Työpöydän tuoli

Minulla on ollut pitkään vanha suvussani kulkenut työpöydän tuoli. Olen sen parikymmentä vuotta sitten verhoillut enemmän silloiseen makuuni ja sisustukseeni sopivaksi.

Nyt halusin sen esikoisen huoneeseen ja se kaipasi uutta ilmettä. Ajatus pikaisesta uudelleen verhoilusta muuttui pian ihan toiseksi, kun päällimmäisen kankaan alta paljastui alkuperäinen hyvin kulunut samettikangas.

Lopulta jouduin purkamaan tuolin kokonaan puuosia lukuunottamatta.

Kiristin pohjan vyöt ja vaihdoin rikkinäiset osat uusiin. Pöyhin pehmusteena olleet heinät ja laitoin ne takaisin paikoilleen, sen lisäksi jouduin laittaamaan verhoiluvanua. Lopulta istuin ja selkänoja olivat taas oikean muotoiset ja pystyin päällystämään tuolin (kangas Eurokankaasta).

Iso osa koristenauloista hajosi irrotettaessa, joten jouduin hankkimaan niitä liisä. Päädyin tilaamaan Vanha Eemeli -nimisestä verhoiluliikkeestä mahdollisimman samanlaisia kuin alkuperäiset olivat. Ja miten tyytyväinen olinkaan, sain hakea naulat postista heti tilausta seuraavana päivänä.

Nauloja oli vaikea saada suoraan, kangas ja aiemmat reiät meinasivat kiusata oikein urakalla.

Jännittävin hetki oli, kun löysin pienen taitetun paperilapun tuolia purkaessani. Odotin jotain jännittävää, mutta ihan hauska oli tämäkin viesti haudan takaa.

Tuoli sai uuden elämän, esikoinen sai uuden tuolin. Kaikki ovat tyytyväisiä. Tuoli on muistutus ajasta, jolloin asioita arvostettiin ja ne tehtiin kestämään. Tuolia verhoillessa mietin taas kerran jätteen määrä ja ihmisiä piinaavaa kulutushysteriaa. Toukokuussa perheemme tuotti muovijätettä 1 615 grammaa. Eikö määrä ikinä vähene? Milloin pääsen siitä eroon? Se on paljon, kun kuitenkin tietoisesti yritän välttää muovia koko ajan. Ostan käyriä kurkkuja ja toisenlaisia tomaatteja (koska niitä ei ole pakattu muoviin).

Vaikka vältän muovijätteen, tulee jokaisesta punnituksesta vähintään yksi tarra. Vielä enemmän kiukuttaa hedelmiin liimatut täysin tarpeettomat mainostarrat (jotka kaikki menevät sekajätteeseen).

Yhtenä iltana söimme tortilloja ja tein tortillalätyt itse. Yllättävän helppoa välttää taas yksi muovipakkaus.

Olen hemmotellut kesälomalle päässeitä lapsia tekemällä pirtelöä (huomaathan, ei pilliä!). 

Koiralle tein maksamakkarajäätelöä, strösselin virkaa toimittaa kuivatut tonnikalapalat. Tiedän, maksamakkara oli pakatta muoviin, mutta se oli menossa vanhaksi ja varustettu -30% tarralla, joten se hyväksyttäneen.

En pysty välttämään muovia kokonaan (tai en osaa enkä tiedä tarpeeksi), mutta monessa asiassa pystyn valitsemaan muuhun kuin muoviin pakatun vaihtoehdon. Suurin osa muroista on pakattu ensin muoviin ja sitten pahviin, mutta onneksi on nitäkin muroja, mitkä on pakattu suoraan pahviin. Seuraavaksi haluaisin löytää muovittoman vaihtoehdon raejuustolle, koska sitä meillä menee paljon.

Aurinkoista ja aktiivista kesää!