Sitä, tätä ja tota

Elokuu lähenee puolta väliä ja ostolakko on edennyt kaksinumeroisiin päiviin (11). Yhtään repsahdusta ei vielä ole tapahtunut, vaikka katsoessani you tubesta kestävää elämää käsittelevää videota ajattelin, että tuossa on juuri sellainen paita kuin olen aina halunnut (kyllä, kuulostan lapsilta, hehän ovat aina toivoneet jotakin ja kaikilla kavereilla on sellainen). Ruokakaupassa kävelin automaattisesti lankahyllyille ihan vain tarkistamaan syksyn uutuudet. Oli paljon kaikenlaista, mutta käteeni tarttunut 100% akryylilanka oli helppo laskea takaisin laariin ja jatkaa matkaa. Löysin itseni katselemasta samanlaisia lasipulloja kuin minulla on kotona (tosin sillä erotuksella, että omani olen säästänyt tuoremehusta pari vuotta sitten). Ihminen on tapojensa orja. Vaatii aikaa oppia uusille tavoille.

Ostolakkoa on tietysti helpottanut se, että olen ostanut lapsille asioita. Olen tyydyttänyt ostohimoni sillä, että olen maksanut lasten harrastus- ja lisenssimaksuja, ostanut esikoiselle farkut kun edelliset oli kymmenen senttiä liian lyhyet ja ostanut kuopukselle t-paidan, jotta hänellä olisi edes yksi vähän siistimpi laitettavaksi kouluun. Rahaa on siis mennyt ihan urakalla, vaikka en ole ostanut itselleni mitään. Minun ostolakkoni on pitänyt.

Sekin lienee auttanut, että olen tehnyt ahkerasti käsitöitä enkä ole ehtinyt haaveilla tavaroista. Päättelin loppuun kahdet sukat, jotka kudoin kesällä. Lanka näihin oli heräteostos. Tykästyin lankaan yhdessä blogissa ja minun vain piti saada sitä. Varmuudeksi ostin samalla miehen sukkiin vastaavaa lankaa. Kun sain sukat valmiiksi, tajusin, että ne eivät ole yhtään minun sukkani. Pidän edelleen langan väristä, mutta sukat eivät puhuttele minua. Ne ovat liiaksi sateenkaarta kun niiden pitäisi olla yksisarvista. Juuri tämän takia olen ostolakossa.

Ompelin esikoiselle uuden kylpytakin. Edellinen kylpytakki on melkein kuuden vuoden takaa ja sen lisäksi, että se oli jäänyt armottomasti pieneksi, se oli puhki kulunut. Ainoa asia, mitä pystyin kierrättämään oli rinnassa oleva E-kirjain.

Hankin kaavan tähän joulukuussa, kankaan ostin maaliskuussa. Melkein puoli vuotta olen siirrellyt isoa kangasta paikasta toiseen kun se on aina tiellä (eihän sille nyt ole olemassa sopivaa paikkaa) ja stressannut tekemätöntä työtä. Ei niin mitään järkeä!

Esikoinen tiesi, että olen tekemässä hänelle kylpytakkia. Silti, kun hän näki valmiiin takin, hän kysyi: onko tuo ostettu? Kun tossa niskassa on tollainen kaupan nauha? Yksityiskohdat ratkaisevat. Tämä kylpytakki pääsi heti käyttöön ja vanhan heitin hyvällä omalla tunnolla roskiin.

Liian monta projektia niin ne jäävät rästiin ja alkavat stressata. Nyt teen niitä yksi kerrallaan pois enkä osta materiaaleja uusiin! Se on minun ostolakkoni perimmäinen ajatus. Listallani on ollut pitkään kuopuksen roskakorin tuunaaminen. Hän sanoi varmasti jo vuosi sitten, että haluaisi uuden roskiksen. Vanha oli ihan hyvä, peltinen, mutta myönnän, että vihreä Wall-e ja osin repeytynyt yläreuna eivät ihastuttaneet minuakaan enää. Halusin oikeasti hyödyntää sitä, mitä varastoistani löytyy. Maalasin roskiksen lasten pienoismallien pohjamaalilla (mattamusta spray) ja kuopuksen toiveesta yläreunaan laitettiin kolme kierrosta köyttä. Tiesin meillä olevan köyttä, enkä siksi halunnut ostaa uutta. Kun sitä ei löytynyt, projekti viivästyi. Mustikoita etsiessäni löysin köyden roikkumasta puusta (lasten edelliskesän leikkien jäljiltä). Lopputulos on ihan hauska, vähän epätasapainoinen, mutta toimiva.

Itsellekin muistoksi kuva lähtötilanteesta.

Ja kun niitä projekteja tulee koko ajan lisää. Olen ommellut irronneita nappeja, paikannut reikiä, ommellut osin irtirevenneen kauluksen takaisin paikoilleen. Vaatehuoltoa aidoimmillaan, mutta miksi niitä pitää kerätä aina iso kasa, miksi en osaa tehdä niitä heti alta pois? Suurin osa on kuitenkin aika vähän aikaa vieviä hommia. Tämä ei ehkä ole enää vaatehuoltoa vaan kirurginen lobotomia, mutta koira oli repinyt nalleltaan korvan irti. Ompelin pään umpeen ja nalle pääsi takaisin leikkeihin.