Arjen keskellä

Arki rullaa eteenpäin sellaista vauhtia, ettei aina meinaa pysyä perässä. Mitään ei ole valmistunut käsityörintamalla, vaikka olen kutonut niin että niskat ja hartiat ovat ihan extrajumissa. Haluan saada esikoisen torkkupeiton valmiiksi ja lupasin itselleni, etten aloita mitään ennenkuin se on valmis. Mieleni kyllä tekisi, mutta tällä kertaa aion pysyä tiukkana. Vielä noin 150 grammaa ja sitten on vuorossa päättely ja pingotus.

Olen ollut ulkona koiran kanssa. Pari tuntia menee yhdessä hujauksessa kun seuraa pennun tohinaa ja rehellisesti sanottuna, en tiedä mitään sen parempaa. Samalla olen tehnyt mitä ihmeellisimpiä löytöjä. Vai mitä sanotte tästä myrskyn rantaan huuhtomasta puutarhatuolista? Joo, yksi ruuvi puuttuu ja se täytyy hioa ja käsitellä uudestaan ja tottakai haluan tehdä siihen jonkun kivan kesäisen tyynyn, mutta sittenkin. Vaikka työlistani näin kasvaa, tämä on mielestäni erinomainen löytö. Tiedän tälle täydellisen paikan mökillä.

Muutama päivä Myrskyntuoman löytämisen jälkeen näin maassa pensaan. En ruukkua missään, enkä myöskään kuoppaa. Ilkivaltaahan tämä on, joku repinyt viime syksynä istutetun pensaan irti paikoiltaan, mutta en raaskinut jättää sitä irtonaisena kuolemaan. Kannoin pensaan kotiin ja istutin väliaikaisesti ruukkuun. Kunhan lehdet puhkeavat ja tiedän, mikä pensas on kyseessä, päätän mihin mökillä sen istutan.

Olen kylvänyt paprikan ja tomaatin siemeniä ja seuraan niiden kasvua päivittäin. Mikä ilo! Kävin kaikki siemeneni läpi enkä voi kuin ihmetellä millaisia määriä niitä olen joskus ostanut, hamstrannut suorastaan. Edelleen löytyy avaamattomia pusseja, joiden parasta ennen on ollut syyskuussa 2010. Voi olla, että ne itävät vielä, voi olla että eivät. En kuitenkaan halua heittää niitä suoralta kädeltä pois, joten pussi kerrallaan aion käyttää ne pois ja vähentää mahdollista hävikkiä. Tomaatin siement olivat nekin vanhoista pusseista. Siksi kylvin niitä vähän reilummalla kädellä, ja kuinkas kävikään? Kaikki itivät! Siskon tyttöni on onneksi luvannut ottaa ainakin muutaman taimen. 

Olen yrittänyt vähentää hävikkiä myös keittiössä ja käyttänyt pois kaikenlaisia kummajaisia, mitä kaapistani löytyy. Kuivatusta hernerouheesta tein hernerouhepihvejä ja pakko sanoa, että niistä tuli erittäin hyviä. Hernerouhetta voisin ostaa joskus uudestaankin. Vajaan pussin mantelirouhetta upotin toscakakkuun, mutta sen kohdalla jouduin pohtimaan onko tässä mitään järkeä: ostaa kokonainen pussi mantelilastuja, että saa käytettyä vajaan pussin mantelirouhetta? No, oli järkeä tai ei, kakusta tuli hyvä ja se on viimeistä palaa lukuunottamatta jo syöty. Mannasuurimoita minulla oli jostain syystä kaksi avattua pussia vaikka meidän perheessä niitä ei kauheasti kulu. Löysin netistä mannakeksien ohjeen. Lopputulos ihan ok, mutta ei pääse jatkoon. Syödään sitten mannapuuroa vähän useammin. Harmi, ettei viime kesänä ollut yhtään puolukoita, olisin tehnyt vispipuuroa.

Vaikka mitään käsitöitä ei olekaan valmistunut, olen silti ommellut ahkerasti. Olen paikannut kolmet farkut ja jatkanut niiden käyttöikää vähintään vuodella, toivottavasti kahdellakin. Aloitin miehen mökkifarkuista, ajatuksena, että niistä saan hyvän harjoituskappaleen. Miehen farkkuihin korjasin taskunsuut, taskut, haarat ja lahkeen reunat. Korjasin tai vahvistin.

Kuluneimpien kohtien päälle laitoin uutta kangasta poikien pieneksi jääneistä farkuista, joita kukaan ei ole huolinut edes muutamalla eurolla kirputtorilla. Nyt olin iloinen, että olin säästänyt farkut enkä vienyt niitä vaikka johonkin keräykseen. Olin suorastaan tyytyäinen, että minulla on kenkälaatikollinen farkun paloja odottamassa käyttöä. Reikien kohdalle laitoin nurjalle puolelle palan farkkua ja tikkasin mahdollisimman saman värisellä langalla lagansuuntaisesti tarpeeksi monta kertaa.

Minun siisteissä farkuissani oli polvessa reikä. Kaaduin reilu vuosi sitten ja siitä asti reikä on odottanut korjaamista - ja samalla tietysti kasvanut lisää kuluessaan. Milloinkohan sitä oppisi korjaaman reiät heti kun ne tulevat? Sitä pääsisi paljon helpommalla ja lopputulos olisi mitä todennäköisimmin siistimpi.

Tähänkin laitoin farkkukangasta reiän taakse ja ompelin koneella edestakaisin.  Ei nämä enää niin siistit ole, mutta ehdottomasti käyttökelpoiset vielä.

Haastellisimmat farkut jätin viimeiseksi. Näissä oleva reikä ei varsinaisesti ollut vielä kovin suuri, mutta koko lahje etureiden kohdalta oli niin kulunut, että oli vain ajan kysymys, milloin se olisi revennyt kokonaan ja olisin kulkenut siveettömästi julkisella paikalla. Katselin lahjetta sisäpuolelta valoa vasten ja mietin, ryhdynkö edes korjaamaan. Olisin voinut viedä housut Finlaysonin myymälään mistä ne olisi lähetetty Belgiaan ja tehty uutta kuitua käytettäväksi Finlaysonin pyyhkeissä, mutta halusin mieluummin jatkaa farkkujen käyttöä ja mikä olennaisinta, lykätä uusien farkkujen ostamista mahdollisimman pitkään. Olen monesti ennenkin sanonut, että jos se on korjattavissa, se pitää korjata. 

Lopputulos kelpaa minulle. Toki näihin olisi voinut tehdä sashiko-tyyppisen paikkauksen ja korostaa housujen kulumista, mutta tämä on sittenkin enemmän minun näköiseni. 

Kyllä näillä vielä kehtaa käydä koiran kanssa lenkillä. Pari kuraista tassunjälkeä eikä kukaan edes huomaa mitään.

Korona sotkee maailmanmenoa ja jokaisen arkea enemmän tai vähemmän. Pienyrittäjänä minua harmittaa jokainen suunnitellun työn peruuntuminen, mutta ei niille mitään voi. Ei auta kuin keskittyä arkisiin asioihin ja jatkaa eteenpäin. Siivoaminen, taimien kasvatus, ruoanlaitto ja vaatteiden huoltaminen, kaikki arkiset asiat tuovat ainakin minulle lohtua ja uskoa siitä, että tämäkin menee ohi.  

Ihanaa kevättä ja aurinkoisia päivä Sinulle!

Tuunaamalla elämä järjetykseen

Alkuvuosi on mennyt tavaroita läpikäydessä - karsimista, tuunausta, siivoamista, uudelleen järjestelyä. Palkitsevaa, mutta hidasta hommaa. Ompelulaatikkoni on ollut pitkään yksi kaaosta puoleensa vetävä angstinen muovilaatikko. Kaappeja läpikäydessäni löysin puisen viinilaatikon. Laatikossa, jonka olemassaolon olin kokonaan unohtanut, oli vesivärejä, joilla on maalattu viimeksi noin 10 vuotta sitten. Laatikon löytäessäni tiesin, miten haluan ompelutarvikkeeni järjestää.

Tein laatikkoon väliseinät, jotta sain siihen sopivat lokerot. Tämä oli niitä hetkiä kun toivon, että olisi kunnon työtilat ja välineet myös puutöiden tekemiseen. Mutta serkkuni sanoja lainatakseni, minkä sahaus heittää, sen maali peittää.

Isosiskolta sain harmaata kalkkimaalia (ylijäämä jostain projektista) ja maalasin mittavirheet piiloon. Lopputulos ei varmasti läpäisisi puusepän tarkastusta, mutta minulle ompelulaatikko on täydellinen. Kun ompelulaatikko on järjetyksessä, on elämäkin järjestyksessä.

Vielä haluan tehdä uuden neulatyynyn. Kuopuksen koulun kässätunneilla askartelema kilpikonna on palvellut kilpensä puhki. Toki sen voisi paikata, mutta haluan sen verran pienemmän, että se mahtuu ompelulaatikkooni. Että sille oikeasti on oma paikka eikä niin, että se vain on jossain ompelulaatikon lähettyvillä.

Samaan aikaan sopivasti vuorotellen ompelulaatikon tuunaamisen kanssa tein lapsille omat muistojen laatikot, nekin vanhoista viinilaatikoista. Olen näitä laatikoita joskus Alkosta hamstrannut, minusta ne ovat kivoja ja käytännöllisiä ja ainakin siihen aikaan niitä sai ilmaiseksi, kunhan pyysi. Kanteen liimasin puiset kirjaimet, jotka aikoinaan oli lastenhuoneessa vaatekaappien ovissa kertomassa kumpi on kummankin kaappi. Nyt on neuvolakorteille, diplomeille, todistuksille ja muille aarteille selkeät paikat.

Tähän projektiin sain upotettua kolmen vanhan maalipurkin jämät (maalit ovat värimalleja vuodelta 2013 kun etsimme sopivaa sävyä esikoisen huoneen seinään). Mikään maaleista ei olisi ykinään riittänyt, mutta yhdistin ne ja sain kuin sainkin laatikot maalattua - ja kolme maalipurkkia tyhjennettyä ja vietyä metallinkeräykseen. Ah, niin palkitsevaa!

Ei kahta ilman kolmatta, joten vielä yksi maalausprojekti. Kuopus teki koulussa 2019 äitienpäivälahjaksi kehyksen, jonka sisällä oli äitienpäiväkortti. Tämä oli jotenkin rosoisen kiva ja tykästyin tähän heti tämän saadessani.

Reunukset oli liimattu vain pahville ja kun osa puupaloista oli maalattu, päätin tuunata tämän uusiksi. Liimasin reunukset vanerille ja lisäsin useamman kerroksen maalia pintaan. Tiesin koko ajan, että haluan tähän yhden lempivalokuvistani, parin vuoden takaisen mökillä otetun kuvan, jossa ovat kaikki elämäni miehet. Tämä kuva kehyksineen menee mökille.

Viimeisin tuunausprojektini oli vähän pehmeämpi. Vaikka ulkona on plus asteita, tarvitsee elämäni luppakorva jotain lämmintä päälleen. En halua ostaa mitään paitaa tai takkia, kun se mahtuisi maksimissaan kaksi viikkoa ja jäisi sitten pieneksi, joten tein sellaisen vanhasta villapaidastani. Paidasta, jota olen käyttänyt viimeksi yli 20 vuotta sitten. Paidasta, joka oli aivan liian pieni ja on vain odottanut, että tekisin siitä tyynynpäällisen tai jotain muuta. Nyt tein siitä koiralle paidan ja tämä on juuri tarpeeksi lämmin. Mallina käytin kaverilta lainassa ollutta vähän pienempää paitaa ja mukana oli paljon hyvää tuuria.

Hiihtoloma - eikä toivoakaan päästä hiihtämään, talviloma - raparperit ja pionit puskevat pintaan. Maailma on sekaisin, onneksi oma elämäni on edes pikkuisen enemmän järjestyksessä.

365 päivää ostolakossa

Tänään olen ollut 365 päivää ostolakossa. 52 viikkoa, 12 kuukautta, yhden vuoden. Tuntuu uskomattomalta. Vuosi sitten en ollut yhtään varma, miten selviydyn vai selviydynkö ollenkaan. Tässä sitä kuitenkin ollaan.

Alunperin ryhdyin ostolakkoon, koska minulla oli käsityötarvikkeita enemmän kuin mitä pystyin muistamaan ja ikinä tarvitsemaan.  Projekteja, jotka oli jo aloitettu tai olivat aloittamatta, mutta joihin oli materiaalit hankittuna, oli 44. Oikeasti niitä oli enemmän, mutta tuon verran pystyin palauttamaan mieliini. Projektit halliltsivat minua eikä toisinpäin. Noista listatuista projekteista on vielä tekemättä 16, mutta toisaalta, olen saanut päätökseen 28. Näin ajateltuna ostolakko on ollut menestys.

Vuoden aikana olen tehnyt paljon projekteja myös listan ulkopuolelta. Miten olisinkaan voinut vuosi sitten listata uuden käsityökorin, kun vasta toukokuussa pelastin sen naapurin jätelavalta!

Perusteellisen pesun jälkeen poistin korista kahvan, pohjamaali ja kolme kerrosta maalia, vanha nahkavyö kahvaksi ja olen enemmän kuin iloinen uudesta käsityökoristani. Roosa tai vaaleansininen olisi ollut mieleinen, mutta harmaata maalia oli jäljellä juuri sopivasti.

Itselle muistutuksena vielä kori ennen muodonmuutosta.

Viimeisimpänä projektina olen kunnostanut vanhan matka-arkun. En muistanut tätä projektia vuosi sitten, mutta 9 vuotta sitten lasten huone tapetoitiin kuumailmapallotapetilla ja silloin keksin, että jämäpalat sopisivat matka-arkkuun täydellisesti. Mitä voin sanoa, on ollut kaikenlaista muuta. Olisi ollut hullua ostaaa purkillinen liisteriä kun sitä tarvitsee vain vähän. Isosiskolle kiitos liisteripurkin lainasta, sain työn tehtyä ilman liisterin ostamista.

Ihan valmis arkku ei ole vielä. Huomenna käyn ostamassa kanttinauhaa, jotta saan reunat viimeisteltyä kestävästi. Samoin aion käydä ostamassa aukipitolaitteet, koska ilman sellaisia tämä metallinen merimiesarkku on kuin giljotiini. Itselle muistiin lähtötilanne.

Käsitöiden määrän rinnalla vähintään yhtä tärkeä syy ostolakkoon ryhtymiselle oli maapallon tila, ilmastonmuutos, ylikuluttaminen. Halusin vähentää kulutustani ja siinä mielessä ostolakko on onnistunut kohtalaisesti. Ensimmäiset kaksi kuukautta sujuivat moittettomasti, ostin siitä palkkioksi itselleni palmuvehkan (näin olin kirjoittanut sääntöihin). Ajattelin, että vuoden jälkeen ostaisin itselleni jonkun toisen kasvin, mutta nyt en haluakaan mennä kauppaan ja ostaa jotakin moneen kertaan pakattua ties missä ja miten kasvatettua kasvia jota on kuljetettu ehkä tuhansia kilometrejä. Siskontytöltä saamani joulukaktus on alkanut kasvaa ja olen siihen enemmän kuin tyytyväinen! Se riittää minulle palkinnoksi tästä vuodesta.

Mutta... yhteensä 11 kertaa olen ostanut itselleni jotain, mitä en olisi saanut: 1) sukkapuikot, jotta sain anopin lahjasukat tehtyä, 2) puisen vessaharjan, 3) 8 nappia projektilistalla olleen villatakin viimeistelyyn, 4) taimimultaa, 5) kesäkurpitsan siemeniä, 6) avomaankurkun siemeniä, 7) kerän valkoista Nallea, jotta sain tyynyn afrikkalaisista kukista valmiiksi, 8) keittiövaa'an mökille juurileivän leipomiseksi, 9) maalia istutuslaatikoille, 10) multaa istutuslaatikoihin ja 11) väriaineen, jolla värjäsin epämielllyttävästi haalistuneen hupparin taas käyttökelpoiseksi.

Selityksiä on paljon mutta stipluja nämä ovat kaikki. Toisaalta, haluan olla armelias itselleni ja huomauttaa, että yhtään uutta vaatetta en ole ostanut itselleni, en myöskään keittiöpyyhkeitä, serviettejä tai kynttilöitä, joista alunperin ajattelin olevan vaikeinta kieltäytyä. Mieli on tehnyt aloittaa uusia villapaitoja, mutta olen vain ihaillut malleja ja lankoja, läheltä piti tilanteita ei ole ollut.

Haluan ajatella onnistuneeni ostolakossani siinä mielessä, että mielestäni erotan tarpeen ja halun toisistaan.  Pystyn olemaan ostamatta asioita vain haluamisen takia. Pystyn korjaamaan ja pidentämään tavaroiden käyttöikää ja siedän niitä pitkään. Jossain vaiheessa tavarat kuluvat ja tulee aika hankkia korvaavia, mutta oikeasti, se aika ei ole täällä vielä. Mikään ei ole loppunut.

Tai no, meiltä on hajonnut vuoden aikana paljon astioita. Ei mitenkään siististi puoliksi, että osat voisi liimata yhteen, pieniä säröjä en edes ajattele, vaan tuhannen pirstaleiksi  Juomalaseja on enää niin vähän, että kaikille ei riitä lasia ruokapöytään. Varmasti joku astia, mistä juoda, löytyisi, mutta minä haluan ihan oikeat juomalasit perheeni ja vieraideni käyttöön. Olenko sittenkään oppinut vuoden aikana mitään? Olen.

Olen oppinut, että matkani kohti kestävämpää elämää on vasta alussa. Oloni ei ostolakon jälkeenkään ole huojentunut tai autuas, päinvastoin, vasta nyt ymmärrään, mitä kaikkea on vielä tehävänä. Olen hyväksynyt, että muutosten tekeminen vie aikaa. Ostamattomuus on vain yksi osa elämää, niin moni muukin asia vaikuttaa kokonaisuuteen. Yritän olla muistelematta kaikkia hirveitä tarpeettomia kulutushysterioita, millä olen tuhonnut tätä maapalloa ja sen sijaan katsoa eteenpäin. Ennenkaikkea oloni on kiitollinen tästä vuodesta, tästä hetkestä. Aamulla keräämistäni vatuista.

Aionko jatkaa ostolakkoa? En tiedä vielä. Ostolakko on helppo ja hyväksyttävä syy kertoa ulkopuolisille ostamattomuudesta, ilman lakkoa saattaisin murtua sosiaalisen paineen alla. Lakko toimii myös henkilökohtaisena pakotteena, koska on paljon asioita, mitä voi perustella tarpeellisiksi vaikka ne eivät sitä ihan oikeasti olisikaan. Ihan yhtä lailla minun on helpompi olla kokonaan karkkilakossa, en pysty syömään vain vähän karkkia. Toisaalta haluaisin ajatella, että  ostamattomuus on elämän tapa, ei mikään määräaikainen kokeilu tai opinnäyte. Paluuta entiseen ei ole, se on varmaa, mutta miten jatkan tästä eteenpäin? Ehkäpä teen tarvitsemani ostokset ja päätän vasta sitten.

Kiitos Sinulle, kun olet jaksanut kulkea tätä matkaa kanssani. Toivottavasti seuraat minua jatkossakin, mihin suuntaan sitten jatkankaan. Yksi asia on varma, käsillä tekemistä en lopeta. Kuvassa russian join -tekniikalla toisiinsa liittämäni langanjämät, jotta yksikään käyttökelpoinen langanpätkä ei päätyisi roskiin.

Koiralle peti ja istutuksille laatikko

Mökillä meidän koira on kuin Harry Potter, se nukkuu portaiden alla! Se on muuten hyvä paikka, mutta pedin vieressä on metallinen matka-arkku, joka on varsinkin talvisin ikävän kylmä. Vanha peti oli edelleen ihan hyvä (tein sen kolmisen vuotta sitten), mutta parantelin sitä ompelemalla reunukset sen ympärille. Kahdet farkut eli neljä lahjetta, jotka täytin vanhoilla peitoilla ja ompelin yhteen.

Isoimmat reiät piilotin luupaikkojen alle. Tahratkin ovat valmiina ja omien ihmisten tuttu haju. Pedin upgradaus sai heti hyväksynnän. En kuullut yhtäkään soraääntä väärän värisellä langalla tehdyistä ompeleista (oikean värinen loppui heti alkuunsa) tai siitä, että lahkeet ovat keskenään eri väriset ja vielä enemmän eri sävyiset kuin pohja eli vanha peti.

Minulla on aina monta rautaa tulessa, pedin kanssa samaan aikaan rakensin istutuslaatikoita. Olen halunnut sellaisia monta vuotta, mutta limaisia lavakauluksia ei ole tullut vastaan enkä ole halunnut ostaa valmiita laatikotia. Kaupungissa naapuritalossa alkoi putkiremontti ja heidän kellarinsa tyhjennettiin kokonaan. Roskakasasta pelastin pari minun silmiin hyvää laatikkoa.

Lisäsin puuttuvat osat, täytin raot ja poistin pohjat - ja sain istutuslaatikot! Tai oikeastaan tässä vaiheessa minulla oli puiset kehikot. Käsittelemätön puu ei olisi kauaa kestänyt ulkona ja pelkässä ilmassa ei kasva edes salaatti. Rikoin ostolakkoani ja ostin maalin ja multaa. Monen monta vajaata maalipurkkia olisi ollut, mutta koska tässä on oikeasti tarkoitus kasvattaa syötävää, halusin ehdottomasti jotain myrkytöntä. Käytin Tikkurilan Patio Versoa. Siemeniä minulla oli entuudestaan, nyt ne on kylvetty ja toivon, että saisin satoa vielä tänä kesänä.

Ostolakkoa on vajaa kolme viikkoa jäljellä. Tuntuu uskomattomalta, että kohta on vuosi mennyt. Lakko ei ole missään tapauksessa onnistunut täydellisesti, viimeksi pari viikkoa sitten jouduimme ostamaan astianpesukoneen. Sinällään tämä ei ole rike, koska lakon säännöissä oli, että saan hankkia uuden kodinkoneen hajonneen tilalle, mutta kyllä se silti tuntui. Lakon aikana olen kulkenut pitkän matkan ja oppinut yhtä sun toista matkan varrella. 20 päivää vielä, sitten lupaan avata tuntemuksiani tarkemmin.

Pyörittelen mielessäni erilaisia listoja, mitä menen ostamaan elokuun ensimmäinen päivä. Lista elää koko ajan, joinain päivinä lista on hyvinkin pitkä, seuraavana päivänä se on täysin tyhjä. Musta ompelulanka ja mehiläisvaha nousevat mieleen uudestaan ja uudestaan, samoin hyvä jalkaraspi. Astioita, varsinkin juomalaseja on hajonnut todella monta, niiden hankintaa täytyy ainakin harkita.

Ainoa varma asia on, että minun ei tarvitse ostaa joulukaktusta, ei palkkioksi, ei tsempistä eikä säälistä. Pistokkaani on alkanut vihdoin kasvaa. Kasvu on vielä tuskin silmin nähtävää, mutta se ei haittaa, joskus elämässä ne kaikkein pienimmät asiat tekevät hyvin iloiseksi.

Hortoilua

Ostolakkoa on nyt yli yhdeksän kuukautta takana. Tuntuu uskomattoman pitkältä ajalta, mutta toisaalta niin mitättömän lyhyeltä. Viime aikoina olen halunnut kaikenlaista kesämekosta uusiin nojatuoleihin ja puukengistä taikinan nostatuskoreihin. Miksi ihmeessä, tekeekö kevät sen? Vai mahdollisuus toivoa jotakin äitienpäivälahjaksi? Vai olenko ylipäätään kyllästynyt kaikkeen ja nyt iskee vasten kasvoja se, että näillä tavaroilla mennään?

Ostolakkoni ehdoissa on, että saan ostaa uudet kumisaappaat rikkinäisten tilalle. Mutta ihan parasta, minun ei tarvitsekaan käyttää tuota oljenkortta, koska luottosuutarini lupasi korjata saappaani! Ja hänellä tosiaan on täysi luottoni, koska hän sai korjattua pohjattomat vaelluskenkäni eikä edes ihmetellyt asiaa.

Sain minä sentään jotain uutta, virkkasin vaaleansinisestä kesäneuleesta ylijääneestä Allino-langasta tiskirätin. Mielenkiinnolla odotan, miten pellava-puuvilla-lanka toimii rättinä. Lanka ei ihan riittänyt kahteen rättiin, mutta ehkä se on hyvä testata ensin yhdellä. Tämä tulee tarpeeseen, sillä viime syksynä jo kertaalleen paikkaamani tiskirätti vetelee toden teolla viimeisiään.

Kun ei saa ostaa mitään itselleen, on hyvä hankkia uusia harrastuksia ja käyttää aikaa niihin perehtymiseen. Kävin hortoilemassa. Eli keräämässä villiyrttejä. Ostolakkoni myötä olen alkanut arvostaa alkukantaisia (ja ilmaisia) asioita. Vuosi sitten minusta tuskin olisi ollut keräämään vuohenputkia, nokkosista nyt puhumattakaan. Ja kuitenkin tässä sitä ollaan, iloisena ensimmäisestä saaliistani.

Osasta tein vuohenjuustopestoa (nam!), osasta kuivatin viherjauhetta ja osan pakastin. Nyt haluaisin päästä äkkiä takaisin mökille ja kerätä ainakin toisen korillisen luonnon antimia. Älkää pikkuiset kasvako liian nopeasti, olen tulossa lähipäivinä!

 
Villiyrteissä on sekin hyvä, että ne kasvavat varmasti. Rikkaruohoina ja viheliäisinä sellaisina minäkin pidin niitä vielä viime kesänä, nehän tunkevat joka paikkaan, vasta nyt ymmärrän, millaista lähiruokaa ne ovat. Omat viljelykseni eivät oikein ole onnistuneet tänä vuonna. Aiemmin kerroin, kuinka tomaatin taimeni kuolivat pystyyn. Kylvin uuden satsin ja nyt minulla on viisi pikkuista taimea, jotka tänään koulin vähän isompiin astioihin. Kylvin pari viikkoa sitten 10 avomaankurkun ja 10 kesäkurpitsan siementä. Ei mene kovin hyvin, kesäkurpitsoista on itänyt 2, kurkuista 1. Taisin olla liian itsevarma niiden kasvamisen suhteen, olin jo mielessäni nauttimassa sadosta ja sain näpeilleni. Tein uusintakylvön niistäkin, toivottavasti toinen kerta toden sanoo.

Joulukaktuksen pistokkaat eivät kahden kuukauden jälkeenkään ole osoittaneet mitään elon merkkejä uudella kasvulla, avokadon siemen antaa sekin odotuttaa itseään. Toivon, että olen vain malttamaton, mutta kyllähän se hyvältä tuntuisi, jos joku nyt onnistuisi.

Hapanjuurella leipominen alkaa sentään sujua jo aika hyvin. Vielä on säätämistä juuren ruokkimisen ja aikatauluttamisen kanssa, mutta perhe syö tyytyväisenä ja se on pääasia.

Ostolakosta alkaneeseen kestävämpään elämään kuuluu, että vaatteita korjataan ja ne käytetään (aikuisten oikeasti) loppuun. Minä olen korjannut vaatteita niin kauan kuin muistan, mutta nyt siitä saa olla julkisesti ylpeä. Olen parsinut sukkia, paikannut verkkareita, kaventanut fleece-liivin, tehnyt miehen uimashortseista esikoiselle sopivat, korjannut koiran lelut. Homma on oikeastaan aika koukuttavaa, kunhan alkuun pääsee, ja palkitsevaa.

Liekö kevätväsymystä, ilmastoahdistusta vai sekä että ja jotain ihan muuta, mutta on ollut vaikea ryhtyä toimeen. On ollut paljon helpompaa kutoa sukkia jämälangoista kuin vaikka pestä ikkunoita.

Olen kerännyt aikansa eläneitä pyyhkeitä kassiin, mutta en ole saanut aikaiseksi toimittaa niitä eläinsuojeluyhdistykselle, koska, niin, olen kutonut sukkia.

Olen hortoillut lankavarastossani ja hahmotellut seuraavaa projektia (mikä ei kyllä ole ollenkaan projektilistalla), mutta niinhän se on, että yksi asia johtaa toiseen ja sitten on jo selvä tarve jollekin asialle, tässä tapauksessa afrikkalaisista kukista tehtävälle tyynylle. Mutta siitä lisää joku toinen kerta.

Soulmates & Heartbeats

Kudoin kahdet pikkuiset sukat vastasyntyneille, vaikka rehellisesti sanottuna en tiedä, kuinka moni vastasyntynyt Suomessa tarvitsee vielä yhdet villasukat.  Jäävätkö nämäkin vain pyörimään muistojen laatikkoon tai Kierrätyskeskuksen ota ilmaiseksi -osastolle? Sukkia kutoessani en saanut mieleeni ajatusta, että auttaisin jotain hätää kärsivää. Kudoin sukat, koska minulla nyt oli sopivat langat, langat, joille halusin keksiä käyttöä ja noh, mikään toinen projekti ei huvittanut sillä hetkellä.

Soulmates & Heartbeats -vauvasukkakeräys on Niina Laitisen järjestämä ja mallit ovat hänen suunnittelemansa. Kaikki kunnia hänelle, sukat ovat minustakin ihanat ja varmasti ne, jotka sukat saavat, ottavat ne mielellään vastaan. Ehkä minusta vain on tullut liian skeptinen matkalla kohti tarveperusteista elämää (hankinnat ja lahjat mukaanlukien) ja kaiken tämän tavaramäärän keskellä ahdistaa tehdä jotain lisää.

Eikä tässä tietenkään vielä kaikki. Aloin kutoa itselleni sukkia Regian Cotton langasta. Miellyttävä tuttavuus, jonka ostin "akuuttiin kesäsukkatarpeeseen" heinäkuussa 2016. Huoh. Olisin halunnut kutoa jotkut kauniit pitsisukat, mutta päädyin kutomaan ihan sileää neuletta. Minulla on reilu 40 koon jalka ja kaikki silmiin osuneet sukkamallit ovat koolle 38-39. En jaksanut alkaa säätää ja mittailla mallin muokkaamisesta puhumattakaan. Hyvät käyttösukat tulee näinkin.

Kun sain toisen sukan kudottua, sain kirjastosta lainaan kaksikin eri sukkakirjaa. Kummassakin kirjassa olisi ollut monta hyvää mallia. Olisin tietysti voinut purkaa sukan ja kutoa valitsemani mallin, mutta en viitsinyt. Molempia kirjoja olen jonottanut pitkään. En voi syyttää huonoa tuuria siitä, että nyt sain kirjat lainaan. Oma on vikani, kun juuri nyt päätin tehdä taas yhden tekemättömän projektin pois.

En tiedä, johtuuko keväästä vai mistä, mutta huomaan taas haalivani projekteja enemmän kuin ehdin tehdä. En ole ostanut mitään materiaaleja, ostolakkoni on pitänyt, mutta ajatukseni harhailevat. Lukiessani noita sukkakirjoja mietin, kuinka voisin tehdä jotkut miehelle lahjaksi ja käydä ostamassa siihen lankaa. Onneksi tämä oli vain ajatus, mutta en selvästi ole vielä täysin sisäistänyt tätä lakkoa / elämäntapaa. Haluan, että tekeminen lähtee tarpeesta ja haluan käyttää olemassa olevia materiaaleja.

Ajauduin Ison Omenan Granit myymälään tässä eräänä päivänä ja pakko myöntää, olin veitsen terällä. Huomasin haluavani lisää kasveja, tai edes kukkaruukkuja, lasipurkkeja keittiöön, pellavaesiliinallekin olisi ollut käyttöä, edes uusi kiva saippua.... Ihan oikeasti, mistä kaikki tämä haluaminen tulee?

Kuin pudotuksena takaisin maan pinnalle ryhdyin kotona korjaamaan poikien uimashortseja. Esikoinen onnistui repäisemään vyötärönauhan viime kesänä johonkin. Shortsit ovat muuten vielä ehjät ja menevät kuopukselle ensi kesänä, joten päätin korvata vyötärökaistaleen kuopuksen pieneksi jääneiden shortsien (joita kukaan ei halunnut ostaa kirppikseltä edes yhdellä eurolla) ehjällä kaistaleella. Tämän piti olla pieni homma, mutta pelkkään purkamiseen ja valmisteluun meni yli tunti. Korjaus ei ole vielä valmis, mutta olen iloinen, että pystyn antamaan edes toisille shortseille lisää elinaikaa (ja välttämään uusin ostamisen tilalle).

Ihanaa viikonloppua!