31.7.2018

Vuodenaikahaaste: kesä

Kesä on parhaimmillaan ja lämpöä riittää vaikka muille jakaa. Ampiaiset ovat kiukkuisia kuin mitkä ja rakentavat pesiään aivan vääriin paikkoihin. Siksi halusin kokeilla tehdä valeampiaispesiä. Monet vannovat valepesien nimeen, joten kokeiltavahan se on.


Malleja ja toteutustapoja valepesiin on vaikka kuinka, minä sovelsin tämän omasta päästä. Harmaata 7veikkaa 3,5 koukulla. Kiinteitä silmukoita aina takareunaan, jotta sain nuo raidat - ne kuuluvat minusta olennaisena osana ampiaisenpesään. Täytteeksi vanhoja langanpätkiä.



Tein heti alkuunsa kolme pesää paikkoihin, joista tänä vuonna on pudotettu jo ainakin yhdet pesät. Tietysti pelkät harmaat pötkylätkin olisivat riittääneet, mutta halusin tehdään jokaiseen pesään vielä kaksi ampparia. Pienen kepin päälle kieputin ensin mustaa lankaa ja sitten keltaista lankaa. Ei kovin aidon näköistä, mutta ei varmaan myöskään kutsu ampiaisia sen enempää paikalle. Tänään kävin ripustamassa pesät paikoilleen. Mielenkiinnolla ja peukut pystyssä odotan, miten hyvin nämä karkoittavat nuo pienet pirulaiset. Kuopuksen mielestä nämä näyttävät killisilmäisiltä hiiriltä, hmm.


Heinäkuun viimeinen päivä, joten on korkea aika osallistua Tavaroiden taikamaailman vuodenaikahaasteeseen. Kesä ja ampiaiset kuuluvat yhteen, siksi tämä on mielestäni täydellinen kesäkäsityö ja osallistun haasteeseen tällä.


Muuten kesä on ollut hyvin vaihtelevainen, aivan kuten mielenikin. Mustikoita on ollut huonosti, vadelmia ja punaherukoita runsaasti. Kukat ja kasvit kuihtuvat, mutta uimavedet ovat olleet kutsuvan lämpimiä. Olen tehnyt käsitöitä, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa niistä tänne blogiin. Instagram tuntuu jotenkin helpommalta tällä hetkellä. Jos haluat seurata kuulumisiani instan puolella, löydät minut sieltä @katripes .

Tunnelmallista elokuuta!