27.8.2013

Virkattu koiratyyny

Kuopuksen piti viedä kouluun pieni pulpettiin mahtuva tyyny tai pehmoeläin, jota sitten käytetään kun harjoitellaan kuuntelemista. Kuulostaa minusta kaikkea muuta kuin ekaluokkalaisten touhulta, mutta ei puututa siihen nyt... Pehmoeläin olisi luultavasti johtanut leikkimiseen tunnilla, joten sellaista ei voinut ajatellakaan. Tavallinen tyyny taas olisi ollut tylsä, jos kaikilla luokkakavereilla olisi ollut pehmoeläin. Täydellinen kompromissi oli minusta koiratyyny.


Ravelrysta löysin mitä ihanimman ohjeen, johon kuopus valitsi langat. Tarkkaan hän mietti värejä ja kokeili poskea vastaan, mikä lanka olisi tarpeeksi pehmeä tyynyksi. Lopulta hän päätyi Hjertagarnin Vidal Alpacaan. Onneksi sitä oli kaksi kerää, koska kaksinkertaisella langalla ja 4 koukulla lankaa meni melkein 100 grammaa! Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut silmiä, mutta täytyyhän koiralla silmät olla - vaikka onkin tyyny - eihän se muuten näe mitään (pettämätön tämä lasten logiikka!)


Haastava tehtävä oli myös kaulapannan valinta nauhalaatikostani. Pojan lempiväri ratkaisi lopulta asian vihreän vinonauhan hyväksi. Taitoin nauhan kaksinkerroin ja ompelin siihen koristetikkaukset. Aina välillä ihmettelen, miksi ihmeessä säästän kaikki mahdolliset nauhan pätkät, napit ja vaatteissa ja asusteissa olevat hilavitkuttimet. Tällaiset projekti muistuttavat, että kyllä kannattaa. Mistä muuten olisi saatu veromerkki pantaan roikkumaan?


Iloista viikon jatkoa!

8 kommenttia:

  1. Ihana =) Kaikki yksityiskohdat paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yksityiskohdilla on oikeastaan valtava merkitys kokonaisuuden kannalta.

      Poista
  2. Hieno! Kyllä se muuten on koulussa ihan paikallaan..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maria! Ja taidan jättää tuon tyynyn tarpeellisuuden arvioimisen asiaa paremmin tunteville ja pitää mölyt omassa mahassani ;)

      Poista
  3. Söpö! Ihanaa, että siinä yhdistyy tyyny ja pehmo. Pitää yrittää muistaa, jos olis vaikka joskus tällaiselle lahjalle tarvetta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos ei lahjatarvetta ole niin tällainen olisi vielä isompana aika kiva sohvallakin ;)

      Poista
  4. Tulipa siitä kiva! Pehmotyyny :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmotyyny - mikä mainio sana, niin kuvaava, että Suomen Kielitoimisto voisi suositella sen laajempaakin käyttöä!

      Poista