24.2.2019

Kahdeksan vuoden villatakki

Melkein kahdeksan vuotta sitten sain lahjakortin FiinaNeuleeseen ja kävin ostamassa Rowanin Felted Tweediä villapaidan verran. Kudoin ja purin. Kudoin ja sain paidan valmiiksi, kirjoitinkin siitä sattumalta päivälleen viisi vuotta sitten. Villapaita oli susi heti syntyessään, ikinä en sitä käyttänyt. Viisi vuotta villapaita on kummitellut mielessäni. Välillä vein sen vintille, välillä hain sen lankalaatikkoon. Vuoden alussa purin paidan ja aloitin alusta. Nyt, vihdoin, minulla on valmis villatakki.


Kudoin villatakin Klompelompe neuleita koko perheelle kirjan Kvalavåg -ohjeella. Kudoin samalla ohjeella viime vuonna itselleni neuletakin, josta pidän edelleen paljon. Toivoin kuitenkin vähän väljempää mallia ja ajattelin, että samoilla puikoilla mutta paksummalla langalla tulee täydellinen. Noh, ei tullut täydellistä. Kaula-aukko on niin suuri, että siihen täytyy keksiä jotain, ja väljyyttä on muutenkin ehkä hiukan liikaa. Tästä tulee mökkivillis, oikein mukava sellainen.


Ensimmäisen, lyhythihaisen version valmistumisen jälkeen olen kuluttanut langanloput useampaan eri projektiin (olen hävittänyt alkuperäiseen kuuluneen kaulurinkin matkan varrella), joten varmuudeksi ostin kaksi ja puoli vuotta sitten 200 grammaa lisää samaista lankaa (luonnollisestikin eri värjäyserää). Tämän villatakin kudoin puretusta alkuperäisestä langasta, käyttämättömästä alkuperäisestä langasta ja käyttämättömästä täydennyslangasta. Luulin häivyttäväni värin vaihtumisen olkavarsiin, mutta kyllähän tuon sävyeron näkee selvästi (kameran varjo kyynärpäässä ei onneksi näy kuin tässä kuvassa, anteeksi). En anna sävyeron haitata, se on muistutus, mitä tapahtuu, kun ei saa heti valmista, kun villatakin kutomiseen menee kahdeksan vuotta.


Tämä projekti on vaivannut minua pitkään ja olen äärimmäisen helpottunut, kun sain sen vihdoin valmiiksi. Tätä varten ostin napitkin ostolakostani huolimatta. Kuten aiemmin kirjoitin, halusin saada takkiin sopivat napit nyt enkä vasta puolen vuoden päästä. Napit on valmistettu kookoksen kuoresta (ja kuskattu Nappitaloon varmaan toiselta puolelta maapalloa, huoh).


Minulle jäi vielä kaksi ja puoli kerää lankaa, enkä ole varma, säästänkö ne jotakin myöhempää projektia varten vai yritänkö myydä kirpparilla jollekin tarvitsevalle. Näistä tulisi ihana peitto (jos ostaisin 900 grammaa lisää lankaa), mutta kun minulla on valmiina odottamassa langat kahteen torkkupeittoon ja oikeasti, sen jälkeen emme todellakaan tarvitse lisää peittoja. Mitä sinä tekisit noin 125 grammasta Rowanin felted tweediä?


Tummansinisen langan jälkeen oli ihana tarttua vaaleaan, keväiseen sukkalankaan. Niin kauniita aurinkoisia päiviä on ollut, että väkisin kevät valtaa mielen!


Ihan kohta on maaliskuu. Hyvää helmikuun loppua sinulle!

4 kommenttia:

  1. Kaunis villatakki! Tulisiko jämistä pipo, lapaset tai sormikkaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, LeenaK! Uskon, että jämät riittäisivät pipoon, lapasiin tai sukkiin. Puikoilla nyt sukat, ehkä teen varalapaset mökille ;)

      Poista
  2. Kaunis villatakki! Ja, kuten tuossa jo edellä olet todennut, loppulangoista saa aikaan vaikka mitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saisi vaikka mitä, pitäisi vaan päättää ja ryhtyä tuumasta toimeen.

      Poista