Langankulutusta

Karkauspäivä. Helmikuun jatkoaika. Huomenna alkaa maaliskuu ja sen myötä virallisesti kevät.

Jos alkukuu meni askarrellessa, loppukuu meni juoksuttaessa lankaa sormien välissä. Ensin valmistui miehelle hänen toiveestaan Oslo-pipo. Lankana ohjeen mukaisesti Arwetta Filcolana Classic. Tähän kävin ostamassa tammikuussa kaksi kerää lankaa.

Kaksi riitti, koska upotin taitteen alle jämiä. Rakastan tällaisia ohjeita, joihin voi hyödyntää erilaisia langanloppuja. Lankaa kului yhteensä 128 grammaa. Pääväriä jäi noin metrin verran, sillä sain parsittua yhden puhki kuluneen villasukan.

Esikoinen oli lähdössä kummitädin luokse pohjoiseen hiihtolomalla. Matkaan piti pakata hiihtokamat, mutta ehdottomasti myös villasukat. Jo viime syksynä ostin TukuWoolia näitä sukkia ajatellen, mutta kuten niin usein, nämäkin jäivät viime tippaan. Muutama tunti ennen lähtöä sain nämä pääteltyä. Ei todellakaan aikaa mihinkään pingotuksiin tai hienoihin poseerauskuviin. Sukista tuli ihanat, lämpimät niinkuin vain suomilampaan villa voi olla. Lankaa näihin kului 103 grammaa.

Alkukuun ompelulaatikkotuunausta tehdessä manailin, että tarvitsen uuden neulatyynyn.  Muistin, että minulla oli parin vuoden takaa tallessa neulatyynymalli. En muista enää mistä kirjasta tämä on, mutta tämä oli hauska välityö ja tyynystä tuli juuri sopiva ompelulaatikkoon. Jämälangoista, tietenkin, ja täytteenä ne kaikkein lyhyimmät langanpätkät. Langankulutus huikeat 14 grammaa. 

Pipotuksen Johannalla on käynnissä Instagramin puolella #hukkapätkäkal -yhteisneulonta. Siitä inspiroituneena tein rakkaalle luppakorvalleni ikioman lelun. Perintöleluissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin ne on hyvin sisäänajettu, mutta Ludden naskalihampaat tuhoavat niitä hyvää vauhtia korjauskelvottomiksi. Idea tähän käsipunnukseen on netin syövereistä ja pyörinyt mielessäni jo useamman vuoden. Käytin tätä mallia inspiraationa muokaten sitä omiin lankoihin sopivaksi. Tähän kulutin 38 grammaa huopuvien lankojen jämiä, lähinnä Limaa. Täytteeksi vanua ja yksi vinku.

Lelu on testattu, hyväksytty ja otettu omaksi. Tällä on harjoiteltu noutoa ja olemme pisteessä, että tämä lelu noudetaan, mitään muuta ei.

Kivoja pieniä töitä, jotka valmistuvat nopeasti, onnistuneita tuotoksia mitkä pääsevät suoraan käyttöön. Itselleni pari vuotta sitten kutomat lapaset eivät olleet niin onnistuneet. Tai ne olivat ihan onnistuneet jämälankalapaset, mutta ajatuksissani heitin ne pesukoneeseen ja tietenkin ne kutistuivat kun joukossa oli 100 prosenttisia villalankoja. Resorit olivat kuitenkin hyvät, joten päätin purkaa lapaset resoriin asti.

Tällaisiin epäonnisiin lapasiin oli hyvä kutoa uudet terät toisesta epäonnisesta työstä puretulla langalla. Miehelleni kolmisen vuotta sitten kutoma pipo venähti käytössä ja lanka värjäytyi pesussa (ei kuitenkaan palauttanut pipoa alkuperäiseen kokoonsa). En halunnut heittää ihanaa Louhittaren luolan lankaa uudestaan värjättynäkään pois, vaan päätin, että se on kaunista tällaisenaankin. Kahdesta pilalle menneestä työstä tuli lopulta minulle mainiot lapaset. 

Ihan älytöntä, mutta tuntuu kuin minulla olisi pakottava tarve pienentää lankavarastoani. Ihan kuin maailma sillä pelastuisi tai ilmastonmuutos pysähtyisi. Mutta tuntuu, kuin sitä pienentämällä saisin oman elämäni paremmin järjestykseen. Parhaiten lankavarastoni tietysti pienenisi, kun vaan tekisin isoja monen sadan gramman töitä pois, kuten alla olevan kuvan pohjana olevan torkkupeiton, mutta en malta, haluan saada äkkiä valmista. Kyllä ihmismieli on nurinkurinen.

Kaiken kutomisen jälkeen päätin vielä virkata jotakin. Edellä mainitun hukkapätkä-yhteisneulonnan innoittamana virkkasin jämälangoista keskospeiton hyväntekeväisyyteen. Peitolla on kokoa noin 42 cm * 42 cm, siihen kului 113 grammaa lankoja.

Lankavarastoni pienee hitaasti mutta varmasti (helmikuussa 448 grammaa). Tai no, miten sen ottaa. Purin muutaman kutomani työn, mitkä eivät ole löytäneet käyttäjää, purin, pesin, kuivatin ja kerin. Sen sijaan, että ne olisivat jääneet nurkkiin pyörimään ikuisiksi ajoiksi, saan langat parempaan käyttöön - ja nurkat tyhjiksi. Mutta se tarkoittaa, että lankavarastoni kasvoi 134 grammalla. Ja kun vielä löysin yhden projektipussin pohjalta sinne jääneen 30 gramman lankakerän, on helmikuun saldo yhteensä -284 grammaa.

Gramma kerrallaan, silmukka kerrallaan. Hyvä maaliskuuta!

Tuunaamalla elämä järjetykseen

Alkuvuosi on mennyt tavaroita läpikäydessä - karsimista, tuunausta, siivoamista, uudelleen järjestelyä. Palkitsevaa, mutta hidasta hommaa. Ompelulaatikkoni on ollut pitkään yksi kaaosta puoleensa vetävä angstinen muovilaatikko. Kaappeja läpikäydessäni löysin puisen viinilaatikon. Laatikossa, jonka olemassaolon olin kokonaan unohtanut, oli vesivärejä, joilla on maalattu viimeksi noin 10 vuotta sitten. Laatikon löytäessäni tiesin, miten haluan ompelutarvikkeeni järjestää.

Tein laatikkoon väliseinät, jotta sain siihen sopivat lokerot. Tämä oli niitä hetkiä kun toivon, että olisi kunnon työtilat ja välineet myös puutöiden tekemiseen. Mutta serkkuni sanoja lainatakseni, minkä sahaus heittää, sen maali peittää.

Isosiskolta sain harmaata kalkkimaalia (ylijäämä jostain projektista) ja maalasin mittavirheet piiloon. Lopputulos ei varmasti läpäisisi puusepän tarkastusta, mutta minulle ompelulaatikko on täydellinen. Kun ompelulaatikko on järjetyksessä, on elämäkin järjestyksessä.

Vielä haluan tehdä uuden neulatyynyn. Kuopuksen koulun kässätunneilla askartelema kilpikonna on palvellut kilpensä puhki. Toki sen voisi paikata, mutta haluan sen verran pienemmän, että se mahtuu ompelulaatikkooni. Että sille oikeasti on oma paikka eikä niin, että se vain on jossain ompelulaatikon lähettyvillä.

Samaan aikaan sopivasti vuorotellen ompelulaatikon tuunaamisen kanssa tein lapsille omat muistojen laatikot, nekin vanhoista viinilaatikoista. Olen näitä laatikoita joskus Alkosta hamstrannut, minusta ne ovat kivoja ja käytännöllisiä ja ainakin siihen aikaan niitä sai ilmaiseksi, kunhan pyysi. Kanteen liimasin puiset kirjaimet, jotka aikoinaan oli lastenhuoneessa vaatekaappien ovissa kertomassa kumpi on kummankin kaappi. Nyt on neuvolakorteille, diplomeille, todistuksille ja muille aarteille selkeät paikat.

Tähän projektiin sain upotettua kolmen vanhan maalipurkin jämät (maalit ovat värimalleja vuodelta 2013 kun etsimme sopivaa sävyä esikoisen huoneen seinään). Mikään maaleista ei olisi ykinään riittänyt, mutta yhdistin ne ja sain kuin sainkin laatikot maalattua - ja kolme maalipurkkia tyhjennettyä ja vietyä metallinkeräykseen. Ah, niin palkitsevaa!

Ei kahta ilman kolmatta, joten vielä yksi maalausprojekti. Kuopus teki koulussa 2019 äitienpäivälahjaksi kehyksen, jonka sisällä oli äitienpäiväkortti. Tämä oli jotenkin rosoisen kiva ja tykästyin tähän heti tämän saadessani.

Reunukset oli liimattu vain pahville ja kun osa puupaloista oli maalattu, päätin tuunata tämän uusiksi. Liimasin reunukset vanerille ja lisäsin useamman kerroksen maalia pintaan. Tiesin koko ajan, että haluan tähän yhden lempivalokuvistani, parin vuoden takaisen mökillä otetun kuvan, jossa ovat kaikki elämäni miehet. Tämä kuva kehyksineen menee mökille.

Viimeisin tuunausprojektini oli vähän pehmeämpi. Vaikka ulkona on plus asteita, tarvitsee elämäni luppakorva jotain lämmintä päälleen. En halua ostaa mitään paitaa tai takkia, kun se mahtuisi maksimissaan kaksi viikkoa ja jäisi sitten pieneksi, joten tein sellaisen vanhasta villapaidastani. Paidasta, jota olen käyttänyt viimeksi yli 20 vuotta sitten. Paidasta, joka oli aivan liian pieni ja on vain odottanut, että tekisin siitä tyynynpäällisen tai jotain muuta. Nyt tein siitä koiralle paidan ja tämä on juuri tarpeeksi lämmin. Mallina käytin kaverilta lainassa ollutta vähän pienempää paitaa ja mukana oli paljon hyvää tuuria.

Hiihtoloma - eikä toivoakaan päästä hiihtämään, talviloma - raparperit ja pionit puskevat pintaan. Maailma on sekaisin, onneksi oma elämäni on edes pikkuisen enemmän järjestyksessä.

Lumiukkoja

Olen tehnyt lumiukkoja. Ensimmäisen tein Lumiukko elokuva mielessäni. Tehdessäni hyräilin Walking in the air, huomasin hymyileväni.

Lumiukon porkkananenä on siis edellisen postauksen arvoituksen ratkaisu. Useampi nenä, tai siinä vaiheessa vielä oranssiin maalin dipattu grillitikun pää, oli sokerikulhossa kuivumassa. Niinkuin niin usein ennenkin, eihän se lumiukko yhteen jäänyt. Tein perheen teineille kuulokepäiset lumiukot. Voipi olla, että nämä koristavat meidän joulupöytää tänä aattona.

Pian lumiukkoja oli kokonainen armeija. Pipopäisiä, silinterihattuisia. Kaikilla porkkananenä ja "hiilestä" tehdyt silmät ja suut.

Tämä oli hauska kierrätysprojekti. Miehen loppuun pelaamat golf pallot saivat uuden elämän (toki kunnon pesun ja pari kerrosta maaliakin). Käytin loppuun lasten kuivumassa olleista pienoismallimaaleista taas yhden purkin. Erilaisia nauhoja huiveiksi, jämälankoja kaulaiinoiksi ja pipoiksi, löytyipä laatikostani mustaa huopaakin silinterihatuksi. Entäpä olkihatut? Ne tein säkkikankaasta ja kuohuviinipullon korkista. Kuka ukoista on sinun suosikkisi?

Jatkoin kierrätysteemalla (eli kodin raivaamisella). En tiedä, mistä meille on jäänyt viisi puista verhorengasta. Todella kummallinen määrä. Mietin pitkään, että olisin vain polttanut ne takassa, mutta sitten keksin tehdä niistä purulelut vauvalle. Nyt pitäisi vielä löytää jostain vauva tai vauvat, jotka tarvitsevat puruleluja. Miksi en keksinyt tätä silloin kun omat lapseni olivat vauvoja? Nyt taisin joutua ojasta allikkoon...

Seuraava projekti ei oikeastaan liity raivaamiseen, tämä oli puhdas päähänpisto. Tai ei nyt ihan puhdas, koska aikaisempina vuosina minulta on myyjäisissä kysytty kissojen leluja. Mutta siis tein huovutettuja kissanleluja, pikkuisia kaloja joiden sisällä on kulkunen. Inspiraatiota hain netin syövereistä mutta malli ja toteutus on taas omasta päästäni. Tähän sain hyvin käytettyä pikkuisia langan pätkiä. Olen säästänyt niitä ajatuksena joskus käyttää niitä huovutettavien lapasten raitoihin, mutta tämä oli ehdottomasti kivempi käyttötarkoitus.

Sukkalankojen jämistä tein palkkiraitasukkia, koska kaikki muutkin tekevät niitä nyt. Näistä tuli pienet, vain noin kokoa 30. Pinkit onnistuivat mielestäni hyvin, sinisävyisissä värit ovat liian lähellä toisiaan erottuakseen kunnolla.

Ja koska minulla oli yksi ylimääräinen Tylypahka -kangasmerkki, tein Tylypahka sukat. Perusharmaat sukat, mutta teräosaan kudoin kaikkien tupien raidat. Tämä olisi erinomainen lahjaidea sellaiselle Harry Potter fanille, joka ei vielä ole varma, mihin tupaan kuuluu.

Aiemmin syksyllä tein koirashampoota, nyt paketoin ne. Ruskeaa paperia, niini nauhaa ja painettu tassun jälki koristeeksi. Yksinkertaista mutta kaunista. Näitä voisi antaa koirakavereille lahjaksi.

Se on ensimmäinen adventti viikonloppuna. Alle kuukausi jouluun. Minä olen ensi viikonloppuna Riihimäellä ja Kellokoskella joulumyyjäisissä. Tervetuloa, jos olet yhtään samalla suunnalla.

Elokuun lopussa

Elokuu vetelee viimeisiään. Odotan jo syksyä. Pimenevät illat ovat täällä, mutta kaipaan viileitä aamuja, villasukkia, helteet saisivat jo riittää. Ihana arki rullaa taas lasten koulujen myötä, mutta rutiinit etsivät vielä uomiaan. Mikään ei tapahdu itsestään niinkuin kevään viimeisinä koulupäivinä. Harrastusrumba kuljetuksineen vaatii vielä justeeraamista. Ei siis ihme, että tuntuu kuin aika ei riittäisi mihinkään. Vaikka ainahan se johonkin riittää, kuitenkin - varastettuja hetkiä ompelukoneen ääressä ja lopulta syntyy jotakin.

Tällä kertaa syntyi koiranlelu vanhoista farkuista. Raatolelu, kuollut katti. Olen nähnyt samanoloisen jossain netin ihmeellisessä maailmassa, mutten sitä enää tähän hätään löytänyt. Niinkuin niin monesti ennenkin, alkuperäinen idea ei ole minun, mutta malli ja toteutus ovat. Olisin kiittänyt inspiraatiosta. Tämä katti meni lahjaksi ihanalle boxeri neidillle.

Farkkua materiaalina riittää varastoissani vaikka kuinka. Lasten farkut ovat hyviä niin kauan kuin ne mahtuvat päälle. Omassa käytössä tulleet reiät eivät haittaa ja äidin paikkaukset on ihan ok, mutta kukaan ei halua toisen paikattuja housuja. Ei ainakaan yläasteella, ei edes ilmaiseksi. Sama koskee monia muitakin vaatteita, omassa käytössä ne ovat vielä ok, mutta kukaan ei huoli niitä seuraavalle kierrokselle. Niitä minä varastoin, kunnes keksin jotain käyttöä niille, yritän pitää ne pois sekajätteestä.

Kuopus toivoi omaa avainkoria työpöydälleen. Perheen yhteinen kori eteisessä lienee liian sotkuinen tai liian täynnä tavaraa, että sieltä ehtisi aamuisin etsiä omia avaimiaan. Mukava pieni välityö, virkattu kori juuttilangasta. Kuvan jälkeen vielä kovetin sen vesiliimaseoksella. Kuopus on tyytyväinen, niin olen minäkin.

Kaikkein helpoin on varastaa pieniä hetkiä kutimuksen ääressä, pari kerrosta kun perunat kiehuvat, muutama puikko ennen nukkumaan menoa, kantapää illalla telkkarin ääressä. Ei-kutojalle tuo voisi kuulostaa stressaavalle, mutta minua muutamakin silmukka rauhoittaa. Näin syntyi kummipojalle Harry Potter sukat, Rohkelikko -tuvan väreissä, kuinka muutenkaan. Jo pari raitaa tekee paljon, mutta varteen ompelemani kangasmerkki tekee näistä vielä astetta paremmat. En olisi merkkiä sukkia varten tilannut, mutta kun sellainen oli varastossani, olin iloinen, että sain sen hyödynnettyä.

Olen pakastanut tilliä, keittänyt omenahilloa, säilönyt kesäkurpitsaa ja leiponut omenapiirakkaa. Olen kuivattanut kanervankukkia, timjamia ja minttua. Tomaatit alkavat punastua. En voi enkä halua kerskailla satoni koolla, mutta jokainen itse kasvatettu tai itse kerätty juttu antaa iloa ja valaa uskoa paremmasta huomisesta. Muistan jonkun sanoneen, että oman maan antimet ovat pienituloisen palkankorotus. Mikä ihana ajatus. Vaikka ei olisi omavarainen, jokainen avomaankurkku on kotiin päin.

En ole koskaan tehnyt mitään rasvaa tai salvaa itse - en ennenkuin tänään. Olen käyttänyt muoviin pakattuja kemikaalihirviöitä, joita käsirasvaksi kutstuaan, purkki kerrallaan loppuun. Vieläkin voi jostain löytyä joku purkin loppu, mutta lisää en osta (enkä ole ostanut yli vuoteen).  Kesällä uutin siankärsämön kukkia aurngonkukkaöljyyn, tänään tein siitä mehiläisvahan kanssa salvaa. Niin kaunis aurinkoinen väri, kunhan salva jäähtyy kunnolla, pääsen testaamaan sitä.

Olen yrittänyt raivata kotiamme, järjestellä ja siivota, löytää jokaiselle tavaralle oman paikkansa. Työ edistyy äärimmäisen hitaasti, mutta edistyy kuitenkin. Samalla tein roska inventaarion, trash audit :in. Rajasin sen muoviroskiin, koska ne ahdistavat minua eniten. Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, ajattelin, että näin voisin yrittää vielä karsia kotiimme tulevan muovin määrää. Tässä kuvassa on kaikki kierrätyskelpoinen muoviroska 10 päivän ajalta (poislukien leipäpussit, jotka käytämme koiran kakkapusseina), joukossa elämäni viimeinen Fairy-pullokin (toin sen mökiltä). Paljon on vielä parannettavaa, mutta tässäkin edistystä tapahtuu, vaikkakin tuskallisen hitaasti.

Joku tunnelmallinen kynttiläkuva olisi ollut tietysti kivempi tähän loppuun, mutta minun elämäni ei aina ole yhtä hehkeää kuin sisustuslehdissä. Joten näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, mukavaa elokuun loppua.

Koiralle peti ja istutuksille laatikko

Mökillä meidän koira on kuin Harry Potter, se nukkuu portaiden alla! Se on muuten hyvä paikka, mutta pedin vieressä on metallinen matka-arkku, joka on varsinkin talvisin ikävän kylmä. Vanha peti oli edelleen ihan hyvä (tein sen kolmisen vuotta sitten), mutta parantelin sitä ompelemalla reunukset sen ympärille. Kahdet farkut eli neljä lahjetta, jotka täytin vanhoilla peitoilla ja ompelin yhteen.

Isoimmat reiät piilotin luupaikkojen alle. Tahratkin ovat valmiina ja omien ihmisten tuttu haju. Pedin upgradaus sai heti hyväksynnän. En kuullut yhtäkään soraääntä väärän värisellä langalla tehdyistä ompeleista (oikean värinen loppui heti alkuunsa) tai siitä, että lahkeet ovat keskenään eri väriset ja vielä enemmän eri sävyiset kuin pohja eli vanha peti.

Minulla on aina monta rautaa tulessa, pedin kanssa samaan aikaan rakensin istutuslaatikoita. Olen halunnut sellaisia monta vuotta, mutta limaisia lavakauluksia ei ole tullut vastaan enkä ole halunnut ostaa valmiita laatikotia. Kaupungissa naapuritalossa alkoi putkiremontti ja heidän kellarinsa tyhjennettiin kokonaan. Roskakasasta pelastin pari minun silmiin hyvää laatikkoa.

Lisäsin puuttuvat osat, täytin raot ja poistin pohjat - ja sain istutuslaatikot! Tai oikeastaan tässä vaiheessa minulla oli puiset kehikot. Käsittelemätön puu ei olisi kauaa kestänyt ulkona ja pelkässä ilmassa ei kasva edes salaatti. Rikoin ostolakkoani ja ostin maalin ja multaa. Monen monta vajaata maalipurkkia olisi ollut, mutta koska tässä on oikeasti tarkoitus kasvattaa syötävää, halusin ehdottomasti jotain myrkytöntä. Käytin Tikkurilan Patio Versoa. Siemeniä minulla oli entuudestaan, nyt ne on kylvetty ja toivon, että saisin satoa vielä tänä kesänä.

Ostolakkoa on vajaa kolme viikkoa jäljellä. Tuntuu uskomattomalta, että kohta on vuosi mennyt. Lakko ei ole missään tapauksessa onnistunut täydellisesti, viimeksi pari viikkoa sitten jouduimme ostamaan astianpesukoneen. Sinällään tämä ei ole rike, koska lakon säännöissä oli, että saan hankkia uuden kodinkoneen hajonneen tilalle, mutta kyllä se silti tuntui. Lakon aikana olen kulkenut pitkän matkan ja oppinut yhtä sun toista matkan varrella. 20 päivää vielä, sitten lupaan avata tuntemuksiani tarkemmin.

Pyörittelen mielessäni erilaisia listoja, mitä menen ostamaan elokuun ensimmäinen päivä. Lista elää koko ajan, joinain päivinä lista on hyvinkin pitkä, seuraavana päivänä se on täysin tyhjä. Musta ompelulanka ja mehiläisvaha nousevat mieleen uudestaan ja uudestaan, samoin hyvä jalkaraspi. Astioita, varsinkin juomalaseja on hajonnut todella monta, niiden hankintaa täytyy ainakin harkita.

Ainoa varma asia on, että minun ei tarvitse ostaa joulukaktusta, ei palkkioksi, ei tsempistä eikä säälistä. Pistokkaani on alkanut vihdoin kasvaa. Kasvu on vielä tuskin silmin nähtävää, mutta se ei haittaa, joskus elämässä ne kaikkein pienimmät asiat tekevät hyvin iloiseksi.

Välipäivinä

Joulu on ohi. Joulu oli kiva, mutta silti olen iloinen kun se on takanapäin. Odotin joulua paljon, tai ainakin ajallisesti pitkän aikaa. Koko joulukuun oli niin paljon hommia, etten ehtinyt varsinaisesti odottaa joulua. Vielä aattoaamuna iso osa joulukoristeista odotti laatikossa esille ottamista. Toisaalta se kertonee siitä, että niitä on enemmän kuin tarpeeksi.

Pari päivää ennen aattoa tein mansikkamarmeladeja kesällä poimituista mansikoista tekemästäni soseesta. Maku oli oikein hyvä, mutta olisipa joku muistuttanut, että siemenet pitää siivilöidä pois! Lapset ovat niin tottuneita "vihreisiin kuuliin", että tavan mukaisesti he ottivat aattona niitä ennemmin kuin vieressä olevia minun tekemiäni "punaisia kuutioita". Hmmph.

Herkkuja oli minusta liikaa, vaikka lapsille jouluun kuuluu nimenomaan herkkupöytä (ei silti, kyllä minäkin söin enemmän kuin tarpeeksi). Oli itse tehtyjä ja ostettuja, ja kyllä, minua niin ahdisti kaupan konvehtien kääreet! Vaikka Fazermintin kääreet kuuluu laittaa biojätteeseen ja Kettukarkkien kääreet menee kartonkikeräykseen, on silti valtavan paljon kääreitä, mitkä menevät sekajätteeseen. Mitä tuhlausta! Ei silti kotonakaan tehdyt herkut täysin roskattomia ole, mutta ainakin parempia.

Juuri ennen aattoa sain valmiiksi koiramme joululahjan - etsintämaton (fleecekaistaleiden väliin piilotetaan herkkuja, joita koira sitten hajun perusteella etsii).

Inspiraation mattoon sain Musti ja Mirristä, jossa vastaavia myydään aktivointilelun nimikkeellä. Matoilla on hintaa noin 20 euroa, mutta mitä tuhlausta ostaa läjäpäin uutta fleeceä, kun sitä löytyy perheenjäsenten tuoksuilla varustettuna kaappien kätköistä ihan riittävästi. Maton pohjana käytin siskontytön vanhoja farkkucapreja. Projektin edetessä ja epäuskon iskiessä tutkailin netistä ohjeita ja huomasin, että suurin osa on tehty ostamalla suihkumattoa pohjaksi ja solmimalla kaistaleet siihen kiinni. Väärä lähestymistapa minulle, kun materiaalien piti löytyä kotoa. Ja kun noin 1/3 oli jo tehty.

616 fleecesuikaletta. Ihan järkyttätä työ leikata niitä, mutta mikä riemu saada kulutettua vanhoja fleecejä pois. Suikaleen paksuudesta riippuen joko 3 tai 4 kasaan ja sitten ommellen koko rivi kerralla kiinni. Ompelukoneeni ei tykännyt näin paksusta työstä ja alkoi tehdä hyppytikkejä. Varmuudeksi ompelin kaikki rivit kahdesti. Olen tyytyväinen, ihan niinkuin koirammekin.

Aika viime metreille jäi miehenkin lahjan valmistuminen. Teen hänelle lahjaksi golf bägin, mutta sen suunnittelu ja toteutus tarvitsee enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä ja hänen osallistumistaan. Siksi en edes yrittänyt tehdä sitä joulun alla. Tein kuitenkin saman henkisen pussukan vihjeenä tulevasta.

Tähänkin löytyi kaikki materiaalit kotoa. Minua hävettää ja hirvittää omien varastojeni määrä, loppuvatko ne koskaan?????

Minä sain joululahjaksi kovasti toivomani parsinsienen. Enkä mitä tahansa, vaan todellisen kaunottaren! Vielä en ole ehtinyt testata tätä, vaikka korjausta odottavia sukkia on pinoksi asti.

Luovuin ajatuksesta saada kuopuksen sormikkaat ja esikoisen pipo valmiiksi niin, että olisin antanut ne lahjaksi jouluna. Sain sormikkaat valmiiksi tänään, mutta en edes yritä kuvata mustia sormikkaita vuoden pimeimpään aikaan. Kuopus on onnellinen, enempää en pyydä. Esikoisen pipo on työn alla ja etenee hyvin. Tai eteni vielä hetki sitten, kunnes Knit Pro :n pyöröpuikko napsahti poikki. Auts! Tätä ei ollut edes käytetty paljoa, tämä on kolmas pipo tällä puikolla. Mielestäni puikkojen pitäisi kestää enemmän. Näin ostolakon aikaan se harmittaa tietysti tuplasti enemmän. 

Kun yhden työn saa valmiiksi ja toisen työstäminen keskeytyy, on sopiva aika aloittaa kolmas työ. Kesällä ennen ostolakkoa ostin Lankavasta Esito -lenkkimohairia tarkoituksena tehdä torkkupeitto. Vihaan tätä työtä jo nyt: lankaa on erittäin hankala kutoa, pitkät metalliset puikot ovat todella työläät (minulla ei ole sopivia puisia eikä pyöröjä enkä mene niitä ostamaan) ja 160 silmukkaa kerroksella 1o1n on puuduttavan tylsää. Toivon, että lopputulos on vaivan arvoinen. 

Minulla on paljon puikkoja, toki myös lankaa ja niitä keskeneräisiä projekteja, mutta nyt puhutaan puikoista. Silti tuntuu, että käytän vain niitä tiettyjä suosikkipuikkoja ja että hyvin usein minulta puuttuu sopivat puikot. Minun on tehtävä puikkoinventaari ja keksittävä joku toimiva systeemi niiden säilyttämiseksi. Yksi laatikko pitkille ja yksi purkki lyhyille puikoille ei ole riittävä, kaikki on niissä hujan hajan enkä ikinä löydä mitä pitäisi. En tee uudenvuoden lupauksia, mutta tämän aion tehdä vuonna 2019.

Hyvää loppu vuotta ja vielä parempaa uutta vuotta 2019!

Voihan vessaharja!

Tänä vuonna, tänä jouluna minun piti olla niin hyvin ajoissa valmistautunut, että joulunalusviikolla voin vain nauttia ja tunnelmoida lähestyvästä joulusta ja rauhassa tavata ystäviä toivottaakseni hyvää joulua. Vaan kuinkas kävikään? Neljä yötä jouluun, joulusiivous on alkutekijöissään, iso osa ruoista ja herkuista on tekemättä, neljä lahjaa on vasta suunnitteluasteella. Voihan vessaharja, sanon minä.

Edellä mainittu huomioiden olen mielestäni yllättävän rauhallinen. Olen väsynyt huonosti nukuttujen öiden takia, mutta en koe olevani stressaantunut. Olen pystynyt välttämään ruokahävikkiä enkä kiireessä vain heittänyt ylijäänyttä ruokaa roskiin. Ensimmäistä kertaa ikinä tein perunalättyjä ylijääneestiä perunamuussista. 75 prosenttia meidän perheestä piti niistä, joten pääsevät jatkoon.

Tilaustyönä ompelin ison kasan kestohedelmäpusseja. Mieluinen työ, koska jokainen pussi on mahdollisuus jättää pieni muovipussi käyttämättä kaupassa. Minä kiitän ja maapallo kiittää. Vaikka tätä projektia varten minun piti tilata Englannista kankaita. Paras olisi tietysti käyttää sitä mitä kotoa löytyy, vaikka miehen vanhoja kauluspaitoja, mutta toisaalta, ihminen, kenelle asia on vieras, oppii toimimaan tietyllä tavalla varmemmin, jos tuote miellyttää silmää. Ja edes minun materiaalivarastoissa ei olisi ollut riittävää määrä sopivia kankaita tähän työhön.

Seuraava projekti sen sijaan oli oikea oppikirja esimerkki use what you have - toiminnasta. Isosiskollani on pieni mäyräkoira, Papu, ja Papu tarvitsi uuden takin. Sain vanhan takin malliksi ja purin sen käyttääkseni kaavoina. Otin talteen tassujen alle menevät kuminauhat, tereiden sisällä kulkevat nyörit, kiinnitysremmit klipseineen sekä niskan kuminauhan kiristyslukon. Kaikki muu oli loppuun kulutettua ja päätyi roskiin.

Käytin vanhan kuoritakkini (ostettu talvella 2008), jonka luulin hävittäneeni kaksi vuotta sitten kun ostin uuden takin. Se ei pidä enää ollenkaan vettä, mutta ajattelin, että kun Papu ei viihdy sateessa ollenkaan, niin ehkäpä se sille riittää kuitenkin. Valitsin helmasta ja hihoista vähiten kuluneet osat ja heitin lopun takista pois. Kaulukseen käytin aitoa kultalammasta ja vuoriin villasekoitekangas, jotka molemmat olen saanut naapurin vanhempien parikymmentä sitten lopetetun takkikaupan vanhasta varastosta. Väliin laitoin varmuudeksi vanun, sekin ylijäämä jostakin aiemmasta projektista.

Heijastimia ei ole koskaan liikaa, joten nimikoin takin oikein näkyvästi (heijastinnauhan olen ottanut talteen jossain markkinointitapahtumassa jaetusta liian pieneksi jääneestä huomioliivistä).

Tästä takista tuli mielestäni hyvä. Ilman vanhaa takkia en olisi saanut näin hyvää mallia, joten kiitos, Hurtta, erinomaisesta kaavoituksesta. 

Tällaiset projektit ovat niitä, jotka saavat uskomaan kierrätykseen ja materiaalivarastojen hävittämättä jättämiseen.

Myös pikkusiskollani on koira ja siskoni oli ostanut sille uuden joulupaidan. 100 prosenttista akryylia, valmistettu Kiinassa. Tuo paita oli liian pieni, joten siskoni pyysi minua muokkaamaan siitä sopivan. Irrotin paidasta mahakappaleen ja kudoin siihen isomman tilalle 7 veikasta. Paitaa ei ole vielä sovitettu, uskon kuitenkin, että siitä tuli hyvä. Mutta rakas pikkusisko, nöyrästi pyydän, jätä ensi kerralla pikamuotiin lukeutuvat "muoviset joulupaidat" ostamatta ja anna minun kutoa Ellille kunnon villapaita alusta asti. Kiitos.

Jotain lahjoja olen sentään saanut valmiiksi asti. Koirakavereille tein piparkakku-ukot, tarkemmin sanottuna pipari-vinkulelut! Kaapissani marinoituu ruskea sametti, josta minun piti kahdeksan vuotta sitten tehdä kuopukselle housut. Arvannette, että tuo kangas ei enää riitä kuopuksen housuihin, joten oli hyvä keksiä sille käyttöä. Vanhoja Tildan malleja muokkaamalla tein noin 25 cm korkeat pehmolelut, sisälle laitoin vanua ja vingun. Oma koira seurasi kuono tarkkana näiden valmistumista, joten mielelläni kuulen, millaisen vastaanoton nämä saavat (ja kestävätkö leikissä ollenkaan).

Kuopus on kulkenut pitkin syksyä ilman mitään käsineitä. Yhtenä päivänä hän tunnusteli mohair pipoani ja pyysi, voisinko tehdä hänelle yhtä pehmeät sormikkaat. Mielelläni, vaikka se tarkoittikin, että joudun ostamaan mustaa mohair-lankaa (alla olevassa kuvassa päällimmäisenä). Samoihin aikoihin esikoinen hukkasi kouluun hänelle syksyllä kutomani pipon. Olimme menossa Tuomaan markkinoille ja hän kysyi, että olisiko mitenkään mahdollista, että katsottaisiin, olisiko siellä jotain hyvää villalankaa josta voisin tehdä uuden. Tuollainen ajatuksen juoksu sai minut unohtamaan katoamisesta johtuvan harmituksen ja ostamaan luonnon mustaa suomalaista villalankaa. Onneksi lahjat ovat ostolakkoni ulkopuolella. Nyt pitäisi vielä ehtiä kutoa mustat sormikkaat ja yksi musta pipo ennen jouluaattoa. Ja tehdä ne kaksi muuta suunniteltua lahjaa. Onneksi on vielä neljä yötä aikaa, heh.

Tuomaan markkinoilta ostimme myös hunajaa ja voihan vessaharja sentään, ostin vessaharjan! Olen pitkään halunnut hävittää meidän kuvottavan vanhan muovisen vessaharjan, mutta en ole nähnyt puisia missään enkä löytänyt netistäkään. Ostolakon aikana asia on unohtunut, kyllähän vanhalla on vielä tarpeeksi jynssäämällä puhdasta tullut. Mutta tuolla markkinoilla, puinen vessaharja huusi minua ja yhtään ajattelematta ostin sen. Se ei ole elintarvike (paitsi koiramme mielestä, joka mielellään söisi sen) eikä se ole lääke, joten se on stiplu ostolakkooni. Annan sen kuitenkin itselleni anteeksi, koska se on hyvin tarpeellinen käyttöesine. Ja koska lahjoja lukuunottamatta olen nyt joulun allakin pysynyt hyvin ostolakossani. Ja koska ihan kohta on joulu enkä halua rasittaa mieltäni yhdellä vessaharjalla.