Tuunaamalla elämä järjetykseen

Alkuvuosi on mennyt tavaroita läpikäydessä - karsimista, tuunausta, siivoamista, uudelleen järjestelyä. Palkitsevaa, mutta hidasta hommaa. Ompelulaatikkoni on ollut pitkään yksi kaaosta puoleensa vetävä angstinen muovilaatikko. Kaappeja läpikäydessäni löysin puisen viinilaatikon. Laatikossa, jonka olemassaolon olin kokonaan unohtanut, oli vesivärejä, joilla on maalattu viimeksi noin 10 vuotta sitten. Laatikon löytäessäni tiesin, miten haluan ompelutarvikkeeni järjestää.

Tein laatikkoon väliseinät, jotta sain siihen sopivat lokerot. Tämä oli niitä hetkiä kun toivon, että olisi kunnon työtilat ja välineet myös puutöiden tekemiseen. Mutta serkkuni sanoja lainatakseni, minkä sahaus heittää, sen maali peittää.

Isosiskolta sain harmaata kalkkimaalia (ylijäämä jostain projektista) ja maalasin mittavirheet piiloon. Lopputulos ei varmasti läpäisisi puusepän tarkastusta, mutta minulle ompelulaatikko on täydellinen. Kun ompelulaatikko on järjetyksessä, on elämäkin järjestyksessä.

Vielä haluan tehdä uuden neulatyynyn. Kuopuksen koulun kässätunneilla askartelema kilpikonna on palvellut kilpensä puhki. Toki sen voisi paikata, mutta haluan sen verran pienemmän, että se mahtuu ompelulaatikkooni. Että sille oikeasti on oma paikka eikä niin, että se vain on jossain ompelulaatikon lähettyvillä.

Samaan aikaan sopivasti vuorotellen ompelulaatikon tuunaamisen kanssa tein lapsille omat muistojen laatikot, nekin vanhoista viinilaatikoista. Olen näitä laatikoita joskus Alkosta hamstrannut, minusta ne ovat kivoja ja käytännöllisiä ja ainakin siihen aikaan niitä sai ilmaiseksi, kunhan pyysi. Kanteen liimasin puiset kirjaimet, jotka aikoinaan oli lastenhuoneessa vaatekaappien ovissa kertomassa kumpi on kummankin kaappi. Nyt on neuvolakorteille, diplomeille, todistuksille ja muille aarteille selkeät paikat.

Tähän projektiin sain upotettua kolmen vanhan maalipurkin jämät (maalit ovat värimalleja vuodelta 2013 kun etsimme sopivaa sävyä esikoisen huoneen seinään). Mikään maaleista ei olisi ykinään riittänyt, mutta yhdistin ne ja sain kuin sainkin laatikot maalattua - ja kolme maalipurkkia tyhjennettyä ja vietyä metallinkeräykseen. Ah, niin palkitsevaa!

Ei kahta ilman kolmatta, joten vielä yksi maalausprojekti. Kuopus teki koulussa 2019 äitienpäivälahjaksi kehyksen, jonka sisällä oli äitienpäiväkortti. Tämä oli jotenkin rosoisen kiva ja tykästyin tähän heti tämän saadessani.

Reunukset oli liimattu vain pahville ja kun osa puupaloista oli maalattu, päätin tuunata tämän uusiksi. Liimasin reunukset vanerille ja lisäsin useamman kerroksen maalia pintaan. Tiesin koko ajan, että haluan tähän yhden lempivalokuvistani, parin vuoden takaisen mökillä otetun kuvan, jossa ovat kaikki elämäni miehet. Tämä kuva kehyksineen menee mökille.

Viimeisin tuunausprojektini oli vähän pehmeämpi. Vaikka ulkona on plus asteita, tarvitsee elämäni luppakorva jotain lämmintä päälleen. En halua ostaa mitään paitaa tai takkia, kun se mahtuisi maksimissaan kaksi viikkoa ja jäisi sitten pieneksi, joten tein sellaisen vanhasta villapaidastani. Paidasta, jota olen käyttänyt viimeksi yli 20 vuotta sitten. Paidasta, joka oli aivan liian pieni ja on vain odottanut, että tekisin siitä tyynynpäällisen tai jotain muuta. Nyt tein siitä koiralle paidan ja tämä on juuri tarpeeksi lämmin. Mallina käytin kaverilta lainassa ollutta vähän pienempää paitaa ja mukana oli paljon hyvää tuuria.

Hiihtoloma - eikä toivoakaan päästä hiihtämään, talviloma - raparperit ja pionit puskevat pintaan. Maailma on sekaisin, onneksi oma elämäni on edes pikkuisen enemmän järjestyksessä.

Keskeneräistä ja läksyt tekemättä

Puikoilla on ruuhkaa. Monta keskeneräistä työtä minkä välillä valita. Tajunnanvirta2 sukat etenevät annetussa tahdissa. Huomenna kudon näihin kantapäät - paitsi jos ensin puran kaksi viimeisintä ohjetta. Tiedä sitten johtuuko kireähköstä käsialastani vai lankavalinnoista, mutta varsi vetää ikävästi nilkan kohdalta. Ehkäpä kokeilen kostuttaa niitä ennen jatkamista ja vasta sitten päätän, puranko vai jatkanko suoraan. Mukavaa jämälankojen kulutusta.

Instan puolella minua seuraavat tietävätkin, että minä sorruin. Annoin pirulle pikkusormen ja ostin langat Pohjolan kutsu paitaan. Kutsu oli niin voimakas, että rikoin ostolakkoani, rikoin päätöstäni ostaa vain suomalaisia 100 prosenttisia villalankoja ja rikoin päätöstäni tehdä kaikki vanhat keskeneräiset loppuun ennen minkään uusien materiaalien ostamista. Olen vain ihminen, kuulostaa erittäin huonolta selitykseltä, mutta se on niin totta.

Paita etenee hitaasti mutta varmasti. Ihan sama kuinka kehopositiivisesti yritän ajatella, silmukoita laskiessani en voi kuin miettiä, miten pitkällä olisinkaan jos tekisin kokoa XS koon L sijaan. Toisaalta, sekin nopeuttaisi jos olisi tehnyt läksynsä kunnolla ja suunnitellut värit kertaheitolla loppuun. Alempana ensimmäinen versio, jonka purin liian tunkkaisena.

Minua ei harmita, että vastasin Pohjolan kutsuun. En ole ennen osallistunut tällaisiin isompiin yhteisneulontoihin ja olen iloisesti yllättynyt, miten sosiaalista kutominen somen välityksellä on. En ole ravelryssä ja parhaat höpinät menee minulta ohi, mutta mikä nautinto onkaan seurata muiden työn edistymistä, muiden värivalintoja ja paitojen valmistumista pikku hiljaa. On ilo olla tässä mukana.

Mutta läksyt oli tekemättä ennen lankojen ostamista. Valitsin Filcolanan arwetta classicia erinomaisen värikartan ja miellyttävän tunnun takia perehtymättä lankaan sen enempää. Filcolana on tanskalainen yhtiö, mutta sen nettisivuilla ei kerrota, mistäpäin maailmaa villa tulee, missä se kehrätään, miten se värjätään ja niin edespäin. Vasta eilen minä ymmärsin, miten haitallinen villan superwash menetelmä on ympäristölle (kloorin käyttäminen langan pesussa) ja ihmiselle (langan "päällystäminen " hartsilla eli muovilla). Jatkossa en aio ostaa superwash lankaa. Mutta turha itkeä kaatuneen maidon perään. Otan tästä opikseni. Nyt nautin villapaidan kutomisesta.

Esikoinen tarvitsee uudet lapaset, mustat oli toiveena. Luulin tekeväni ekoteon ostamalla Onion knitin nokkoslankaa. Onko sekään kuitenkaan mitenkään sen ekologisempaa? Villa tuodaan Etelä-Amerikasta ja "tuottaja on ilmoittanut sen olevan luomua". Sukissa käytetyt nokkoset tuodaan Kiinasta ja "tuottaja on vakuuttanut, ettei niissä ole käytetty mitään kasvimyrkkyjä". Langat kehrätään Italiassa ja siksi niitä markkinoidaan Made in Italy. Väriaineet ovat ympäristöystävällisiä. Mitä se tarkoittaa, siihen en kuitenkaan sen enempää perehtynyt. 

Lapaset ovat päättelyä vaille valmiit ja aivan ihanan tuntuiset kädessä. Ihan peruslapaset kiilapeukalolla. Itselle muistiin varressa 56 silmukkaa, kämmenessä 58 ja 3 mm puikot.

Lankalaatikon pohjalla marinoituneen puuvillalangan kudoin tiskirätiksi, kuopuksen pieneksi jääneistä puuvillaisista yöpuvun housuista ompelin kestotiskirättejä. Mukavat pienet välityöt, jotain valmista sentään.

Eikä pidä unohtaa juoksuvyötäni! Sen sijaan että olisin mennyt ostamaan sellaisen, tein sen itse kokonaan kierrätysmateriaaleista. Ompelin sen esikoisen vanhan soft shell takin hupusta (huppu oli joutunut paikkaan nimeltä jemma ja siis erilleen takista, joka on luovutettu seuraavalle käyttäjälle jo aikaa sitten), vetoketju on hyvin vanhoista toppahousuista talteen ottamani, vyönä toimivat kuminauhat ja soljet ovat vielä vanhemmista lasketteluhousuista.

Ei mikään kummallinen, mutta toimii. Tämä toivottavasti vähän tasapainottaa omaa ekologinen  - epäekologinen vaakaani.

Elokuun lopussa

Elokuu vetelee viimeisiään. Odotan jo syksyä. Pimenevät illat ovat täällä, mutta kaipaan viileitä aamuja, villasukkia, helteet saisivat jo riittää. Ihana arki rullaa taas lasten koulujen myötä, mutta rutiinit etsivät vielä uomiaan. Mikään ei tapahdu itsestään niinkuin kevään viimeisinä koulupäivinä. Harrastusrumba kuljetuksineen vaatii vielä justeeraamista. Ei siis ihme, että tuntuu kuin aika ei riittäisi mihinkään. Vaikka ainahan se johonkin riittää, kuitenkin - varastettuja hetkiä ompelukoneen ääressä ja lopulta syntyy jotakin.

Tällä kertaa syntyi koiranlelu vanhoista farkuista. Raatolelu, kuollut katti. Olen nähnyt samanoloisen jossain netin ihmeellisessä maailmassa, mutten sitä enää tähän hätään löytänyt. Niinkuin niin monesti ennenkin, alkuperäinen idea ei ole minun, mutta malli ja toteutus ovat. Olisin kiittänyt inspiraatiosta. Tämä katti meni lahjaksi ihanalle boxeri neidillle.

Farkkua materiaalina riittää varastoissani vaikka kuinka. Lasten farkut ovat hyviä niin kauan kuin ne mahtuvat päälle. Omassa käytössä tulleet reiät eivät haittaa ja äidin paikkaukset on ihan ok, mutta kukaan ei halua toisen paikattuja housuja. Ei ainakaan yläasteella, ei edes ilmaiseksi. Sama koskee monia muitakin vaatteita, omassa käytössä ne ovat vielä ok, mutta kukaan ei huoli niitä seuraavalle kierrokselle. Niitä minä varastoin, kunnes keksin jotain käyttöä niille, yritän pitää ne pois sekajätteestä.

Kuopus toivoi omaa avainkoria työpöydälleen. Perheen yhteinen kori eteisessä lienee liian sotkuinen tai liian täynnä tavaraa, että sieltä ehtisi aamuisin etsiä omia avaimiaan. Mukava pieni välityö, virkattu kori juuttilangasta. Kuvan jälkeen vielä kovetin sen vesiliimaseoksella. Kuopus on tyytyväinen, niin olen minäkin.

Kaikkein helpoin on varastaa pieniä hetkiä kutimuksen ääressä, pari kerrosta kun perunat kiehuvat, muutama puikko ennen nukkumaan menoa, kantapää illalla telkkarin ääressä. Ei-kutojalle tuo voisi kuulostaa stressaavalle, mutta minua muutamakin silmukka rauhoittaa. Näin syntyi kummipojalle Harry Potter sukat, Rohkelikko -tuvan väreissä, kuinka muutenkaan. Jo pari raitaa tekee paljon, mutta varteen ompelemani kangasmerkki tekee näistä vielä astetta paremmat. En olisi merkkiä sukkia varten tilannut, mutta kun sellainen oli varastossani, olin iloinen, että sain sen hyödynnettyä.

Olen pakastanut tilliä, keittänyt omenahilloa, säilönyt kesäkurpitsaa ja leiponut omenapiirakkaa. Olen kuivattanut kanervankukkia, timjamia ja minttua. Tomaatit alkavat punastua. En voi enkä halua kerskailla satoni koolla, mutta jokainen itse kasvatettu tai itse kerätty juttu antaa iloa ja valaa uskoa paremmasta huomisesta. Muistan jonkun sanoneen, että oman maan antimet ovat pienituloisen palkankorotus. Mikä ihana ajatus. Vaikka ei olisi omavarainen, jokainen avomaankurkku on kotiin päin.

En ole koskaan tehnyt mitään rasvaa tai salvaa itse - en ennenkuin tänään. Olen käyttänyt muoviin pakattuja kemikaalihirviöitä, joita käsirasvaksi kutstuaan, purkki kerrallaan loppuun. Vieläkin voi jostain löytyä joku purkin loppu, mutta lisää en osta (enkä ole ostanut yli vuoteen).  Kesällä uutin siankärsämön kukkia aurngonkukkaöljyyn, tänään tein siitä mehiläisvahan kanssa salvaa. Niin kaunis aurinkoinen väri, kunhan salva jäähtyy kunnolla, pääsen testaamaan sitä.

Olen yrittänyt raivata kotiamme, järjestellä ja siivota, löytää jokaiselle tavaralle oman paikkansa. Työ edistyy äärimmäisen hitaasti, mutta edistyy kuitenkin. Samalla tein roska inventaarion, trash audit :in. Rajasin sen muoviroskiin, koska ne ahdistavat minua eniten. Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, ajattelin, että näin voisin yrittää vielä karsia kotiimme tulevan muovin määrää. Tässä kuvassa on kaikki kierrätyskelpoinen muoviroska 10 päivän ajalta (poislukien leipäpussit, jotka käytämme koiran kakkapusseina), joukossa elämäni viimeinen Fairy-pullokin (toin sen mökiltä). Paljon on vielä parannettavaa, mutta tässäkin edistystä tapahtuu, vaikkakin tuskallisen hitaasti.

Joku tunnelmallinen kynttiläkuva olisi ollut tietysti kivempi tähän loppuun, mutta minun elämäni ei aina ole yhtä hehkeää kuin sisustuslehdissä. Joten näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, mukavaa elokuun loppua.

Vuoden 2018 viimeinen joululahja

Sain sen vihdoin valmiiksi, miehen viime joulun joululahjan nimittäin. Eikä se ole kuin hups, 5 kuukautta myöhässä! Tämä lahja oli täsmätoive ja sen toteuttamiseen tuli matkan varrella useita hyvin tarkkoja ohjeita, tai siis toiveita, lisää. Mutta siinä se nyt on, Seamus golfin Fescue Sunday bagin inspiroima golf bägi.

Ruudullinen kangas on Harris Tweedin Macleod -villakangasta. Huom! Ostolakon aikana saan ostaa lahjoja ja lahjoihin tarvittavia materiaaleja. Yksivärinen kangas on minun noin 30 vuotta vanha Barbourin öljykangastakki. Takki oli paikoin reikäinen ja hyvin kulunut, se oli myös aivan väärän kokoinen minulle, siksi annoin sille uuden elämän tässä bägissä.

Yhden vetoketjun, 8 niittiä ja kaksi D-rengasta ostin, muuten kaikki on kierrätetty joko mainitusta takista, miehen vanhasta golf bägistä (olkahihna ja pehmusteet) tai minun varastoista (kuminauhat, puristimet, klipsit ja strapit). Takin takataskusta (koko selän levyinen ja korkeahko) tein vuorin, käsien lämmittelytaskuista tein taskupussit vetoketjutaskuille. Povitaskun vetoketju oli vähän lyhennettynä hyvä toiseen taskuun.

Tämä oli aikamoista aivojumppaa, miten ja ennenkaikkea missä järjestyksessä työn toteutti. Mies näytti erilaisia kuvia ja minä yritin parhaani mukaan ratkaista. Miten yksinkertainen juomapullotaskukin voi vaatia kaksi purkamista, ennenkuin onnistuu?

Nyt odotan jännityksellä (lue: kauhulla) miten hyvin bägi vastaa miehen odotuksia ja miten hyvin se tulee kestämään. Tämä on taas niitä projekteja, kun olisi tarvinnut teollisuuskoneen kotiompelukoneen lisäksi. Kirjastoissa on kaikenlaisia koneita lainattavissa nykyisin, mutta en ole vielä löytänyt järeämpää konetta.

Tämän aivopähkinän lisäksi olen jatkanut hortoilua ja tehnyt ensimmäistä kertaa ikinä voikukkasiirappia! Ah mitä herkkua, ymmärrän hyvin, että tätä kutsutaan vegaaniksi hunajaksi. Tätä maistettuani en enää ikinä pysty katsomaan voikukkia vain viheliäisinä rikkaruohoina.

Vuohenputket pääsivät piirakkaan enkä voi kuin ihmetellä, miksi vasta nyt löysin tämän idean ja tämän reseptin.

Ostolakon aikana en saa ostaa edes kesäkukkia. On mentävä sillä mitä on. Peikonkakkarat olivat ainoat itäneet kesäkukan siemenet, ne saivat kaveriksi pelakuun pistokkaista kasvuun lähteneet vauvapelakuut. Löysin mökiltä syksyllä tyhjentämättä jääneen kukkaruukun alta pienen verson maahumalaa tai jotain koristehumalaa. Mikä riemu! Se selvisi talvesta, jospa se intoutuisi näiden muiden selviytyjien kanssa kasvamaan oikein kunnolla.

Ja tietysti, jotain uutta koukullakin. Afrikan kukkia, niinkuin edellisessä postauksessa lupailin.

Viikko toukokuuta jäljellä. Viikon kuluttua alkaa kesä. Nautitaan kevään viimeisistä päivistä.

Tuskastuttavaa jumitusta

Sain anopilta kasan kankaita. Hän oli raivaamassa kotiaan ja tarjosi minulle hyvin paljon kankaita, suurimmalle osalle sanoin suoraan ei kiitos, mutta jotain kuitenkin toin kotiinkin. Sinällään älytöntä, koska minulla on jo ennestään reilusti kankaita, ja myönnän, tuntui hölmöltä vain hamstrata lisää. Tuskastuttavaa.

Marimekon tasaraita trikoista ompelin kestotiskirättejä.

Mustavalkoisista tuli mielestäni oikein tyylikkäät. Suorastaan harmi, että meillä ei ole käyttöä näille ja ei, en aio nostaa näitä tiskipöydälle vain koristeeksi. Nämä menevät ystävälleni lahjaksi. Hmph, trikoota on vielä niin paljon jäljellä, että voisin tehdä megasäästöpaketillisen näitä liinoja, mutta laitan lopun kankaan tässä vaiheessa suosiolla kaappiin.

Anoppi antoi myös punapinkkiraidallista trikoota. Siitäkin tein parempien ideoiden puutteessa kestotiskirättejä. Kivoja nämäkin, mutta... Parempi olisi antaa kankaan odottaa todellista järkevää käyttötarkoitusta kuin käyttää sitä johonkin ihan vain tekemisen vuoksi. Pakkokuluttamista. Ylikuluttamista tämäkin.

Olen yrittänyt kuluttaa vanhaa kosmetiikkaa ja erilaisia pesu- ja siivousaineita pois ja varmasti sortunut yliannosteluun ja ylikuluttamiseen tyhjenevien pullojen ja purkkien toivossa. Mikseivät ne voi ikinä loppua? Tuskastuttaa pestä lattiaa jollain liat pois räjäyttävällä, silmissä kirvelevällä kemikaalihirviö tehoaineella, kun oikeasti haluaisin vain käyttää etikkaa ja soodaa. Mutta ei auta. Itse olen jokaisen purkin ja purnukan hankkinut ja niin ne vain on kulutettava pois, vaikka mieli kyllä tekisi kaataa viemäristä alas. Pesu kerrallaan.

Olen tuskastellut rikkoutuneen yleiskoneeni kanssa. Sain sen neljä vuotta sitten joululahjaksi ja olen käyttänyt sitä paljon, mutta nyt on kyse jostain muusta kuin pelkästä kulumisesta. Takuu on edelleen voimassa, ei siitä puolen sanaa, mutta minun piti pakata kone ja lähettää se Tanskaan korjattavaksi. Ottaen huomioon, että kone on valmistettu USA:ssa (jotkut osat tiettävästi Kiinassa), niin tuo yksittäinen kodinkone on reissanut aika paljon ympäri maailmaa. Ei kovin ympäristöystävällistä, mutta takuuhuolto on takuuhuolto.

Ja niin vain tuskastuttaa joulukaktuksenikin, tai sen puute. Sen pistokkaat. Sain kaksi kuukautta sitten joulukaktuksen pistokkaita, kuukausi sitten niihin kasvoi juuret (kuvassa) ja istutin ne multaan. Ne ovat edelleen ihan elossa olevan näköisiä, mutta mitään kasvua ei vain näytä tapahtuvan. Pitäisikö minun hävittää nekin vai yksinkertaisesti malttaa odottaa pidempään? Haluaisin viherkasveja, haluaisin niitä paljon lisää, mutta en voi mennä ostamaan. Pistokkaita voisin yrittää saada tutuilta, mutta eipä sekäään auta jos/kun en saa niitä kasvamaan. Ituja olen kasvattanut ja saanut edes levän päälle vihreää, mutta siihen se melkein tässä vaiheessa vuotta jääkin.

Syntymäpäiväni on parin kuukauden kuluttua. Huomaan tekeväni mielessäni erilaisia toivelistoja, vaikka samaan aikaan en haluaisi mitään muuta kuin olla perheeni kanssa. Haluaisin heidän leipovan minulle kakun, tarjoiltuna aamulla sänkyyn, ehkä kukkia. Lasi kuohuviiniä maistuisi illalla. Miten jouluna oli niin helppoa toivoa vain kahta asiaa? Miksi nyt mieleeni tulee kaikkia haluja ja mielitekoja? Haaveilen uudesta kylpytakista, peikonlehdestä, isosta multakuormasta mökille, istutuslaatikoista, räätälin liiduista, kangassaksieni teroituksesta..... Lista vain venyy venymistään. Ihme, ettei siinä ole lisää lankaa.....
 
Upeita talvipäiviä. Olen nauttinut niistä koiran kanssa, kahlannut polvia myöten umpihangessa, ihastellut lumisia puita niska vääränä. Aikaa käsitöille ei ole jäänyt eikä tekemättömien projektien lista ole lyhentynyt. Jään odottamaan inspiraatiota.

 

Välipäivinä

Joulu on ohi. Joulu oli kiva, mutta silti olen iloinen kun se on takanapäin. Odotin joulua paljon, tai ainakin ajallisesti pitkän aikaa. Koko joulukuun oli niin paljon hommia, etten ehtinyt varsinaisesti odottaa joulua. Vielä aattoaamuna iso osa joulukoristeista odotti laatikossa esille ottamista. Toisaalta se kertonee siitä, että niitä on enemmän kuin tarpeeksi.

Pari päivää ennen aattoa tein mansikkamarmeladeja kesällä poimituista mansikoista tekemästäni soseesta. Maku oli oikein hyvä, mutta olisipa joku muistuttanut, että siemenet pitää siivilöidä pois! Lapset ovat niin tottuneita "vihreisiin kuuliin", että tavan mukaisesti he ottivat aattona niitä ennemmin kuin vieressä olevia minun tekemiäni "punaisia kuutioita". Hmmph.

Herkkuja oli minusta liikaa, vaikka lapsille jouluun kuuluu nimenomaan herkkupöytä (ei silti, kyllä minäkin söin enemmän kuin tarpeeksi). Oli itse tehtyjä ja ostettuja, ja kyllä, minua niin ahdisti kaupan konvehtien kääreet! Vaikka Fazermintin kääreet kuuluu laittaa biojätteeseen ja Kettukarkkien kääreet menee kartonkikeräykseen, on silti valtavan paljon kääreitä, mitkä menevät sekajätteeseen. Mitä tuhlausta! Ei silti kotonakaan tehdyt herkut täysin roskattomia ole, mutta ainakin parempia.

Juuri ennen aattoa sain valmiiksi koiramme joululahjan - etsintämaton (fleecekaistaleiden väliin piilotetaan herkkuja, joita koira sitten hajun perusteella etsii).

Inspiraation mattoon sain Musti ja Mirristä, jossa vastaavia myydään aktivointilelun nimikkeellä. Matoilla on hintaa noin 20 euroa, mutta mitä tuhlausta ostaa läjäpäin uutta fleeceä, kun sitä löytyy perheenjäsenten tuoksuilla varustettuna kaappien kätköistä ihan riittävästi. Maton pohjana käytin siskontytön vanhoja farkkucapreja. Projektin edetessä ja epäuskon iskiessä tutkailin netistä ohjeita ja huomasin, että suurin osa on tehty ostamalla suihkumattoa pohjaksi ja solmimalla kaistaleet siihen kiinni. Väärä lähestymistapa minulle, kun materiaalien piti löytyä kotoa. Ja kun noin 1/3 oli jo tehty.

616 fleecesuikaletta. Ihan järkyttätä työ leikata niitä, mutta mikä riemu saada kulutettua vanhoja fleecejä pois. Suikaleen paksuudesta riippuen joko 3 tai 4 kasaan ja sitten ommellen koko rivi kerralla kiinni. Ompelukoneeni ei tykännyt näin paksusta työstä ja alkoi tehdä hyppytikkejä. Varmuudeksi ompelin kaikki rivit kahdesti. Olen tyytyväinen, ihan niinkuin koirammekin.

Aika viime metreille jäi miehenkin lahjan valmistuminen. Teen hänelle lahjaksi golf bägin, mutta sen suunnittelu ja toteutus tarvitsee enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä ja hänen osallistumistaan. Siksi en edes yrittänyt tehdä sitä joulun alla. Tein kuitenkin saman henkisen pussukan vihjeenä tulevasta.

Tähänkin löytyi kaikki materiaalit kotoa. Minua hävettää ja hirvittää omien varastojeni määrä, loppuvatko ne koskaan?????

Minä sain joululahjaksi kovasti toivomani parsinsienen. Enkä mitä tahansa, vaan todellisen kaunottaren! Vielä en ole ehtinyt testata tätä, vaikka korjausta odottavia sukkia on pinoksi asti.

Luovuin ajatuksesta saada kuopuksen sormikkaat ja esikoisen pipo valmiiksi niin, että olisin antanut ne lahjaksi jouluna. Sain sormikkaat valmiiksi tänään, mutta en edes yritä kuvata mustia sormikkaita vuoden pimeimpään aikaan. Kuopus on onnellinen, enempää en pyydä. Esikoisen pipo on työn alla ja etenee hyvin. Tai eteni vielä hetki sitten, kunnes Knit Pro :n pyöröpuikko napsahti poikki. Auts! Tätä ei ollut edes käytetty paljoa, tämä on kolmas pipo tällä puikolla. Mielestäni puikkojen pitäisi kestää enemmän. Näin ostolakon aikaan se harmittaa tietysti tuplasti enemmän. 

Kun yhden työn saa valmiiksi ja toisen työstäminen keskeytyy, on sopiva aika aloittaa kolmas työ. Kesällä ennen ostolakkoa ostin Lankavasta Esito -lenkkimohairia tarkoituksena tehdä torkkupeitto. Vihaan tätä työtä jo nyt: lankaa on erittäin hankala kutoa, pitkät metalliset puikot ovat todella työläät (minulla ei ole sopivia puisia eikä pyöröjä enkä mene niitä ostamaan) ja 160 silmukkaa kerroksella 1o1n on puuduttavan tylsää. Toivon, että lopputulos on vaivan arvoinen. 

Minulla on paljon puikkoja, toki myös lankaa ja niitä keskeneräisiä projekteja, mutta nyt puhutaan puikoista. Silti tuntuu, että käytän vain niitä tiettyjä suosikkipuikkoja ja että hyvin usein minulta puuttuu sopivat puikot. Minun on tehtävä puikkoinventaari ja keksittävä joku toimiva systeemi niiden säilyttämiseksi. Yksi laatikko pitkille ja yksi purkki lyhyille puikoille ei ole riittävä, kaikki on niissä hujan hajan enkä ikinä löydä mitä pitäisi. En tee uudenvuoden lupauksia, mutta tämän aion tehdä vuonna 2019.

Hyvää loppu vuotta ja vielä parempaa uutta vuotta 2019!

Voihan vessaharja!

Tänä vuonna, tänä jouluna minun piti olla niin hyvin ajoissa valmistautunut, että joulunalusviikolla voin vain nauttia ja tunnelmoida lähestyvästä joulusta ja rauhassa tavata ystäviä toivottaakseni hyvää joulua. Vaan kuinkas kävikään? Neljä yötä jouluun, joulusiivous on alkutekijöissään, iso osa ruoista ja herkuista on tekemättä, neljä lahjaa on vasta suunnitteluasteella. Voihan vessaharja, sanon minä.

Edellä mainittu huomioiden olen mielestäni yllättävän rauhallinen. Olen väsynyt huonosti nukuttujen öiden takia, mutta en koe olevani stressaantunut. Olen pystynyt välttämään ruokahävikkiä enkä kiireessä vain heittänyt ylijäänyttä ruokaa roskiin. Ensimmäistä kertaa ikinä tein perunalättyjä ylijääneestiä perunamuussista. 75 prosenttia meidän perheestä piti niistä, joten pääsevät jatkoon.

Tilaustyönä ompelin ison kasan kestohedelmäpusseja. Mieluinen työ, koska jokainen pussi on mahdollisuus jättää pieni muovipussi käyttämättä kaupassa. Minä kiitän ja maapallo kiittää. Vaikka tätä projektia varten minun piti tilata Englannista kankaita. Paras olisi tietysti käyttää sitä mitä kotoa löytyy, vaikka miehen vanhoja kauluspaitoja, mutta toisaalta, ihminen, kenelle asia on vieras, oppii toimimaan tietyllä tavalla varmemmin, jos tuote miellyttää silmää. Ja edes minun materiaalivarastoissa ei olisi ollut riittävää määrä sopivia kankaita tähän työhön.

Seuraava projekti sen sijaan oli oikea oppikirja esimerkki use what you have - toiminnasta. Isosiskollani on pieni mäyräkoira, Papu, ja Papu tarvitsi uuden takin. Sain vanhan takin malliksi ja purin sen käyttääkseni kaavoina. Otin talteen tassujen alle menevät kuminauhat, tereiden sisällä kulkevat nyörit, kiinnitysremmit klipseineen sekä niskan kuminauhan kiristyslukon. Kaikki muu oli loppuun kulutettua ja päätyi roskiin.

Käytin vanhan kuoritakkini (ostettu talvella 2008), jonka luulin hävittäneeni kaksi vuotta sitten kun ostin uuden takin. Se ei pidä enää ollenkaan vettä, mutta ajattelin, että kun Papu ei viihdy sateessa ollenkaan, niin ehkäpä se sille riittää kuitenkin. Valitsin helmasta ja hihoista vähiten kuluneet osat ja heitin lopun takista pois. Kaulukseen käytin aitoa kultalammasta ja vuoriin villasekoitekangas, jotka molemmat olen saanut naapurin vanhempien parikymmentä sitten lopetetun takkikaupan vanhasta varastosta. Väliin laitoin varmuudeksi vanun, sekin ylijäämä jostakin aiemmasta projektista.

Heijastimia ei ole koskaan liikaa, joten nimikoin takin oikein näkyvästi (heijastinnauhan olen ottanut talteen jossain markkinointitapahtumassa jaetusta liian pieneksi jääneestä huomioliivistä).

Tästä takista tuli mielestäni hyvä. Ilman vanhaa takkia en olisi saanut näin hyvää mallia, joten kiitos, Hurtta, erinomaisesta kaavoituksesta. 

Tällaiset projektit ovat niitä, jotka saavat uskomaan kierrätykseen ja materiaalivarastojen hävittämättä jättämiseen.

Myös pikkusiskollani on koira ja siskoni oli ostanut sille uuden joulupaidan. 100 prosenttista akryylia, valmistettu Kiinassa. Tuo paita oli liian pieni, joten siskoni pyysi minua muokkaamaan siitä sopivan. Irrotin paidasta mahakappaleen ja kudoin siihen isomman tilalle 7 veikasta. Paitaa ei ole vielä sovitettu, uskon kuitenkin, että siitä tuli hyvä. Mutta rakas pikkusisko, nöyrästi pyydän, jätä ensi kerralla pikamuotiin lukeutuvat "muoviset joulupaidat" ostamatta ja anna minun kutoa Ellille kunnon villapaita alusta asti. Kiitos.

Jotain lahjoja olen sentään saanut valmiiksi asti. Koirakavereille tein piparkakku-ukot, tarkemmin sanottuna pipari-vinkulelut! Kaapissani marinoituu ruskea sametti, josta minun piti kahdeksan vuotta sitten tehdä kuopukselle housut. Arvannette, että tuo kangas ei enää riitä kuopuksen housuihin, joten oli hyvä keksiä sille käyttöä. Vanhoja Tildan malleja muokkaamalla tein noin 25 cm korkeat pehmolelut, sisälle laitoin vanua ja vingun. Oma koira seurasi kuono tarkkana näiden valmistumista, joten mielelläni kuulen, millaisen vastaanoton nämä saavat (ja kestävätkö leikissä ollenkaan).

Kuopus on kulkenut pitkin syksyä ilman mitään käsineitä. Yhtenä päivänä hän tunnusteli mohair pipoani ja pyysi, voisinko tehdä hänelle yhtä pehmeät sormikkaat. Mielelläni, vaikka se tarkoittikin, että joudun ostamaan mustaa mohair-lankaa (alla olevassa kuvassa päällimmäisenä). Samoihin aikoihin esikoinen hukkasi kouluun hänelle syksyllä kutomani pipon. Olimme menossa Tuomaan markkinoille ja hän kysyi, että olisiko mitenkään mahdollista, että katsottaisiin, olisiko siellä jotain hyvää villalankaa josta voisin tehdä uuden. Tuollainen ajatuksen juoksu sai minut unohtamaan katoamisesta johtuvan harmituksen ja ostamaan luonnon mustaa suomalaista villalankaa. Onneksi lahjat ovat ostolakkoni ulkopuolella. Nyt pitäisi vielä ehtiä kutoa mustat sormikkaat ja yksi musta pipo ennen jouluaattoa. Ja tehdä ne kaksi muuta suunniteltua lahjaa. Onneksi on vielä neljä yötä aikaa, heh.

Tuomaan markkinoilta ostimme myös hunajaa ja voihan vessaharja sentään, ostin vessaharjan! Olen pitkään halunnut hävittää meidän kuvottavan vanhan muovisen vessaharjan, mutta en ole nähnyt puisia missään enkä löytänyt netistäkään. Ostolakon aikana asia on unohtunut, kyllähän vanhalla on vielä tarpeeksi jynssäämällä puhdasta tullut. Mutta tuolla markkinoilla, puinen vessaharja huusi minua ja yhtään ajattelematta ostin sen. Se ei ole elintarvike (paitsi koiramme mielestä, joka mielellään söisi sen) eikä se ole lääke, joten se on stiplu ostolakkooni. Annan sen kuitenkin itselleni anteeksi, koska se on hyvin tarpeellinen käyttöesine. Ja koska lahjoja lukuunottamatta olen nyt joulun allakin pysynyt hyvin ostolakossani. Ja koska ihan kohta on joulu enkä halua rasittaa mieltäni yhdellä vessaharjalla.

Purkamista

Viisi ja puoli vuotta sitten kudoin hamppu-langasta tiskirätin. Keskelle tuota rättiä oli tullut reikä. En heittänyt rättiä pois, enkä paikannut sitä. Sen sijaan purin sen ja kudoin uudestaan - keskimmäiset, kuluneemmat osat reunoille ja vähemmän kuluneet osat keskelle. Siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, näin sain rätille tervetullutta lisäkäyttöaikaa. 

Purkaessani pesun jäljiltä karheaa pintaa ja kutoessani kippuraista lankaa uudestaan mietin, miten nurinkuriseksi maailma on muuttunut. Helposti minäkin olen aiemmin selitellyt, että tämä on ollut käytössä jo niin ja niin kauan, että ei sitä enää tarvitse korjata tai paikata tai ylipäätään käyttää. Mitä väliä sillä oikeasti on, jos tuotteella on vielä käyttöikää jäljellä? Kyllä, viisi ja puoli vuotta tuntuu paljolta tiskirätille, mutta miksei se saisi olla enemmänkin? Myönnän, aiemmin minäkin olisin tässä tilanteessa heittänyt rätin roskiin ja ostanut lankaa uuteen. Itsestään selvä asia - materiaalin todellinen loppuunkäyttäminen - on unohtunut monessa asiassa.

Kun olin päässyt alkuun purkamisessa, päätin samaan syssyyn purkaa kuopuksen käyttämättä jääneen pipon. Kudoin sen hänelle pari vuotta sitten hänen toiveidensa mukaisesti, mutta jostain syystä se jäi muutamaa kertaa lukuunottamatta käyttämättä. Ehkäpä joku toinen pipo oli mukavampi, ehkäpä tämä ei tullut todelliseen tarpeeseen. Tämä on ehkä enemmän siivoamista ja kodin raivaamista turhasta tavarasta kuin materiaalin uudelleen käyttämistä, mutta nyt käyttämätön pipo on poissa pyörimästä vaatekorissa ja langat ovat pieninä kerinä lankalaatikossani odottamassa inspiraatiota.

Tai valkoinen ja turkoosi ovat, harmaasta langasta kudoin pikkuiset sukat tontulle. Tontulle, joka on jäänyt vuosi sitten kesken. Löysin tässä syksyn aikana valmiiksi ompelemani tontun osat, nyt haluan saada sen valmiiksi ja vaatetettua. Ja ei, tämäkään keskeneräinen työ ei ollut muistunut mieleenikään kun kirjasin elokuun alussa keskeneräisiä projekteja.

Vielä purin miehelle pari vuotta sitten kutomani pipon. Pipossa ei ollut muuta vikaa, kuin että se on käytössä venähtänyt liian isoksi. Ei auttanut pesu eikä muotoilu, päätin purkaa pipon ja kudon sen uudestaan, kunhan ehdin.

Onneksi olen saanut jotain muutakin tehtyä kuin vain purettua. Ompelin paperittomia talouspapereita, un-paper towels, kahdesta vanhasta t-paidasta ja muutamasta kankaan lopusta.

Näillä on kokoa noin 25 cm * 25 cm, huolittelin saumurilla ympäriinsä. Me ei olla käytetty talouspaperia vuosiin, mutta koiranulkoilutuskaveri käyttää ja paljon ja haluaisi päästä siitä eroon. Nämä menevät hänelle lahjaksi. Lasipurkki voi toimia liinojen säilytyspurkkina, mutta kunhan laitan nauhan ympärille, se toimii myös lahjapurkkina.

Ostolakon osalta voin todeta, etten ole ostanut yhtään mitään luvatonta. En, vaikka olen viettänyt kaupoissa aikaa paljon tavanomaista enemmän: olen yrittänyt löytää vegaanisia vaihtoehtoja tutuille maitotuotteille, tutkinut ja vertaillut purkkeja ja puteleita. Maitokahvin vaihtaminen kauramaitoon on vielä siirtymävaiheessa, ruokakermalle olen löytänyt toimivan vaihtoehdon, parmesanillekin löysin kohtuullisen vaihtoehdon. Lapsille se menee läpi ihan täysillä, me aikuiset olisimme kaivanneet enemmän makua, mutta nämä ovat kaikki tottumiskysymyksiä.

Jouluksi ostin valmiiksi vihreitä kuulia, nyt kun niitä vielä oli irtokarkkeina. Vältin turhan pakkausjätteen ja bonuksena kilohinta oli paljon edullisempi. Mies inhoaa vihreitä kuulia, minä olen karkkilakossa itsenäisyyspäivään asti ja lapset eivät tiedä niiden olemassaolosta, joten on hyvin todennäköistä, että kuulat jopa säilyvät joulun herkkupöytään asti. Kävin ostamassa myös Fazerin sinisiä ja muita konvehteja Fazerin myymälästä, joten sain nekin ilman turhaa pakkausjätettä (tiedän kyllä, että ne ovat silti jokainen kääritty omaan kuoreensa). Harmi, että ne olivat kalliimpia kuin pakatut. Tiedän senkin, että noissa konvehdeissa on käytetty palmuöljyä, mutta kaikkea ei voi muuttaa kerralla eikä maailmaa parantaa päivässä. 

Päivä kerrallaan kohti joulua, askel kerrallaan kohti kestävämpää elämää!