Ostolakon jälkeen

Vuoden ostolakkoni päättyi melkein kaksi viikkoa sitten. Kaksi viikkoa olen elänyt kuin jossain välitilassa, tietämättä mitä pitäisi tai kannattaisi tai saisi tehdä. Olo on ollut jotenkin turvaton. Olen ostanut mehiläisvahaa ja mustaa ompelulankaa, niinkuin olin suunnitellut. Lisäksi ostin kaksi uutta juomalasia - alkukesästä oli sama malli saatavilla kierrätyslasista, mutta ei enää. En käynyt kirppareilla tai Kierrätyskeskuksessa katsomassa laseja, ostin nämä koska halusin.

Vielä ostolakkoni aikana purin itselleni noin 10 vuotta siten kutomani polvisukat. Kaikkina näinä vuosina käytin sukkia ehkä kaksi kertaa, en halunnut pitää niitä lahkeiden päällä ja lahkeiden alla ne eivät pysyneet jalassa. Enkä halunnut täyttää laatikoitani käyttämättömillä asioilla. Oikeasti purin vain varret kutoakseni sukkiini tavalliset, lyhyet varret. Ylijäämälangasta kudoin vielä yhdet villasukat noin koossa 37, lanka ei ihan riittänyt joten jatkoin sitä laatikossani olevalla tummansinisellä Maijalla. Kivat perussukat, tykkään edelleen tuosta Nallen Kesä-väristä.

Lakon päätyttyä olen ostanut kaksi kerää lankaa, toisen väriin ihastuin ja toinen oli sopivasti tarjouksessa. Kumpaakaan en oikeasti tarvinnut, vaikka tiedän kyllä, että tulen ne käyttämään. Huono omatunto kolkutti, sen sijaan että olisin alkanut kutoa uusia lankoja, kävin vanhoja jämiäni läpi ja vähän suunnittelin seuraavia projekteja niistä.

Ostin myös 2 metriä puuvillakangasta, koska ihastuin siihen instassa. En nähnyt mitään mainosta, eli periaatteessa en ole edes mainoksen uhri, olen vain heikko ihminen joka ihastui ja osti haluamansa miettimättä yhtään tuotteen hiilijalanjälkeä tai sen korvaamista jollain jo olemassa olevalla.

Parantaakseni omaatuntoani, ikään kuin hyvitelläkseni itseäni, kävin läpi lasten vaatteita ja poistin kasan pieneksi jääneitä. Rikkinäisiä ja korjattuja ei kukaan huoli, mutta en heittänyt niitä roskiin. Kunhan aika antaa myöten, minulla on idea näiden hyödyntämiseen.

Ompelin kummitytölle syntymäpäivälahjaksi hänen toivomansa putkikassin. Ihana toive, kiva saada toteuttaa. Sen valmistuminen jä niin viime tippaan, että en ehtinyt ottaa kuin yhden fiilistelykuvan. Kummityttö oli kuitenkin silmin nähden tyytyväinen, siksi laitan sen tänne itselleni musitiin.

Vajaa kaksi viikkoa mennyt ja rehellisesti sanottuna mopo on jo karannut käsistä. Haluan jatkaa ostolakkoani. Aion jatkaa ostolakkoani. Haluan sen rauhan, minkä julkinen lakko minulle antaa, sen turvallisuuden tunteen, yleisen hyväksynnän. Tekemättömiä projekteja on edelleen ihan riittävästi, samoin materiaaleja niitä varten. Viime viikolla julkaistu ilmastoraportti ei ainakaan huojentanut mieltäni yhtään tämän maapallomme tilasta, päinvastoin.

Jatkossakin saan ostaa hajonneen tavaran tilalle korvaavan (käytettyä tulee suosia ensisijaisesti), ensi kesänä saan ostaa uuden mekon esikoisen rippijuhliin ja kun ajankohjtaista, saan ostaa kangasta päällystääkseni nojatuolimme. Muuten ostolakko on voimassa 31.7.2020 asti. Ihan oikeasti en tarvitse yhtään mitään tavaraa lisää. En halua tavaraa lisää. Tarvitsen - toivon - vain punaa tomattieni poskille.

Vuoden 2018 viimeinen joululahja

Sain sen vihdoin valmiiksi, miehen viime joulun joululahjan nimittäin. Eikä se ole kuin hups, 5 kuukautta myöhässä! Tämä lahja oli täsmätoive ja sen toteuttamiseen tuli matkan varrella useita hyvin tarkkoja ohjeita, tai siis toiveita, lisää. Mutta siinä se nyt on, Seamus golfin Fescue Sunday bagin inspiroima golf bägi.

Ruudullinen kangas on Harris Tweedin Macleod -villakangasta. Huom! Ostolakon aikana saan ostaa lahjoja ja lahjoihin tarvittavia materiaaleja. Yksivärinen kangas on minun noin 30 vuotta vanha Barbourin öljykangastakki. Takki oli paikoin reikäinen ja hyvin kulunut, se oli myös aivan väärän kokoinen minulle, siksi annoin sille uuden elämän tässä bägissä.

Yhden vetoketjun, 8 niittiä ja kaksi D-rengasta ostin, muuten kaikki on kierrätetty joko mainitusta takista, miehen vanhasta golf bägistä (olkahihna ja pehmusteet) tai minun varastoista (kuminauhat, puristimet, klipsit ja strapit). Takin takataskusta (koko selän levyinen ja korkeahko) tein vuorin, käsien lämmittelytaskuista tein taskupussit vetoketjutaskuille. Povitaskun vetoketju oli vähän lyhennettynä hyvä toiseen taskuun.

Tämä oli aikamoista aivojumppaa, miten ja ennenkaikkea missä järjestyksessä työn toteutti. Mies näytti erilaisia kuvia ja minä yritin parhaani mukaan ratkaista. Miten yksinkertainen juomapullotaskukin voi vaatia kaksi purkamista, ennenkuin onnistuu?

Nyt odotan jännityksellä (lue: kauhulla) miten hyvin bägi vastaa miehen odotuksia ja miten hyvin se tulee kestämään. Tämä on taas niitä projekteja, kun olisi tarvinnut teollisuuskoneen kotiompelukoneen lisäksi. Kirjastoissa on kaikenlaisia koneita lainattavissa nykyisin, mutta en ole vielä löytänyt järeämpää konetta.

Tämän aivopähkinän lisäksi olen jatkanut hortoilua ja tehnyt ensimmäistä kertaa ikinä voikukkasiirappia! Ah mitä herkkua, ymmärrän hyvin, että tätä kutsutaan vegaaniksi hunajaksi. Tätä maistettuani en enää ikinä pysty katsomaan voikukkia vain viheliäisinä rikkaruohoina.

Vuohenputket pääsivät piirakkaan enkä voi kuin ihmetellä, miksi vasta nyt löysin tämän idean ja tämän reseptin.

Ostolakon aikana en saa ostaa edes kesäkukkia. On mentävä sillä mitä on. Peikonkakkarat olivat ainoat itäneet kesäkukan siemenet, ne saivat kaveriksi pelakuun pistokkaista kasvuun lähteneet vauvapelakuut. Löysin mökiltä syksyllä tyhjentämättä jääneen kukkaruukun alta pienen verson maahumalaa tai jotain koristehumalaa. Mikä riemu! Se selvisi talvesta, jospa se intoutuisi näiden muiden selviytyjien kanssa kasvamaan oikein kunnolla.

Ja tietysti, jotain uutta koukullakin. Afrikan kukkia, niinkuin edellisessä postauksessa lupailin.

Viikko toukokuuta jäljellä. Viikon kuluttua alkaa kesä. Nautitaan kevään viimeisistä päivistä.

Tuskastuttavaa jumitusta

Sain anopilta kasan kankaita. Hän oli raivaamassa kotiaan ja tarjosi minulle hyvin paljon kankaita, suurimmalle osalle sanoin suoraan ei kiitos, mutta jotain kuitenkin toin kotiinkin. Sinällään älytöntä, koska minulla on jo ennestään reilusti kankaita, ja myönnän, tuntui hölmöltä vain hamstrata lisää. Tuskastuttavaa.

Marimekon tasaraita trikoista ompelin kestotiskirättejä.

Mustavalkoisista tuli mielestäni oikein tyylikkäät. Suorastaan harmi, että meillä ei ole käyttöä näille ja ei, en aio nostaa näitä tiskipöydälle vain koristeeksi. Nämä menevät ystävälleni lahjaksi. Hmph, trikoota on vielä niin paljon jäljellä, että voisin tehdä megasäästöpaketillisen näitä liinoja, mutta laitan lopun kankaan tässä vaiheessa suosiolla kaappiin.

Anoppi antoi myös punapinkkiraidallista trikoota. Siitäkin tein parempien ideoiden puutteessa kestotiskirättejä. Kivoja nämäkin, mutta... Parempi olisi antaa kankaan odottaa todellista järkevää käyttötarkoitusta kuin käyttää sitä johonkin ihan vain tekemisen vuoksi. Pakkokuluttamista. Ylikuluttamista tämäkin.

Olen yrittänyt kuluttaa vanhaa kosmetiikkaa ja erilaisia pesu- ja siivousaineita pois ja varmasti sortunut yliannosteluun ja ylikuluttamiseen tyhjenevien pullojen ja purkkien toivossa. Mikseivät ne voi ikinä loppua? Tuskastuttaa pestä lattiaa jollain liat pois räjäyttävällä, silmissä kirvelevällä kemikaalihirviö tehoaineella, kun oikeasti haluaisin vain käyttää etikkaa ja soodaa. Mutta ei auta. Itse olen jokaisen purkin ja purnukan hankkinut ja niin ne vain on kulutettava pois, vaikka mieli kyllä tekisi kaataa viemäristä alas. Pesu kerrallaan.

Olen tuskastellut rikkoutuneen yleiskoneeni kanssa. Sain sen neljä vuotta sitten joululahjaksi ja olen käyttänyt sitä paljon, mutta nyt on kyse jostain muusta kuin pelkästä kulumisesta. Takuu on edelleen voimassa, ei siitä puolen sanaa, mutta minun piti pakata kone ja lähettää se Tanskaan korjattavaksi. Ottaen huomioon, että kone on valmistettu USA:ssa (jotkut osat tiettävästi Kiinassa), niin tuo yksittäinen kodinkone on reissanut aika paljon ympäri maailmaa. Ei kovin ympäristöystävällistä, mutta takuuhuolto on takuuhuolto.

Ja niin vain tuskastuttaa joulukaktuksenikin, tai sen puute. Sen pistokkaat. Sain kaksi kuukautta sitten joulukaktuksen pistokkaita, kuukausi sitten niihin kasvoi juuret (kuvassa) ja istutin ne multaan. Ne ovat edelleen ihan elossa olevan näköisiä, mutta mitään kasvua ei vain näytä tapahtuvan. Pitäisikö minun hävittää nekin vai yksinkertaisesti malttaa odottaa pidempään? Haluaisin viherkasveja, haluaisin niitä paljon lisää, mutta en voi mennä ostamaan. Pistokkaita voisin yrittää saada tutuilta, mutta eipä sekäään auta jos/kun en saa niitä kasvamaan. Ituja olen kasvattanut ja saanut edes levän päälle vihreää, mutta siihen se melkein tässä vaiheessa vuotta jääkin.

Syntymäpäiväni on parin kuukauden kuluttua. Huomaan tekeväni mielessäni erilaisia toivelistoja, vaikka samaan aikaan en haluaisi mitään muuta kuin olla perheeni kanssa. Haluaisin heidän leipovan minulle kakun, tarjoiltuna aamulla sänkyyn, ehkä kukkia. Lasi kuohuviiniä maistuisi illalla. Miten jouluna oli niin helppoa toivoa vain kahta asiaa? Miksi nyt mieleeni tulee kaikkia haluja ja mielitekoja? Haaveilen uudesta kylpytakista, peikonlehdestä, isosta multakuormasta mökille, istutuslaatikoista, räätälin liiduista, kangassaksieni teroituksesta..... Lista vain venyy venymistään. Ihme, ettei siinä ole lisää lankaa.....
 
Upeita talvipäiviä. Olen nauttinut niistä koiran kanssa, kahlannut polvia myöten umpihangessa, ihastellut lumisia puita niska vääränä. Aikaa käsitöille ei ole jäänyt eikä tekemättömien projektien lista ole lyhentynyt. Jään odottamaan inspiraatiota.

 

Voihan vessaharja!

Tänä vuonna, tänä jouluna minun piti olla niin hyvin ajoissa valmistautunut, että joulunalusviikolla voin vain nauttia ja tunnelmoida lähestyvästä joulusta ja rauhassa tavata ystäviä toivottaakseni hyvää joulua. Vaan kuinkas kävikään? Neljä yötä jouluun, joulusiivous on alkutekijöissään, iso osa ruoista ja herkuista on tekemättä, neljä lahjaa on vasta suunnitteluasteella. Voihan vessaharja, sanon minä.

Edellä mainittu huomioiden olen mielestäni yllättävän rauhallinen. Olen väsynyt huonosti nukuttujen öiden takia, mutta en koe olevani stressaantunut. Olen pystynyt välttämään ruokahävikkiä enkä kiireessä vain heittänyt ylijäänyttä ruokaa roskiin. Ensimmäistä kertaa ikinä tein perunalättyjä ylijääneestiä perunamuussista. 75 prosenttia meidän perheestä piti niistä, joten pääsevät jatkoon.

Tilaustyönä ompelin ison kasan kestohedelmäpusseja. Mieluinen työ, koska jokainen pussi on mahdollisuus jättää pieni muovipussi käyttämättä kaupassa. Minä kiitän ja maapallo kiittää. Vaikka tätä projektia varten minun piti tilata Englannista kankaita. Paras olisi tietysti käyttää sitä mitä kotoa löytyy, vaikka miehen vanhoja kauluspaitoja, mutta toisaalta, ihminen, kenelle asia on vieras, oppii toimimaan tietyllä tavalla varmemmin, jos tuote miellyttää silmää. Ja edes minun materiaalivarastoissa ei olisi ollut riittävää määrä sopivia kankaita tähän työhön.

Seuraava projekti sen sijaan oli oikea oppikirja esimerkki use what you have - toiminnasta. Isosiskollani on pieni mäyräkoira, Papu, ja Papu tarvitsi uuden takin. Sain vanhan takin malliksi ja purin sen käyttääkseni kaavoina. Otin talteen tassujen alle menevät kuminauhat, tereiden sisällä kulkevat nyörit, kiinnitysremmit klipseineen sekä niskan kuminauhan kiristyslukon. Kaikki muu oli loppuun kulutettua ja päätyi roskiin.

Käytin vanhan kuoritakkini (ostettu talvella 2008), jonka luulin hävittäneeni kaksi vuotta sitten kun ostin uuden takin. Se ei pidä enää ollenkaan vettä, mutta ajattelin, että kun Papu ei viihdy sateessa ollenkaan, niin ehkäpä se sille riittää kuitenkin. Valitsin helmasta ja hihoista vähiten kuluneet osat ja heitin lopun takista pois. Kaulukseen käytin aitoa kultalammasta ja vuoriin villasekoitekangas, jotka molemmat olen saanut naapurin vanhempien parikymmentä sitten lopetetun takkikaupan vanhasta varastosta. Väliin laitoin varmuudeksi vanun, sekin ylijäämä jostakin aiemmasta projektista.

Heijastimia ei ole koskaan liikaa, joten nimikoin takin oikein näkyvästi (heijastinnauhan olen ottanut talteen jossain markkinointitapahtumassa jaetusta liian pieneksi jääneestä huomioliivistä).

Tästä takista tuli mielestäni hyvä. Ilman vanhaa takkia en olisi saanut näin hyvää mallia, joten kiitos, Hurtta, erinomaisesta kaavoituksesta. 

Tällaiset projektit ovat niitä, jotka saavat uskomaan kierrätykseen ja materiaalivarastojen hävittämättä jättämiseen.

Myös pikkusiskollani on koira ja siskoni oli ostanut sille uuden joulupaidan. 100 prosenttista akryylia, valmistettu Kiinassa. Tuo paita oli liian pieni, joten siskoni pyysi minua muokkaamaan siitä sopivan. Irrotin paidasta mahakappaleen ja kudoin siihen isomman tilalle 7 veikasta. Paitaa ei ole vielä sovitettu, uskon kuitenkin, että siitä tuli hyvä. Mutta rakas pikkusisko, nöyrästi pyydän, jätä ensi kerralla pikamuotiin lukeutuvat "muoviset joulupaidat" ostamatta ja anna minun kutoa Ellille kunnon villapaita alusta asti. Kiitos.

Jotain lahjoja olen sentään saanut valmiiksi asti. Koirakavereille tein piparkakku-ukot, tarkemmin sanottuna pipari-vinkulelut! Kaapissani marinoituu ruskea sametti, josta minun piti kahdeksan vuotta sitten tehdä kuopukselle housut. Arvannette, että tuo kangas ei enää riitä kuopuksen housuihin, joten oli hyvä keksiä sille käyttöä. Vanhoja Tildan malleja muokkaamalla tein noin 25 cm korkeat pehmolelut, sisälle laitoin vanua ja vingun. Oma koira seurasi kuono tarkkana näiden valmistumista, joten mielelläni kuulen, millaisen vastaanoton nämä saavat (ja kestävätkö leikissä ollenkaan).

Kuopus on kulkenut pitkin syksyä ilman mitään käsineitä. Yhtenä päivänä hän tunnusteli mohair pipoani ja pyysi, voisinko tehdä hänelle yhtä pehmeät sormikkaat. Mielelläni, vaikka se tarkoittikin, että joudun ostamaan mustaa mohair-lankaa (alla olevassa kuvassa päällimmäisenä). Samoihin aikoihin esikoinen hukkasi kouluun hänelle syksyllä kutomani pipon. Olimme menossa Tuomaan markkinoille ja hän kysyi, että olisiko mitenkään mahdollista, että katsottaisiin, olisiko siellä jotain hyvää villalankaa josta voisin tehdä uuden. Tuollainen ajatuksen juoksu sai minut unohtamaan katoamisesta johtuvan harmituksen ja ostamaan luonnon mustaa suomalaista villalankaa. Onneksi lahjat ovat ostolakkoni ulkopuolella. Nyt pitäisi vielä ehtiä kutoa mustat sormikkaat ja yksi musta pipo ennen jouluaattoa. Ja tehdä ne kaksi muuta suunniteltua lahjaa. Onneksi on vielä neljä yötä aikaa, heh.

Tuomaan markkinoilta ostimme myös hunajaa ja voihan vessaharja sentään, ostin vessaharjan! Olen pitkään halunnut hävittää meidän kuvottavan vanhan muovisen vessaharjan, mutta en ole nähnyt puisia missään enkä löytänyt netistäkään. Ostolakon aikana asia on unohtunut, kyllähän vanhalla on vielä tarpeeksi jynssäämällä puhdasta tullut. Mutta tuolla markkinoilla, puinen vessaharja huusi minua ja yhtään ajattelematta ostin sen. Se ei ole elintarvike (paitsi koiramme mielestä, joka mielellään söisi sen) eikä se ole lääke, joten se on stiplu ostolakkooni. Annan sen kuitenkin itselleni anteeksi, koska se on hyvin tarpeellinen käyttöesine. Ja koska lahjoja lukuunottamatta olen nyt joulun allakin pysynyt hyvin ostolakossani. Ja koska ihan kohta on joulu enkä halua rasittaa mieltäni yhdellä vessaharjalla.

Joulusiivousta

Aloitin joulusiivouksen lankalaatikostani. Tai sitten nimenomaan välttelin joulusiivousta keräämällä lankalaatikostani kaikkein pienimmät jämälankakeräni ja aloittamalla taas yhden uuden työn.   

Syntyi noin koon 29 villasukka ja sille pari. Molemmat ovat vielä päättelemättä. Tietysti. Meidän perheessä ei kenelläkään ole enää näin pientä jalkaa, joten nämä sukat menevät joulumyyjäisiin.

Näiden villasukkien kutominen kuvastaa elämääni tällä hetkellä. Ei se ehkä ihan täydellinen kaaos ole, mutta siltä se välillä tuntuu. Olisi niin paljon tärkeämpiäkin asioita tehtävänä, mutta sitä ryhtyy siihen kaikkein mukavimpaan, sohvan nurkassa istumiseen kutimus kädessä. Päivät ovat samaa harmaata arkea, vaikka odotankin joulua innoissani ja luulin valmistautuvani siihen mielelläni.

Olen täällä blogissakin hehkuttanut sitä, kuinka helppoa ostolakko on, mutta ehkä sittenkin ostamattomuus vaatii veronsa, ennenkuin siihen tosissaan tottuu. Kaikki mainokset ärsyttävät (vieläpä potenssiin X kun Black Friday on muuttunut kokonaiseksi viikoksi). Mutta sittenkin, pitäisikö ostaa koiralle herkkujoulukalenteri? Ei tietenkään. Entä koiralle ja muulle perheelle samisjouluyöpuvut? Ei todellakaan.

Minulla on parvekkeella oksia ja muuta askartelumateriaalia, josta on tarkoitus työstää erilaisia joulukoristeita. En saa ostaa materiaalia, mutta omasta mökkimetsästä saan kerätä vaikka kuinka, heh. Kranssin haluaisin ainakin tehdä (myin kirppiksellä meidän yli kymmenen vuotta vanhan ovikranssin) ja käyttää oksia muutenkin, mutta jotenkin on vaikea ryhtyä tuumasa toimeen. Mitä oikeasti haluaisin? Tai tarvitsisin? Tai edes osaisin tehdä? Ehkä ajatus kirkastuu ennen joulua, ehkä oksat päätyvät sellaisenaan maljakkoon, ehkä ne löytyvät aaton aattona biojätteestä, saa nähdä.

Askartelumateriaalia olisi muutenkin vaikka kuinka paljon. Mikä ihmeen hamsteri minä oikein olen? Hain vintistä vinon pinon vanhoja housuja, joista ompelin koiran leluluita. Meidän koira rakastaa niitä, mutta silti niitä on nyt enemmän kuin mitä yksi koira tarvitsee elinaikanaan. Tai mitä tuttavapiiristä löytyy koiria lahjottavaksi. Housupino muutti muotoaan, nyt minulla on kasa kangassilppua. Mitä ihmettä tästä vielä keksisi? Muuta kuin sekajäteastian täydennystä?

Samalla kannoin vintistä kasan vanhoja fleecejä, on suikaleita peitosta, vanhan takin puolikas, polvesta reiälliset liian pienet housut. Aiemmin etsin tästä pinosta kangasta, kun halusin ommella pipoihin kutittamattoman vuorin, enää en tekisi niin.  Askartelumateriaaliksi olen tätä pinoa säilyttänyt, mutta rajansa kaikella. Minulla on yksi idea, mihin näitä tarvitsen, mutta sen jälkeen, onko oikea osoite sekajäte? Olisikohan päiväkodilla tai koululla käyttöä näille?

Olen edellisessä elämässäni elänyt varmaan pula-ajalla, kun tuntuu, että ajattelen aina ja kaikesta, että tätä voi vielä tarvita. Nyt kun olen ostolakossa ja varsinkin kun olen yrittänyt sisäistää, että tulee käyttää sitä, mitä on, haluaisin hyödyntää tämänkin materiaalin, mutta mitä kodin raivaamista se on, jos jokaisen epämääräisen pinon laittaa takaisin paikoilleen odottamaan mieleen ehkä jo 30 vuoden kuluttua tulevaa ideaa? Ei ainakaan tehokasta joulusiivousta.

Sain siskoltani pussillisen kynttilänjämiä. Nämä tekivät minut iloiseksi, koska kunhan ehdin, näistä tulee uusi kynttilä. Nämä eivät ahdista, että näistä pitäisi keksiä joskus tehdä jotain, nämä ovat oikeasti hyödyksi.

Joulukuu ei ole vielä edes alkanut. Mitä enemmän yritän vältellä kaikkea joulu-bling-blingiä ja lahjavuoria, sitä stressaantuneempi huomaan olevani. Enkö voisi vain uskoa, että kaikkea ostettavaa ei tarvitse korvata tekemällä itse, vaikka materiaalia olisi siihen ja tuhanteen muuhun vastaavaan kaappien kätköissä valmiina? Milloin oivallan, että vähemmän on enemmän? Milloin ymmärrän vain olla ja nauttia lähestyvästä joulusta? Milloin hyväksyn, että joulu lähestyy ja meillä on kaikkea jo valmiiksi enemmän kuin tarpeeksi?

Huomenna teen ensimmäistä kertaa ikinä piparitaikina alusta asti itse, viikonloppuna toivottavasti leivon siitä pipareita. Toivon, että nämä pitkän kaavan mukaan tehdyt piparit auttaisivat rauhoittumaan. Haluaisin nauttia palavasta kynttilästä ja höyryävästä glögistä ilman tunnetta, että jotain pitäisi tehdä samalla.

Taitaa olla niin, että lankalaatikon sijaan minun pitäisi aloittaa joulusiivouksen tekeminen omasta päästäni.

Neljä melkein stiplua ja yksi stiplu

Lokakuun viimeinen päivä. Kaupat ovat täynnä joulukarkkeja. Hyllymetrit eivät riitä ja käytäville on kasattu lavoittain konvehteja. Ilokseni panin merkille, että aika moni tarjoaa kivoja peltirasioita pahvilaatikon sijaan. Todellisuudessa kyse on tietysti markkinoinnista ja pyrkimyksestä myydä lahjaksi vielä enemmän karkkeja ja suklaata. Ilmastoahdistus painaa mieltäni tosissaan, kun kaiken suklaan sijasta näen vain muoviin käärittyjä pahvilaatikoita, joiden sisällä on lisää yksittäisiin kääreisiin pakattuja karkkeja tai muotoon prässättyjä muovilevyjä, joihin konvehdit on upotettu.

Tämä Fazerin peltirasia houkuttaisi minua ihan kauheasti. Minä tosissani haluaisin tämän. Tykkään sisällä olevista suklaista ja minulla olisi heti käyttöä rasialle. Oikein selitin kaupassa mukana olevalle kuopukselle, kuinka kannessa on todella kätevät saranatkin. Sittenkin, suklaiden kilohinta on järkyttävä eikä minulla oikeasti ole tietoa, mitä olisin rasiaan laittanut. Maltoin mieleni. Ei tullut stiplua, tuli melkein stiplu.

Toinen melkein stiplu tapahtui, kun aloin tehdä joululahjapusseja. Olin ihan varma, että vaikka varastoistani voi jotain sopivia kankaita löytyä, niin ei ainakaan mitään tarpeeksi kivoja ja jouluisia. Olin englantilaisen Higgs & Higgsin sivuilla ja keräämässä tuotteita ostoskoriin (välittämättä tuotteiden ekologisuudesta tai lähettämisestä lentorahdilla) ja hyvin lähellä tilaamista, mutta sitten mietin, miten joutuisin kirjoittamaan tänne ja tunnustamaan virheeni. Tulin järkiini ja suljin koneen. Stiplu jäi melkein stipluksi, ryhdyin kaivelemaan kangasvarastojani ja ompelemaan kankaisia joululahjapusseja.

Pussit tulevat oman perheen käyttöön, joten käytin kaikkia mahdollisia erilaisia kankaita ja kangassoiroja hyväksi. Toivon, että jouluaattona lahjoja avattaessa kukaan ei ihmettele, miksi pussin kulmasta kulmaan menee ylimääräinen sauma. Tai miksi punaisen pellavan sauma on ommeltu viininpunaisella ja poltetun oranssin värisellä langalla. Suunnittelin tekeväni koiran kanssa lenkin lähimpään Eurokankaaseen ostamaan punaista lankaa. Olimme jo matkalla, kun tajusin, että ei, tämä on juuri se haaste, mitä olen odottanut. Älä osta punaista lankaa. Käytä sitä, mitä sinulla on. Ja niin onneksi tein. En stiplannut.

Kaikkien pussien ulkopuoli on yksiväristä pellavaa. Näin ne ovat mielestäni kauniita asetella kuusen alle pitkin joulukuuta ja sopivat keskenään yhteen. Pussin sisäpuoli on puuvillaa. Halusin nimenomaan kaksinkertaiset pussit, jotta lahjan sisältö ei näy eikä tunnu niin helposti läpi.

Loppujen lopuksi sain tehtyä 15 joululahjapussia. Kaikki eri kokoisia, koska kankaan koko määräsi pussin koon, kaikissa erilainen sidontanauha, sen mukaan mitään kaapista löytyi. Tämän jälkeen voin vain ihmetellä, että ihan oikeasti, miten saatoin edes harkita uusien kankaiden ostamista. Nyt vain toivon, että rakkaat lapseni hyväksyvät, että jatkossa lahjoja ei revitä auki, vaan rusetit ja solmut avataan kaikessa rauhassa. Vielä on jonkun verran paperia ja nauhaa aikaisemmilta vuosilta, että saadaan pehmeä ja sujuva siirtymä roskattomaan jouluun.

Pienimmät pussit tein pellavasta yksinkertaisina. Visioin painavani niihin valkoisia lumihiutaleita. Kysyin lähipiirin askartelijoilta, josko kenelläkään olisi lainata lumihiutaleleimasinta. Kun ei ollut, ryhdyin etsimään netistä kivan näköistä ja sopivan kokoista. Ja löytyihän niitä. Siskoni ilmoitti kreivin aikaan, että hänellä olisi jouluaiheisia leimasimia, vaikkakaan ei lumihiutaletta. Päätin, että niillä mennään. Tuli vain melkein stiplu.

Valkoista mustetta en edes ajatellut ostavani, vaan päätin, että tyydyn kaapissani olevaan mustaan. Olisin mielelläni käyttänyt myös punaista ja hopeaa, mutta ne olivat kuivuneet. Viime vuonna yhden lahjapaketin koristeena ollut sinkkisydän pääsi sekin uuteen käyttöön lahjapussin koristeena.

Joululahjapussit on tehty, mutta ensimmäinen tekemäni joululahja ei mahdu niistä yhteenkään. Tein koirallemme kelluvan kapulan vesinoutojen harjoitteluun, tai ylipäätään vesileikkeihin. Päällystin kepin lasten vanhan repun selkäpehmusteella, teippasin sen tiiviisti ilmastointiteipillä. Ompelin samaisesta repusta päällisen ja tein kahvan. Erinomainen mainosreppu, mutta nyt se on käytetty loppuun. Aiemmin syksyllä käytin sitä jollan pressun paikkaamiseen.

Mutta sitten tapahtui se stiplu. Ei melkein stiplu, vaan stiplu. Kävin ostamassa kaksi kerää lankaa anopin lahjasukkia varten. Meinasin mennä ostamaan kaikkia tarvitsemiani värejä, mutta onneksi tarkistin ajoissa, mitä laatikostani löytyy. Seitsemän kerän sijasta ostin vain kaksi ja sukkapuikot. Asiat, mitkä olin kirjoittanut ostoslistaan, en mitään muuta. Olin tyytyväinen. Kunnes kotona ymmärsin, että ostamalla 2mm puikot minusta tuli lakkorikkuri! Puikot eivät mene lahjaksi, ne jäävät minulle. Toki on olemassa lieventäviä asianhaaroja: ostin puikot voidakseni tehdä lahjan ja minulla ei ole ainoitakaan 2 mm sukkapuikkoja. Mutta silti, stiplu on stiplu.   

Tuntuu tylsältä, varsinkin kun rikkominen tapahtui huomaamatta, tiedostamatta, voisi kai sanoa vahingossa, lahjan suunnittelemisen ja tekemisen innostuksessa. Toisaalta se oli huolimattomuutta, en keskittynyt asiaan, mikä osaltaan tekee siitä vielä pahempaa, pystyn näköjään ostamaan asioita miettimättä sen enempää. Mutta en aio ruoskia itseäni sillä enempää. Tätä stiplua lukuunottamatta olen onnistunut olemaan kolme kuukautta ostolakossa, ja minusta se merkitsee enemmän kuin yksi stiplu.

7-vuotias!!!

Blogini täyttää tänään seitsemän vuotta! Monena vuonna vuosipäivä on mennyt huomaamatta ohi, mutta tänään se on ollut koko päivän mielessä, ihan kuin tärkeämpikin henkilö olisi täyttänyt pyöreitä vuosia, heh. Päivän kunniaksi leivoin suklaakakkua ja söin sitä hopealusikalla. Kahviseurana minulla oli eilen aloittamani lapanen ja pieni punainen kirjani, johon kirjoitan kaikki to do -listani ja suunnitelmani.

Seitsemään vuoteen mahtuu paljon ja kaikenlaista, vanhan toistoa mutta myös uusia kokeiluja. Onnistumisia ja epäonnistumisia. Sillisalaatti tämä blogi on ollut alusta asti ja sellaisena se varmasti jatkuukin. Kutomista, virkkausta, ompelua, verhoilua, puutarhaa, leipomuksia - kaikkea käsin ja ihan itse tehden. En itsekään aina tiedä, mitä seuraava postaus käsittelee, koskaan ei voi tietää, mihin inspiraatio vie. Mistä aiheista sinä haluaisit lukea mieluiten? 

Bloggaamisen aloittaminen aikoinaan on saanut want to do - ja to do -listani vyörymään yli äyräiden (ja varastoideni räjähtämään käsiin). Tänään kävin kangasvarastojani läpi.

 
Kankaita on kertynyt paljon, ja huom, tässä on vain "käsivarastoni". On ollut tildailua, verhoilua, sisustamista, vaatteiden ompelua. Suuri osa kankaista on ylijäämäpaloja, verhojen tai lasten lakanoiden reunasoiroja, mutta löytyy joukosta vaatteita varten hankittuja isompiakin paloja. Kaikkein pienimmät tilkut pitäisi joku päivä raadollisesti heittää pois, mutta aina sitä ajattelee joskus olevan tarvetta niille. Tässä melkein kaikki trikoo- ja collegekankaani.

Vintissä on vielä kasa villakankaita, vanhoja verhoja, lakanoita, fleecejä ja muita vaatteita (tai niiden osia), joille haluaisin keksiä jotain käyttöä. Nekin pitäisi käydä ajatuksella läpi. Sitä ennen minun tulee hyväksyä, että ihan kaikkia materiaaleja en koskaan pysty hyödyntämään. Se on joku päivä se, tänään nautin merkkipäivästä!