Vuoden ostolakko

Olen kohta vuoden ajan yrittänyt elää vihreämpää elämää. Se alkoi muovin välttelyllä noin vuosi sitten. Lokakuusta alkaen olen leiponut melkein kaiken leipämme itse. Vuoden alusta olen punninnut kaiken kierrätykseen menevän muovin (heinäkuussa 741 grammaa). Keväällä kasvatin ensimmäistä kertaa ikinä ituja. Mitä enemmän seuraan maailman merien (ja Suomen järvien!!) roskamääriä, ilmaston muuttumista ja tätä kiihtyvään kulutukseen perustuvaa yhteiskuntaa, sitä enemmän minua ahdistaa ja haluan tehdä jotakin.

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, ja tosiasia on se, että minä kulutan enemmän kuin olisi tarpeellista. Ja ennenkaikkea enemmän kuin mitä maapallo kestää. Olen ajatellut, että en osta juurikaan vaatteita tai kenkiä tai kosmetiikkaa, että asiat ovat osaltani ihan hyvin. Tosiasia kuitenkin on, että ostan materiaaleja (kankaita ja lankoja) paljon enemmän kuin olisi oikeasti tarpeen. Samoin kuin  kaikkea ei-tätä-lasketa-pientä-kivaa-kotiin.

Sain kesällä kudottua valmiiksi harmaan villatakin itselleni. Tykkään siitä ja tiedän, että siitä tulee yksi lempivaatteistani, mutta ihan oikeasti, tarvitsinko uuden villatakin? En. Halusin sen ja nautin sen tekemisestä, mutta en tarvinnut sitä. Perusta asti ei olisi tarvinnut kuljettaa puolta kiloa lankaa Suomeen, että minä sain uuden villatakin.

Tämän villatakin lisäksi minulla on langat valmiina odottamassa kolmeen villapaitaan ja -takkiin. Osa niistä on odottanut kutomista yli kolme vuotta, joten en voi mitenkään väittää, että ne olisi hankittu tarpeeseen - ainakaan akuuttiin sellaiseen. Kesälomalla kävin Kauhavalla Lankavan myymälässä (mikä kutojan taivas, suosittelen!) ja ostin langat neljään uuteen projektiin. Shame on me! Minun ei varmastikaan tarvitse sanoa mitään kaikista niistä kankaista, joiden olemassaoloa en edes muista enää, jotka on hankittu "tarpeeseen".

Huomasin kesällä, että minulla on niin paljon projekteja odottamassa, että stressaan niiden tekemättömyydestä. Pikainen laskutoimitus antoi saldoksi 44, mutta niitä on tietysti enemmän ja lisää tulee koko ajan. Projektit hallitsevat minua enkä minä niitä. Stressi tunnetusti vaikuttaa noidankehän tavoin kaikkeen muuhun tekemiseen. En ole ollut oma itseni (anteeksi rakas perheeni) enkä missään tapauksessa tyytyväinen omaan elämääni.

Luettuani Heidin vuosi ostamatta mitään blogin tiesin, mitä haluan tehdä (kiitos inspiraatiosta, Heidi!). Päätin aloittaa vuoden ostolakon. Ajalla 1.8.2018-31.7.2019 saan ostaa elintarvikkeita, lääkkeitä, lahjoja muille kuin itselleni, lasten tarvitsemat asiat sekä tavaran tai kodinkoneen rikkoutuneen tilalle. Lisäksi minulla on lupa ostaa uudet kumisaappaat (olen lykännyt ostamista jo 2 vuotta), uudet farkut kun nykyiset puhki (edellisten hankkimisesta noin 5 vuotta), silmälasit, rintaliivit ja verhomekanismin mökin eteisen verhoon. Ja tietysti saan ostaa materiaalit mahdollisiin tilaustöihin. Selvyyden vuoksi todettakoon, että olemassa olevista materiaaleista saan itse tehdä vaikka mitä.

Palkkioksi onnistumisesta saan kahden kuukauden kuluttua ostaa palmuvehkan (jos en sitä ennen ole saanut pistokasta jostakin), neljän kuukauden kuluttua peikonlehden ja kuuden kuukauden kuluttua aloe veran. Haluaisin lisää kasveja kotiimme, mutta säännöt ovat säännöt. Laihduttajillakin on omat välitavoitteensa palkkioineen, siksi lupasin nämä itselleni.Onneksi tämä on minun ostolakkoni ja siihen pätevät minun sääntöni!

Ensimmäiset viisi päivää ostolakkoa ovat menneet helposti, mökillä marjametsässä tai omenoita poimiessa ei ole juurikaan houkutuksia. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että mietin omenahaavin hankkimista. Omenapuu on vielä nuori, joten asia ratkesi sillä, että nostin kuopuksen harteilleni ja hän kurotti omenoihin. Kunhan illat pimenevät, syntyy halu polttaa ja ostaa kynttilöitä. En saa, niitä ei mitenkään voi laskea elintarvikkeiksi. Eikä lääkkeiksi, vaikka ne auttavatkin piristämään mielialaa. Nyt minulla on erinomainen tilaisuus käydä kaikki laatikot läpi, että kuinka paljon niitä kynttilöitä onkaan valmiina (ja tiedän niitä olevan). Leikkokukat ovat toinen heikkouteni, saa nähdä miten käy!

Heinäkuun puolella ennen ostolakkopäätöksen tekemistä kudoin esikoiselle uudet sukat. Jalka venähtänyt pari numeroa, joten tarve oli ihan aito. Väritoiveena oli musta kahdella valkoisella raidalla. Kokonaan musta ei houkutellut minua, joten silmiini osunut Sukka-Puffan käsinvärjätty Super sävyssä Heavymetalshow tuntui täydelliseltä valinnalta. Lanka loppui kuitenkin kesken ja jouduin hankkimaan vielä toisen vyyhdin (eri värjäyserä, siksi varren yläosa lähes eri värinen). Kyllä, sukat ovat ihanan pehmeät, ovathan ne enimmäkseen merinoa, mutta olen aika varma, että kotoa olisi löytynyt jotain muutakin lankaa. Vaikka perus 7V jolloin langan jatkaminen / ylijäämän kuluttaminen seuraavaan projektiin olisi ollut helpompaa.

Minä saan käyttää loppuun esikoisen edelliset sukat ja voin vain arvailla, millä vuosikymmenellä kudon itselleni ne kolmet sukat, joihin olen jo ostanut langat, koska ostohetkellä olen niitä mielestäni kiireesti tarvinnut. Opinko ikinä ajattelemaan asioita loppuun asti, hyödyntämään kaiken sen, mitä minulla jo on varastossa?

Kulutuksen vähentämisen todellinen tavoite on tietysti maapallon ympäristöystävällisempi kohtelu. Kestävämpi elämä. En ehkä pysty täydelliseen zero waste elämään, mutta tämä on ainakin askel oikeaan suuntaan. Minun tapauksessani toivon myös elämänhallintaa ja sitä kautta aikaa sille kaikkein tärkeimmälle, omalle perheelle.