Nöyrtyminen

Elokuu hurahti ohi ja voin tyytyväisenä todeta, että ostolakko edistyy hyvin. Mitään mielitekoja ei juuri ole ollut ja olo on ehkä jopa aavistuksen pettynyt: näin helppoako on lopettaa ostaminen? Se ei tietenkään yksistään riitä, vaan raivattavaa ja ylimääräistä tavaraa täytyy vähentää kotoa.

Olen kutonut sukkia, koska lankojahan minulla riittää. Halusin käyttää loppuun keväällä ostamani sateenkaarilangan, johon ensin ihastuin ja sitten epäihastuin. Näiden sukkien myötä saavutin neutraalin suhtautumisen. Sain kudottua langan loppuun ja käytettyä muutaman muunkin vajaan kerän. Hyvä minä.

Sukat ovat vielä päättelemättä, mutta se on vain osoitus siitä, että minulta jää hommat kesken. Innoissani aloitan uuden ennenkuin edellinen on tehty loppuun. Joku psykologi osaisi ehkä diagnosoida minut ja antaa tälle nimenkin.

Minulla ostolakkoon kuuluu olennaisena osana keskeneräisten projektien loppuunsaattaminen. Laskin, että alun 44 projektista olen saanut yliviivata jo kahdeksan! Mikä siinä on, että kun listaa alunperin niin ihanat ja houkuttelevat mutta sittemmin kesken jääneet työt, ne alkavat tuntua jopa luotaantyöntäviltä. Niihin on vaikea tarttua. On paljon helpompaa aloittaa uusia, kuten nämä lapaset, jotka eivät olleet millään edes alustavalla suunnittelulistalla.

Enkö minä ikinä opi? Ilmeisesti en. Tai sitten omien tapojen muuttaminen vaatii oikeasti enemmän aikaa kuin kuukauden. Vuosi on varmaan ihan hyvä aika tapojen muuttamiselle - pysyvästi.

Nöyryyttä minä olen oppinut kuluneen kuukauden aikana. Aiemmin ajattelin, että kyllä minä saan puristettua hammastahnasta ihan kaiken pois, että turha niitä tuubeja on lähteä leikkaamaan auki. Onneksi päätin kuitenkin kokeilla, koska tämä "ihan tyhjäksi puristettu" tuubi riitti vielä kuudeksi päiväksi nelihenkisessä perheessä! Yritän olla pahoittamatta mieltäni kaikista niistä vajaasti käytetyistä tuubeista, joita olen matkan varrella heittänyt roskiin. Ne ovat menneitä, mutta tästä eteenpäin aion leikata kaikki tuubit auki ja aikuisten oikeasti käyttää loppuun asti. Aion myös uskoa kokeneempia ja nöyrtyä entisestään, muissakin asioissa.
 

Jouduinhan minä nöyrtymään myös hapanjuurileivonnankin suhteen. Kerroin jo aiemmin, miten ensimmäisellä yrityksellä kävi. Toinen yritys aikaansai kyllä leivän, mutta hyvin tiiviin sellaisen. Onneksi se maistui esikoiselle eikä sitä tarvinnut heittää pois.

Kolmannella kerralla lisäsin taikinaan hiivaa ja sain aikaiseksi leivän, hyvän makuisen, mutta päätin, että on ihan turha leipoa hapanjuurella jos kuitenkin käyttää hiivaa. Parin päivän päästä huomasin juuren olevan pilalla. Tällä erää hapanjuurileivontani on päättynyt.

Olen yrittänyt nöyrästi käyttää kuiva-ainekaappini kummajaisia pois. Tein pinaattilättyjä, joihin lisäsin yhtä kummajaisista, härkäpapurouheseosta. Lätyistä tuli hyvin lättymäisiä, ei kovinkaan pinaattisia. Minusta ne olivat ihan ok, mies tykkäsi, esikoinen pystyi syömään muutaman, kuopus yhden suupalan (sokerilla kuorrutettuna). Miten iloinen olenkaan, että mieheni syö loppuun kaikki keitokseni. Hän on meidän perheen "jätemylly" (kaikella kiitollisuudella, rakas), hän syö sen, mikä ei muille maistu.

Ostolakon aikana olen yrittänyt tehdä viikottaisen ruokalistan ja käydä kaupassa sen mukaisesti. Tämä on minulle vaikeaa ja vaatii opettelua. Haastetta lisää se, että haluan välttää muovipakkauksia, hyödyntää olemassa olevia aineksia, lisätä kasvisten määrää ja vähentää lihan määrää. Potenssiin X haasteen nostaa tietynlaiseen ruokaan tottuneet lapset, joista toinen on vielä erittäin nirso. Mutta en valita, tässä on mielikuvitukselle työtä! Muilta osin koko perhe on hyvin mukana tässä minun ostolakossani.

Ihanaa syyskuuta Sinulle!