Työpöydän tuoli

Minulla on ollut pitkään vanha suvussani kulkenut työpöydän tuoli. Olen sen parikymmentä vuotta sitten verhoillut enemmän silloiseen makuuni ja sisustukseeni sopivaksi.

Nyt halusin sen esikoisen huoneeseen ja se kaipasi uutta ilmettä. Ajatus pikaisesta uudelleen verhoilusta muuttui pian ihan toiseksi, kun päällimmäisen kankaan alta paljastui alkuperäinen hyvin kulunut samettikangas.

Lopulta jouduin purkamaan tuolin kokonaan puuosia lukuunottamatta.

Kiristin pohjan vyöt ja vaihdoin rikkinäiset osat uusiin. Pöyhin pehmusteena olleet heinät ja laitoin ne takaisin paikoilleen, sen lisäksi jouduin laittaamaan verhoiluvanua. Lopulta istuin ja selkänoja olivat taas oikean muotoiset ja pystyin päällystämään tuolin (kangas Eurokankaasta).

Iso osa koristenauloista hajosi irrotettaessa, joten jouduin hankkimaan niitä liisä. Päädyin tilaamaan Vanha Eemeli -nimisestä verhoiluliikkeestä mahdollisimman samanlaisia kuin alkuperäiset olivat. Ja miten tyytyväinen olinkaan, sain hakea naulat postista heti tilausta seuraavana päivänä.

Nauloja oli vaikea saada suoraan, kangas ja aiemmat reiät meinasivat kiusata oikein urakalla.

Jännittävin hetki oli, kun löysin pienen taitetun paperilapun tuolia purkaessani. Odotin jotain jännittävää, mutta ihan hauska oli tämäkin viesti haudan takaa.

Tuoli sai uuden elämän, esikoinen sai uuden tuolin. Kaikki ovat tyytyväisiä. Tuoli on muistutus ajasta, jolloin asioita arvostettiin ja ne tehtiin kestämään. Tuolia verhoillessa mietin taas kerran jätteen määrä ja ihmisiä piinaavaa kulutushysteriaa. Toukokuussa perheemme tuotti muovijätettä 1 615 grammaa. Eikö määrä ikinä vähene? Milloin pääsen siitä eroon? Se on paljon, kun kuitenkin tietoisesti yritän välttää muovia koko ajan. Ostan käyriä kurkkuja ja toisenlaisia tomaatteja (koska niitä ei ole pakattu muoviin).

Vaikka vältän muovijätteen, tulee jokaisesta punnituksesta vähintään yksi tarra. Vielä enemmän kiukuttaa hedelmiin liimatut täysin tarpeettomat mainostarrat (jotka kaikki menevät sekajätteeseen).

Yhtenä iltana söimme tortilloja ja tein tortillalätyt itse. Yllättävän helppoa välttää taas yksi muovipakkaus.

Olen hemmotellut kesälomalle päässeitä lapsia tekemällä pirtelöä (huomaathan, ei pilliä!). 

Koiralle tein maksamakkarajäätelöä, strösselin virkaa toimittaa kuivatut tonnikalapalat. Tiedän, maksamakkara oli pakatta muoviin, mutta se oli menossa vanhaksi ja varustettu -30% tarralla, joten se hyväksyttäneen.

En pysty välttämään muovia kokonaan (tai en osaa enkä tiedä tarpeeksi), mutta monessa asiassa pystyn valitsemaan muuhun kuin muoviin pakatun vaihtoehdon. Suurin osa muroista on pakattu ensin muoviin ja sitten pahviin, mutta onneksi on nitäkin muroja, mitkä on pakattu suoraan pahviin. Seuraavaksi haluaisin löytää muovittoman vaihtoehdon raejuustolle, koska sitä meillä menee paljon.

Aurinkoista ja aktiivista kesää!

Tuolin verhoilu

Vuoden alussa sain pyynnön verhoilla yksi tuoli uudestaan ja kuvan tuolista. Pidän verhoilusta, pidän siitä, että vanhat ja raihnaiset huonekalut saavat uuden elämän. Siksi suostuin pyyntöön. Kun näin tarkemmat kuvat tuolista, minua alkoi epäillyttää. Kun sain tuolin ja olin purkanut sen osiin, epäillys kasvoi entisestään. Metallirunkoinen puujalkainen tuoli oli kasassa vetoketjuilla ja liimalla, mutta päätin silti haastaa itseni ja ryhtyä tuumasta toimeen. Lopputulos hyvä!

Tuoli oli pakko purkaa ihan palasiin. Rungon tukikankaat olivat venyneet käytössä ja vaihdoin ne uusiin.

Hioin ja lakkasin puuosat Teknoksen Helo 40 Aqua puolikiiltävällä.

Hiomisessa oli kova työ, mutta vaalea, uusi puupinta on niin kaunis ja raikas, että kyllä kannatti.

Purin vanhat päälliset ja kirjoitin jokaisen työvaiheen ylös.  Käytin vanhoja osia kaavoina ja luin tarkasti muistiinpanojani.  Vanha verhoilu oli nahkaa ja siinä oli mielestäni erikoisia leikkauksia. Vähän yksinkertaistin mallia, mutta kyllä siinä omat kommervärkkinsä oli siitä huolimatta.

Rypytyksiä, taitteita, sisäänottoja. Vetoketjuja ja ruuvikiinnityksiä.

Haastava, mutta mielenkiintoinen palapeli! Ja juuri sen takia olen tyytyväinen lopputulokseen. Itselle muistiin vielä kuva lähtötilanteesta.

Asiakkaan valitsema kangas on väritykseltään hyvin lähellä alkuperäistä, siksi muutos ei kuvia katsomalla näytä kovin kummoiselta, mutta voin vakuuttaa, että tuoli on päivitetty 2010-luvulle.

Risteyksessä

Tuntuu, kuin olisin risteyksessä. Kesä on mennyt ja joulu sekä talvi vasta edessä. Syksy on kauneimmillaan. En ole osannut päästää kesästä irti, nautin t-paidoista, jotka ompelin itselleni Joka tyypin kaavakirjan ohjeilla. Etummainen on Paapiin kangasta ja takimmainen Eurokankaan perustrikoota. Perusvaatteita, joiden mitoitus sopii minun vartalolleni. Nämä ovat jatkuvassa käytössä.

Vaikka yritän pitää kesästä kiinni, harhailee mieli jo "risteyksen" yli jouluun. Olen aloittanut valmistautumisen joulumarkkinoille ja kutonut pikkuruisia sukkia tontuille.

Joulu mielessä olen tehnyt ensimmäisen koeversion laku fudgesta. Reseptinä tämä, mutta koska mielestäni lakufudgen pitää olla mustaa, lisäsin elintarvikeväriä. Aika runsaasti. Nämä olivat ihania ja on aivan varmaa, että teen toistekin. Ehkä jo hyvissä ajoin ennen joulua.

Risteyksessä kuuluu vilkuilla oikealle ja vasemmalle. Tilaustyönä verhoilin kaksi nojatuolia. Nautin muiden huonekalujen verhoilusta, silloin pääsee käyttämään materiaaleja, mitä ei ehkä itse tulisi valinneeksi. Ja kyllä silmä ja mieli lepää, kun näkee, millaisen uuden elämän vanha kaluste saa.

Itselleni vielä muistiin ennen-kuva tuolista.

Olen tehnyt paljon käsitöitä, vaikka blogissa onkin ollut hiljaista. En ole tietoisesti vähentänyt tai harventanut päivitystahtia, mutta myönnän välillä miettineeni koko blogin lopettamista, koska tuntuu, että en pääse risteyksestä eteenpäin. Junnaan paikallani, toistan samoja vanhoja malleja, villasukkia perusohjeella, pipoja kutakuinkin samalla mallilla. Tottakai pidän edelleen käsitöistä ja tuntuu hyvälle saada jotakin valmiiksi, mutta nautinto tekemisestä on jotenkin laimentunut.

Odotan uutta inspiraatiota, etsin sitä neulekirjoista, yritän tavoittaa sen lankakaupassa. Innostus, hoi, missä olet!!!

Vaaleanpunaiset työpöydän tuolit

Siskoni kertoi teinityttöjensä tarvitsevan uudet työpydän tuolit. Selvä, sanoin ja kyselin tarkempia toiveita. Vaaleanpunaiset nappituolit, saman oloiset kuin mitä Riviera Maison valmistaa. Ok, ajattelin. Ei mennyt kauaakaan kun minulle tuotiin kaksi ruokapöydän tuolia, joissa on aiemmin ollut irtohuput. Apua, mitä olinkaan mennyt lupaamaan!

Aloitin päällystämällä tuolin levyvanulla. Sen jälkeen verhoilin sen tukevalla lakanakankaalla. Vasta sitten alkoi varsinainen verhoilutyö Laura Ashleyn pellavakankaalla. Käytin valmiita nappiaihioita. Kun kiinnitin nappeja, tuntui kuin olisin ollut valmistamassa tuolia itse pääfakiirille!

Nappien takia en voinut tehdä irtohuppuja ja takapuolen tere aiheutti lisää päänvaivaa, mutta niin vain vaihe kerrallaan sain ratkaistua kaikki pulmat ja työ eteni. Ihanaa aivojumppaa!

Riviera Maison käyttää tuoleissaan RM-kuvioituja hopean värisiä nappeja. Tyttöjen väri on kuitenkin kulta, joten päädyin korvamaan yhden napin kullan värisellä pallonapilla. Se teki tyttöihin vaikutuksen!

Tereen ansiosta tuoli on kaunis katsella takaakin päin.

Vaaleanpunaiset nappituolit Riviera Maisonin hengessä onnistuivat ja sopivat minunkin mielestäni täydellisesti teinityttöjen vaaleanpunaiseen huoneeseen! Riviera Maisonin tuoli oli alunperin inspiraationa ja tietynlaisena ohjenuorana, mutta matkan varrella tehtyjen sovellusten takia tuoleissa on hyvin paljon eroavaisuuksia. Nämä vaaleanpunaiset tuolit ovat ihanat juuri omanlaisinaan!

En voi uskoa, että tänään alkoi kesäkuu. Mihin kaikki aika menee? Vastahan lukuvuosi alkoi ja ylihuomenna se jo loppuu. Kesälomat ovat nurkan takana, kutkuttavaa odotusta on ilmassa. Ei puutu kuin aurinko ja lämpö! Eniten odotan sukkien kutomista ulkona terassilla!

Emma-tuoli

Siskoni ja minä kierrätämme huonekaluja keskenämme. Yhden pyörityksen jälkeen sain isosiskolla olleen Emma-tuolin meille. Yleensä kierrätetyt kalusteet ovat vain hoidossa, mutta tästä sovittiin heti, että se jää pidemmäksi aikaa. Tuoli tarvitsi uuden verhoilun enkä halunnut tehdä isoa työtä ja sitten elää pelossa, että kohta sisko haluaa tuolin takaisin. Tällainen tuoli meille tuli.

Järjetön määrä niittejä piti kankaan paikallaan, älytön homma pelkästään vanhan verhoilun poistamisessa. Tein sen rauhassa, koska halusin kankaat ehjinä, muuten en olisi pystynyt käyttämään niitä malleina. Kuvasin jokaisen purkuvaiheen saadakseni hyvät muistiinpanot. Vastaava mestari valvoi, että en hutiloinut missään vaiheessa ;)

Kun tuoli oli palasina, minua alkoi hirvittää. Mitä ihmettä tästä tulee... Olin valinnut haastavan ruudullisen kankaan verhoiluun, miten onnistun kuvioiden kohdistamisessa... Vielä kun kangas oli melko hintavaa Mulberryn villakangasta, ei ollut varaa tehdä virheitä tai koeversioita...

Purkuvaiheen loppupuolella tuolin alta paljastui historiaa. Olisin halunnut löytää vuosiluvun, mutta hyvä tämäkin on. Tuoli on Oy Stockmann Ab:n Keravan Puusepäntehtaan valmistama Emma-tuoli numero 169.

Vaihe kerrallaan sain kuin sainkin tuolin valmiiksi ja pystyin huokaisemaan helpotuksesta. Minä tein sen.

Luovuin raskaasta helmalaskoksesta kokonaan ja selkänojan ompeleen korvasin kahdella napilla. Napit ovat alunperin vanhan talvitakkini metalliset napit. Pala huopaa ja sen päälle verhoilukangasta toimii riittävän hyvin, koska nuo napit eivät joudu kovalle rasitukselle.

Tereiden sisällä olevat nyörit sain käytettyä uudestaan. Tereiden ompeleminen hirvitti etukäteen, mutta sovittaminen, neulaaminen, harsiminen ja vasta sitten ompeleminen kannatti. Lopputulos ei ole täydellinen, mutta ei se ollut aiemmassakaan verhoilussa, joka oli kuitenkin ammattilaisen tekemä!

Tuoli on olohuoneessamme aitiopaikalla takan vieressä. Se on hyvin orvon oloinen ja saanee kaveriksi maton jossain vaiheessa. Tv-tasolle tuolin viereen on etsinnässä lamppu, telkkarin päälle kaipaisin lisää tauluja.

Tuoli on yksi lempipaikkojani kodissamme. Se on jo nyt hyvin rakas, jos nyt tuoli voi olla rakas.... Tuoli oli lapsuudenkodissani vanhempieni makuuhuoneessa, muistan siinä olleen sinisen samettiverhoilun, muistan kankaan karhean tuntuman, miltä se tuoksui. Lapsena en koskaan pitänyt tuolista, eikä minun tarvinnutkaan - se oli äitini tuoli. Äitini, joka kuoli yli kolmekymmentä vuotta sitten, istui samalla tuolilla kuin minä nyt.

Tunnelmallista, touhukasta toukokuuta Sinulle!

Irtohuput ruokapöydän tuoleille

Sisko pyysi minua ompelemaan ruokapöydän tuoleilleen irtohuput. Simppeli ja nopeahko työ, ajattelin hommaan lupautuessani. Kuusi tuolia, joista neljä samanlaista ja 2 vähän erilaista.  

Mutta ei kai mikään työ ole koskaan niin yksinkertainen ja nopea tehdä, kuin ajattelee. Tai sitten minä vain yliarvioin omat taitoni ja ompelutahtini ja yllätyn joka kerta, kun aikaa meneekin tuplasti tai triplasti se, mitä olen ajatellut. Ruutujen kohdistaminen, tereen tekeminen ja tarranauhojen ompeleminen, kaikki ovat vihdoin kohdillaan ja kuusi tuolia uudestaan huputettuina.

"Helppo" tapa antaa tuoleille lisää elinaikaa! Nyt suunnittelemaan Runebergin päivän leipomuksia!

Rahin uusi ilme ja häivähdys joulusta

Joulukuu on jo pitkällä ja ajatukset hyvinkin jouluiset, mutta olen tehnyt yhden ainoan jouluisen käsityön. Joululahjatkin ovat vielä pahasti vaiheessa. Miten ihmeessä, koska yritin aloittaa tavallista aiemmin... Lasten pyynnöstä kudoin koirallemme joulusukan. En tiennyt koiranpennun tarvitsevan sellaista, mutta poikien huolenpito oli niin vilpitöntä, että ei auttanut muu kuin ryhtyä tuumasta toimeen. Jannea ja 7 veljestä, malli omasta päästä, luukuviot lainattu Jorid Linvikin koiralapasista. Tähän asti sukasta on löytynyt aamuisin koirankeksejä.

Käsitöitä olen kyllä tehnyt, varmaan enemmän kuin pitkään aikaan. Tilaustyönä ompelin Ikean rahiin uuden päällisen.

Periaatteessa pikkujuttu, mutta käytännössä jotain ihan muuta. Kankaan kuvioiden kohdistamisessa niin, että kangas riitti, meni aikaa yllättävän paljon. Ja lopulta, siksak kuvion kohdistaminen ei siltikään onnistunut täysin.

Rahin yläosan saa irti niin, että sisällä voi säilyttää tavaroita. Yläosan tuplatereen ja alaosan kulmalaskosten taittelemisessa oli haastetta.

Asiakas on tyytyväinen lopputulokseen ja iloinen saadessaan uuden rahin kotiinsa hyvissä ajoin ennen joulua.

 
Työn alla on vielä yksi isompi projekti, sen jälkeen saan aikuisten oikeasti keskittyä meidän perheen jouluun!

Kesä 2016

Viimeinen viikonloppu ennen koulujen alkua, ainakin meidän perheessä. Ensimmäinen kesä lasten aikana, kun kesä on mielestäni mennyt nopeasti. Periaatteessa ihan tavallinen kesä ja tavallista tekemistä: uimista, marjojen poimintaa, piirakoita ja kahvittelua terassilla, puutarhanhoitoa, mutta koiran myötä tietysti hyvin paljon enemmän kaikkea muutakin. Olenhan minä käsitöitäkin tehnyt, mutta jotenkin en vain ole ehtinyt päivittämään blogia. Ei silti, miehen housujen lyhentäminen shortseiksi tai shortsien rispaantuneiden taskunsuiden paikkaaminen ei kyllä edes ole blogipäivityksen arvoinen asia. Mutta niitä oikeita käsitöitä haluan kirjata itselleni muistiin.

Kudoin hamppulangasta tiskirättejä. Ei mitään mullistavaa, 4½ puikoilla tuplahelmineuletta niin kauan kuin lankaa riitti. Yhdestä rätistä tuli raidallinen, jotta sain vanhan langanlopun myös käytettyä pois kuleksimasta.

Siskontytölle tein pitkäkorvaisen pupun. Pupun vartalo on ollut odottamassa jo hyvän tovin, mutta vasta loppukesällä sain inspiraation kasvojen kirjomiseen ja neulepaidan kutomiseen. Valkoiset shortsit ompelin lakanakankaasta. Tämän pitäisi olla poikapupu, siksi sillä on ruskeat silmätkin.

 
Pupu istuu tuolin päällä, jonka pelastin naapurin jätelavalta. Hyvä, metallirunkoinen tuoli, jonka yksi lauta on vähän kärsinyt. Ei siis huonekalujenkaan kunnostus ihan heti lopu, vaikka sainkin kesällä anopin pormestarin tuolien verhoilun valmiiksi. Kuvat ovat valitettavan huonot, ne on otettu taloyhtiömme kellaritiloissa, mutta muistutuksena itselleni tehdystä työstä.

Tuolien kunnostus oli luvattu anopille joululahjaksi. Hän valitsi kankaan ja minä tein työn. Niinkuin niin usein muulloinkin, tuolit olivat paljon huonommassa kunnossa kuin olisi arvannut. Jouduin mm. solmimaan jouset uudestaan...

Lopuksi anoppi pyysi vielä, että voisinko samalla päällystää vanhan jalkajakkaran. Ajattelin, että siinä ei nyt ole kovin iso työ, mutta kun ainoa käyttökepoisessa kunnossa oleva osa oli puinen runko, oli tässä pienessä jakkarassakin hommaa ihan riittämiin. Tässä sisällä asunnossamme otetussa kuvassa kangas näkyy oikeimman värisenä.

Innolla odotan "syksyä" ja niitä ihania pimeneviä elokuun iltoja, jolloin ehtii uppoutua blogimaailmaan ja kutoa vaikka sukkia!