28.12.2018

Välipäivinä

Joulu on ohi. Joulu oli kiva, mutta silti olen iloinen kun se on takanapäin. Odotin joulua paljon, tai ainakin ajallisesti pitkän aikaa. Koko joulukuun oli niin paljon hommia, etten ehtinyt varsinaisesti odottaa joulua. Vielä aattoaamuna iso osa joulukoristeista odotti laatikossa esille ottamista. Toisaalta se kertonee siitä, että niitä on enemmän kuin tarpeeksi.

Pari päivää ennen aattoa tein mansikkamarmeladeja kesällä poimituista mansikoista tekemästäni soseesta. Maku oli oikein hyvä, mutta olisipa joku muistuttanut, että siemenet pitää siivilöidä pois! Lapset ovat niin tottuneita "vihreisiin kuuliin", että tavan mukaisesti he ottivat aattona niitä ennemmin kuin vieressä olevia minun tekemiäni "punaisia kuutioita". Hmmph.


Herkkuja oli minusta liikaa, vaikka lapsille jouluun kuuluu nimenomaan herkkupöytä (ei silti, kyllä minäkin söin enemmän kuin tarpeeksi). Oli itse tehtyjä ja ostettuja, ja kyllä, minua niin ahdisti kaupan konvehtien kääreet! Vaikka Fazermintin kääreet kuuluu laittaa biojätteeseen ja Kettukarkkien kääreet menee kartonkikeräykseen, on silti valtavan paljon kääreitä, mitkä menevät sekajätteeseen. Mitä tuhlausta! Ei silti kotonakaan tehdyt herkut täysin roskattomia ole, mutta ainakin parempia.


Juuri ennen aattoa sain valmiiksi koiramme joululahjan - etsintämaton (fleecekaistaleiden väliin piilotetaan herkkuja, joita koira sitten hajun perusteella etsii).


Inspiraation mattoon sain Musti ja Mirristä, jossa vastaavia myydään aktivointilelun nimikkeellä. Matoilla on hintaa noin 20 euroa, mutta mitä tuhlausta ostaa läjäpäin uutta fleeceä, kun sitä löytyy perheenjäsenten tuoksuilla varustettuna kaappien kätköistä ihan riittävästi. Maton pohjana käytin siskontytön vanhoja farkkucapreja. Projektin edetessä ja epäuskon iskiessä tutkailin netistä ohjeita ja huomasin, että suurin osa on tehty ostamalla suihkumattoa pohjaksi ja solmimalla kaistaleet siihen kiinni. Väärä lähestymistapa minulle, kun materiaalien piti löytyä kotoa. Ja kun noin 1/3 oli jo tehty.


616 fleecesuikaletta. Ihan järkyttätä työ leikata niitä, mutta mikä riemu saada kulutettua vanhoja fleecejä pois. Suikaleen paksuudesta riippuen joko 3 tai 4 kasaan ja sitten ommellen koko rivi kerralla kiinni. Ompelukoneeni ei tykännyt näin paksusta työstä ja alkoi tehdä hyppytikkejä. Varmuudeksi ompelin kaikki rivit kahdesti. Olen tyytyväinen, ihan niinkuin koirammekin.

Aika viime metreille jäi miehenkin lahjan valmistuminen. Teen hänelle lahjaksi golf bägin, mutta sen suunnittelu ja toteutus tarvitsee enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä ja hänen osallistumistaan. Siksi en edes yrittänyt tehdä sitä joulun alla. Tein kuitenkin saman henkisen pussukan vihjeenä tulevasta.


Tähänkin löytyi kaikki materiaalit kotoa. Minua hävettää ja hirvittää omien varastojeni määrä, loppuvatko ne koskaan?????


Minä sain joululahjaksi kovasti toivomani parsinsienen. Enkä mitä tahansa, vaan todellisen kaunottaren! Vielä en ole ehtinyt testata tätä, vaikka korjausta odottavia sukkia on pinoksi asti.


Luovuin ajatuksesta saada kuopuksen sormikkaat ja esikoisen pipo valmiiksi niin, että olisin antanut ne lahjaksi jouluna. Sain sormikkaat valmiiksi tänään, mutta en edes yritä kuvata mustia sormikkaita vuoden pimeimpään aikaan. Kuopus on onnellinen, enempää en pyydä. Esikoisen pipo on työn alla ja etenee hyvin. Tai eteni vielä hetki sitten, kunnes Knit Pro :n pyöröpuikko napsahti poikki. Auts! Tätä ei ollut edes käytetty paljoa, tämä on kolmas pipo tällä puikolla. Mielestäni puikkojen pitäisi kestää enemmän. Näin ostolakon aikaan se harmittaa tietysti tuplasti enemmän. 


Kun yhden työn saa valmiiksi ja toisen työstäminen keskeytyy, on sopiva aika aloittaa kolmas työ. Kesällä ennen ostolakkoa ostin Lankavasta Esito -lenkkimohairia tarkoituksena tehdä torkkupeitto. Vihaan tätä työtä jo nyt: lankaa on erittäin hankala kutoa, pitkät metalliset puikot ovat todella työläät (minulla ei ole sopivia puisia eikä pyöröjä enkä mene niitä ostamaan) ja 160 silmukkaa kerroksella 1o1n on puuduttavan tylsää. Toivon, että lopputulos on vaivan arvoinen. 


Minulla on paljon puikkoja, toki myös lankaa ja niitä keskeneräisiä projekteja, mutta nyt puhutaan puikoista. Silti tuntuu, että käytän vain niitä tiettyjä suosikkipuikkoja ja että hyvin usein minulta puuttuu sopivat puikot. Minun on tehtävä puikkoinventaari ja keksittävä joku toimiva systeemi niiden säilyttämiseksi. Yksi laatikko pitkille ja yksi purkki lyhyille puikoille ei ole riittävä, kaikki on niissä hujan hajan enkä ikinä löydä mitä pitäisi. En tee uudenvuoden lupauksia, mutta tämän aion tehdä vuonna 2019.

Hyvää loppu vuotta ja vielä parempaa uutta vuotta 2019!

20.12.2018

Voihan vessaharja!

Tänä vuonna, tänä jouluna minun piti olla niin hyvin ajoissa valmistautunut, että joulunalusviikolla voin vain nauttia ja tunnelmoida lähestyvästä joulusta ja rauhassa tavata ystäviä toivottaakseni hyvää joulua. Vaan kuinkas kävikään? Neljä yötä jouluun, joulusiivous on alkutekijöissään, iso osa ruoista ja herkuista on tekemättä, neljä lahjaa on vasta suunnitteluasteella. Voihan vessaharja, sanon minä.

Edellä mainittu huomioiden olen mielestäni yllättävän rauhallinen. Olen väsynyt huonosti nukuttujen öiden takia, mutta en koe olevani stressaantunut. Olen pystynyt välttämään ruokahävikkiä enkä kiireessä vain heittänyt ylijäänyttä ruokaa roskiin. Ensimmäistä kertaa ikinä tein perunalättyjä ylijääneestiä perunamuussista. 75 prosenttia meidän perheestä piti niistä, joten pääsevät jatkoon.


Tilaustyönä ompelin ison kasan kestohedelmäpusseja. Mieluinen työ, koska jokainen pussi on mahdollisuus jättää pieni muovipussi käyttämättä kaupassa. Minä kiitän ja maapallo kiittää. Vaikka tätä projektia varten minun piti tilata Englannista kankaita. Paras olisi tietysti käyttää sitä mitä kotoa löytyy, vaikka miehen vanhoja kauluspaitoja, mutta toisaalta, ihminen, kenelle asia on vieras, oppii toimimaan tietyllä tavalla varmemmin, jos tuote miellyttää silmää. Ja edes minun materiaalivarastoissa ei olisi ollut riittävää määrä sopivia kankaita tähän työhön.


Seuraava projekti sen sijaan oli oikea oppikirja esimerkki use what you have - toiminnasta. Isosiskollani on pieni mäyräkoira, Papu, ja Papu tarvitsi uuden takin. Sain vanhan takin malliksi ja purin sen käyttääkseni kaavoina. Otin talteen tassujen alle menevät kuminauhat, tereiden sisällä kulkevat nyörit, kiinnitysremmit klipseineen sekä niskan kuminauhan kiristyslukon. Kaikki muu oli loppuun kulutettua ja päätyi roskiin.


Käytin vanhan kuoritakkini (ostettu talvella 2008), jonka luulin hävittäneeni kaksi vuotta sitten kun ostin uuden takin. Se ei pidä enää ollenkaan vettä, mutta ajattelin, että kun Papu ei viihdy sateessa ollenkaan, niin ehkäpä se sille riittää kuitenkin. Valitsin helmasta ja hihoista vähiten kuluneet osat ja heitin lopun takista pois. Kaulukseen käytin aitoa kultalammasta ja vuoriin villasekoitekangas, jotka molemmat olen saanut naapurin vanhempien parikymmentä sitten lopetetun takkikaupan vanhasta varastosta. Väliin laitoin varmuudeksi vanun, sekin ylijäämä jostakin aiemmasta projektista.


Heijastimia ei ole koskaan liikaa, joten nimikoin takin oikein näkyvästi (heijastinnauhan olen ottanut talteen jossain markkinointitapahtumassa jaetusta liian pieneksi jääneestä huomioliivistä).


Tästä takista tuli mielestäni hyvä. Ilman vanhaa takkia en olisi saanut näin hyvää mallia, joten kiitos, Hurtta, erinomaisesta kaavoituksesta. 


Tällaiset projektit ovat niitä, jotka saavat uskomaan kierrätykseen ja materiaalivarastojen hävittämättä jättämiseen.

Myös pikkusiskollani on koira ja siskoni oli ostanut sille uuden joulupaidan. 100 prosenttista akryylia, valmistettu Kiinassa. Tuo paita oli liian pieni, joten siskoni pyysi minua muokkaamaan siitä sopivan. Irrotin paidasta mahakappaleen ja kudoin siihen isomman tilalle 7 veikasta. Paitaa ei ole vielä sovitettu, uskon kuitenkin, että siitä tuli hyvä. Mutta rakas pikkusisko, nöyrästi pyydän, jätä ensi kerralla pikamuotiin lukeutuvat "muoviset joulupaidat" ostamatta ja anna minun kutoa Ellille kunnon villapaita alusta asti. Kiitos.

Jotain lahjoja olen sentään saanut valmiiksi asti. Koirakavereille tein piparkakku-ukot, tarkemmin sanottuna pipari-vinkulelut! Kaapissani marinoituu ruskea sametti, josta minun piti kahdeksan vuotta sitten tehdä kuopukselle housut. Arvannette, että tuo kangas ei enää riitä kuopuksen housuihin, joten oli hyvä keksiä sille käyttöä. Vanhoja Tildan malleja muokkaamalla tein noin 25 cm korkeat pehmolelut, sisälle laitoin vanua ja vingun. Oma koira seurasi kuono tarkkana näiden valmistumista, joten mielelläni kuulen, millaisen vastaanoton nämä saavat (ja kestävätkö leikissä ollenkaan).


Kuopus on kulkenut pitkin syksyä ilman mitään käsineitä. Yhtenä päivänä hän tunnusteli mohair pipoani ja pyysi, voisinko tehdä hänelle yhtä pehmeät sormikkaat. Mielelläni, vaikka se tarkoittikin, että joudun ostamaan mustaa mohair-lankaa (alla olevassa kuvassa päällimmäisenä). Samoihin aikoihin esikoinen hukkasi kouluun hänelle syksyllä kutomani pipon. Olimme menossa Tuomaan markkinoille ja hän kysyi, että olisiko mitenkään mahdollista, että katsottaisiin, olisiko siellä jotain hyvää villalankaa josta voisin tehdä uuden. Tuollainen ajatuksen juoksu sai minut unohtamaan katoamisesta johtuvan harmituksen ja ostamaan luonnon mustaa suomalaista villalankaa. Onneksi lahjat ovat ostolakkoni ulkopuolella. Nyt pitäisi vielä ehtiä kutoa mustat sormikkaat ja yksi musta pipo ennen jouluaattoa. Ja tehdä ne kaksi muuta suunniteltua lahjaa. Onneksi on vielä neljä yötä aikaa, heh.


Tuomaan markkinoilta ostimme myös hunajaa ja voihan vessaharja sentään, ostin vessaharjan! Olen pitkään halunnut hävittää meidän kuvottavan vanhan muovisen vessaharjan, mutta en ole nähnyt puisia missään enkä löytänyt netistäkään. Ostolakon aikana asia on unohtunut, kyllähän vanhalla on vielä tarpeeksi jynssäämällä puhdasta tullut. Mutta tuolla markkinoilla, puinen vessaharja huusi minua ja yhtään ajattelematta ostin sen. Se ei ole elintarvike (paitsi koiramme mielestä, joka mielellään söisi sen) eikä se ole lääke, joten se on stiplu ostolakkooni. Annan sen kuitenkin itselleni anteeksi, koska se on hyvin tarpeellinen käyttöesine. Ja koska lahjoja lukuunottamatta olen nyt joulun allakin pysynyt hyvin ostolakossani. Ja koska ihan kohta on joulu enkä halua rasittaa mieltäni yhdellä vessaharjalla.




16.12.2018

Ostolakkoni aikana olen kaivannut ehkä kaikkein eniten kukkia. Tulppaaneita, ruusuja ja varsinkin joulukukkia. En ostanut kanervia syksyllä, vaikka mieli kyllä teki, enkä ole ostanut yhtä ainoaa joulukukkaa. Ne ovat kauniita ja kuuluvat jouluun, mutta silti, ne on pakattu muovipurkkeihin, kääritty muoviin, usein niissä on vielä muovinen tuotelappu kiinnitettynä muovisella tikulla. Käytännössä ne ovat kertakäyttöisiä, vaikka teoriassa amarylliksen voi saada kukkimaan uudestaan. 

Serkkuni mielestä joulu ei tule ilman kukkia, joten hän toi minulle hyasintin. Ja voi sitä iloa, minkä yksi kukka voikaan tuoda. Kyllä, arvostan tätä ihan eri tavalla kuin itse ruokakaupasta mukaani nappaamaa kukkaa. Sain serkultani myös joulukaktuksen pistokkaita. Toivottavasti minulla on ensi jouluna oma joulukaktus! 


Ilman (osto)kukkia olisi helpompi elää, jos olisi mökillä tai kävisi siellä säännöllisesti. Luonto kyllä tarjoaa ihan riittävästi vaihtoehtoja, mutta katajanoksat eivät kestä maljakossa viikkotolkulla ja mustikanvarvut alkavat kukkia. Minä ainakaan en osaa ennakoida vaikka kuusi viikkoa etukäteen, mitä kaikkea metsästä tulisi varata mukaan. Suunnitelmallisuus auttaisi tässäkin asiassa, ehkäpä ensi vuonna onnistun paremmin.

Joulusiivoukseni ei tunnu etenevän ollenkaan - muualla kuin lankalaatikossani. Kudoin taas yhdet jämälankasukat.

  
Sukista jäi jäljelle vielä pienempiä lankanöttösiä. Laitoin nämä talteen, vaikka mietin kyllä, että miksi ihmeessä. Alle metrin pätkät laitoin pois, mutta 1-4 metrin nöttöset voi hyvin käyttää parsimiseen joskus. Taidan olla varautumassa maailmanloppuun tai tilanteeseen, jossa maapallon pelastamiseksi langat, kankaat ja ompelu- sekä askartelutarvikkeet säännöstellään ja laitetaan kortille. Ja haluan olla silloin varautunut. Ihan älytöntä. Ei tyhjene koti tällä tavalla.


Herkuttelun määrästä päätellen en ole varautumassa maailmanloppuun enkä edes pyrkimässä kestävämpään elämään. Tein kuopuksen kanssa lakristifudgea. Ah ihanuutta! Vaikka raaka-aineet eivät ole pakattuna muoviin vaan kaikki kierrätettäviä, oli roskan määrä moninkertainen verrattuna siihen, että olisimme käyneet ostamassa omaan pussiin valmista fudgea. Se ei tietysti ole sama, mutta nämä olisi voinut säästää jouluksi eikä syödä jo ennen kolmatta adventtia ihan vain siksi, kun ne oli niin hyviä. Itsekuri, se on nyt hukassa, ja ilman itsekuria matka kohti kestävämpää elämää ei onnistu.


Ruokakaupassa leivontahyllyllä nousi karvat pystyyn. Strösseleitä ja muita koristeita löytyi toinen toistaan houkuttelevampia uutuksia. Mutta kaikki se,  mikä ennen oli pakattu lasipurkkeihin (toki muovikorkilla), löytyi nyt muovipurkeista. Miksi ihmeessä? Tällaiset askeleet ovat askeleita aivan väärään suuntaan. Onneksi pärjään kyllä hyvin ilman strösseleitäkin, varsinkin jouluna.


Maailman pelastamiseksi turhalta muovilta tein mehiläisvahakääreitä. Olen itse käyttänyt näitä jo noin vuoden verran ja tykkään kovasti. Osa menee myyjäisiin, osa päätynee lahjapaketteihin (mutta shhh. sitä ei saisi sanoa ääneen näin lähellä joulua). Vyötin aina yhden isomman ja yhden pienemmän yhteen, vyötteeseen kirjoitin käyttö- ja hoito-ohjeet. Näitä jää myös muutama yli, joten jos jollakulla on kiinnostusta ostaa näitä, laittakaa minulle viestiä.


Joulu lähestyy hurjaa vauhtia. Vielä pitäisi käydä ostamassa muutama lahja ja tehdä pari juttua. Ja se joulusiivous. Ei kuitenkaan tänään. Tänään on kolmas adventti ja aion kaikessa rauhassa nollata mieleni, polttaa kynttilöitä ja rakentaa palapeliä.
 


9.12.2018

Tonttu nimeltä Taavetti

Eilen askarreltiin siskojeni ja serkkuni kanssa tonttuja. Ihan parasta valmistautumista jouluun. Ei siksi, että minäkään olisin tarvinnut yhtään uutta tonttua, vaan siksi, että oli ihanaa istua alas, vaihtaa kuulumisia ja syödä hyvin. Meillä oli yksi kuva tontusta. Se toimi inspiraationa ja mallina kolmelle hyvin erilaiselle tontulle. Minä tein tontun nimeltä Taavetti.


Ostolakon aikana en tietenkään voinut ostaa mitään materiaaleja, joten piti pärjätä sillä, mitä kaapeista löytyy. Ja löytyihän sieltä vaikka mitä. Kuopuksen pieneksi käyneet vihreät huovutetut tumput - niistä tulisi vartalo ja kädet. Jostain pehmolelusta talteen otettu raepussi, joka on revennyt ja rakeet ärsyttävästi pyörineet lipaston laatikossa vuosia, käyttäisin sen painoksi tontun sisälle. Kadulta löytynyt nahkahanska - kaksi viikkoa tarkkailin hanskaa ja kun kukaan ei ottanut sitä, annoin itselleni luvan ottaa sen talteen. Hanskasta tulisi tontulle saapikkaat (ja serkun tontulle myös).


Matkan varrella minua epäilytti paljon, että mitä pingviiniä olen oikein tekemässä. Kun sain lakin huovutettua, alkoi epätoivo muuttua toivoksi. Tumppujen peukaloista tein kädet. Muovirakeet olivat liian kevyet, joten laitoin tontun sisälle painoksi hiekkapussin (kyseinen hiekka on joltain reissulta kerätty ja etsinyt paikkaansa siitä asti, nyt pääsin siitäkin pussista "eroon"). Siskon vanha avokassukka täyttyi vanulla ja muotoutui nenäksi. Siskolta sain myös pellavaa parraksi (ajattelin ensin tehdä parran villalangasta, mutta kyllä pellava oli paljon parempi ratkaisu). Vielä kulkunen lakin kärkeen, sekin otettu talteen jostain vanhasta joulukoristeesta.


Illan aikana syntyi kolme hyvin erilaista ja erikokoista tonttua. Taavetti pienimpänä, Jörö keskimmäisenä ja Haarald punalakkisena. Miten hyvälle mielelle tulenkaan tästä projektista. Ensi vuonna teemme tonttuherroille vaimot!


Osaisipa sitä aina rauhoittua joulun alla yhtä hyvin kuin eilen illalla. Nauttia yhdessä olemisesta ja tekemisestä, eikä keskittyä niinkään siihen lopputulokseen. Aina se ei vain ole mahdollista. Sain valmiiksi tilaustyönä kutomani 10 paria sukkia. Miten hyvä mieli tuleekaan aina, kun saa ison tilauksen toimitettua eteenpäin!


Tilaustyönä niinikään virkkasin tämän poron. Vastaavia poroja tein muutama vuosi takaperin, edelleen se on minusta hauska ja söpö tapaus!


Kaikki lahjat ovat vielä hankkimatta, muutamat lahjasukat haluan vielä kutoa. En stressaa niistä, ehdin kyllä.  Paketoimista olen miettinyt paljon, vähän harjoitellutkin. Mutta vielä riittää lahjapapereita ja -nauhoja edellisvuosilta. Haluan käyttää ne pois ennenkuin siirryn kestävämpiin paketointiratkaisuihin. Tällaisten vaihtoehtojen jälkeen painetut kertakäyttöpaperit ja -nauhat eivät vaan tunnu kovin houkuttelevilta.


Haluaisin tehdä fudgea ja marmeladia, mutta en ole vielä ehtinyt. Miksi ihmeessä kaikki herkut pitäisi tehdä juuri ennen joulua? Miksi en ole kokeillut marmeladin tekemistä vaikka lokakuussa? Voisinko tehdä fudgen tammikuussa? Eiköhän jouluna syödä tarpeeksi herkkuja muutenkin, vaikka sitten kaupasta ostettuna? Ostamattomuus on tässä mielessä helppoa, mutta kun on jo luopunut ostamisesta, tuntuu vaikeammalta luopua myös herkkujen ostamisesta, valmistamisesta puhumattakaan. Miten sitä sitten valmistautuisi jouluun?  Vaikka lahjojen määrää perheen sisällä rajoitettaisiin (se ei koskaan ole ollut mikään iso muutenkaan), tuntuuko joulu joululta myös lasten mielestä? Ehkä en vain uskalla luottaa joulun taikaan ja yhdessä oloon. Vielä. Mutta joulu kerrallaan, kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla.

Projektilistallani on muutamat villasukat itselleni (ja laatikossa langat odottamassa kutomista). Olen suosiolla lykännyt niiden kutomisen ensi vuodelle. Mutta mutta, villasukkani kuluivat puhki nyt, ei vasta ensi vuonna. Sen sijaan, että olisin leikannut varret talteen ja kutonut terät uudelleen, yritin parsia nämä. Parsiminen vaatii selvästi harjoitusta, ehkä lahjatoivelistallani olevan parsinsienikin auttaisi.


Saa kelvata. Tämä jos mikä on materiaalin loppuun käyttämistä. Ei parsiminen ihan kauhean nopeaa ole, mutta kuitenkin nopeampaa kuin uusien terien kutominen ja ainakin lankaa meni paljon vähemmän. Näillä pärjään ainakin kevääseen!

Hyvää toisen adventin iltaa!

28.11.2018

Toivoa on

Sain anopin syntymäpäivälahjasukat valmiiksi. Jee, vihdoinkin!


Anoppi täyttää viikon kuluttua 80 vuotta. Lahjan keksiminen tuntui mahdottomalta tehtävältä, kunnes keksin tehdä hänelle Metsäpirtti-sukat Sukupolvien silmukat -kirjasta. Kun muu perhe piti ideaa hyvänä, ryhdyin tuumasta toimeen.


Langat ovat sekalainen kokoelma Nallea, Maijaa, Oonaa, jotain vauvalankaa ja jotain tuntematonta lankaa varastoni kätköistä. Vaikka sukat olivatkin työläät kutoa 2 millin puikoilla, oli niitä kivakin tehdä - kuvio kerrallaan, raita kerrallaan. Sukkien kutominen toi väriä tähän harmaaseen marraskuuhun!


Henkilökohtaisesti en juurikaan välitä tästä mallista tai sen väreistä, mutta sukat eivät olekaan minulle. Anopin äiti on Metsäpirtistä kotoisin ja anoppi on ollut mukana tämän sukkamallin selvittämisessä ja saattamisessa tuohon mainittuun kirjaan. Uskon, että lahja on mieleinen. Ja tietysti toivon niin.


Pikaisena välityönä tein koiran vetoleluja. Ulkoa tenniskentän läheisyydestä löydettyjä palloja ja fleeceä viime postauksessa mainitsemastani kierrätyspinosta. Taitaa nämä päätyä lahjapaketteihin joko tänä tai ensi jouluna. Toivoa on, että vielä joku päivä tuo murheen kryyni pino on kulutettu. Yksi idea odottaa toteuttamista, siitä enemmän tuonnempana.


Suurin saavutukseni kuluneella viikolla ei kuitenkaan ole valmiiksi tehdyt anopin sukat tai jokaikisestä tuutista tulevasta aggressiivisesta mainospommistuksesta huolimatta edelleen pitävä ostolakkoni. Ei, se on piparitaikinan tekeminen alusta asti itse ja pipareiden leipominen siitä. Huomasin innostuvani taikinan teosta kuin pikkulapsi konsanaan. Piparit eivät ole roskattomia tai muovittomia, voipi olla, että jätettä tulee itse tehden jopa enemmän kuin valmiin taikinan ostamalla. Hintaeroa suuntaan tai toiseen en halua edes ajatella. Palmuöljyä on näissäkin, koska Pipotuksen vinkistä käytin margariinia voin sijaan, ja margariinissa on käytetty palmuöljyä. Näitä oli kiva tehdä ja kyllä, rauhoituin samalla.

Taikina ei ollut vaikea tehdä, vaikka minut aivopestiin uskomaan niin jo pikkutyttönä. Taikinaa ei ollut myöskään vaikea käsitellä. Päinvastoin, sitä oli hyvä työstää. Niinpä innoissani käytin melkein kaikkia muotteja mitä meiltä löytyy. Kuuntelin joululauluja (ja söin taikinaa), join kahvia (ja söin taikinaa), nautin pipareiden leipomisesta (ja söin taikinaa).


Paistaminen tuotti pettymyksen - piparit kohosivat liikaa. Pöllöt ja lumiukot näyttävät samoilta, possut yhdistyivät yhdeksi laumaksi, eikä tähtiä ja lumihiutaleita erota toisistaan. Mutta ei se mitään, piparit maistuvat hyviltä. Laitoin puolet taikinasta pakkaseen. Leivon sen lähempänä joulua ja toivon, että ehdin koristella siitä leipomani piparit ennenkuin ne tulevat syödyksi.


Nyt kun anopin sukat on tehty, minulla on toivoa, että pystyn rauhassa nauttimaan joulun odotuksesta ja keskeneräisten (lahja)töiden tekemisestä. Toivoa on, että saan rakennettua perheelleni kestävän (tai ainakin kestävämmän) joulun. Tänään päivälenkillä nautin ihanan raikkaasta pakkassäästä ja melkein valkoisesta maasta. Toivoa on, että saadaan valkoinen joulu.


Hyvää marraskuun loppua. Ihan kohta alkaa joulukuu!


22.11.2018

Joulusiivousta

Aloitin joulusiivouksen lankalaatikostani. Tai sitten nimenomaan välttelin joulusiivousta keräämällä lankalaatikostani kaikkein pienimmät jämälankakeräni ja aloittamalla taas yhden uuden työn.   


Syntyi noin koon 29 villasukka ja sille pari. Molemmat ovat vielä päättelemättä. Tietysti. Meidän perheessä ei kenelläkään ole enää näin pientä jalkaa, joten nämä sukat menevät joulumyyjäisiin.


Näiden villasukkien kutominen kuvastaa elämääni tällä hetkellä. Ei se ehkä ihan täydellinen kaaos ole, mutta siltä se välillä tuntuu. Olisi niin paljon tärkeämpiäkin asioita tehtävänä, mutta sitä ryhtyy siihen kaikkein mukavimpaan, sohvan nurkassa istumiseen kutimus kädessä. Päivät ovat samaa harmaata arkea, vaikka odotankin joulua innoissani ja luulin valmistautuvani siihen mielelläni.

Olen täällä blogissakin hehkuttanut sitä, kuinka helppoa ostolakko on, mutta ehkä sittenkin ostamattomuus vaatii veronsa, ennenkuin siihen tosissaan tottuu. Kaikki mainokset ärsyttävät (vieläpä potenssiin X kun Black Friday on muuttunut kokonaiseksi viikoksi). Mutta sittenkin, pitäisikö ostaa koiralle herkkujoulukalenteri? Ei tietenkään. Entä koiralle ja muulle perheelle samisjouluyöpuvut? Ei todellakaan.


Minulla on parvekkeella oksia ja muuta askartelumateriaalia, josta on tarkoitus työstää erilaisia joulukoristeita. En saa ostaa materiaalia, mutta omasta mökkimetsästä saan kerätä vaikka kuinka, heh. Kranssin haluaisin ainakin tehdä (myin kirppiksellä meidän yli kymmenen vuotta vanhan ovikranssin) ja käyttää oksia muutenkin, mutta jotenkin on vaikea ryhtyä tuumasa toimeen. Mitä oikeasti haluaisin? Tai tarvitsisin? Tai edes osaisin tehdä? Ehkä ajatus kirkastuu ennen joulua, ehkä oksat päätyvät sellaisenaan maljakkoon, ehkä ne löytyvät aaton aattona biojätteestä, saa nähdä.

Askartelumateriaalia olisi muutenkin vaikka kuinka paljon. Mikä ihmeen hamsteri minä oikein olen? Hain vintistä vinon pinon vanhoja housuja, joista ompelin koiran leluluita. Meidän koira rakastaa niitä, mutta silti niitä on nyt enemmän kuin mitä yksi koira tarvitsee elinaikanaan. Tai mitä tuttavapiiristä löytyy koiria lahjottavaksi. Housupino muutti muotoaan, nyt minulla on kasa kangassilppua. Mitä ihmettä tästä vielä keksisi? Muuta kuin sekajäteastian täydennystä?



Samalla kannoin vintistä kasan vanhoja fleecejä, on suikaleita peitosta, vanhan takin puolikas, polvesta reiälliset liian pienet housut. Aiemmin etsin tästä pinosta kangasta, kun halusin ommella pipoihin kutittamattoman vuorin, enää en tekisi niin.  Askartelumateriaaliksi olen tätä pinoa säilyttänyt, mutta rajansa kaikella. Minulla on yksi idea, mihin näitä tarvitsen, mutta sen jälkeen, onko oikea osoite sekajäte? Olisikohan päiväkodilla tai koululla käyttöä näille?


Olen edellisessä elämässäni elänyt varmaan pula-ajalla, kun tuntuu, että ajattelen aina ja kaikesta, että tätä voi vielä tarvita. Nyt kun olen ostolakossa ja varsinkin kun olen yrittänyt sisäistää, että tulee käyttää sitä, mitä on, haluaisin hyödyntää tämänkin materiaalin, mutta mitä kodin raivaamista se on, jos jokaisen epämääräisen pinon laittaa takaisin paikoilleen odottamaan mieleen ehkä jo 30 vuoden kuluttua tulevaa ideaa? Ei ainakaan tehokasta joulusiivousta.

Sain siskoltani pussillisen kynttilänjämiä. Nämä tekivät minut iloiseksi, koska kunhan ehdin, näistä tulee uusi kynttilä. Nämä eivät ahdista, että näistä pitäisi keksiä joskus tehdä jotain, nämä ovat oikeasti hyödyksi.


Joulukuu ei ole vielä edes alkanut. Mitä enemmän yritän vältellä kaikkea joulu-bling-blingiä ja lahjavuoria, sitä stressaantuneempi huomaan olevani. Enkö voisi vain uskoa, että kaikkea ostettavaa ei tarvitse korvata tekemällä itse, vaikka materiaalia olisi siihen ja tuhanteen muuhun vastaavaan kaappien kätköissä valmiina? Milloin oivallan, että vähemmän on enemmän? Milloin ymmärrän vain olla ja nauttia lähestyvästä joulusta? Milloin hyväksyn, että joulu lähestyy ja meillä on kaikkea jo valmiiksi enemmän kuin tarpeeksi?

Huomenna teen ensimmäistä kertaa ikinä piparitaikina alusta asti itse, viikonloppuna toivottavasti leivon siitä pipareita. Toivon, että nämä pitkän kaavan mukaan tehdyt piparit auttaisivat rauhoittumaan. Haluaisin nauttia palavasta kynttilästä ja höyryävästä glögistä ilman tunnetta, että jotain pitäisi tehdä samalla.

Taitaa olla niin, että lankalaatikon sijaan minun pitäisi aloittaa joulusiivouksen tekeminen omasta päästäni.

16.11.2018

Ärsyttävää

Olen ollut ostolakossa yli 100 päivää. Yhden stiplun olen tehnyt - ostin sukkapuikot - mutta muuten olen selvinnyt ilman suurempia mielitekoja tai tahtojen taisteluja. En ole vielä saavuttanut sisäistä tai ulkoista mielenrauhaa tai saanut mitään ahaa-elämyksiä kuluttamattomuudesta. Se johtunee siitä, että kotonamme on edelleen aivan liikaa tavaraa, minulla on edelleen aivan liian monta projektia rästissä ja minulla on tykötarpeita tehdä vaikka ja mitä. Toisaalta kasvavat lapset ja lahjottava lähipiiri ovat pitäneet huolen siitä, että en minä ostamattakaan ole ollut (muistutuksena, että lahjat ja lasten tarpeet eivät ole ostolakkoni piirissä).


Ulkona on harmaata ja se ärsyttää monia, mutta ei minua. Minä jopa pidän harmaasta marraskuusta, kun saa hyvällä omatunnolla käpertyä sohvan nurkkaan viltin alle juomaan teetä ja kun ulkona ei tarvitse olla tuntitolkulla nauttimassa hyvästä kelistä. Marraskuussa saa luvan kanssa alkaa miettiä joulujuttuja ja kaiken vähäisenkin energian voi keskittää punaisiin ajatuksiin. Sain valmiiksi tontun, jonka olin aloittanut jo vuosi sitten. Kudoin sen sukat ja paidan kuopuksen puretusta piposta (purettu lanka ei yksistään riittänyt, onneksi sitä oli vielä tallella, että pystyin jatkamaan), kaikki muut materiaalit löytyivät varastoista. Tämä on Taavetti-tonttu ja se tuo hymyn ainakin minun huulilleni. Ei ärsytä marraskuu eikä harmaus, kun punainen lakki vilahtaa ohi, hih.

 
Olen yrittänyt tuoda valoa ja luoda tunnelmaa sillä, mitä minulla on, mutta se ei tule minulta luontaisesti. Osaan polttaa kynttilöitä, mutta en todellakaan osaa sommitella asetelmia, jotka vangitsevat katseen. Nämä sembramännyn kävyt keräsin mökkitien varrelta jo kesällä, tähtivalot ovat hankinta muutaman vuoden takaa. Jotain tämä kaipaa ympärilleen, ehkä keksin sen ennen joulua, ehkä en.


Ärsyttää oma osaamattomuuteni, tai ei ehkä ärsytä, mutta harmittaa. Sen sijaan minua ärsyttää potenssiin miljoona jokaisesta mahdollisesta tuutista tulevat mainokset. Radio, telkkari, insta, kadun varret... Kaikki tuputtavat jotakin, mitä ilman minun elämäni ei mukamas ole kunnollinen, mitä ilman meidän perheen joulu ei ehkä ole joulu ollenkaan. Olen niin ärsyyntynyt, että mainokset kääntyvät tällä hetkellä itseään vastaan, en todellakaan halua mitään. Kun puhelinmyyjä eilen soitti ja lupasi pienentää meidän sähkölaskua, taisin tiuskaista hänelle vähän liian painokkaasti kiitos mutta ei kiitos. Kaikkein ärsyttävin tähän asti on ehkä kuitenkin Punaisen Ristin lähettämä muoviin kääritty joulukalenteri, jonka mukana on lasku, jos haluan ostaa kalenterin. Ei, en todellakaan halua. En vielä tiedä, heitänkö sen roskiin (mikä olisi harmi, koska se on kuitenkin ihan kaunis kalenteri) vai pidänkö sen muistuttamassa pakkomyynnistä ja tuputtamisesta. Aika näyttää.

Harmautta vastaan voi hyvin taistella myös kutomalla mahdollisimman värikkäitä ja kirjavia sukkia. Näissä anopin lahjasukissa ei ole harmaata ensinkään! Mutta ärsytys kuitenkin, lanka loppui juuri terän kohdalla. Kaivoin sukkia aloittaessani kaikki mahdolliset valkoiset jämäkeräni, niitä sai paksuudesta riippumatta hyvin upotettua varren kuvioihin, mutta teräosaan nekään eivät riittäneet. Noh, valkoiselle Nallelle löytyy varmasti aina käyttöä.


Olen käyttänyt käsitiskien pesussa oliiviöljysaippuaa jo kohta vuoden. Kun edellinen saippua oli loppumaisillaan, halusin tehdä itse seuraavan kastilian saippuani (käytin tyhjää maitotölkkiä muottina). Mutta mutta, koska saippuan pitää antaa tekeytyä 4-6 viikkoa, jouduin ostamaan vielä yhden saippuan (joka on tietysti kivemman väristä ja jossa on hienot kirjoitukset, mutta tiskien pesuun kummallakaan asialla ei ole mitään vaikutusta).



Ärsytyksen ärsytys, vaikka en sitä ostolakkoni säännöissä ollutkaan rajannut pois, katson, että minulla on oikeus ostaa saippuaa, hammastahnaa ja deodoranttia, vaan olisinpa osannut suunnitella tämän ja varautua vähän aikaisemmin. Nyt jouduin kuskaamaan kotiin ihan turhaa muovia, josta en ole edes varma, meneekö se muovin keräykseen vai sekajätteeseen, kun ainakin puolet siitä on tarran peitossa. Käytin loppuun viimeisen kotoamme löytyneen nestemäisen hoitoaineen. Ei ärsytä yhtään, että kyseinen kemikaalipommi on nyt käytetty, mutta pelkkä yksi tyhjä hoitoainepullo painaa 30 grammaa. Se on ärsyttävä lisä kuukausittaiseen muovimääräämme!


Vaan ei niin ärsyttävää viikkoa, etteikö jotain hyvää ja positiivistakin. Kävin kaupassa poikkeuksellisen aikaisin yhtenä aamuna ja paistopisteellä huomasin ständin, jossa kutsuttiin hävikkitalkoisiin. Hävikkitalkoot -pussiin sai valita kolme eilispäivän tuotetta ja niistä piti maksaa 3 euroa. Ärsyttävää, että ikkunallisiin paperipusseihin pakatut leivät piti pakata vielä kerran paperipussiin, mutta ajatus ja hinnoittelu olivat minusta kohdillaan. Yritän oppia ajattelemaan, että pakkaus on vain murto-osa tuotteen hiilijalanjäljestä ja tuottamisen vaatimasta energiasta ja että ruokahävikin välttäminen olisi se tärkein juttu. Kolmella eurolla sain pitkän patongin, maalaisleivän, ison ruislimpun ja erittäin hyvän mielen. Hävikkipussin taittelin kauppakassiin toivoen, että voin käyttää sitä joskus uudestaan.


Ärsyttävän rentouttavaa ja ihanaa viikonloppua Sinulle ❤💛💚