1.6.2017

Vaaleanpunaiset työpöydän tuolit

Siskoni kertoi teinityttöjensä tarvitsevan uudet työpydän tuolit. Selvä, sanoin ja kyselin tarkempia toiveita. Vaaleanpunaiset nappituolit, saman oloiset kuin mitä Riviera Maison valmistaa. Ok, ajattelin. Ei mennyt kauaakaan kun minulle tuotiin kaksi ruokapöydän tuolia, joissa on aiemmin ollut irtohuput. Apua, mitä olinkaan mennyt lupaamaan!


Aloitin päällystämällä tuolin levyvanulla. Sen jälkeen verhoilin sen tukevalla lakanakankaalla. Vasta sitten alkoi varsinainen verhoilutyö Laura Ashleyn pellavakankaalla. Käytin valmiita nappiaihioita. Kun kiinnitin nappeja, tuntui kuin olisin ollut valmistamassa tuolia itse pääfakiirille!



Nappien takia en voinut tehdä irtohuppuja ja takapuolen tere aiheutti lisää päänvaivaa, mutta niin vain vaihe kerrallaan sain ratkaistua kaikki pulmat ja työ eteni. Ihanaa aivojumppaa!


Riviera Maison käyttää tuoleissaan RM-kuvioituja hopean värisiä nappeja. Tyttöjen väri on kuitenkin kulta, joten päädyin korvamaan yhden napin kullan värisellä pallonapilla. Se teki tyttöihin vaikutuksen!


Tereen ansiosta tuoli on kaunis katsella takaakin päin.


Vaaleanpunaiset nappituolit Riviera Maisonin hengessä onnistuivat ja sopivat minunkin mielestäni täydellisesti teinityttöjen vaaleanpunaiseen huoneeseen! Riviera Maisonin tuoli oli alunperin inspiraationa ja tietynlaisena ohjenuorana, mutta matkan varrella tehtyjen sovellusten takia tuoleissa on hyvin paljon eroavaisuuksia. Nämä vaaleanpunaiset tuolit ovat ihanat juuri omanlaisinaan!


En voi uskoa, että tänään alkoi kesäkuu. Mihin kaikki aika menee? Vastahan lukuvuosi alkoi ja ylihuomenna se jo loppuu. Kesälomat ovat nurkan takana, kutkuttavaa odotusta on ilmassa. Ei puutu kuin aurinko ja lämpö! Eniten odotan sukkien kutomista ulkona terassilla!

1 kommentti: