23.7.2016

Koirannami pussukat

Koirannami pussukka... Herkkupussi... Koulutuspussukka... Oli nimi mikä tahansa, ompelin kaksi kappaletta noita koiran koulutuksessa hyvin tarpeellisia pieniä pussukoita, jotka voi ripustaa vyölenkkiin ja täyttää jollakin koiran herkulla ja sitten yrittää houkutella koiraa tekemään mitä milloinkin. Asia/esine, josta en ollut koskaan kuullutkaan, mutta mitä ilman en enää voisi elää.


Kaupathan tietysti tarjoavat mitä erilaisempia apuvälineitä koiran koulutukseen ja herkkupalojen kantamiseen, mutta kun emme vielä oikeasti tiedä, että mikä olisi meille toimiva systeemi, pelkkä yksinkertainen pussukka vaiko kokonainen liivi kaikenmaailman tarviketaskuineen, on hyvä aloittaa yksinkertaisesta ja oppia tuntemaan omat toimintatavat ja -tarpeet. Pengoin varastojani ja tein nämä pussit varastojeni uumenista löytyvistä materiaaleista.


Ensin ompelin tämän pussin. Kangas oli jäänyt yli kuopuksen tyynystä, vuorikangas esikoiselle seitsemän vuotta sitten ompelemistani ulokohousuista. Kovetin pussukan Luigin hatusta ylijääneellä kovikehuovalla. Mies halusi vähän isomman pussin. Sen materiaalit ovat niin ikään kierrätettyjä, ulkokangas kuopuksen vanhojen housujen lahje, sisäpuoli miehen vanhojen housujen lahje. Koristeena oleva luunauha sentään on ihan uusi! Pieni väriläiskä muuten niin tummaan pussiin.


Tätä pussia en kovettanut, kaksinkertainen canvas-kangas riittänee. Ulkoreunan kanttasin jostain pakkauksesta talteen ottamallani nauhalla, se tuo ryhtiä pussiin ja pitää suuaukon kohtalaisesti avonaisena.


Pussukat eivät ole täydelliset, mutta erittäin käyttökelpoiset ja omaa silmää miellyttävät. Mainiot esimerkit jälleen kerran siitä, että kaikenmaailman lahkeen paloja, remmejä ja nauhoja kannattaa säästää, niistä oikeasti pystyy tekemään hyödyllisiä asioita.


Aurinkoista heinäkuuta Sinulle!

1 kommentti: