Aina oikein - yksi nurin

Vuoden ensimmäinen päivä. Uusi vuosikymmen on alkanut. Ajatukset pitäisi olla tulevassa, mutta joulukuu on vielä tuoreena muistissa.

Joulukuussa sain Sisko Sälpäkiven Novitalle suunnitteleman Pohjolan kutsu paitani valmiiksi. Villapaita oli enimmäkseen aina oikein kutomista, koska luin ohjetta ylimalkaisesti ja kudoin kirjoneuleen nurjat silmukat oikein. Ei haittaa. Paidasta tuli mielestäni ihana.

Koon L paitaan kului 423 grammaa Arwetta Filcolanaa. Päättelin 248 langanpätkää. Ihana malli, kiva kutoa. Minulle paidassa oli erinomaiset mittasuhteet. Käytössä paita on asettunut hyvin, mutta sen myötä kaulus on "laskeutunut" ja tuntuu nyt aavistuksen liian lyhyeltä. En aio sille kuitenkaan mitään tehdä.

Lankaa jäi aika reilusti yli, noin 250 grammaa. Avaamattomiakin keriä, mutta Lankamaailma ei ottanut niitä enää vastaan koska vaihto- ja palautusoikeus on voimassa kuukauden. Minusta se on liian lyhyt aika kun ostaa lankaa näin isoon työhön, mutta ei voi mitään. En halunnut kasvattaa lankavarastoani enää yhtään, joten aloin kutoa The Oslo Hat:ia. Ja heti perään toista. Tiedän, olen tämänkin mallin kanssa jälkijunassa, mutta en anna sen haitata. Malli on ihana. Ja niin helppo. Aina oikein silmukoita toisensa perään.

Lankaa oli määrällisesti paljon, mutta ei riittävästi yhdessä värissä. Pienellä kikkailulla sain silti näennäisesti yksiväriset pipot - ja jämälangat hyvin käytettyä. Harmaaseen pipoon kuluin 120 grammaa, turkoosiin 125 grammaa.

Harmaata oli hyvin naftisti ja jouduin kutomaan pipon vähän lyhyempänä kuin ohjeessa. Ja siltikin piilossa oleva vaalea lanka meinaa pilkottaa pipon reunan alta, mutta kukapa katselisi minua yläviistosta? Ja jos katselee - ja huomaa - toivon, että ei kommentoi asiaa ääneen. Pipo on ihana päässä, tulen käyttämään tätä paljon.

Yritin tehdä oikein myös askartelemalla joulukortteja Siskot ja Simot joulukorttikeräykseen. Askarrtelu ei ole vahvimpia puoliani, mutta uskoisin näiden ilahduttaneen kuitenkin kaikkein yksinäisimpiä vanhuksia. Tein viisi korttia, enempään ei varastoistani löytynyt punainen kartonki riittänyt.

Yritin tehdä oikein myös kutomalla peiton SPR:lle. Toki halusin tyhjentää myös lankavarastoani, mutta se ei vähentäne peiton lämpöä yhtään. Käytin tähän omia ja ystävältä saatuja jämälankoja, omia hutiostoksia, yhden puretun pipon ja yhden puretun kaulaliinan langat.

Siitä tuli oikeastaan aika iloisen kirjava. Paksuhko ja todella lämmin, painoa sillä on 686 grammaa. Kudoin aina oikein neliöitä kulmasta kulmaan ja ompelin ne kiinni toisiinsa.

Kudoin neliön kerrallaan, pelkkää aina oikein. Kudoin ja tuijotin jalkojeni päällä nukkuvaa koiraamme. Kudoin oikein, mutta mieleni oli nurin. Kyynelet valuivat. Mietin sitä, mikä oli täysin nurin. Koirallamme on syöpä eikä mitään ole tehtävissä. Aggressiivinen lymfooma. Elämäni karvakasalla on enää päiviä jäljellä. Tänään tein vuotuisen lankainventaarin ja se jaksoi vielä toimia assarina. Minun oli vaikea keskittyä.

   

Minulla on lankaa yhteensä 9 369 grammaa (varsinaiset neulelangat). Se on paljon, mutta pitkästä aikaa määrä on alle 10 kiloa. Tavoitteeni on (toimiikohan se paremmin kun sen sanoo näin julkisesti?), että vuoden kuluttua lankaa on alle 6 kiloa. Nämä pikkuiset jämäkerät puhuttelivat tällä kertaa eniten, saisikohan niistä kudottua lapaset?

Onnellista Uutta Vuotta 2020!

Kudotuttaa

Kesällä näin instassa @voihanvillasukka n tekemät ihanat villasukat. Ihastuin niihin ja tiesin heti, että haluan kutoa samanlaiset. No, eihän niistä ihan samanlaiset tulleet, mutta kivat jämälankasukat kuitenkin. Tykkään erityisesti noista varren makkaroista.

Keväällä sain pari kerää valkoista villa(sekoite)lankaa, toinen valkoinen ja toinen luonnonvalkoinen. Pitkään mietin, mitä niistä tekisin, mutta sitten päätin kutoa peiton Käsitöitä keskosille -keräykseen. Aivotonta kutomista, aina oikeaa kulmasta kulmaan, 40 cm * 40 cm. Langat eivät ihan riittäneet, mutta jatkoin harmailla kun lanka loppui. Valkoinen ja harmaa on kivan hillitty, mutta pienen pieni tuo niin paljon iloa ja riemua mukanaan, että halusin peittoon jotain väriä. Virkkasin reunaan kerroksen mysteerikerälläni ja tykkään siitä, miten väri vaihtuu ja riippuen peiton kulmasta, se on ihan eri näköinen.

 
Hyväntekeväisyyteen menevät myös kutomani isot miesten lapaset. Lahjoitan nämä jaettavaksi jollekin kodittomalle Asunnottomien yössä. Käytin lapasiin pitkään marinoituneen yksittäisen kerän tummansininstä Karismaa ja pienen nöttösen Sachenmayerin Regiaa. Lapaset ovat nopeat kutoa (mutta hitaat päätellä, heh), enemmän aikaa meni siihen, kun jaoin pätkävärjätyn kahteen samankokoiseen pätkään ja sitten vielä kohdistin langat, jotta sain kudottua ne kaksinkertaisena. Siltikin lanka loppui kesken ja jouduin jatkamaan jollain tuntemattomalla tummansinisellä. Toivon, että lapasten saaja arvostaa enemmän niiden lämpöä kuin pientä sävyeroa sinisessä langassa.

TIlaustyönä kudoin Marimekko -henkisiä mailahuppuja. Nämä tarvittiin niin nopealla toimitusajalla, että aikaa parempiin kuviin ei jäänyt.

Olen kutonut paljon ja vieläkin kudotuttaa. Liekö syksyn sateet vai mikä saa aikaan suorastaan pakonomaisen tarpeen kutoa. Tänään kävin pitkällä lenkillä Haltialan metsissä, toivoin, että saisin ajatukseni järjestykseen. En saanut, olisi varmaan pitänyt kävellä toiset kaksi tuntia. Käyn suoranaista jaakobin painia itseni kanssa, lähteäkö mukaan Pipotuksen ja Käsityökuplassa:n järjestämään Pohjolan kutsu -yhteisneulontaan. Kirjoneulepoolo. Ihan oikeasti en tarvitse sellaista, vaikka ei minulla ole sellaista tai vastaavaa, muita neuleita kyllä riittävästi. Mutta malli on niin kaunis. Tekisin sen kyllä erivärisenä enkä tiedä, osaisinko ollenkaan sommitella värejä ja pitäisinkö lopputuloksesta. Silti ajatus yhteisneulonnasta houkuttaa. Olisi niin kivaa ja paljon kivempaa kuin kutoa yksin. Tiedän, ostolakkoni ei sallisi uusien lankojen ostamista ja edellinenkin villatakki on vielä pahasti vaiheessa. Sittenkään en osaa selvästi sanoa itselleni, että ei, en lähde mukaan. Mikä siinä on niin vaikeaa? Mukamas?

Miksi on niin vaikeaa pysyä tekemissään päätöksissä muutenkin? Toinen vuosi ostolakossa ja jo nyt stiplasin: ostin kukkaruukun hyvin kasvamaan lähteneelle joulukaktuksen pistokkaalleni. Ei mikään kauhean paha, mutta sittenkin. Syyskuun alussa haastoin itseni leipomaan kaikki leivät, pullat ja keksit perheelleni kuukauden ajan. Eilen aamulla kaupassa ostin Hävikkipussillisen leipää, eli 3 pakattua leipää. Joo, vältin leivän joutumisen roskiin, mutta eiköhän joku muukin olisi ostanut ne päivän aikana. Stiplasin tuon haasteen jo 12:n päivän kohdalla. Voisin todeta, että en ole iskussa, mutta ne kerrat kun olen onnistunut ja leiponut leivän itse, on se ollut herkullista ja mennyt viimeistä murua myöten.

Ulkona sataa rankasti, taidan tarttua puikkoihin ja kutoa muutaman kerroksen.

Kuinka piposta tuli sormikkaat

Jouluna 2015 virkkasin miehelle pipon. Yritin noudattaa kaikkia hänen toiveitaan ja pipo pääsikin heti käyttöön. Sen jälkeen sitä ei juurikaan ole näkynyt kaapin ulkopuolella. Kuukausi sitten mies lopulta myönsi, ettei se ole kaikkein mieluisin. Hetken mietin, että olisin lahjoittanut pipon hyväntekeväisyyteen, mutta kun lahjoittaa jotain hyväntekeväisyyteen, ei voi koskaan tietää, päätyykö tavara käyttöön vai roskiin. Pipo oli Onion knit: in ihanaa nokkosilla vahvistettua villalankaa, joten samalla kun halusin käyttää ihanan langan itse uudelleen koin sen myös vastuullisemmaksi.

Samoihin aikoihin mies ilmoitti, että hänen hanskojensa vuorit olivat kuluneet hyvin ohuiksi ja että hänellä olisi käyttöä ohuille sormikkaille hanskojen sisään. Asia oli sillä selvä, pipo meni purkuun ja aloin kutoa miehelle sormikkaita.

Vähän villithän näistä tuli, mutta halusin käyttää pipon raidoissa olleet lyhyet pätkät pois. Ajattelin, että ne eivät hanskojen alta kuitenkaan näy. Resorin tein hillitympänä, koska se saattaa näkyäkin.

Miehen mielestä näistä tuli erittäin hyvät. Toisaalta, niin hän sanoi pipostakin reilu kolme vuotta sitten ja vasta arjessa huomasin, että pipo jäi käyttämättä, joten pieni epäilys jyskyttää takaraivossani. Toivotaan, että nämä kierrätyssormikkaat pääsevät ahkeraan käyttöön.

Muutama pieni nöttönen lankoja jäi vielä yli. Ennen keräsin langat jämien jämät -purkkiin ja ihmettelin, miksi ihmeessä niitä(kin) säästin. Vasta äskettäin ymmärsin, että ne ovat erinomaisia pätkiä parsintaan. Kun lapset eivät enää tarvinneet Autot-peltirasiaansa, omin sen itselleni. Se on täydellisen kokoinen parsintasienelleni ja -langoille. Siivoaminen ja raivaaminen kotonamme ei etene mitään päätä huimaavaa vauhtia, mutta nyt ovat ainakin parsintatarvikkeet järjestyksessä. Tai no, neulatyyny odottaa vielä uusimista, mutta ei mietitä sitä nyt. Keltainen Autot rasia, minun parsintalaatikkoni, kaikessa kummallisuudessaan pidän tästä todella paljon.

On viikkoja, kun tuntuu, että mikään ei suju. Tällä viikolla taas tuntuu, että kaikki on sujunut. Koiranulkoiluttajakaveri löysi irronneen kengänpohjani ja suutari lupasi korjata kenkäni! Liekö taivaankappaleet sopivissa kohdissa vai mikä, mutta hapanjuurileipänikin onnistui paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

Toivottavasti Sinunkin viikonloppusi sujuu suotuisissa merkeissä.

Kahdeksan vuoden villatakki

Melkein kahdeksan vuotta sitten sain lahjakortin FiinaNeuleeseen ja kävin ostamassa Rowanin Felted Tweediä villapaidan verran. Kudoin ja purin. Kudoin ja sain paidan valmiiksi, kirjoitinkin siitä sattumalta päivälleen viisi vuotta sitten. Villapaita oli susi heti syntyessään, ikinä en sitä käyttänyt. Viisi vuotta villapaita on kummitellut mielessäni. Välillä vein sen vintille, välillä hain sen lankalaatikkoon. Vuoden alussa purin paidan ja aloitin alusta. Nyt, vihdoin, minulla on valmis villatakki.

Kudoin villatakin Klompelompe neuleita koko perheelle kirjan Kvalavåg -ohjeella. Kudoin samalla ohjeella viime vuonna itselleni neuletakin, josta pidän edelleen paljon. Toivoin kuitenkin vähän väljempää mallia ja ajattelin, että samoilla puikoilla mutta paksummalla langalla tulee täydellinen. Noh, ei tullut täydellistä. Kaula-aukko on niin suuri, että siihen täytyy keksiä jotain, ja väljyyttä on muutenkin ehkä hiukan liikaa. Tästä tulee mökkivillis, oikein mukava sellainen.

Ensimmäisen, lyhythihaisen version valmistumisen jälkeen olen kuluttanut langanloput useampaan eri projektiin (olen hävittänyt alkuperäiseen kuuluneen kaulurinkin matkan varrella), joten varmuudeksi ostin kaksi ja puoli vuotta sitten 200 grammaa lisää samaista lankaa (luonnollisestikin eri värjäyserää). Tämän villatakin kudoin puretusta alkuperäisestä langasta, käyttämättömästä alkuperäisestä langasta ja käyttämättömästä täydennyslangasta. Luulin häivyttäväni värin vaihtumisen olkavarsiin, mutta kyllähän tuon sävyeron näkee selvästi (kameran varjo kyynärpäässä ei onneksi näy kuin tässä kuvassa, anteeksi). En anna sävyeron haitata, se on muistutus, mitä tapahtuu, kun ei saa heti valmista, kun villatakin kutomiseen menee kahdeksan vuotta.

Tämä projekti on vaivannut minua pitkään ja olen äärimmäisen helpottunut, kun sain sen vihdoin valmiiksi. Tätä varten ostin napitkin ostolakostani huolimatta. Kuten aiemmin kirjoitin, halusin saada takkiin sopivat napit nyt enkä vasta puolen vuoden päästä. Napit on valmistettu kookoksen kuoresta (ja kuskattu Nappitaloon varmaan toiselta puolelta maapalloa, huoh).

Minulle jäi vielä kaksi ja puoli kerää lankaa, enkä ole varma, säästänkö ne jotakin myöhempää projektia varten vai yritänkö myydä kirpparilla jollekin tarvitsevalle. Näistä tulisi ihana peitto (jos ostaisin 900 grammaa lisää lankaa), mutta kun minulla on valmiina odottamassa langat kahteen torkkupeittoon ja oikeasti, sen jälkeen emme todellakaan tarvitse lisää peittoja. Mitä sinä tekisit noin 125 grammasta Rowanin felted tweediä?

Tummansinisen langan jälkeen oli ihana tarttua vaaleaan, keväiseen sukkalankaan. Niin kauniita aurinkoisia päiviä on ollut, että väkisin kevät valtaa mielen!

Ihan kohta on maaliskuu. Hyvää helmikuun loppua sinulle!

Kolmas kerta toden sanoo

Lokakuussa 2017 ostin Snurresta valkoista Lamana Bergamo -lankaa, tarkoituksena tehdä esikoiselle joululahjaksi pipo. Ei tullut esikoiselle pipoa, alkuvuodesta kudoin siitä itselleni pipon. Pipo pääsi heti käyttöön eikä siitä ole yhtään kuvaa. Se venyi ja menetti mallinsa eräällä pitkällä kävelyllä kunnon lumisateessa ja oli epämiellyttävä käyttää sen jälkeen. Purin pipon ja kudoin sen uudestaan eri mallilla. Ei tullut pipoa, tuli tekele, joka muistutti enemmän avantouintilakkia - ja sekin meni purkuun ilman julkaisukelpoista kuvaa.

Lanka oli edelleen ihanaa, siksi päätin kokeilla vielä kerran, halusin uskoa, että kolmas kerta toden sanoo. Kudoin pipon soveltaen Klompelompe neuleita koko perheelle -kirjan Gustav-pipon ohjetta. Piposta tuli hyvä, ei täydellinen, mutta käyttökelpoinen ja erittäin mukava. En jää odottamaan, että ehtisin kostuttaa ja muotoilla pipon, enkä sopivia kuvausolosuhteita tai että kuvaaja ehtisi paikalle valoisaan aikaan, tämä kuva sohvalle taitellusta piposta saa riittää. Epäilijöille tiedoksi, se todellakin on pipo eikä Fabergé munan lämmitin, heh.

Neulerintamalla en ole saanut mitään muuta valmiiksi. Olen kutonut projektineuletakkia, mutta iso työ vie paljon aikaa ja kestää, ennen kuin saan sen valmiiksi tai esittelykuntoon. Ajattelin, että kun saan tämän neuletakin valmiiksi, voin hyvin heittää pois lempivillatakkini. Pelästyin omia ajatuksiani. Mitä oikein ajattelin, miksi ihmeessä??? Villatakki on kainaloista revennyt, mutta so what, saumat on helppo ommella uudestaan kiinni. Niin ja kyynärpäät ovat melkein puhki kuluneet, ei sitä kannata enää korjata.... Olen alkanut vihata tuota viimeistä lausetta - miten niin ei kannata korjata? Eikö kaikki korjattavissa oleva kannata korjata? Eikö jokaisen, joka huolehtii vaatteistaan, tulisi kunnioittaa niitä niin paljon, että korjaa niitä niin pitkään, kuin vain voi? Minä tein niin, ompelin kainalot kasaan ja paikkasin kyynärpäät. Lempivillatakkini (100 % villaa) sai lisää elinaikaa. Ei se, että olen joskus ahneuksissani hankkinut lankaa villatakkiin ja nyt kudon sitä, tarkoita, että edellinen käyttökelpoinen pitäisi sen takia hylätä. Visible mending, mikä ihana ajatusmaailma!

Huolsin kenkäni - minkä senkin olen laiminlyönyt liian kauan aikaa. Miksi se on niin vaikeaa ottaa tavaksi tavaroista huolehtiminen? Miksi nahkakenkiin tulee lisänneeksi vahaa vasta sitten, kun ne ovat niin kuivat, että ne suorastaan huutavat sitä? Kenkäpoloiset. Lupaan yrittää parantaa tapani.

Jossain olen sentään onnistunut parantamaan tapani ja tekemään asiat hyvissä ajoin. Minulla oli jemmassa kahden talven kynttilän jämät. Isosisko oli kerännyt tämän talven jämänsä ja antoi ne minulle. Olisin voinut säilyttää jämät lähemmäksi joulua, mutta päätin tehdä niistä kynttilöitä jo nyt. Ennen joulua on taas tekemistä ihan riittämiin.

Sulatin melkein kaikki valkoiset ja kaadoin kerralla Pringles purkkiin. Helppoa kuin heinänteko ajattelin, kunnes massa alkoi jäähtyä ja huomasin, että tämä "kynttilä" ei tule palamaan. Opin kantapään kautta, että massa ilmeisesti kutistuu kuivuessaan.

Harmittelin mielessäni ja aloin tehdä vihreäsävyistä räsymattokynttilää. Yritin olla rauhallinen ja malttaa odottaa edellisen kerroksen jäähtymistä, mutta ilmeisesti olin kuitenkin liian hätäinen, koska seuraavana aamuna sekin oli vähän vetäytynyt. Uskon sen kuitenkin palavan ja jatkoin harjoituksia. Siirryin punasävyisiin räsymattoihin ja niin se vain on, että kolmas kerta toden sanoo: ne onnistuivat! Sain onnistumisesta niin paljon itseluottamusta, että sulatin ensin tekemäni valkoisen uudestaan ja valoin sen raitoina. Lopputulos: onnistunut valkoinen räsymattokynttilä.

Ostolakkoni loppuu hyvissä ajoin ennen ensi kynttiläkautta. Voi olla, että ostan vihreän kynttilän kaveriksi tuolle vasemmanpuoleiselle - ainakin nyt vihreä puhuttelee minua kovasti. Muuten tuntuu, että kynttilöitä riittää vaikka ostolakko jatkuisi toisenkin vuoden.

Lumista tammikuuta Sinulle!

Purkamista

Viisi ja puoli vuotta sitten kudoin hamppu-langasta tiskirätin. Keskelle tuota rättiä oli tullut reikä. En heittänyt rättiä pois, enkä paikannut sitä. Sen sijaan purin sen ja kudoin uudestaan - keskimmäiset, kuluneemmat osat reunoille ja vähemmän kuluneet osat keskelle. Siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, näin sain rätille tervetullutta lisäkäyttöaikaa. 

Purkaessani pesun jäljiltä karheaa pintaa ja kutoessani kippuraista lankaa uudestaan mietin, miten nurinkuriseksi maailma on muuttunut. Helposti minäkin olen aiemmin selitellyt, että tämä on ollut käytössä jo niin ja niin kauan, että ei sitä enää tarvitse korjata tai paikata tai ylipäätään käyttää. Mitä väliä sillä oikeasti on, jos tuotteella on vielä käyttöikää jäljellä? Kyllä, viisi ja puoli vuotta tuntuu paljolta tiskirätille, mutta miksei se saisi olla enemmänkin? Myönnän, aiemmin minäkin olisin tässä tilanteessa heittänyt rätin roskiin ja ostanut lankaa uuteen. Itsestään selvä asia - materiaalin todellinen loppuunkäyttäminen - on unohtunut monessa asiassa.

Kun olin päässyt alkuun purkamisessa, päätin samaan syssyyn purkaa kuopuksen käyttämättä jääneen pipon. Kudoin sen hänelle pari vuotta sitten hänen toiveidensa mukaisesti, mutta jostain syystä se jäi muutamaa kertaa lukuunottamatta käyttämättä. Ehkäpä joku toinen pipo oli mukavampi, ehkäpä tämä ei tullut todelliseen tarpeeseen. Tämä on ehkä enemmän siivoamista ja kodin raivaamista turhasta tavarasta kuin materiaalin uudelleen käyttämistä, mutta nyt käyttämätön pipo on poissa pyörimästä vaatekorissa ja langat ovat pieninä kerinä lankalaatikossani odottamassa inspiraatiota.

Tai valkoinen ja turkoosi ovat, harmaasta langasta kudoin pikkuiset sukat tontulle. Tontulle, joka on jäänyt vuosi sitten kesken. Löysin tässä syksyn aikana valmiiksi ompelemani tontun osat, nyt haluan saada sen valmiiksi ja vaatetettua. Ja ei, tämäkään keskeneräinen työ ei ollut muistunut mieleenikään kun kirjasin elokuun alussa keskeneräisiä projekteja.

Vielä purin miehelle pari vuotta sitten kutomani pipon. Pipossa ei ollut muuta vikaa, kuin että se on käytössä venähtänyt liian isoksi. Ei auttanut pesu eikä muotoilu, päätin purkaa pipon ja kudon sen uudestaan, kunhan ehdin.

Onneksi olen saanut jotain muutakin tehtyä kuin vain purettua. Ompelin paperittomia talouspapereita, un-paper towels, kahdesta vanhasta t-paidasta ja muutamasta kankaan lopusta.

Näillä on kokoa noin 25 cm * 25 cm, huolittelin saumurilla ympäriinsä. Me ei olla käytetty talouspaperia vuosiin, mutta koiranulkoilutuskaveri käyttää ja paljon ja haluaisi päästä siitä eroon. Nämä menevät hänelle lahjaksi. Lasipurkki voi toimia liinojen säilytyspurkkina, mutta kunhan laitan nauhan ympärille, se toimii myös lahjapurkkina.

Ostolakon osalta voin todeta, etten ole ostanut yhtään mitään luvatonta. En, vaikka olen viettänyt kaupoissa aikaa paljon tavanomaista enemmän: olen yrittänyt löytää vegaanisia vaihtoehtoja tutuille maitotuotteille, tutkinut ja vertaillut purkkeja ja puteleita. Maitokahvin vaihtaminen kauramaitoon on vielä siirtymävaiheessa, ruokakermalle olen löytänyt toimivan vaihtoehdon, parmesanillekin löysin kohtuullisen vaihtoehdon. Lapsille se menee läpi ihan täysillä, me aikuiset olisimme kaivanneet enemmän makua, mutta nämä ovat kaikki tottumiskysymyksiä.

Jouluksi ostin valmiiksi vihreitä kuulia, nyt kun niitä vielä oli irtokarkkeina. Vältin turhan pakkausjätteen ja bonuksena kilohinta oli paljon edullisempi. Mies inhoaa vihreitä kuulia, minä olen karkkilakossa itsenäisyyspäivään asti ja lapset eivät tiedä niiden olemassaolosta, joten on hyvin todennäköistä, että kuulat jopa säilyvät joulun herkkupöytään asti. Kävin ostamassa myös Fazerin sinisiä ja muita konvehteja Fazerin myymälästä, joten sain nekin ilman turhaa pakkausjätettä (tiedän kyllä, että ne ovat silti jokainen kääritty omaan kuoreensa). Harmi, että ne olivat kalliimpia kuin pakatut. Tiedän senkin, että noissa konvehdeissa on käytetty palmuöljyä, mutta kaikkea ei voi muuttaa kerralla eikä maailmaa parantaa päivässä. 

Päivä kerrallaan kohti joulua, askel kerrallaan kohti kestävämpää elämää!

Vaaleansininen kesäneule

Sain vaaleansinisen kesäneuleeni vihdoin valmiiksi! Viime postauksessa mainitsemani ahkera kutominen palkittiin ja nyt paita odottaa vain käyttöä! Näin vanhan keskeneräisen työn selättämisestä tulee ihan voittajaolo. Hyvä minä!

Lanka on ajaton BC Garnin Allino (50% puuvillaa, 50% pellavaa) ja malli klassisen yksinkertainen raglanpusero. Pidän valmiin neuleen aavistuksen rouheasta pinnasta, mutta en nauttinut langan tuntumasta kudottaessa. Liekö syynä kuuma kesä vai tuska lankojen marinoimisesta, mutta kutominen ei ollut samalla tavalla jouhevaa kuin mitä villalangan kutominen on. Mielenkiinnolla odotan, miten pinta elää ja miten paita pitää kuosinsa käytössä.

Tosiasia on, että paidan valmistumiseen meni 3 ½ vuotta lankojen ostamisesta. Neljä kesää neule on odottanut, että se valmistuisi. Olin aloittanut työn ja kutonut puolitoista kerää kunnes joku toinen projekti meni ohi. Siinä ei ole mitään järkeä! Joko mittani ovat muuttuneet tuossa ajassa tai olen alunperinkin laskenut tarvittavan silmukkamäärän väärin, mutta jouduin purkamaan työn ja aloittamaan alusta.

Jos olisin tehnyt työn valmiiksi heti langat ostettuani, olisin voinut kutoa rennosti ilman pelkoa lankojen loppumisesta kesken. Jos ne olisivat loppuneet, olisin vain käynyt ostamassa lisää. Lopputulos on kuitenkin se, että lankaa jäi 1,5 kerää yli. Jälleen, jos olisin kutonut työn valmiiksi aikanaan, olisin luultavasti voinut palauttaa yli jääneen kokonaisen kerän. Nyt puuvillalankojen varastoni kasvoi noin 75 grammalla.

Yhtä tilaustyötä varten minun piti käydä Lankamaailmassa. Siellä oli Blend Bamboot ja Bommix Bamboot tarjouksessa. Myönnän, että pysähdyin katsomaan värejä ja mietin, että tätä ja tätä tarvitsisin. Pidin lankoja käsissäkin, kunnes muistutin itseäni ostolakosta. Häpeillen laskin langat takaisin pöydälle ja kävelin kassalle vain tilaustyöhön tarvittavat langat mukanani. 

Kotona keräsin kaikki puuvillalankani kasaan ja olin tyytyväinen siitä, että selkärankani löytyi. Minulla on noin kaksi kiloa puuvillalankaa. Ihan oikeasti, minä en tarvitse yhtään lisää. Tarvitsen vain aikaa tehdä näistä jotakin!

Kaksi viikkoa

Kaksi viikkoa ostolakkoa takana, viisikymmentä edessä. Tietysti toivon, että noiden kymmenien viikkojen aikana olen oppinut harkitsevammaksi kuluttajaksi eikä minun tarvitse virallisesti enää lakkoilla vaan voin jatkaa kestävämpää elämää hamaan tulevaisuuteen.

Viime päivinä olen kutonut kesäneuletta itselleni. Neuletta, jonka langat ostin huhtikuussa 2015. Silloin kirjoitin blogiini: "Olin pyörällä keskustassa ja päätin piipahtaa Snurressa. Enhän minä mitään tarvinnut, mutta jos joku ihana lanka tulisi vastaan, voisin ajatella kutovani itselle kesäpaidan. Jaa että jos joku ihana lanka tulisi vastaan. Ketäköhän luulin huijaavani? Kun avaa Snurren oven, voiko muuta odottaakaan? Hupsista." Olen selvästi ollut lanka-addikti jo yli kolme vuotta ja ostanut lankoja ihan muuten vaan, en tarpeeseen. Mutta turha alkaa hävetä aiempaa käyttäytymistään, sitä ei voi muuttaa, vain tästä eteenpäin voi tehdä järkeviä ratkaisuja!

Langat ovat minulle haaste, varmaan samalla tavalla kuin vaatteet ovat jollekin toiselle ja kosmetiikka kolmannelle. Snurresta tuli toissapäivänä sähköpostia syksyn uutuuslangoista. Olin jo lukenut mailin puoleen väliin ja huomasin pohtivani, kuinka ihania lankoja onkaan tarjolla, kunnes tulin järkiini. Muistin ostolakkoni, suljin mailin, vaikka tiedänhän minä, että sen sulkeminen ei riitä. Minun on poistuttava postituslistalta. Turha minun on valehdella, että olisin immuuni markkinointitoimenpiteille. Minäkin olen mainosten uhri (toivottavasti en ole sitä enää jatkossa).

Kesä taittuu kohta syksyyn ja kesäpaitaan pukeutumisen sijasta voi alkaa polttaa kynttilöitä. Olin huolissani, miten pimeä syksy ja ankea joulu meille tulee, kun en saa ostaa yhtään kynttilää. Minulla oli mielikuva, että kynttilöitä saattaisi löytyä kaappien perukoilta, mutta kuinka väärässä olinkaan. Kun keräsin kaikki kynttilät yhteen, huomasin niitä olevan riittävästi vaikka Nobel-illallisten järjestämiseen! Huh huh. Kun tavaraa on liikaa, sitä ei voi säilyttää järkevästi ja kummasti sitä katoaa laatikoiden pohjille. Sen sijaan, että käyttäisi olemassa olevaa, sitä ostaa lisää. Ihan kestämätön yhtälö sekä kodin järjestyksen että maapallon kannalta!

Kynttilöiden inventaarion jälkeen kävin kuiva-ainekaappimme läpi. Miten sokea olenkaan omille tavoilleni, että sieltäkään ei luultavasti löydy mitään tarpeetonta. Kissan viikset. Kaikki nämä ja muutama muu paketti odottavat käyttöä. Mitään ei vielä ole mennyt vanhaksi, mutta eivät nämä ikuisesti säily. Milloin opin, että jos aikoo kokeilla jotain uutta, se pitää toteuttaa heti ostamisen jälkeen. Ei puolen tai puolentoista vuoden kuluttua, jolloin on jo unohtanut, mitä siitä on aikoinut tehdä.

Jotain sentään tein lähestulkoon heti. Muovin välttämisen takia ostimme kesällä kovia hedelmäkarkkeja metallisessa rasiassa. Metallirasiat olisi tietysti voinut säästää vaikka eväsrasioiksi tai laittaa metallinkeräykseen, mutta minä tein niistä herkkupurkkeja koiralle. Yksi olisi riittänyt, mutta samalla työllä tein toisenkin. Sen voi antaa herkuilla täytettynä jollekin koirakaverille joulun aikaan. Maalaustyöt tein lasten pienoismallimaaleilla (kiitos lainasta) enkä ostanut yhtään mitään tarvikkeita.

Tein minä koiralle uuden lelunkin (lasten pieneksi jääneistä loppuun kulutetuista t-paidoista). Ei mikään kummoinen pötkylä, mutta hyvin kelpaa - onhan se varustettu rakkaiden ihmisveljien hajulla! Lelun antamisen jälkeen harmittelin, että miksi en säästänyt sitä jouluksi.

Vanhoille tekstiileille pitäisi keksiä jotain muutakin käyttöä kuin rättejä. Se on ensimmäinen (ja usein ainoa) ohje, mitä kuulee, mutta kukaan ei tarvitse määräänsä enempää rättejä. Mitä sinä tekisit vanhoilla kulahtaneilla trikoovaatteilla?

Ostolakko on pitänyt hyvin ja aikaansaanut yleisen ryhtiliikkeen elämässäni. Siivoamista, järjestelyä, tavaroiden läpikäymistä ja karsimista. Pitkästä aikaa kävin juoksemassa ja tuntui niin hyvältä. Mukana oli tietysti oma personal trainerini (tässä vielä lähtökuopissa).

Touhukasta elokuuta Sinulle!

Vuoden ostolakko

Olen kohta vuoden ajan yrittänyt elää vihreämpää elämää. Se alkoi muovin välttelyllä noin vuosi sitten. Lokakuusta alkaen olen leiponut melkein kaiken leipämme itse. Vuoden alusta olen punninnut kaiken kierrätykseen menevän muovin (heinäkuussa 741 grammaa). Keväällä kasvatin ensimmäistä kertaa ikinä ituja. Mitä enemmän seuraan maailman merien (ja Suomen järvien!!) roskamääriä, ilmaston muuttumista ja tätä kiihtyvään kulutukseen perustuvaa yhteiskuntaa, sitä enemmän minua ahdistaa ja haluan tehdä jotakin.

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, ja tosiasia on se, että minä kulutan enemmän kuin olisi tarpeellista. Ja ennenkaikkea enemmän kuin mitä maapallo kestää. Olen ajatellut, että en osta juurikaan vaatteita tai kenkiä tai kosmetiikkaa, että asiat ovat osaltani ihan hyvin. Tosiasia kuitenkin on, että ostan materiaaleja (kankaita ja lankoja) paljon enemmän kuin olisi oikeasti tarpeen. Samoin kuin  kaikkea ei-tätä-lasketa-pientä-kivaa-kotiin.

Sain kesällä kudottua valmiiksi harmaan villatakin itselleni. Tykkään siitä ja tiedän, että siitä tulee yksi lempivaatteistani, mutta ihan oikeasti, tarvitsinko uuden villatakin? En. Halusin sen ja nautin sen tekemisestä, mutta en tarvinnut sitä. Perusta asti ei olisi tarvinnut kuljettaa puolta kiloa lankaa Suomeen, että minä sain uuden villatakin.

Tämän villatakin lisäksi minulla on langat valmiina odottamassa kolmeen villapaitaan ja -takkiin. Osa niistä on odottanut kutomista yli kolme vuotta, joten en voi mitenkään väittää, että ne olisi hankittu tarpeeseen - ainakaan akuuttiin sellaiseen. Kesälomalla kävin Kauhavalla Lankavan myymälässä (mikä kutojan taivas, suosittelen!) ja ostin langat neljään uuteen projektiin. Shame on me! Minun ei varmastikaan tarvitse sanoa mitään kaikista niistä kankaista, joiden olemassaoloa en edes muista enää, jotka on hankittu "tarpeeseen".

Huomasin kesällä, että minulla on niin paljon projekteja odottamassa, että stressaan niiden tekemättömyydestä. Pikainen laskutoimitus antoi saldoksi 44, mutta niitä on tietysti enemmän ja lisää tulee koko ajan. Projektit hallitsevat minua enkä minä niitä. Stressi tunnetusti vaikuttaa noidankehän tavoin kaikkeen muuhun tekemiseen. En ole ollut oma itseni (anteeksi rakas perheeni) enkä missään tapauksessa tyytyväinen omaan elämääni.

Luettuani Heidin vuosi ostamatta mitään blogin tiesin, mitä haluan tehdä (kiitos inspiraatiosta, Heidi!). Päätin aloittaa vuoden ostolakon. Ajalla 1.8.2018-31.7.2019 saan ostaa elintarvikkeita, lääkkeitä, lahjoja muille kuin itselleni, lasten tarvitsemat asiat sekä tavaran tai kodinkoneen rikkoutuneen tilalle. Lisäksi minulla on lupa ostaa uudet kumisaappaat (olen lykännyt ostamista jo 2 vuotta), uudet farkut kun nykyiset puhki (edellisten hankkimisesta noin 5 vuotta), silmälasit, rintaliivit ja verhomekanismin mökin eteisen verhoon. Ja tietysti saan ostaa materiaalit mahdollisiin tilaustöihin. Selvyyden vuoksi todettakoon, että olemassa olevista materiaaleista saan itse tehdä vaikka mitä.

Palkkioksi onnistumisesta saan kahden kuukauden kuluttua ostaa palmuvehkan (jos en sitä ennen ole saanut pistokasta jostakin), neljän kuukauden kuluttua peikonlehden ja kuuden kuukauden kuluttua aloe veran. Haluaisin lisää kasveja kotiimme, mutta säännöt ovat säännöt. Laihduttajillakin on omat välitavoitteensa palkkioineen, siksi lupasin nämä itselleni.Onneksi tämä on minun ostolakkoni ja siihen pätevät minun sääntöni!

Ensimmäiset viisi päivää ostolakkoa ovat menneet helposti, mökillä marjametsässä tai omenoita poimiessa ei ole juurikaan houkutuksia. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että mietin omenahaavin hankkimista. Omenapuu on vielä nuori, joten asia ratkesi sillä, että nostin kuopuksen harteilleni ja hän kurotti omenoihin. Kunhan illat pimenevät, syntyy halu polttaa ja ostaa kynttilöitä. En saa, niitä ei mitenkään voi laskea elintarvikkeiksi. Eikä lääkkeiksi, vaikka ne auttavatkin piristämään mielialaa. Nyt minulla on erinomainen tilaisuus käydä kaikki laatikot läpi, että kuinka paljon niitä kynttilöitä onkaan valmiina (ja tiedän niitä olevan). Leikkokukat ovat toinen heikkouteni, saa nähdä miten käy!

Heinäkuun puolella ennen ostolakkopäätöksen tekemistä kudoin esikoiselle uudet sukat. Jalka venähtänyt pari numeroa, joten tarve oli ihan aito. Väritoiveena oli musta kahdella valkoisella raidalla. Kokonaan musta ei houkutellut minua, joten silmiini osunut Sukka-Puffan käsinvärjätty Super sävyssä Heavymetalshow tuntui täydelliseltä valinnalta. Lanka loppui kuitenkin kesken ja jouduin hankkimaan vielä toisen vyyhdin (eri värjäyserä, siksi varren yläosa lähes eri värinen). Kyllä, sukat ovat ihanan pehmeät, ovathan ne enimmäkseen merinoa, mutta olen aika varma, että kotoa olisi löytynyt jotain muutakin lankaa. Vaikka perus 7V jolloin langan jatkaminen / ylijäämän kuluttaminen seuraavaan projektiin olisi ollut helpompaa.

Minä saan käyttää loppuun esikoisen edelliset sukat ja voin vain arvailla, millä vuosikymmenellä kudon itselleni ne kolmet sukat, joihin olen jo ostanut langat, koska ostohetkellä olen niitä mielestäni kiireesti tarvinnut. Opinko ikinä ajattelemaan asioita loppuun asti, hyödyntämään kaiken sen, mitä minulla jo on varastossa?

Kulutuksen vähentämisen todellinen tavoite on tietysti maapallon ympäristöystävällisempi kohtelu. Kestävämpi elämä. En ehkä pysty täydelliseen zero waste elämään, mutta tämä on ainakin askel oikeaan suuntaan. Minun tapauksessani toivon myös elämänhallintaa ja sitä kautta aikaa sille kaikkein tärkeimmälle, omalle perheelle.