Aina oikein - yksi nurin

Vuoden ensimmäinen päivä. Uusi vuosikymmen on alkanut. Ajatukset pitäisi olla tulevassa, mutta joulukuu on vielä tuoreena muistissa.

Joulukuussa sain Sisko Sälpäkiven Novitalle suunnitteleman Pohjolan kutsu paitani valmiiksi. Villapaita oli enimmäkseen aina oikein kutomista, koska luin ohjetta ylimalkaisesti ja kudoin kirjoneuleen nurjat silmukat oikein. Ei haittaa. Paidasta tuli mielestäni ihana.

Koon L paitaan kului 423 grammaa Arwetta Filcolanaa. Päättelin 248 langanpätkää. Ihana malli, kiva kutoa. Minulle paidassa oli erinomaiset mittasuhteet. Käytössä paita on asettunut hyvin, mutta sen myötä kaulus on "laskeutunut" ja tuntuu nyt aavistuksen liian lyhyeltä. En aio sille kuitenkaan mitään tehdä.

Lankaa jäi aika reilusti yli, noin 250 grammaa. Avaamattomiakin keriä, mutta Lankamaailma ei ottanut niitä enää vastaan koska vaihto- ja palautusoikeus on voimassa kuukauden. Minusta se on liian lyhyt aika kun ostaa lankaa näin isoon työhön, mutta ei voi mitään. En halunnut kasvattaa lankavarastoani enää yhtään, joten aloin kutoa The Oslo Hat:ia. Ja heti perään toista. Tiedän, olen tämänkin mallin kanssa jälkijunassa, mutta en anna sen haitata. Malli on ihana. Ja niin helppo. Aina oikein silmukoita toisensa perään.

Lankaa oli määrällisesti paljon, mutta ei riittävästi yhdessä värissä. Pienellä kikkailulla sain silti näennäisesti yksiväriset pipot - ja jämälangat hyvin käytettyä. Harmaaseen pipoon kuluin 120 grammaa, turkoosiin 125 grammaa.

Harmaata oli hyvin naftisti ja jouduin kutomaan pipon vähän lyhyempänä kuin ohjeessa. Ja siltikin piilossa oleva vaalea lanka meinaa pilkottaa pipon reunan alta, mutta kukapa katselisi minua yläviistosta? Ja jos katselee - ja huomaa - toivon, että ei kommentoi asiaa ääneen. Pipo on ihana päässä, tulen käyttämään tätä paljon.

Yritin tehdä oikein myös askartelemalla joulukortteja Siskot ja Simot joulukorttikeräykseen. Askarrtelu ei ole vahvimpia puoliani, mutta uskoisin näiden ilahduttaneen kuitenkin kaikkein yksinäisimpiä vanhuksia. Tein viisi korttia, enempään ei varastoistani löytynyt punainen kartonki riittänyt.

Yritin tehdä oikein myös kutomalla peiton SPR:lle. Toki halusin tyhjentää myös lankavarastoani, mutta se ei vähentäne peiton lämpöä yhtään. Käytin tähän omia ja ystävältä saatuja jämälankoja, omia hutiostoksia, yhden puretun pipon ja yhden puretun kaulaliinan langat.

Siitä tuli oikeastaan aika iloisen kirjava. Paksuhko ja todella lämmin, painoa sillä on 686 grammaa. Kudoin aina oikein neliöitä kulmasta kulmaan ja ompelin ne kiinni toisiinsa.

Kudoin neliön kerrallaan, pelkkää aina oikein. Kudoin ja tuijotin jalkojeni päällä nukkuvaa koiraamme. Kudoin oikein, mutta mieleni oli nurin. Kyynelet valuivat. Mietin sitä, mikä oli täysin nurin. Koirallamme on syöpä eikä mitään ole tehtävissä. Aggressiivinen lymfooma. Elämäni karvakasalla on enää päiviä jäljellä. Tänään tein vuotuisen lankainventaarin ja se jaksoi vielä toimia assarina. Minun oli vaikea keskittyä.

   

Minulla on lankaa yhteensä 9 369 grammaa (varsinaiset neulelangat). Se on paljon, mutta pitkästä aikaa määrä on alle 10 kiloa. Tavoitteeni on (toimiikohan se paremmin kun sen sanoo näin julkisesti?), että vuoden kuluttua lankaa on alle 6 kiloa. Nämä pikkuiset jämäkerät puhuttelivat tällä kertaa eniten, saisikohan niistä kudottua lapaset?

Onnellista Uutta Vuotta 2020!

Kuinka piposta tuli sormikkaat

Jouluna 2015 virkkasin miehelle pipon. Yritin noudattaa kaikkia hänen toiveitaan ja pipo pääsikin heti käyttöön. Sen jälkeen sitä ei juurikaan ole näkynyt kaapin ulkopuolella. Kuukausi sitten mies lopulta myönsi, ettei se ole kaikkein mieluisin. Hetken mietin, että olisin lahjoittanut pipon hyväntekeväisyyteen, mutta kun lahjoittaa jotain hyväntekeväisyyteen, ei voi koskaan tietää, päätyykö tavara käyttöön vai roskiin. Pipo oli Onion knit: in ihanaa nokkosilla vahvistettua villalankaa, joten samalla kun halusin käyttää ihanan langan itse uudelleen koin sen myös vastuullisemmaksi.

Samoihin aikoihin mies ilmoitti, että hänen hanskojensa vuorit olivat kuluneet hyvin ohuiksi ja että hänellä olisi käyttöä ohuille sormikkaille hanskojen sisään. Asia oli sillä selvä, pipo meni purkuun ja aloin kutoa miehelle sormikkaita.

Vähän villithän näistä tuli, mutta halusin käyttää pipon raidoissa olleet lyhyet pätkät pois. Ajattelin, että ne eivät hanskojen alta kuitenkaan näy. Resorin tein hillitympänä, koska se saattaa näkyäkin.

Miehen mielestä näistä tuli erittäin hyvät. Toisaalta, niin hän sanoi pipostakin reilu kolme vuotta sitten ja vasta arjessa huomasin, että pipo jäi käyttämättä, joten pieni epäilys jyskyttää takaraivossani. Toivotaan, että nämä kierrätyssormikkaat pääsevät ahkeraan käyttöön.

Muutama pieni nöttönen lankoja jäi vielä yli. Ennen keräsin langat jämien jämät -purkkiin ja ihmettelin, miksi ihmeessä niitä(kin) säästin. Vasta äskettäin ymmärsin, että ne ovat erinomaisia pätkiä parsintaan. Kun lapset eivät enää tarvinneet Autot-peltirasiaansa, omin sen itselleni. Se on täydellisen kokoinen parsintasienelleni ja -langoille. Siivoaminen ja raivaaminen kotonamme ei etene mitään päätä huimaavaa vauhtia, mutta nyt ovat ainakin parsintatarvikkeet järjestyksessä. Tai no, neulatyyny odottaa vielä uusimista, mutta ei mietitä sitä nyt. Keltainen Autot rasia, minun parsintalaatikkoni, kaikessa kummallisuudessaan pidän tästä todella paljon.

On viikkoja, kun tuntuu, että mikään ei suju. Tällä viikolla taas tuntuu, että kaikki on sujunut. Koiranulkoiluttajakaveri löysi irronneen kengänpohjani ja suutari lupasi korjata kenkäni! Liekö taivaankappaleet sopivissa kohdissa vai mikä, mutta hapanjuurileipänikin onnistui paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

Toivottavasti Sinunkin viikonloppusi sujuu suotuisissa merkeissä.

Kolmas kerta toden sanoo

Lokakuussa 2017 ostin Snurresta valkoista Lamana Bergamo -lankaa, tarkoituksena tehdä esikoiselle joululahjaksi pipo. Ei tullut esikoiselle pipoa, alkuvuodesta kudoin siitä itselleni pipon. Pipo pääsi heti käyttöön eikä siitä ole yhtään kuvaa. Se venyi ja menetti mallinsa eräällä pitkällä kävelyllä kunnon lumisateessa ja oli epämiellyttävä käyttää sen jälkeen. Purin pipon ja kudoin sen uudestaan eri mallilla. Ei tullut pipoa, tuli tekele, joka muistutti enemmän avantouintilakkia - ja sekin meni purkuun ilman julkaisukelpoista kuvaa.

Lanka oli edelleen ihanaa, siksi päätin kokeilla vielä kerran, halusin uskoa, että kolmas kerta toden sanoo. Kudoin pipon soveltaen Klompelompe neuleita koko perheelle -kirjan Gustav-pipon ohjetta. Piposta tuli hyvä, ei täydellinen, mutta käyttökelpoinen ja erittäin mukava. En jää odottamaan, että ehtisin kostuttaa ja muotoilla pipon, enkä sopivia kuvausolosuhteita tai että kuvaaja ehtisi paikalle valoisaan aikaan, tämä kuva sohvalle taitellusta piposta saa riittää. Epäilijöille tiedoksi, se todellakin on pipo eikä Fabergé munan lämmitin, heh.

Neulerintamalla en ole saanut mitään muuta valmiiksi. Olen kutonut projektineuletakkia, mutta iso työ vie paljon aikaa ja kestää, ennen kuin saan sen valmiiksi tai esittelykuntoon. Ajattelin, että kun saan tämän neuletakin valmiiksi, voin hyvin heittää pois lempivillatakkini. Pelästyin omia ajatuksiani. Mitä oikein ajattelin, miksi ihmeessä??? Villatakki on kainaloista revennyt, mutta so what, saumat on helppo ommella uudestaan kiinni. Niin ja kyynärpäät ovat melkein puhki kuluneet, ei sitä kannata enää korjata.... Olen alkanut vihata tuota viimeistä lausetta - miten niin ei kannata korjata? Eikö kaikki korjattavissa oleva kannata korjata? Eikö jokaisen, joka huolehtii vaatteistaan, tulisi kunnioittaa niitä niin paljon, että korjaa niitä niin pitkään, kuin vain voi? Minä tein niin, ompelin kainalot kasaan ja paikkasin kyynärpäät. Lempivillatakkini (100 % villaa) sai lisää elinaikaa. Ei se, että olen joskus ahneuksissani hankkinut lankaa villatakkiin ja nyt kudon sitä, tarkoita, että edellinen käyttökelpoinen pitäisi sen takia hylätä. Visible mending, mikä ihana ajatusmaailma!

Huolsin kenkäni - minkä senkin olen laiminlyönyt liian kauan aikaa. Miksi se on niin vaikeaa ottaa tavaksi tavaroista huolehtiminen? Miksi nahkakenkiin tulee lisänneeksi vahaa vasta sitten, kun ne ovat niin kuivat, että ne suorastaan huutavat sitä? Kenkäpoloiset. Lupaan yrittää parantaa tapani.

Jossain olen sentään onnistunut parantamaan tapani ja tekemään asiat hyvissä ajoin. Minulla oli jemmassa kahden talven kynttilän jämät. Isosisko oli kerännyt tämän talven jämänsä ja antoi ne minulle. Olisin voinut säilyttää jämät lähemmäksi joulua, mutta päätin tehdä niistä kynttilöitä jo nyt. Ennen joulua on taas tekemistä ihan riittämiin.

Sulatin melkein kaikki valkoiset ja kaadoin kerralla Pringles purkkiin. Helppoa kuin heinänteko ajattelin, kunnes massa alkoi jäähtyä ja huomasin, että tämä "kynttilä" ei tule palamaan. Opin kantapään kautta, että massa ilmeisesti kutistuu kuivuessaan.

Harmittelin mielessäni ja aloin tehdä vihreäsävyistä räsymattokynttilää. Yritin olla rauhallinen ja malttaa odottaa edellisen kerroksen jäähtymistä, mutta ilmeisesti olin kuitenkin liian hätäinen, koska seuraavana aamuna sekin oli vähän vetäytynyt. Uskon sen kuitenkin palavan ja jatkoin harjoituksia. Siirryin punasävyisiin räsymattoihin ja niin se vain on, että kolmas kerta toden sanoo: ne onnistuivat! Sain onnistumisesta niin paljon itseluottamusta, että sulatin ensin tekemäni valkoisen uudestaan ja valoin sen raitoina. Lopputulos: onnistunut valkoinen räsymattokynttilä.

Ostolakkoni loppuu hyvissä ajoin ennen ensi kynttiläkautta. Voi olla, että ostan vihreän kynttilän kaveriksi tuolle vasemmanpuoleiselle - ainakin nyt vihreä puhuttelee minua kovasti. Muuten tuntuu, että kynttilöitä riittää vaikka ostolakko jatkuisi toisenkin vuoden.

Lumista tammikuuta Sinulle!

Välipäivinä

Joulu on ohi. Joulu oli kiva, mutta silti olen iloinen kun se on takanapäin. Odotin joulua paljon, tai ainakin ajallisesti pitkän aikaa. Koko joulukuun oli niin paljon hommia, etten ehtinyt varsinaisesti odottaa joulua. Vielä aattoaamuna iso osa joulukoristeista odotti laatikossa esille ottamista. Toisaalta se kertonee siitä, että niitä on enemmän kuin tarpeeksi.

Pari päivää ennen aattoa tein mansikkamarmeladeja kesällä poimituista mansikoista tekemästäni soseesta. Maku oli oikein hyvä, mutta olisipa joku muistuttanut, että siemenet pitää siivilöidä pois! Lapset ovat niin tottuneita "vihreisiin kuuliin", että tavan mukaisesti he ottivat aattona niitä ennemmin kuin vieressä olevia minun tekemiäni "punaisia kuutioita". Hmmph.

Herkkuja oli minusta liikaa, vaikka lapsille jouluun kuuluu nimenomaan herkkupöytä (ei silti, kyllä minäkin söin enemmän kuin tarpeeksi). Oli itse tehtyjä ja ostettuja, ja kyllä, minua niin ahdisti kaupan konvehtien kääreet! Vaikka Fazermintin kääreet kuuluu laittaa biojätteeseen ja Kettukarkkien kääreet menee kartonkikeräykseen, on silti valtavan paljon kääreitä, mitkä menevät sekajätteeseen. Mitä tuhlausta! Ei silti kotonakaan tehdyt herkut täysin roskattomia ole, mutta ainakin parempia.

Juuri ennen aattoa sain valmiiksi koiramme joululahjan - etsintämaton (fleecekaistaleiden väliin piilotetaan herkkuja, joita koira sitten hajun perusteella etsii).

Inspiraation mattoon sain Musti ja Mirristä, jossa vastaavia myydään aktivointilelun nimikkeellä. Matoilla on hintaa noin 20 euroa, mutta mitä tuhlausta ostaa läjäpäin uutta fleeceä, kun sitä löytyy perheenjäsenten tuoksuilla varustettuna kaappien kätköistä ihan riittävästi. Maton pohjana käytin siskontytön vanhoja farkkucapreja. Projektin edetessä ja epäuskon iskiessä tutkailin netistä ohjeita ja huomasin, että suurin osa on tehty ostamalla suihkumattoa pohjaksi ja solmimalla kaistaleet siihen kiinni. Väärä lähestymistapa minulle, kun materiaalien piti löytyä kotoa. Ja kun noin 1/3 oli jo tehty.

616 fleecesuikaletta. Ihan järkyttätä työ leikata niitä, mutta mikä riemu saada kulutettua vanhoja fleecejä pois. Suikaleen paksuudesta riippuen joko 3 tai 4 kasaan ja sitten ommellen koko rivi kerralla kiinni. Ompelukoneeni ei tykännyt näin paksusta työstä ja alkoi tehdä hyppytikkejä. Varmuudeksi ompelin kaikki rivit kahdesti. Olen tyytyväinen, ihan niinkuin koirammekin.

Aika viime metreille jäi miehenkin lahjan valmistuminen. Teen hänelle lahjaksi golf bägin, mutta sen suunnittelu ja toteutus tarvitsee enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä ja hänen osallistumistaan. Siksi en edes yrittänyt tehdä sitä joulun alla. Tein kuitenkin saman henkisen pussukan vihjeenä tulevasta.

Tähänkin löytyi kaikki materiaalit kotoa. Minua hävettää ja hirvittää omien varastojeni määrä, loppuvatko ne koskaan?????

Minä sain joululahjaksi kovasti toivomani parsinsienen. Enkä mitä tahansa, vaan todellisen kaunottaren! Vielä en ole ehtinyt testata tätä, vaikka korjausta odottavia sukkia on pinoksi asti.

Luovuin ajatuksesta saada kuopuksen sormikkaat ja esikoisen pipo valmiiksi niin, että olisin antanut ne lahjaksi jouluna. Sain sormikkaat valmiiksi tänään, mutta en edes yritä kuvata mustia sormikkaita vuoden pimeimpään aikaan. Kuopus on onnellinen, enempää en pyydä. Esikoisen pipo on työn alla ja etenee hyvin. Tai eteni vielä hetki sitten, kunnes Knit Pro :n pyöröpuikko napsahti poikki. Auts! Tätä ei ollut edes käytetty paljoa, tämä on kolmas pipo tällä puikolla. Mielestäni puikkojen pitäisi kestää enemmän. Näin ostolakon aikaan se harmittaa tietysti tuplasti enemmän. 

Kun yhden työn saa valmiiksi ja toisen työstäminen keskeytyy, on sopiva aika aloittaa kolmas työ. Kesällä ennen ostolakkoa ostin Lankavasta Esito -lenkkimohairia tarkoituksena tehdä torkkupeitto. Vihaan tätä työtä jo nyt: lankaa on erittäin hankala kutoa, pitkät metalliset puikot ovat todella työläät (minulla ei ole sopivia puisia eikä pyöröjä enkä mene niitä ostamaan) ja 160 silmukkaa kerroksella 1o1n on puuduttavan tylsää. Toivon, että lopputulos on vaivan arvoinen. 

Minulla on paljon puikkoja, toki myös lankaa ja niitä keskeneräisiä projekteja, mutta nyt puhutaan puikoista. Silti tuntuu, että käytän vain niitä tiettyjä suosikkipuikkoja ja että hyvin usein minulta puuttuu sopivat puikot. Minun on tehtävä puikkoinventaari ja keksittävä joku toimiva systeemi niiden säilyttämiseksi. Yksi laatikko pitkille ja yksi purkki lyhyille puikoille ei ole riittävä, kaikki on niissä hujan hajan enkä ikinä löydä mitä pitäisi. En tee uudenvuoden lupauksia, mutta tämän aion tehdä vuonna 2019.

Hyvää loppu vuotta ja vielä parempaa uutta vuotta 2019!

Tonttu nimeltä Taavetti

Eilen askarreltiin siskojeni ja serkkuni kanssa tonttuja. Ihan parasta valmistautumista jouluun. Ei siksi, että minäkään olisin tarvinnut yhtään uutta tonttua, vaan siksi, että oli ihanaa istua alas, vaihtaa kuulumisia ja syödä hyvin. Meillä oli yksi kuva tontusta. Se toimi inspiraationa ja mallina kolmelle hyvin erilaiselle tontulle. Minä tein tontun nimeltä Taavetti.

Ostolakon aikana en tietenkään voinut ostaa mitään materiaaleja, joten piti pärjätä sillä, mitä kaapeista löytyy. Ja löytyihän sieltä vaikka mitä. Kuopuksen pieneksi käyneet vihreät huovutetut tumput - niistä tulisi vartalo ja kädet. Jostain pehmolelusta talteen otettu raepussi, joka on revennyt ja rakeet ärsyttävästi pyörineet lipaston laatikossa vuosia, käyttäisin sen painoksi tontun sisälle. Kadulta löytynyt nahkahanska - kaksi viikkoa tarkkailin hanskaa ja kun kukaan ei ottanut sitä, annoin itselleni luvan ottaa sen talteen. Hanskasta tulisi tontulle saapikkaat (ja serkun tontulle myös).

Matkan varrella minua epäilytti paljon, että mitä pingviiniä olen oikein tekemässä. Kun sain lakin huovutettua, alkoi epätoivo muuttua toivoksi. Tumppujen peukaloista tein kädet. Muovirakeet olivat liian kevyet, joten laitoin tontun sisälle painoksi hiekkapussin (kyseinen hiekka on joltain reissulta kerätty ja etsinyt paikkaansa siitä asti, nyt pääsin siitäkin pussista "eroon"). Siskon vanha avokassukka täyttyi vanulla ja muotoutui nenäksi. Siskolta sain myös pellavaa parraksi (ajattelin ensin tehdä parran villalangasta, mutta kyllä pellava oli paljon parempi ratkaisu). Vielä kulkunen lakin kärkeen, sekin otettu talteen jostain vanhasta joulukoristeesta.

Illan aikana syntyi kolme hyvin erilaista ja erikokoista tonttua. Taavetti pienimpänä, Jörö keskimmäisenä ja Haarald punalakkisena. Miten hyvälle mielelle tulenkaan tästä projektista. Ensi vuonna teemme tonttuherroille vaimot!

Osaisipa sitä aina rauhoittua joulun alla yhtä hyvin kuin eilen illalla. Nauttia yhdessä olemisesta ja tekemisestä, eikä keskittyä niinkään siihen lopputulokseen. Aina se ei vain ole mahdollista. Sain valmiiksi tilaustyönä kutomani 10 paria sukkia. Miten hyvä mieli tuleekaan aina, kun saa ison tilauksen toimitettua eteenpäin!

Tilaustyönä niinikään virkkasin tämän poron. Vastaavia poroja tein muutama vuosi takaperin, edelleen se on minusta hauska ja söpö tapaus!

Kaikki lahjat ovat vielä hankkimatta, muutamat lahjasukat haluan vielä kutoa. En stressaa niistä, ehdin kyllä.  Paketoimista olen miettinyt paljon, vähän harjoitellutkin. Mutta vielä riittää lahjapapereita ja -nauhoja edellisvuosilta. Haluan käyttää ne pois ennenkuin siirryn kestävämpiin paketointiratkaisuihin. Tällaisten vaihtoehtojen jälkeen painetut kertakäyttöpaperit ja -nauhat eivät vaan tunnu kovin houkuttelevilta.

Haluaisin tehdä fudgea ja marmeladia, mutta en ole vielä ehtinyt. Miksi ihmeessä kaikki herkut pitäisi tehdä juuri ennen joulua? Miksi en ole kokeillut marmeladin tekemistä vaikka lokakuussa? Voisinko tehdä fudgen tammikuussa? Eiköhän jouluna syödä tarpeeksi herkkuja muutenkin, vaikka sitten kaupasta ostettuna? Ostamattomuus on tässä mielessä helppoa, mutta kun on jo luopunut ostamisesta, tuntuu vaikeammalta luopua myös herkkujen ostamisesta, valmistamisesta puhumattakaan. Miten sitä sitten valmistautuisi jouluun?  Vaikka lahjojen määrää perheen sisällä rajoitettaisiin (se ei koskaan ole ollut mikään iso muutenkaan), tuntuuko joulu joululta myös lasten mielestä? Ehkä en vain uskalla luottaa joulun taikaan ja yhdessä oloon. Vielä. Mutta joulu kerrallaan, kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla.

Projektilistallani on muutamat villasukat itselleni (ja laatikossa langat odottamassa kutomista). Olen suosiolla lykännyt niiden kutomisen ensi vuodelle. Mutta mutta, villasukkani kuluivat puhki nyt, ei vasta ensi vuonna. Sen sijaan, että olisin leikannut varret talteen ja kutonut terät uudelleen, yritin parsia nämä. Parsiminen vaatii selvästi harjoitusta, ehkä lahjatoivelistallani olevan parsinsienikin auttaisi.

Saa kelvata. Tämä jos mikä on materiaalin loppuun käyttämistä. Ei parsiminen ihan kauhean nopeaa ole, mutta kuitenkin nopeampaa kuin uusien terien kutominen ja ainakin lankaa meni paljon vähemmän. Näillä pärjään ainakin kevääseen!

Hyvää toisen adventin iltaa!

Kiusauksia

Esikoinen pyysi kesäkuussa, että tekisin hänelle pipon. "Sellaisen, mitä purjehtijat käyttää, sellaisen purjehduspipon, minkä reunan voi taittaa ylös, joko vähän tai paljon. Tumman sininen tai musta."  Pyyntöä seuraavalla viikolla kävin Lahdessa Pitsi & Palmikossa ostamassa mustaa Vuorelman Vetoa, tummansinisestä ei löytynyt sopivaa sävyä. Heti pian neljän kuukauden jälkeen sain pipon kudottua.

3 mm puikoilla 2o2n joustinneuletta. Ehkä maailman puuduttavin työ pimeinä syysiltoina, kun mikään valo ei tunnu riittävän. Pojan ilme, kun sai kertaalleen puretun pipon lopulta päähänsä, teki kaikesta siristämisestä vaivan arvoisen. Ja tottakai tuntui hyvältä saada vetää taas yksi keskeneräinen projekti yli.

Kuopus kokeili pipoa ohimennen ja sanoi se päässään vetoavasti hymyillen: "Äiti, kun sä teet niin ihania pipoja, niin voisitko sä tehdä mullekin tällaisen? Mä mielelläni pitäisin tällaista sun tekemää pipoa." Voin tottakai tehdä, mutta... Esikoisen piposta jäi pieni määrä lankaa, se ei yksistään riitä. Mitään samanpaksuista lankaa minulta ei löydy ei mustana eikä tummansinisenä. Kiusaus mennä ja ostaa lankaa lisää ensi viikolla on suuri. Kun ostaisin lankaa lasta varten, se olisi jopa mahdollista ostolakon sääntöjen mukaan. Silti, en haluaisi mennä ostamaan yhtään lisää lankaa. Muistin yhdet Nalle-langasta kutomani villasukat, joita on jo kertaalleen jatkettu, kuten kuvasta näkyy, mutta jotka ovat silti jääneet lapsille pieneksi. Sukat ovat nukkaantuneet, mutta muuten niitä on käytetty hyvin vähän ja lanka ei ole juurikaan kulunut. Onnistuisinko tekemään toisen purjehduspipon ylijääneestä lankakerästä ja näistä sukista? Mustan langan voisi kutoa taitteen kohdalle, jolloin ulkopuoliset eivät sitä huomaisi.  Odotan itsekin jännittyneenä, mihin päädyn.

Tällä viikolla olen muutenkin taistellut kiusauksia vastaan. Ostamalla kaksi pakettia tiettyjä muroja, saisi kuitin lähettämällä lahjaksi Kastehelmi-tuikkukipon. Minulla on niitä entuudestaan kaksi ja tykkäisin todella paljon nyt saatavilla olevista väreistä. Ostolakkoni aikana saan ostaa elintarvikkeita, joten se olisi sikäli mahdollista, mutta jotenkin se tuntuisi väärältä. En tietenkään tarvitse yhtään tuikkukippoa lisää, mutta niin, kuten sanoin, väri olisi kiva. Kyseiset murot ovat kyllä hyviä, mutta olen välttänyt niitä vuoden alusta asti, koska ne on pakattu muoviin. Antaisinko siis kiusaukselle periksi ja rikkoisin muovittomuuspyrkimyksiäni? Ostaisinko elintarvikkeita saadakseni kuitin, jonka voin vaihtaa tavaraan? Toistaiseksi olen pysynyt tiukkana ja uskon, että pystyn nujertamaan tämän kiusauksen.

Vältän muoviin pakattuja karkkeja. Lapset saavat lauantaikarkkinsa irtokarkkeina ja kaupoista löytyy riittävästi vaihtoehtoja ilman muovia. Metallirasioihin pakatut kovat hedelmäkarkit ovat suosikkejani, Fazerin Sinistä unohtamatta. On kuitenkin päiviä, jolloin on pakko lipsua muovittomuudesta. 15-vuotishääpäivämme kunniaksi minun täytyi, tai ei tietenkään täytynyt, mutta halusin ostaa pussillisen yksittäispakattuja Alku-karkkeja. Samoja karkkeja oli tarjolla häissämmekin, ja niillä on siksi erityistä tunnearvoa minulle. Minä lasken karkit elintarvikkeisiin, joten ostolakkoa en rikkonut, mutta pyrkimystä muovijätteen vähentämiseksi kyllä.

Kaupassa käydessäni huomasin joulukalentereiden ja piparkakkutaikinoiden saapuneen. Ajatus joulusta pyörii joka päivä enemmän ja enemmän mielessä. Odotan joulua innolla, mutta vähän pelottaa, miten ostolakko (ja ennenkaikkea omat ekologisemmat ajatukseni) vaikuttavat jouluun. Tiedän, että saan hankkia lahjoja, ne ovat ostolakon ulkopuolella, mutta silti. Jouluahjojen paketointi, riittääkö vanhat paperit? Onko minulla kankaita, mistä voisin ommella lahjapusseja? Miten kaikki lempijoulukarkit, jotka pakattu tuhanteen kertaan muoviin? Vaikka minä pystyisin olemaan ilman niitä, aiheuttaisiko niiden puute lapsille vuosituhannen mustimman joulun? Tuikut ja kynttilät? Tottakai saan polttaa loppuun ne mitä minulla on (ja niitähän riittää), mutta löydänkö oikeita värejä? Miten hyvä / huono asia kynttilöiden polttaminen ylipäätään on ympäristön kannalta? Osaanko rakentaa tunnelmallisen joulukodin ilman yhtään joulukukkaa? Mielessäni on niin monta asiaa, mitkä haluan tehdä eri tavoin kuin aikaisempina vuosina, että parempi aloittaa suunnittelu hyvissä ajoin. Aloitan heti huomenna. 

Uuden vuoden kujeet

Uusi vuosi, uudet kujeet. Tai sitten ei. Olen koko tämän vuoden (kaikki nämä viisi päivää) miettinyt, mitä uuden vuoden lupauksia tekisin. Ensin ajattelin perinteistä painon pudotusta. Uudenvuodenpäivänä yritin aamulla käydä vaa'alla kirjatakseni lähtöpainon ylös. Vaa'an patteri oli kulunut loppuun (ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen), joten oletin, ettei minun ole tarkoitettu luvata painonpudotusta tänä vuonna. Sitten ajattelin toista perinteistä - langanostolakkoa. Mutta kun tiesin joutuvani heti seuraavana päivänä lankaostoksille, luovuin siitäkin. Lankavarastoni pienentäminen ei tullut edes mieleen.

Kuopus oli kanssani ennen joulua Snurressa valitsemassa lankoja hänen joululahjapipoonsa. Hän valitsi cashmiria (pojalla vaativa maku) ja toivoi mustaa pipoa valkoisilla raidoilla. Välipäivinä pipoa kutoessani musta lanka loppui kesken ja työ jäi odottamaan. Kuopuksen mieli ehti muuttua ja hän kysyi, voisinko sittenkin tehdä pipon kokonaan mustana. Purin pipon ja kudoin kuopuksen mielestä ihanimman pipon ikinä. 

 
Sen lisäksi, että ulkona on hyvin mustaa ja olen kutonut mustaa, olen myös ommellut mustaa. Esikoinen tarvitsi hupparin seuran väreissä edellisen jäätyä pieneksi. Ainoat lisätoiveet olivat tooooosi iso huppu ja valkoiset hupun nyörit. Ostin Eurokankaasta puuvillacollegea ja vetoketjun, sovelsin Mekkotehtaan Kahden paidan kaavoja ja kaivoin varastosta nyörit. Monta kertaa työn edetessä toivoin selkeää ohjetta mitä tehdä, sellaista pähkäilyä ompeleminen oli, mutta sain kuin sainkin esikoiselle tehtyä hupparin. Huppari pääsi heti käyttöön ja sai "viis kautta viis", minä sain kiitokset!

Vaikka en mitään lupauksia tehnytkään, ansaitsisi uusi vuosi mustasta alusta huolimatta tavoitteita, yrityksi tai pyrkimyksiä. Pyrin enenevässä määrin suosimaan kotimaisia materiaaleja, hyödyntämään olemassa olevaa ja kierrättämään. Tämä on tietysti hyvä tavoite laajemminkin kuin vain käsityömateriaalien osalta.

Lokakuusta alkaen olen leiponut melkein kaiken perheemme syömän leivän. En ole laskenut, montako muovista leipäpussia on sen ansiosta säästynyt ja kuinka paljon terveellisempää leipämme on ollut, mutta samalla linjalla aion jatkaa. Muovin käytön ja syntyvien jätteiden vähentäminen ovat tärkeitä tavoitteita, vaikka niitä onkin vaikea mitata. Tämä nivoutuu meillä terveellisyyden ja ekologisuuden lisäksi kodin järjestämiseen ja elämän yksinkertaistamiseen. Ihan oikeasti, montako erilaista rasvaa / voidetta yksi perhe tarvitsee? Tai pesuainetta? En aio noudattaa Marie Kondon oppeja orjallisesti, mutta paljon hyviä vinkkejä olisi häneltäkin saatavissa. Ihan niinkuin isovanhemmiltammekin.

En siis lupaa mitään (en edes uusia kujeita) uudelle vuodelle. Voin vain yrittää olla ahkerampi, järjestelmällisempi ja ekologisempi. Parempi ihminen. Onnellista alkanutta vuotta!

Myssy

Esikoinen on kulkenut koko syksyn erittäin kulahtaneessa, 100 prosenttisessa akryylipipossa, jonka hän sai muutama vuosi sitten luokkakaveriltaan lahjaksi. Pipon malli ja väritys ovat olleet hyvät, mutta materiaali ja kunto eivät. Joululahjaksi esikoinen sai pipon, tai oikeastaan pahasti keskeneräisen pipon. Itse asiassa hän sai kaksi kerää harmaata Bouton d'Or :in Evasion lankaa ja lupauksen, että kudon hänelle haluamansa mallisen pipon. Moni esiteini voisi suuttua näin keskeneräisestä lahjasta, mutta meidän pojat ovat jo tottuneet siihen.

"Pipon pitää olla löysä ja sen reuna pitää voida taittaa kaksinkerroin. Siinä ei missään tapauksessa saa olla mitään raitoja tai koristeita eikä varsinkaan tupsua. Ja sen pitää olla niin pitkä, että se roikkuu vähän takaa." Tein työtä käskettyä. Esikoinen antoi valmiille pipolle viisi kautta viisi pistettä ja laittoi pipon saman tien päähänsä. Ei todellakaan aikaa millekään höyryttämiselle. Mieluiten hän pitäisi sitä sisälläkin koko ajan.

Tyytyväinen poika tarkoittaa tietysti tyytyväistä äitiä. Paitsi että... minusta pipo on näin pidettynä  myssy. Lanka oli hankalaa kutoa. Se on hyvin löysäkierteistä ja siksi halkeili usein. Lanka on 100 prosenttista merinovillaa, mutta pinta on silti nihkeän tuntuinen, ei ollenkaan niin pehmeää ja mukavaa kuin merinolta odotin. Mutta kuten totesin, poika on erittäin tyytyväinen.

Vuoden viimeinen päivä, viimeiset tunnit. Olisi hyvä aika käydä läpi kulunutta vuotta, raportoida tehtyjä ja tekemättömiä töitä, mutta mieluummin sanon vain

ONNELLISTA JA RAUHALLISTA 

UUTTA VUOTTA 2018!!! 

Lontoo pipot

Kävin marraskuussa esikoisen kanssa Lontoossa viettämässä harvinaista äiti-poika-laatuaikaa. Mikä ihana miniloma! Ei huomion jakamista kahden lapsen kesken, ei jatkuvaa kompromissien tekemistä, ei kinastelua ja tönimistä ja erotuomarina toimimista. Sain huomata esikoisesta kasvaneen herrasmiehen, joka aina välillä tarjoutui kantamaan reppuani ja joka söi illalla kanssani salaattia!

Esikoisen toiveesta kävimme Harry Potter-studiolla ja Towerin linnassa, minun toiveesta kävimme Loop:ssa. Kaiken netistä lukemani hehkutuksen jälkeen olin vähän pettynyt liikkeen tarjontaan ja huomasin jopa ikävöiväni Snurrea. Oli turha lähteä merta edemmäs kalaan. Tai no, ei nyt sentään ihan turha. Matkaan tarttui mm. Shetland Spindriftin Jamieson's lankaa. Lähemmäksi englantilaista villalankaa ei päässyt. Esikoinen toivoi minun tekevän pipot hänelle ja kuopukselle ja valikoi värit niihin.

Ensin valmistui kuopuksen pipo, vähän erikoinen mutta meidän perheessä ihan sopiva tuliainen. Olin kuvitellut kutovani pipon, jonka alin kolmannes on sininen, toinen kolmannes valkoinen ja ylin harmaa. Kuten huomaatte, kuuntelin kuopuksen toiveita ja lopputulos on hyvin erilainen kuin mielikuvani. Pakko myöntää, että en pitänyt langan kutomisesta en sitten yhtään, mutta pesun jälkeinen hieman huopuneen tuntuinen pinta miellyttää minua. Tämä pipo pääsi heti käyttöön.

Esikoisenkin piposta tuli aivan erilainen kuin mitä olin luullut tekeväni. Siihen ompelin valkoisesta fleecestä vuorin, jotta karhea lanka ei kutittaisi. Saatuani pipon valmiiksi ihmettelin, miksei esikoinen ottanut Lontoo-pipoaan käyttöön. "Se menee maalle, on hyvä mökkipipo", hän totesi. Vai niin, ajattelin mielessäni ja ymmärsin epäonnistuneeni. Aina ei voi tietää, mitä lapsi haluaa ja tarkoittaa, ei vaikka hän olisi itse mukana suunnittelemassa ja tekemässä päätöksiä.

Huomenna lähdemme mökille hiihtoloman viettoon. Ehkäpä valkoinen pipo on kuin onkin todella hyvä pipo rämpiä metsässä, laskea pehvamäkeä sammaleisella kalliolla ja kiivetä puihin... Hyvää hiihtolomaa!