6.9.2016

Harry Potter kännykkäpussit mallia Rohkelikko ja Korpinkynsi

Kummipoika täytti vuosia ja toiveena oli jälleen yksi Harry Potter kirja. Pelkkä kirja olisi mielestäni ollut tylsä lahja - vaikkakin toki toiveiden mukainen, mutta jotenkin persoonaton. Kuulin hänen saaneen uuden kännykän, ja siitä se ajatus sitten lähti: tein hänelle lisäksi kännykkäpussin Rohkelikon väreissä.


Tylypahkassa ei tietenkään ole kännyköitä ollenkaan, kaikki viestintä tapahtuu ajatuksen voimalla tai pöllöpostin välityksellä. Siksi elokuvista ei saanut vihiä, millainen kännykkäpussin pitäisi olla. Rohkelikon värit ovat selvät ja kun kyseessä on viides kirja, noudatin tuota tuplaraidoitusta, joka on leffoissakin kolmannesta eteenpäin. Kiinteitä silmukoita rivi toisensa perään. Ei kovin ihmeellistä, mutta onnistunut lopputulos!


Päivänsankarin pikkuveli aloitti koulun ja sai niinikään oman puhelimen. Halusin muistaa häntäkin, tein toisen kännykkäpussin. Poikien mielestä hän olisi ilman muuta Korpinkynsi, joten niillä väreillä mentiin. Eri puhelimet, erikokoiset kännykkäpussit. Värit olivat ratkaisevassa asemassa, siksi toinen villalangasta ja toinen bambupuuvillasekoitelangasta. Napit nappipurkin pohjalta.


Pussien taakse ompelin metalliset klipsit kiinni, jotta pussit saa kiinnitettyä reppuun, vyölenkkiin tai avainnauhaan.


Nämä olisivat tietysti olleet vielä kivemmat, jos näihin olisi hankkinut kunnon kangasmerkit, mutta sitten päätin, että joskus vähemmän on enemmän. Ne tietävät ja tunnistavat, mistä on kyse, jotka arvostavat Harry Potterin maailmaa riittävästi.

4 kommenttia:

  1. Hieno idea ja kiva lahja!
    Meilläkin Potter-faneja, pitääpä miettiä joululahjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskaan ei ole liian aikaista alkaa miettiä jouluahjoja ;)

      Poista