8.9.2014

Uudet vanhat pellavapussilakanat

Olen haaveillut pellavalakanoista pidemmän aikaa, mutta en ole koskaan raaskinut niitä ostaa. Kahden pussilakanan hinta on ollut mielestäni liikaa. Vihdoin keksin toimivan sovelluksen ja nyt meillä on maailman parhaat pellavalakanat.


Ostin H&M:ltä yhden vaaleansinisen pellavapussilakanan. Ratkoin kappaleet irti toisistaan ja ompelin ne kiinni isotätini kapiolakanoihin. Isotätini kuoli naimattomana, joten lakanat ovat odottaneet vuosikymmeniä käyttäjäänsä. Lakanat ovat alunperin tarkoitetut käytettäväksi irallisen täkin kanssa, mutta nyt niistä tuli pussilakanat. Ihoa vasten on ihana vanha valkoinen lakana, päällä näkyy vaaleansininen kangas ja sitä vasten valkoinen pitsi kirjailuineen.


Pidän vanhojen lakanoiden pitsistä todella paljon. Tunnearvoa lisää se, että isotädilläni on samat nimikirjaimet kuin minun kapioissani olisi ollut, jos olisin sellaisia joskus tehnyt.


Mutta HenkkaMaukasta en osta lakanoita enää ikinä. Pellavakangas on hyvän tuntuista, mutta... Halusin lakanoiden reunat lankasuoriksi, ja lopulta jouduin oikaisemaan pitkiä sivuja melkein 10 senttiä! Lyhyissä sivuissa oli vinoumaa melkein kaksi senttiä. Lakana ei siis ollut suorakulmio, niinkuin oletin, vaan suunnikas, vinoneliö. Onneksi lakana oli leveämpi kuin isotätini lakanat, joten sain sopivan kokoiset pussilakanat meille.


Meidän uudet vanhat pellavapussilakanat ovat ryppyiset, koska meillä ei ole mankelia, mutta minusta ne ovat maailman parhaat.

2 kommenttia:

  1. Sinulla on aivan uskomattoman upeita ideoita! Ihanat lakanat!

    VastaaPoista