Arjen keskellä

Arki rullaa eteenpäin sellaista vauhtia, ettei aina meinaa pysyä perässä. Mitään ei ole valmistunut käsityörintamalla, vaikka olen kutonut niin että niskat ja hartiat ovat ihan extrajumissa. Haluan saada esikoisen torkkupeiton valmiiksi ja lupasin itselleni, etten aloita mitään ennenkuin se on valmis. Mieleni kyllä tekisi, mutta tällä kertaa aion pysyä tiukkana. Vielä noin 150 grammaa ja sitten on vuorossa päättely ja pingotus.

Olen ollut ulkona koiran kanssa. Pari tuntia menee yhdessä hujauksessa kun seuraa pennun tohinaa ja rehellisesti sanottuna, en tiedä mitään sen parempaa. Samalla olen tehnyt mitä ihmeellisimpiä löytöjä. Vai mitä sanotte tästä myrskyn rantaan huuhtomasta puutarhatuolista? Joo, yksi ruuvi puuttuu ja se täytyy hioa ja käsitellä uudestaan ja tottakai haluan tehdä siihen jonkun kivan kesäisen tyynyn, mutta sittenkin. Vaikka työlistani näin kasvaa, tämä on mielestäni erinomainen löytö. Tiedän tälle täydellisen paikan mökillä.

Muutama päivä Myrskyntuoman löytämisen jälkeen näin maassa pensaan. En ruukkua missään, enkä myöskään kuoppaa. Ilkivaltaahan tämä on, joku repinyt viime syksynä istutetun pensaan irti paikoiltaan, mutta en raaskinut jättää sitä irtonaisena kuolemaan. Kannoin pensaan kotiin ja istutin väliaikaisesti ruukkuun. Kunhan lehdet puhkeavat ja tiedän, mikä pensas on kyseessä, päätän mihin mökillä sen istutan.

Olen kylvänyt paprikan ja tomaatin siemeniä ja seuraan niiden kasvua päivittäin. Mikä ilo! Kävin kaikki siemeneni läpi enkä voi kuin ihmetellä millaisia määriä niitä olen joskus ostanut, hamstrannut suorastaan. Edelleen löytyy avaamattomia pusseja, joiden parasta ennen on ollut syyskuussa 2010. Voi olla, että ne itävät vielä, voi olla että eivät. En kuitenkaan halua heittää niitä suoralta kädeltä pois, joten pussi kerrallaan aion käyttää ne pois ja vähentää mahdollista hävikkiä. Tomaatin siement olivat nekin vanhoista pusseista. Siksi kylvin niitä vähän reilummalla kädellä, ja kuinkas kävikään? Kaikki itivät! Siskon tyttöni on onneksi luvannut ottaa ainakin muutaman taimen. 

Olen yrittänyt vähentää hävikkiä myös keittiössä ja käyttänyt pois kaikenlaisia kummajaisia, mitä kaapistani löytyy. Kuivatusta hernerouheesta tein hernerouhepihvejä ja pakko sanoa, että niistä tuli erittäin hyviä. Hernerouhetta voisin ostaa joskus uudestaankin. Vajaan pussin mantelirouhetta upotin toscakakkuun, mutta sen kohdalla jouduin pohtimaan onko tässä mitään järkeä: ostaa kokonainen pussi mantelilastuja, että saa käytettyä vajaan pussin mantelirouhetta? No, oli järkeä tai ei, kakusta tuli hyvä ja se on viimeistä palaa lukuunottamatta jo syöty. Mannasuurimoita minulla oli jostain syystä kaksi avattua pussia vaikka meidän perheessä niitä ei kauheasti kulu. Löysin netistä mannakeksien ohjeen. Lopputulos ihan ok, mutta ei pääse jatkoon. Syödään sitten mannapuuroa vähän useammin. Harmi, ettei viime kesänä ollut yhtään puolukoita, olisin tehnyt vispipuuroa.

Vaikka mitään käsitöitä ei olekaan valmistunut, olen silti ommellut ahkerasti. Olen paikannut kolmet farkut ja jatkanut niiden käyttöikää vähintään vuodella, toivottavasti kahdellakin. Aloitin miehen mökkifarkuista, ajatuksena, että niistä saan hyvän harjoituskappaleen. Miehen farkkuihin korjasin taskunsuut, taskut, haarat ja lahkeen reunat. Korjasin tai vahvistin.

Kuluneimpien kohtien päälle laitoin uutta kangasta poikien pieneksi jääneistä farkuista, joita kukaan ei ole huolinut edes muutamalla eurolla kirputtorilla. Nyt olin iloinen, että olin säästänyt farkut enkä vienyt niitä vaikka johonkin keräykseen. Olin suorastaan tyytyäinen, että minulla on kenkälaatikollinen farkun paloja odottamassa käyttöä. Reikien kohdalle laitoin nurjalle puolelle palan farkkua ja tikkasin mahdollisimman saman värisellä langalla lagansuuntaisesti tarpeeksi monta kertaa.

Minun siisteissä farkuissani oli polvessa reikä. Kaaduin reilu vuosi sitten ja siitä asti reikä on odottanut korjaamista - ja samalla tietysti kasvanut lisää kuluessaan. Milloinkohan sitä oppisi korjaaman reiät heti kun ne tulevat? Sitä pääsisi paljon helpommalla ja lopputulos olisi mitä todennäköisimmin siistimpi.

Tähänkin laitoin farkkukangasta reiän taakse ja ompelin koneella edestakaisin.  Ei nämä enää niin siistit ole, mutta ehdottomasti käyttökelpoiset vielä.

Haastellisimmat farkut jätin viimeiseksi. Näissä oleva reikä ei varsinaisesti ollut vielä kovin suuri, mutta koko lahje etureiden kohdalta oli niin kulunut, että oli vain ajan kysymys, milloin se olisi revennyt kokonaan ja olisin kulkenut siveettömästi julkisella paikalla. Katselin lahjetta sisäpuolelta valoa vasten ja mietin, ryhdynkö edes korjaamaan. Olisin voinut viedä housut Finlaysonin myymälään mistä ne olisi lähetetty Belgiaan ja tehty uutta kuitua käytettäväksi Finlaysonin pyyhkeissä, mutta halusin mieluummin jatkaa farkkujen käyttöä ja mikä olennaisinta, lykätä uusien farkkujen ostamista mahdollisimman pitkään. Olen monesti ennenkin sanonut, että jos se on korjattavissa, se pitää korjata. 

Lopputulos kelpaa minulle. Toki näihin olisi voinut tehdä sashiko-tyyppisen paikkauksen ja korostaa housujen kulumista, mutta tämä on sittenkin enemmän minun näköiseni. 

Kyllä näillä vielä kehtaa käydä koiran kanssa lenkillä. Pari kuraista tassunjälkeä eikä kukaan edes huomaa mitään.

Korona sotkee maailmanmenoa ja jokaisen arkea enemmän tai vähemmän. Pienyrittäjänä minua harmittaa jokainen suunnitellun työn peruuntuminen, mutta ei niille mitään voi. Ei auta kuin keskittyä arkisiin asioihin ja jatkaa eteenpäin. Siivoaminen, taimien kasvatus, ruoanlaitto ja vaatteiden huoltaminen, kaikki arkiset asiat tuovat ainakin minulle lohtua ja uskoa siitä, että tämäkin menee ohi.  

Ihanaa kevättä ja aurinkoisia päivä Sinulle!

365 päivää ostolakossa

Tänään olen ollut 365 päivää ostolakossa. 52 viikkoa, 12 kuukautta, yhden vuoden. Tuntuu uskomattomalta. Vuosi sitten en ollut yhtään varma, miten selviydyn vai selviydynkö ollenkaan. Tässä sitä kuitenkin ollaan.

Alunperin ryhdyin ostolakkoon, koska minulla oli käsityötarvikkeita enemmän kuin mitä pystyin muistamaan ja ikinä tarvitsemaan.  Projekteja, jotka oli jo aloitettu tai olivat aloittamatta, mutta joihin oli materiaalit hankittuna, oli 44. Oikeasti niitä oli enemmän, mutta tuon verran pystyin palauttamaan mieliini. Projektit halliltsivat minua eikä toisinpäin. Noista listatuista projekteista on vielä tekemättä 16, mutta toisaalta, olen saanut päätökseen 28. Näin ajateltuna ostolakko on ollut menestys.

Vuoden aikana olen tehnyt paljon projekteja myös listan ulkopuolelta. Miten olisinkaan voinut vuosi sitten listata uuden käsityökorin, kun vasta toukokuussa pelastin sen naapurin jätelavalta!

Perusteellisen pesun jälkeen poistin korista kahvan, pohjamaali ja kolme kerrosta maalia, vanha nahkavyö kahvaksi ja olen enemmän kuin iloinen uudesta käsityökoristani. Roosa tai vaaleansininen olisi ollut mieleinen, mutta harmaata maalia oli jäljellä juuri sopivasti.

Itselle muistutuksena vielä kori ennen muodonmuutosta.

Viimeisimpänä projektina olen kunnostanut vanhan matka-arkun. En muistanut tätä projektia vuosi sitten, mutta 9 vuotta sitten lasten huone tapetoitiin kuumailmapallotapetilla ja silloin keksin, että jämäpalat sopisivat matka-arkkuun täydellisesti. Mitä voin sanoa, on ollut kaikenlaista muuta. Olisi ollut hullua ostaaa purkillinen liisteriä kun sitä tarvitsee vain vähän. Isosiskolle kiitos liisteripurkin lainasta, sain työn tehtyä ilman liisterin ostamista.

Ihan valmis arkku ei ole vielä. Huomenna käyn ostamassa kanttinauhaa, jotta saan reunat viimeisteltyä kestävästi. Samoin aion käydä ostamassa aukipitolaitteet, koska ilman sellaisia tämä metallinen merimiesarkku on kuin giljotiini. Itselle muistiin lähtötilanne.

Käsitöiden määrän rinnalla vähintään yhtä tärkeä syy ostolakkoon ryhtymiselle oli maapallon tila, ilmastonmuutos, ylikuluttaminen. Halusin vähentää kulutustani ja siinä mielessä ostolakko on onnistunut kohtalaisesti. Ensimmäiset kaksi kuukautta sujuivat moittettomasti, ostin siitä palkkioksi itselleni palmuvehkan (näin olin kirjoittanut sääntöihin). Ajattelin, että vuoden jälkeen ostaisin itselleni jonkun toisen kasvin, mutta nyt en haluakaan mennä kauppaan ja ostaa jotakin moneen kertaan pakattua ties missä ja miten kasvatettua kasvia jota on kuljetettu ehkä tuhansia kilometrejä. Siskontytöltä saamani joulukaktus on alkanut kasvaa ja olen siihen enemmän kuin tyytyväinen! Se riittää minulle palkinnoksi tästä vuodesta.

Mutta... yhteensä 11 kertaa olen ostanut itselleni jotain, mitä en olisi saanut: 1) sukkapuikot, jotta sain anopin lahjasukat tehtyä, 2) puisen vessaharjan, 3) 8 nappia projektilistalla olleen villatakin viimeistelyyn, 4) taimimultaa, 5) kesäkurpitsan siemeniä, 6) avomaankurkun siemeniä, 7) kerän valkoista Nallea, jotta sain tyynyn afrikkalaisista kukista valmiiksi, 8) keittiövaa'an mökille juurileivän leipomiseksi, 9) maalia istutuslaatikoille, 10) multaa istutuslaatikoihin ja 11) väriaineen, jolla värjäsin epämielllyttävästi haalistuneen hupparin taas käyttökelpoiseksi.

Selityksiä on paljon mutta stipluja nämä ovat kaikki. Toisaalta, haluan olla armelias itselleni ja huomauttaa, että yhtään uutta vaatetta en ole ostanut itselleni, en myöskään keittiöpyyhkeitä, serviettejä tai kynttilöitä, joista alunperin ajattelin olevan vaikeinta kieltäytyä. Mieli on tehnyt aloittaa uusia villapaitoja, mutta olen vain ihaillut malleja ja lankoja, läheltä piti tilanteita ei ole ollut.

Haluan ajatella onnistuneeni ostolakossani siinä mielessä, että mielestäni erotan tarpeen ja halun toisistaan.  Pystyn olemaan ostamatta asioita vain haluamisen takia. Pystyn korjaamaan ja pidentämään tavaroiden käyttöikää ja siedän niitä pitkään. Jossain vaiheessa tavarat kuluvat ja tulee aika hankkia korvaavia, mutta oikeasti, se aika ei ole täällä vielä. Mikään ei ole loppunut.

Tai no, meiltä on hajonnut vuoden aikana paljon astioita. Ei mitenkään siististi puoliksi, että osat voisi liimata yhteen, pieniä säröjä en edes ajattele, vaan tuhannen pirstaleiksi  Juomalaseja on enää niin vähän, että kaikille ei riitä lasia ruokapöytään. Varmasti joku astia, mistä juoda, löytyisi, mutta minä haluan ihan oikeat juomalasit perheeni ja vieraideni käyttöön. Olenko sittenkään oppinut vuoden aikana mitään? Olen.

Olen oppinut, että matkani kohti kestävämpää elämää on vasta alussa. Oloni ei ostolakon jälkeenkään ole huojentunut tai autuas, päinvastoin, vasta nyt ymmärrään, mitä kaikkea on vielä tehävänä. Olen hyväksynyt, että muutosten tekeminen vie aikaa. Ostamattomuus on vain yksi osa elämää, niin moni muukin asia vaikuttaa kokonaisuuteen. Yritän olla muistelematta kaikkia hirveitä tarpeettomia kulutushysterioita, millä olen tuhonnut tätä maapalloa ja sen sijaan katsoa eteenpäin. Ennenkaikkea oloni on kiitollinen tästä vuodesta, tästä hetkestä. Aamulla keräämistäni vatuista.

Aionko jatkaa ostolakkoa? En tiedä vielä. Ostolakko on helppo ja hyväksyttävä syy kertoa ulkopuolisille ostamattomuudesta, ilman lakkoa saattaisin murtua sosiaalisen paineen alla. Lakko toimii myös henkilökohtaisena pakotteena, koska on paljon asioita, mitä voi perustella tarpeellisiksi vaikka ne eivät sitä ihan oikeasti olisikaan. Ihan yhtä lailla minun on helpompi olla kokonaan karkkilakossa, en pysty syömään vain vähän karkkia. Toisaalta haluaisin ajatella, että  ostamattomuus on elämän tapa, ei mikään määräaikainen kokeilu tai opinnäyte. Paluuta entiseen ei ole, se on varmaa, mutta miten jatkan tästä eteenpäin? Ehkäpä teen tarvitsemani ostokset ja päätän vasta sitten.

Kiitos Sinulle, kun olet jaksanut kulkea tätä matkaa kanssani. Toivottavasti seuraat minua jatkossakin, mihin suuntaan sitten jatkankaan. Yksi asia on varma, käsillä tekemistä en lopeta. Kuvassa russian join -tekniikalla toisiinsa liittämäni langanjämät, jotta yksikään käyttökelpoinen langanpätkä ei päätyisi roskiin.

Koiralle peti ja istutuksille laatikko

Mökillä meidän koira on kuin Harry Potter, se nukkuu portaiden alla! Se on muuten hyvä paikka, mutta pedin vieressä on metallinen matka-arkku, joka on varsinkin talvisin ikävän kylmä. Vanha peti oli edelleen ihan hyvä (tein sen kolmisen vuotta sitten), mutta parantelin sitä ompelemalla reunukset sen ympärille. Kahdet farkut eli neljä lahjetta, jotka täytin vanhoilla peitoilla ja ompelin yhteen.

Isoimmat reiät piilotin luupaikkojen alle. Tahratkin ovat valmiina ja omien ihmisten tuttu haju. Pedin upgradaus sai heti hyväksynnän. En kuullut yhtäkään soraääntä väärän värisellä langalla tehdyistä ompeleista (oikean värinen loppui heti alkuunsa) tai siitä, että lahkeet ovat keskenään eri väriset ja vielä enemmän eri sävyiset kuin pohja eli vanha peti.

Minulla on aina monta rautaa tulessa, pedin kanssa samaan aikaan rakensin istutuslaatikoita. Olen halunnut sellaisia monta vuotta, mutta limaisia lavakauluksia ei ole tullut vastaan enkä ole halunnut ostaa valmiita laatikotia. Kaupungissa naapuritalossa alkoi putkiremontti ja heidän kellarinsa tyhjennettiin kokonaan. Roskakasasta pelastin pari minun silmiin hyvää laatikkoa.

Lisäsin puuttuvat osat, täytin raot ja poistin pohjat - ja sain istutuslaatikot! Tai oikeastaan tässä vaiheessa minulla oli puiset kehikot. Käsittelemätön puu ei olisi kauaa kestänyt ulkona ja pelkässä ilmassa ei kasva edes salaatti. Rikoin ostolakkoani ja ostin maalin ja multaa. Monen monta vajaata maalipurkkia olisi ollut, mutta koska tässä on oikeasti tarkoitus kasvattaa syötävää, halusin ehdottomasti jotain myrkytöntä. Käytin Tikkurilan Patio Versoa. Siemeniä minulla oli entuudestaan, nyt ne on kylvetty ja toivon, että saisin satoa vielä tänä kesänä.

Ostolakkoa on vajaa kolme viikkoa jäljellä. Tuntuu uskomattomalta, että kohta on vuosi mennyt. Lakko ei ole missään tapauksessa onnistunut täydellisesti, viimeksi pari viikkoa sitten jouduimme ostamaan astianpesukoneen. Sinällään tämä ei ole rike, koska lakon säännöissä oli, että saan hankkia uuden kodinkoneen hajonneen tilalle, mutta kyllä se silti tuntui. Lakon aikana olen kulkenut pitkän matkan ja oppinut yhtä sun toista matkan varrella. 20 päivää vielä, sitten lupaan avata tuntemuksiani tarkemmin.

Pyörittelen mielessäni erilaisia listoja, mitä menen ostamaan elokuun ensimmäinen päivä. Lista elää koko ajan, joinain päivinä lista on hyvinkin pitkä, seuraavana päivänä se on täysin tyhjä. Musta ompelulanka ja mehiläisvaha nousevat mieleen uudestaan ja uudestaan, samoin hyvä jalkaraspi. Astioita, varsinkin juomalaseja on hajonnut todella monta, niiden hankintaa täytyy ainakin harkita.

Ainoa varma asia on, että minun ei tarvitse ostaa joulukaktusta, ei palkkioksi, ei tsempistä eikä säälistä. Pistokkaani on alkanut vihdoin kasvaa. Kasvu on vielä tuskin silmin nähtävää, mutta se ei haittaa, joskus elämässä ne kaikkein pienimmät asiat tekevät hyvin iloiseksi.

Kierrätystä ja kulutusta

Raitasukat työn alla. Niin perusvillasukat kuin vain voi olla. Koko noin 41 ja värit sen mukaisia, mitä 7V lankalaatikostani löytyi. Tykkään näistä, mutta samaan aikaan huomaan miettiväni, ovatko nämä jo menneen talven lumia? Sosiaalinen media on täynnä toinen toistaan ihanampia kirjoneulesukkia kudottuna erilaisista uutuuslangoista. Lankoja ja ohjeita tulee aina uuden sesongin väreissä ja malleissa, ihan niinkuin pikamuotiakin. Jatkuvasti luodaan haluja saada uusin kuvio työn alle, uusimmat sävyt puikoille. Kun kaverillakin on. Novitan toimitusjohtaja totesi Yhteishyvälle antamassaan haastattelussa, että ennen neulottiin tarpeeseen, nykyisin huvin vuoksi. Kutominen on hyvästä ja itse tehty on aina itse tehty, mutta ylikuluttamisen vaara on langoissakin (enköhän minä sen nimenomaan tiedä).

Viime viikon minulla on ollut kirpputoripöytä itsepalvelukirpputorilla ja jonkun verran minulla oli lasten villasukkia ja lapasia myynnissä (eivät menneet kaupaksi). Muutama pieneksi jäänyt, mutta suurimmaksi osaksi tarpeettomia, ylimääräisiä, kun minusta on ollut kiva kutoa lapsille. Aaaargh.

Kaiken kaikkiaan sain myytyä lähes sata tavaraa. Minusta se on hyvin, mutta toki niitä jäi myymättäkin ja toki niitä on kotona edelleen vaikka kuinka. Minua ahdistaa se järjetön tavaramäärä kirpputoreilla (ja tietysti kotona). Kaikki tavarat (uskallanko sanoa suurin osa tavaroista?) ei tule ikinä pääsemään käyttöön vaan joutuu jätteeksi. Niin paljon turhaa. Jätteen määrää lisää se, että jokaiseen tuotteeseen pitää kiinnittää hintalappu. Minä kiinnitin ne lasten koulukirjojen päällystämisestä ylijääneillä kontaktimuovin soiroilla. Edes pientä uudelleen käyttöä ja teipin kulutuksen väehntämistä.

Tämäkin viikko on ollut vaatteiden huolto -viikko. Olen paikannut miehen tumput, korjannut kuopuksen (kaupan huonolaatuiset) sormikkaat, lyhentänyt miehen soft shell -takin (ihan pieni homma vetoketjun siirtämisineen päivineen), korjannut esikoisen takin puhki revenneet taskut. Tällainen näkymätön työ vie ihan kamalasti aikaa, mutta on varsinkin ostolakon aikana äärimmäisen tärkeää. Tavarat saavat lisää käyttöikää ja seuraavan hankinta siirtyy eteenpäin. Tällaisen huoltamisen pitäisi olla itsestäänselvää kaikille, mutta sitä se ei ole.

Tein siskontytölle sängynpäädyn. Siskollani on ihan mahtavia kierrätysideoita aina silloin tällöin, olisinpa itse yhtä idearikas. Päällystin vanhan patjan puolikkaan ensin vanhalla lakanalla ja sitten uudella puuvillakankaalla. Muutama koristenappi antamaan ilmettä (vastapuolen napit nekin kierrätetty) ja valmista tuli. Yksinkertaisen kaunista ja erittäin toimivaa!

Tilaustyönä tein samettirahin. Asiakas oli päällystyttänyt vanhan nojatuolin ja siitä oli jäänyt kangasta yli. Hyvin runsaasti, ihmettelen miten verhoilija laskenut menekin niin yläkanttiin? Ylijäänyt kangas on ylikulutusta sekin. Rahin sisäosa on tehty superlonista (osa vanhaa asiakkaalta, osa minun varastostani, osa uutta) ja vuoritettu asiakkaan vanhalla lasten lakanalla. Tästä tuli mielestäni kaunis ja tyylikäs. Päällepäin ei uskoisi, että puolet materiaaleista on kierrätetty.

Ihmisiltä löytyy paljoan materiaalia, mitä voi hyödyntää ja uudelleenkäyttää, mutta sitä täytyy osata pyytää. On erittäin palkitsevaa onnistua siinä. Sen sijaan on vaikea onnistua käyttämään huulirasvaa loppuun asti. Miksi ihmeessä purkit suunnitellaan niin, että tuotetta ei voi käyttää loppuun asti? Ei ainakaan ilman veitsen kärkeä apuvälineenä? Helposti ainakin kuudes-seitsemäsosa tuotteesta jää kokonaan käyttämättä tuotesuunnittelun virheen takia. Raivostuttavaa.

Kaikkein eniten minua tällä viikolla ilahdutti silmiini osunut kirjoitus, jonka mukaan hevoskastanjoita voi käyttää pyykinpesussa. Niissä on jotain samaa ainetta kuin pesupähkinöissä. Lähistöllämme kasvaa muutama hieno hevoskastanja, joten kävin jo valmiiksi keräämässä kastanjoita. Vielä täytyy perehtyä asiaan tarkemmin, mutta kyllä, tämän jutun haluan kokeilla!

Työpöydän tuoli

Minulla on ollut pitkään vanha suvussani kulkenut työpöydän tuoli. Olen sen parikymmentä vuotta sitten verhoillut enemmän silloiseen makuuni ja sisustukseeni sopivaksi.

Nyt halusin sen esikoisen huoneeseen ja se kaipasi uutta ilmettä. Ajatus pikaisesta uudelleen verhoilusta muuttui pian ihan toiseksi, kun päällimmäisen kankaan alta paljastui alkuperäinen hyvin kulunut samettikangas.

Lopulta jouduin purkamaan tuolin kokonaan puuosia lukuunottamatta.

Kiristin pohjan vyöt ja vaihdoin rikkinäiset osat uusiin. Pöyhin pehmusteena olleet heinät ja laitoin ne takaisin paikoilleen, sen lisäksi jouduin laittaamaan verhoiluvanua. Lopulta istuin ja selkänoja olivat taas oikean muotoiset ja pystyin päällystämään tuolin (kangas Eurokankaasta).

Iso osa koristenauloista hajosi irrotettaessa, joten jouduin hankkimaan niitä liisä. Päädyin tilaamaan Vanha Eemeli -nimisestä verhoiluliikkeestä mahdollisimman samanlaisia kuin alkuperäiset olivat. Ja miten tyytyväinen olinkaan, sain hakea naulat postista heti tilausta seuraavana päivänä.

Nauloja oli vaikea saada suoraan, kangas ja aiemmat reiät meinasivat kiusata oikein urakalla.

Jännittävin hetki oli, kun löysin pienen taitetun paperilapun tuolia purkaessani. Odotin jotain jännittävää, mutta ihan hauska oli tämäkin viesti haudan takaa.

Tuoli sai uuden elämän, esikoinen sai uuden tuolin. Kaikki ovat tyytyväisiä. Tuoli on muistutus ajasta, jolloin asioita arvostettiin ja ne tehtiin kestämään. Tuolia verhoillessa mietin taas kerran jätteen määrä ja ihmisiä piinaavaa kulutushysteriaa. Toukokuussa perheemme tuotti muovijätettä 1 615 grammaa. Eikö määrä ikinä vähene? Milloin pääsen siitä eroon? Se on paljon, kun kuitenkin tietoisesti yritän välttää muovia koko ajan. Ostan käyriä kurkkuja ja toisenlaisia tomaatteja (koska niitä ei ole pakattu muoviin).

Vaikka vältän muovijätteen, tulee jokaisesta punnituksesta vähintään yksi tarra. Vielä enemmän kiukuttaa hedelmiin liimatut täysin tarpeettomat mainostarrat (jotka kaikki menevät sekajätteeseen).

Yhtenä iltana söimme tortilloja ja tein tortillalätyt itse. Yllättävän helppoa välttää taas yksi muovipakkaus.

Olen hemmotellut kesälomalle päässeitä lapsia tekemällä pirtelöä (huomaathan, ei pilliä!). 

Koiralle tein maksamakkarajäätelöä, strösselin virkaa toimittaa kuivatut tonnikalapalat. Tiedän, maksamakkara oli pakatta muoviin, mutta se oli menossa vanhaksi ja varustettu -30% tarralla, joten se hyväksyttäneen.

En pysty välttämään muovia kokonaan (tai en osaa enkä tiedä tarpeeksi), mutta monessa asiassa pystyn valitsemaan muuhun kuin muoviin pakatun vaihtoehdon. Suurin osa muroista on pakattu ensin muoviin ja sitten pahviin, mutta onneksi on nitäkin muroja, mitkä on pakattu suoraan pahviin. Seuraavaksi haluaisin löytää muovittoman vaihtoehdon raejuustolle, koska sitä meillä menee paljon.

Aurinkoista ja aktiivista kesää!

Tuolin verhoilu

Vuoden alussa sain pyynnön verhoilla yksi tuoli uudestaan ja kuvan tuolista. Pidän verhoilusta, pidän siitä, että vanhat ja raihnaiset huonekalut saavat uuden elämän. Siksi suostuin pyyntöön. Kun näin tarkemmat kuvat tuolista, minua alkoi epäillyttää. Kun sain tuolin ja olin purkanut sen osiin, epäillys kasvoi entisestään. Metallirunkoinen puujalkainen tuoli oli kasassa vetoketjuilla ja liimalla, mutta päätin silti haastaa itseni ja ryhtyä tuumasta toimeen. Lopputulos hyvä!

Tuoli oli pakko purkaa ihan palasiin. Rungon tukikankaat olivat venyneet käytössä ja vaihdoin ne uusiin.

Hioin ja lakkasin puuosat Teknoksen Helo 40 Aqua puolikiiltävällä.

Hiomisessa oli kova työ, mutta vaalea, uusi puupinta on niin kaunis ja raikas, että kyllä kannatti.

Purin vanhat päälliset ja kirjoitin jokaisen työvaiheen ylös.  Käytin vanhoja osia kaavoina ja luin tarkasti muistiinpanojani.  Vanha verhoilu oli nahkaa ja siinä oli mielestäni erikoisia leikkauksia. Vähän yksinkertaistin mallia, mutta kyllä siinä omat kommervärkkinsä oli siitä huolimatta.

Rypytyksiä, taitteita, sisäänottoja. Vetoketjuja ja ruuvikiinnityksiä.

Haastava, mutta mielenkiintoinen palapeli! Ja juuri sen takia olen tyytyväinen lopputulokseen. Itselle muistiin vielä kuva lähtötilanteesta.

Asiakkaan valitsema kangas on väritykseltään hyvin lähellä alkuperäistä, siksi muutos ei kuvia katsomalla näytä kovin kummoiselta, mutta voin vakuuttaa, että tuoli on päivitetty 2010-luvulle.