilaisia nauhoja huiveiksi, jämälankoja kaulaiinoiksi ja pipoiksi, löytyipä laatikostani mustaa huopaakin silinterihatuksi. Entäpä olkihatut? Ne tein säkkikankaasta ja kuohuviinipullon korkista. Kuka ukoista on sinun suosikkisi?

Jatkoin kierrätysteemalla (eli kodin raivaamisella). En tiedä, mistä meille on jäänyt viisi puista verhorengasta. Todella kummallinen määrä. Mietin pitkään, että olisin vain polttanut ne takassa, mutta sitten keksin tehdä niistä purulelut vauvalle. Nyt pitäisi vielä löytää jostain vauva tai vauvat, jotka tarvitsevat puruleluja. Miksi en keksinyt tätä silloin kun omat lapseni olivat vauvoja? Nyt taisin joutua ojasta allikkoon...

Seuraava projekti ei oikeastaan liity raivaamiseen, tämä oli puhdas päähänpisto. Tai ei nyt ihan puhdas, koska aikaisempina vuosina minulta on myyjäisissä kysytty kissojen leluja. Mutta siis tein huovutettuja kissanleluja, pikkuisia kaloja joiden sisällä on kulkunen. Inspiraatiota hain netin syövereistä mutta malli ja toteutus on taas omasta päästäni. Tähän sain hyvin käytettyä pikkuisia langan pätkiä. Olen säästänyt niitä ajatuksena joskus käyttää niitä huovutettavien lapasten raitoihin, mutta tämä oli ehdottomasti kivempi käyttötarkoitus.

Sukkalankojen jämistä tein palkkiraitasukkia, koska kaikki muutkin tekevät niitä nyt. Näistä tuli pienet, vain noin kokoa 30. Pinkit onnistuivat mielestäni hyvin, sinisävyisissä värit ovat liian lähellä toisiaan erottuakseen kunnolla.

Ja koska minulla oli yksi ylimääräinen Tylypahka -kangasmerkki, tein Tylypahka sukat. Perusharmaat sukat, mutta teräosaan kudoin kaikkien tupien raidat. Tämä olisi erinomainen lahjaidea sellaiselle Harry Potter fanille, joka ei vielä ole varma, mihin tupaan kuuluu.

Aiemmin syksyllä tein koirashampoota, nyt paketoin ne. Ruskeaa paperia, niini nauhaa ja painettu tassun jälki koristeeksi. Yksinkertaista mutta kaunista. Näitä voisi antaa koirakavereille lahjaksi.

Se on ensimmäinen adventti viikonloppuna. Alle kuukausi jouluun. Minä olen ensi viikonloppuna Riihimäellä ja Kellokoskella joulumyyjäisissä. Tervetuloa, jos olet yhtään samalla suunnalla.

Keskeneräistä ja läksyt tekemättä

Puikoilla on ruuhkaa. Monta keskeneräistä työtä minkä välillä valita. Tajunnanvirta2 sukat etenevät annetussa tahdissa. Huomenna kudon näihin kantapäät - paitsi jos ensin puran kaksi viimeisintä ohjetta. Tiedä sitten johtuuko kireähköstä käsialastani vai lankavalinnoista, mutta varsi vetää ikävästi nilkan kohdalta. Ehkäpä kokeilen kostuttaa niitä ennen jatkamista ja vasta sitten päätän, puranko vai jatkanko suoraan. Mukavaa jämälankojen kulutusta.

Instan puolella minua seuraavat tietävätkin, että minä sorruin. Annoin pirulle pikkusormen ja ostin langat Pohjolan kutsu paitaan. Kutsu oli niin voimakas, että rikoin ostolakkoani, rikoin päätöstäni ostaa vain suomalaisia 100 prosenttisia villalankoja ja rikoin päätöstäni tehdä kaikki vanhat keskeneräiset loppuun ennen minkään uusien materiaalien ostamista. Olen vain ihminen, kuulostaa erittäin huonolta selitykseltä, mutta se on niin totta.

Paita etenee hitaasti mutta varmasti. Ihan sama kuinka kehopositiivisesti yritän ajatella, silmukoita laskiessani en voi kuin miettiä, miten pitkällä olisinkaan jos tekisin kokoa XS koon L sijaan. Toisaalta, sekin nopeuttaisi jos olisi tehnyt läksynsä kunnolla ja suunnitellut värit kertaheitolla loppuun. Alempana ensimmäinen versio, jonka purin liian tunkkaisena.

Minua ei harmita, että vastasin Pohjolan kutsuun. En ole ennen osallistunut tällaisiin isompiin yhteisneulontoihin ja olen iloisesti yllättynyt, miten sosiaalista kutominen somen välityksellä on. En ole ravelryssä ja parhaat höpinät menee minulta ohi, mutta mikä nautinto onkaan seurata muiden työn edistymistä, muiden värivalintoja ja paitojen valmistumista pikku hiljaa. On ilo olla tässä mukana.

Mutta läksyt oli tekemättä ennen lankojen ostamista. Valitsin Filcolanan arwetta classicia erinomaisen värikartan ja miellyttävän tunnun takia perehtymättä lankaan sen enempää. Filcolana on tanskalainen yhtiö, mutta sen nettisivuilla ei kerrota, mistäpäin maailmaa villa tulee, missä se kehrätään, miten se värjätään ja niin edespäin. Vasta eilen minä ymmärsin, miten haitallinen villan superwash menetelmä on ympäristölle (kloorin käyttäminen langan pesussa) ja ihmiselle (langan "päällystäminen " hartsilla eli muovilla). Jatkossa en aio ostaa superwash lankaa. Mutta turha itkeä kaatuneen maidon perään. Otan tästä opikseni. Nyt nautin villapaidan kutomisesta.

Esikoinen tarvitsee uudet lapaset, mustat oli toiveena. Luulin tekeväni ekoteon ostamalla Onion knitin nokkoslankaa. Onko sekään kuitenkaan mitenkään sen ekologisempaa? Villa tuodaan Etelä-Amerikasta ja "tuottaja on ilmoittanut sen olevan luomua". Sukissa käytetyt nokkoset tuodaan Kiinasta ja "tuottaja on vakuuttanut, ettei niissä ole käytetty mitään kasvimyrkkyjä". Langat kehrätään Italiassa ja siksi niitä markkinoidaan Made in Italy. Väriaineet ovat ympäristöystävällisiä. Mitä se tarkoittaa, siihen en kuitenkaan sen enempää perehtynyt. 

Lapaset ovat päättelyä vaille valmiit ja aivan ihanan tuntuiset kädessä. Ihan peruslapaset kiilapeukalolla. Itselle muistiin varressa 56 silmukkaa, kämmenessä 58 ja 3 mm puikot.

Lankalaatikon pohjalla marinoituneen puuvillalangan kudoin tiskirätiksi, kuopuksen pieneksi jääneistä puuvillaisista yöpuvun housuista ompelin kestotiskirättejä. Mukavat pienet välityöt, jotain valmista sentään.

Eikä pidä unohtaa juoksuvyötäni! Sen sijaan että olisin mennyt ostamaan sellaisen, tein sen itse kokonaan kierrätysmateriaaleista. Ompelin sen esikoisen vanhan soft shell takin hupusta (huppu oli joutunut paikkaan nimeltä jemma ja siis erilleen takista, joka on luovutettu seuraavalle käyttäjälle jo aikaa sitten), vetoketju on hyvin vanhoista toppahousuista talteen ottamani, vyönä toimivat kuminauhat ja soljet ovat vielä vanhemmista lasketteluhousuista.

Ei mikään kummallinen, mutta toimii. Tämä toivottavasti vähän tasapainottaa omaa ekologinen  - epäekologinen vaakaani.

Näennäisen eko

Kesä on täällä, helteineen. Lapsilla on loma. Niinkuin joka kesän alussa, mieleni on levoton, säädän tuhatta ja sataa asiaa yhtä aikaa enkä pysty keskittymään kunnolla mihinkään. Aloin kutoa sukkia, koska se kuuluu kesään, jämälangoista, tottakai.

Olen nauttinut luonnonkukista, pitänyt vähintään yhtä kimppua sisällä koko ajan. Mikä riemu 10 ostolakkokuukauden jälkeen saada tuoreita kukkia maljakkoon!

Olen hymyillyt tyytyväisenä, kun talvella pahoin syöty omenapuuni kukkii paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Se selvisi talvesta ja keväästä, toivottavasti se selviää jatkossakin.

Olen omenapuusta iloinen kertaa tuhat, mutta toivoisin silti, että joulukaktukseni pistokas alkaisi sekin vihdoin kasvaa. Se on ollut minulla kohta kolme kuukautta eikä osoita mitään kasvun merkkejä. Tänään tuskastuin ja epätoivoissani kaivoin sen ylös. Juuria se on kasvattanut, eli se lienee sittenkin hengissä. Annan sille vielä aikaa. Noin puolentoista kuukauden päästä olen ollut vuoden ostolakossa. Se ei ole onnistunut täydellisesti, mutta mietin, voisinko ostaa itselleni joulukaktuksen palkkioksi. Hetkittäin olen sitä mieltä, että ilman muuta, mutta samaan aikaan hirvittää ajatus taas yhdestä muoviin pakatusta kasvista, joka on kasvatettu ties missä kasvihuoneessa ties millä myrkyillä ja kuljetettu tuhansia, ehkä jopa kymmeniä tuhansia kilometrejä. Ostaminen ei oikeastaan ole aito vaihtoehto, joten pitäkää peukut pystyssä, että tämä onnistuu.

Ostolakon aikana olen yrittänyt raivata kotiamme. Katsoin jopa yhden jakson Marie Kondoa Netflixistä - mikä pettymys! Olen yrittänyt hyödyntää kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mitä meiltä löytyy. Olin jo vieämässä lasten vanhaa Toy Story 3 -peltisalkkua metallinkeräykseen, kunnes tajusin sen olevan juuri sopivan kokoinen muliinilangoilleni. Siskoni ja serkkuni tyrmäsivät ajatukseni, mutta jääräpäisesti ryhdyin tuumasta toimeen.

Poistin kahvan ja maalasin salkun lasten pienoismallien pohjamaalilla (sain sen kulutettua loppuun ja pääsin isosta spraypullosta eroon). Sisäpuolelle kanteen kiinnitin serkultani joskus saamani ihanan ompeluaiheisen kortin. 

Olisin halunnut saada metalliin prässätyt kuviot oiottua, mutta en siinä onnistunut. Ne näkyvät edelleen ulkopuolelle. Ehkä keksin siihen jotain, toistaiseksi se saa olla näin. Tämä on joka tapauksessa hyvin monta kertaa parempi kuin aiempi muovinen marmeladirasia, joka päätyi muovinkeräykseen. Samalla kun järjestin kaikki muliinilankani, kävin tekijäänsä odottavat aikanaan hamstratut ristipistomallini läpi. Niitä on aika monta, aloitettujakin kymmenkunta. Saisinkohan edes jonkun pistelyn valmiiksi tänä kesänä?

Kukkien kasvattaminen pistokkaista, sukkien kutominen jämälangoista, kotona olevan roinan järjestäminen ja tuunaaminen, kaikki sinällään tärkeitä ja hienoja asioita, mutta sittenkin... Käytämme ekosähköä, olemme luopuneet kertaköyttötavaroista ja kierrätämme kaiken mahdollisen. Kuljen pyörällä aina kun mahdolista, mutta toisaalta ajan autolla kauppaan hakemaan lisää ruokaa, kuskaan lapsia harrastuksiin ja ajan mökille. Minulla on olo, että tämä on vain pientä näpertelyä, elän vain näennäisesti ekologista elämää. Olen ollut yli kymmenen kuukautta ostolakossa, mutta kuitenkin tuona aikana ostanut lapsille heidän tarvitsemansa asiat ja antanut fyysisiä tavaralahjoja sen enempää asiaa miettimättä (näin olin sen alunperinkin kirjoittanut lakkoni sääntöihin).

Olen luopunut punaisen lihan syömisestä, mutta teen perheelleni ruokaa siitä. Minä en juo maitoa, mutta kannan sitä lapsille juotavaksi litrakaupalla. Syön edelleen juustoa ja kermajäätelöä, nautin irtokarkeista omaan pussiin ostettuna, vaikka eivät nekään mitään zero waste ole, pussit ja laatikot ovat vain isompia ja jäävät kaupan murheeksi. Korjaan vaatteita minkä ehdin, mutta kun joku vaate on tullut tiensä päähän, heitän sen roskiin. Aika ja tila ei anna myöten säästää jokaista kangastilkkua mahdollista myöhempää käyttöä varten. Toissa viikolla heitin vanhoja kylpypyyhkeitä pois, koska a) yksi perhe tarvitsee vain rajallisen määrän niistä tehtyjä rättejä, b) kukaan ei halua niin kuluneita ja kulahtaneita pyyhkeitä ja c) edes eläinsuojeluyhdistykset eivät huoli niitä, niillä on pyyhkeitä varastossa pitkäksi aikaa.

Olen leiponut hapanjuurella paljon ja tekisi mieli sanoa, että se alkaa sujua. Kokeilin tehdä ylijäämäjuuresta vohveleita (aamiaiseksi, koska kesällä voi), ne tuli syötyä, mutta en usko tekeväni niitä toiste. Voikukkasiirappi niiden päällä oli annoksen parasta antia. Lounaalla söimme salaattia. Kuopukseni, erittäin nirso ruokailija, söi sitä tyytyväisenä, vaikka siinä oli (hänen tietämättään) vuohenputkea ja voikukan lehtiä mukana.

On hetkiä kun tuntuu, että olen jo pitkällä tällä ekologisella matkallani. Matkalla, joka alkoi kaksi vuotta sitten muovin välttelyllä, laajeni vuosi sitten ostolakoksi ja viimeisen vuoden aikana räjähti huoleksi meidän yhteisestä maapallosta. Sitten tulee niitä hetkiä, kun tuntuu että olen kulkenut matkaa vasta pari askelta. Kun kaipaisi perheen tukea ja kannustusta (mieluiten tietysti osallistumista), mutta saakin iskun vasten kasvoja kun miehen toiselta puolelta maailmaa tilaamat golfmailat toimitetaan muoviin käärittynä kymmenen kertaa liian isoon pahvilaatikkoon pakattuna.

Ei auta kuin olla armelias itselleen ja uskoa, että jokainen askel oikeaan suuntaan on hyvästä. On luotettava siihen, että jokaisen askeleen jälkeen voi ottaa seuraavan askeleen. Voi vain toivoa, että kun mittarissa on tarpeeksi monta askelta, ei niitä tarvitse ottaa enää yksin vaan mieluiten rinnakkain perheenjäsenten kanssa.

Isot muutokset eivät tapahdu hetkessä, millä ihmeellä sen muistaisi. Kaikki hamstratut langat ja projektit, muistutukset aiemmasta elämästä ja ylikuluttamisesta, nekään eivät lopu hetkessä, mutta yksi kerrallaan kuitenkin. Sain vihdoin valmiiksi maton mökin vessaan. Langat ostin viime kesän helteillä. Paksu villalanka ei halunnut asettua, ei ennenkuin pingotin sen nauloilla märän pyyhkeen päälle vanhaan levyyn kiinni. Järeitä toimia, mutta kyllä kannatti.
 

Askel kerrallaan, hetki kerrallaan, nautitaan jokaisesta kesäpäivästä.

Tonttu nimeltä Taavetti

Eilen askarreltiin siskojeni ja serkkuni kanssa tonttuja. Ihan parasta valmistautumista jouluun. Ei siksi, että minäkään olisin tarvinnut yhtään uutta tonttua, vaan siksi, että oli ihanaa istua alas, vaihtaa kuulumisia ja syödä hyvin. Meillä oli yksi kuva tontusta. Se toimi inspiraationa ja mallina kolmelle hyvin erilaiselle tontulle. Minä tein tontun nimeltä Taavetti.

Ostolakon aikana en tietenkään voinut ostaa mitään materiaaleja, joten piti pärjätä sillä, mitä kaapeista löytyy. Ja löytyihän sieltä vaikka mitä. Kuopuksen pieneksi käyneet vihreät huovutetut tumput - niistä tulisi vartalo ja kädet. Jostain pehmolelusta talteen otettu raepussi, joka on revennyt ja rakeet ärsyttävästi pyörineet lipaston laatikossa vuosia, käyttäisin sen painoksi tontun sisälle. Kadulta löytynyt nahkahanska - kaksi viikkoa tarkkailin hanskaa ja kun kukaan ei ottanut sitä, annoin itselleni luvan ottaa sen talteen. Hanskasta tulisi tontulle saapikkaat (ja serkun tontulle myös).

Matkan varrella minua epäilytti paljon, että mitä pingviiniä olen oikein tekemässä. Kun sain lakin huovutettua, alkoi epätoivo muuttua toivoksi. Tumppujen peukaloista tein kädet. Muovirakeet olivat liian kevyet, joten laitoin tontun sisälle painoksi hiekkapussin (kyseinen hiekka on joltain reissulta kerätty ja etsinyt paikkaansa siitä asti, nyt pääsin siitäkin pussista "eroon"). Siskon vanha avokassukka täyttyi vanulla ja muotoutui nenäksi. Siskolta sain myös pellavaa parraksi (ajattelin ensin tehdä parran villalangasta, mutta kyllä pellava oli paljon parempi ratkaisu). Vielä kulkunen lakin kärkeen, sekin otettu talteen jostain vanhasta joulukoristeesta.

Illan aikana syntyi kolme hyvin erilaista ja erikokoista tonttua. Taavetti pienimpänä, Jörö keskimmäisenä ja Haarald punalakkisena. Miten hyvälle mielelle tulenkaan tästä projektista. Ensi vuonna teemme tonttuherroille vaimot!

Osaisipa sitä aina rauhoittua joulun alla yhtä hyvin kuin eilen illalla. Nauttia yhdessä olemisesta ja tekemisestä, eikä keskittyä niinkään siihen lopputulokseen. Aina se ei vain ole mahdollista. Sain valmiiksi tilaustyönä kutomani 10 paria sukkia. Miten hyvä mieli tuleekaan aina, kun saa ison tilauksen toimitettua eteenpäin!

Tilaustyönä niinikään virkkasin tämän poron. Vastaavia poroja tein muutama vuosi takaperin, edelleen se on minusta hauska ja söpö tapaus!

Kaikki lahjat ovat vielä hankkimatta, muutamat lahjasukat haluan vielä kutoa. En stressaa niistä, ehdin kyllä.  Paketoimista olen miettinyt paljon, vähän harjoitellutkin. Mutta vielä riittää lahjapapereita ja -nauhoja edellisvuosilta. Haluan käyttää ne pois ennenkuin siirryn kestävämpiin paketointiratkaisuihin. Tällaisten vaihtoehtojen jälkeen painetut kertakäyttöpaperit ja -nauhat eivät vaan tunnu kovin houkuttelevilta.

Haluaisin tehdä fudgea ja marmeladia, mutta en ole vielä ehtinyt. Miksi ihmeessä kaikki herkut pitäisi tehdä juuri ennen joulua? Miksi en ole kokeillut marmeladin tekemistä vaikka lokakuussa? Voisinko tehdä fudgen tammikuussa? Eiköhän jouluna syödä tarpeeksi herkkuja muutenkin, vaikka sitten kaupasta ostettuna? Ostamattomuus on tässä mielessä helppoa, mutta kun on jo luopunut ostamisesta, tuntuu vaikeammalta luopua myös herkkujen ostamisesta, valmistamisesta puhumattakaan. Miten sitä sitten valmistautuisi jouluun?  Vaikka lahjojen määrää perheen sisällä rajoitettaisiin (se ei koskaan ole ollut mikään iso muutenkaan), tuntuuko joulu joululta myös lasten mielestä? Ehkä en vain uskalla luottaa joulun taikaan ja yhdessä oloon. Vielä. Mutta joulu kerrallaan, kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla.

Projektilistallani on muutamat villasukat itselleni (ja laatikossa langat odottamassa kutomista). Olen suosiolla lykännyt niiden kutomisen ensi vuodelle. Mutta mutta, villasukkani kuluivat puhki nyt, ei vasta ensi vuonna. Sen sijaan, että olisin leikannut varret talteen ja kutonut terät uudelleen, yritin parsia nämä. Parsiminen vaatii selvästi harjoitusta, ehkä lahjatoivelistallani olevan parsinsienikin auttaisi.

Saa kelvata. Tämä jos mikä on materiaalin loppuun käyttämistä. Ei parsiminen ihan kauhean nopeaa ole, mutta kuitenkin nopeampaa kuin uusien terien kutominen ja ainakin lankaa meni paljon vähemmän. Näillä pärjään ainakin kevääseen!

Hyvää toisen adventin iltaa!

Purkamista

Viisi ja puoli vuotta sitten kudoin hamppu-langasta tiskirätin. Keskelle tuota rättiä oli tullut reikä. En heittänyt rättiä pois, enkä paikannut sitä. Sen sijaan purin sen ja kudoin uudestaan - keskimmäiset, kuluneemmat osat reunoille ja vähemmän kuluneet osat keskelle. Siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, näin sain rätille tervetullutta lisäkäyttöaikaa. 

Purkaessani pesun jäljiltä karheaa pintaa ja kutoessani kippuraista lankaa uudestaan mietin, miten nurinkuriseksi maailma on muuttunut. Helposti minäkin olen aiemmin selitellyt, että tämä on ollut käytössä jo niin ja niin kauan, että ei sitä enää tarvitse korjata tai paikata tai ylipäätään käyttää. Mitä väliä sillä oikeasti on, jos tuotteella on vielä käyttöikää jäljellä? Kyllä, viisi ja puoli vuotta tuntuu paljolta tiskirätille, mutta miksei se saisi olla enemmänkin? Myönnän, aiemmin minäkin olisin tässä tilanteessa heittänyt rätin roskiin ja ostanut lankaa uuteen. Itsestään selvä asia - materiaalin todellinen loppuunkäyttäminen - on unohtunut monessa asiassa.

Kun olin päässyt alkuun purkamisessa, päätin samaan syssyyn purkaa kuopuksen käyttämättä jääneen pipon. Kudoin sen hänelle pari vuotta sitten hänen toiveidensa mukaisesti, mutta jostain syystä se jäi muutamaa kertaa lukuunottamatta käyttämättä. Ehkäpä joku toinen pipo oli mukavampi, ehkäpä tämä ei tullut todelliseen tarpeeseen. Tämä on ehkä enemmän siivoamista ja kodin raivaamista turhasta tavarasta kuin materiaalin uudelleen käyttämistä, mutta nyt käyttämätön pipo on poissa pyörimästä vaatekorissa ja langat ovat pieninä kerinä lankalaatikossani odottamassa inspiraatiota.

Tai valkoinen ja turkoosi ovat, harmaasta langasta kudoin pikkuiset sukat tontulle. Tontulle, joka on jäänyt vuosi sitten kesken. Löysin tässä syksyn aikana valmiiksi ompelemani tontun osat, nyt haluan saada sen valmiiksi ja vaatetettua. Ja ei, tämäkään keskeneräinen työ ei ollut muistunut mieleenikään kun kirjasin elokuun alussa keskeneräisiä projekteja.

Vielä purin miehelle pari vuotta sitten kutomani pipon. Pipossa ei ollut muuta vikaa, kuin että se on käytössä venähtänyt liian isoksi. Ei auttanut pesu eikä muotoilu, päätin purkaa pipon ja kudon sen uudestaan, kunhan ehdin.

Onneksi olen saanut jotain muutakin tehtyä kuin vain purettua. Ompelin paperittomia talouspapereita, un-paper towels, kahdesta vanhasta t-paidasta ja muutamasta kankaan lopusta.

Näillä on kokoa noin 25 cm * 25 cm, huolittelin saumurilla ympäriinsä. Me ei olla käytetty talouspaperia vuosiin, mutta koiranulkoilutuskaveri käyttää ja paljon ja haluaisi päästä siitä eroon. Nämä menevät hänelle lahjaksi. Lasipurkki voi toimia liinojen säilytyspurkkina, mutta kunhan laitan nauhan ympärille, se toimii myös lahjapurkkina.

Ostolakon osalta voin todeta, etten ole ostanut yhtään mitään luvatonta. En, vaikka olen viettänyt kaupoissa aikaa paljon tavanomaista enemmän: olen yrittänyt löytää vegaanisia vaihtoehtoja tutuille maitotuotteille, tutkinut ja vertaillut purkkeja ja puteleita. Maitokahvin vaihtaminen kauramaitoon on vielä siirtymävaiheessa, ruokakermalle olen löytänyt toimivan vaihtoehdon, parmesanillekin löysin kohtuullisen vaihtoehdon. Lapsille se menee läpi ihan täysillä, me aikuiset olisimme kaivanneet enemmän makua, mutta nämä ovat kaikki tottumiskysymyksiä.

Jouluksi ostin valmiiksi vihreitä kuulia, nyt kun niitä vielä oli irtokarkkeina. Vältin turhan pakkausjätteen ja bonuksena kilohinta oli paljon edullisempi. Mies inhoaa vihreitä kuulia, minä olen karkkilakossa itsenäisyyspäivään asti ja lapset eivät tiedä niiden olemassaolosta, joten on hyvin todennäköistä, että kuulat jopa säilyvät joulun herkkupöytään asti. Kävin ostamassa myös Fazerin sinisiä ja muita konvehteja Fazerin myymälästä, joten sain nekin ilman turhaa pakkausjätettä (tiedän kyllä, että ne ovat silti jokainen kääritty omaan kuoreensa). Harmi, että ne olivat kalliimpia kuin pakatut. Tiedän senkin, että noissa konvehdeissa on käytetty palmuöljyä, mutta kaikkea ei voi muuttaa kerralla eikä maailmaa parantaa päivässä. 

Päivä kerrallaan kohti joulua, askel kerrallaan kohti kestävämpää elämää!

Vuodenaikahaaste: syksy

Ompelin perunasäkin. Tai ehkä se on perunapussi, koska siihen mahtuu vain noin pari kiloa perunoita. Koska perunasäkki kuulostaa kivemmalta, kutsun sitä pussin sijaan perunasäkiksi.

Viisi vuotta sitten ostimme maton, joka toimitettiin säkkikankaaseen pakattuna. Olen aiemmin tehnyt tuosta säkkikankaasta vähän toisenlaisen perunasäkin ja erilaisia pieniä projekteja, mutta vielä kangasta riitti. Varastoista löytyi vanha nyöri, joka ei ole täydellisen värinen, mutta oli juuri sopivan pituinen.

Käytän ostoksilla kankaisia pusseja, koska vihaan kaupan pieniä pusseja. Multaiset perunat tuntuivat tarvitsevan ikioman pussin (ja juuri tällä kertaa ostin valmiiksi pestyjä perunoita, heh).

Maalasin sabluunalla kankaaseen "pottuja" ja vaikka kuinka yritin saada tekstin keskelle, onnistuin painamaan sen toispuoleisesti. Tällä kuitenkin mennään ja perunat saavat matkustaa tässä kaupasta kotiin ja odottaa jääkaapissa pääsyä parempiin suihin.

Perunoiden nosto kuuluu ehdottomasti syksyn sadonkorjuutöihin. Siksi osallistun tällä työllä Tavaroiden taikamaailma -blogin vuodenaikahaasteeseen. Tietysti olisi kivointa, jos voisi nostaa perunat omasta maasta tähän säkkiin, mutta toistaiseksi olen ilman perunamaata ja ostan perunat kaupasta.

Muutaman päivän päästä alkaa syyskuu, joten uskallan toivottaa Sinulle ihanaa syksyä!