Kudotuttaa

Kesällä näin instassa @voihanvillasukka n tekemät ihanat villasukat. Ihastuin niihin ja tiesin heti, että haluan kutoa samanlaiset. No, eihän niistä ihan samanlaiset tulleet, mutta kivat jämälankasukat kuitenkin. Tykkään erityisesti noista varren makkaroista.

Keväällä sain pari kerää valkoista villa(sekoite)lankaa, toinen valkoinen ja toinen luonnonvalkoinen. Pitkään mietin, mitä niistä tekisin, mutta sitten päätin kutoa peiton Käsitöitä keskosille -keräykseen. Aivotonta kutomista, aina oikeaa kulmasta kulmaan, 40 cm * 40 cm. Langat eivät ihan riittäneet, mutta jatkoin harmailla kun lanka loppui. Valkoinen ja harmaa on kivan hillitty, mutta pienen pieni tuo niin paljon iloa ja riemua mukanaan, että halusin peittoon jotain väriä. Virkkasin reunaan kerroksen mysteerikerälläni ja tykkään siitä, miten väri vaihtuu ja riippuen peiton kulmasta, se on ihan eri näköinen.

 
Hyväntekeväisyyteen menevät myös kutomani isot miesten lapaset. Lahjoitan nämä jaettavaksi jollekin kodittomalle Asunnottomien yössä. Käytin lapasiin pitkään marinoituneen yksittäisen kerän tummansininstä Karismaa ja pienen nöttösen Sachenmayerin Regiaa. Lapaset ovat nopeat kutoa (mutta hitaat päätellä, heh), enemmän aikaa meni siihen, kun jaoin pätkävärjätyn kahteen samankokoiseen pätkään ja sitten vielä kohdistin langat, jotta sain kudottua ne kaksinkertaisena. Siltikin lanka loppui kesken ja jouduin jatkamaan jollain tuntemattomalla tummansinisellä. Toivon, että lapasten saaja arvostaa enemmän niiden lämpöä kuin pientä sävyeroa sinisessä langassa.

TIlaustyönä kudoin Marimekko -henkisiä mailahuppuja. Nämä tarvittiin niin nopealla toimitusajalla, että aikaa parempiin kuviin ei jäänyt.

Olen kutonut paljon ja vieläkin kudotuttaa. Liekö syksyn sateet vai mikä saa aikaan suorastaan pakonomaisen tarpeen kutoa. Tänään kävin pitkällä lenkillä Haltialan metsissä, toivoin, että saisin ajatukseni järjestykseen. En saanut, olisi varmaan pitänyt kävellä toiset kaksi tuntia. Käyn suoranaista jaakobin painia itseni kanssa, lähteäkö mukaan Pipotuksen ja Käsityökuplassa:n järjestämään Pohjolan kutsu -yhteisneulontaan. Kirjoneulepoolo. Ihan oikeasti en tarvitse sellaista, vaikka ei minulla ole sellaista tai vastaavaa, muita neuleita kyllä riittävästi. Mutta malli on niin kaunis. Tekisin sen kyllä erivärisenä enkä tiedä, osaisinko ollenkaan sommitella värejä ja pitäisinkö lopputuloksesta. Silti ajatus yhteisneulonnasta houkuttaa. Olisi niin kivaa ja paljon kivempaa kuin kutoa yksin. Tiedän, ostolakkoni ei sallisi uusien lankojen ostamista ja edellinenkin villatakki on vielä pahasti vaiheessa. Sittenkään en osaa selvästi sanoa itselleni, että ei, en lähde mukaan. Mikä siinä on niin vaikeaa? Mukamas?

Miksi on niin vaikeaa pysyä tekemissään päätöksissä muutenkin? Toinen vuosi ostolakossa ja jo nyt stiplasin: ostin kukkaruukun hyvin kasvamaan lähteneelle joulukaktuksen pistokkaalleni. Ei mikään kauhean paha, mutta sittenkin. Syyskuun alussa haastoin itseni leipomaan kaikki leivät, pullat ja keksit perheelleni kuukauden ajan. Eilen aamulla kaupassa ostin Hävikkipussillisen leipää, eli 3 pakattua leipää. Joo, vältin leivän joutumisen roskiin, mutta eiköhän joku muukin olisi ostanut ne päivän aikana. Stiplasin tuon haasteen jo 12:n päivän kohdalla. Voisin todeta, että en ole iskussa, mutta ne kerrat kun olen onnistunut ja leiponut leivän itse, on se ollut herkullista ja mennyt viimeistä murua myöten.

Ulkona sataa rankasti, taidan tarttua puikkoihin ja kutoa muutaman kerroksen.