17.12.2011

Possuja ja tähtiä pakettien koristeina

Vesisade ulkona ei ole kovin jouluinen. Mieli on, ja se kai se on tärkeintä! Muskarin joulujuhla on vietetty ja kyllä ne joululaulut lasten laulamina, kanteleilla säestäen aina herkistävät. Jotain siinä on, mikä koskettaa syvälle. Porsaita äidin oomme kaikki ei tänä vuonna ollut esityslistalla...



mutta silti koristelin opettajan suklaarasian pehmopossuilla. Kahdella, röh röh, koska lahja oli yhteinen molemmilta pojilta. Lahja oli pieni joidenkin antamiin konvehtirasioihin verrattuna, mutta eipä ollut kenenkään muun lahjaa koristeltu näin hauskoilla possuilla!


Kuopuksen kerhon joulukuvaelma oli tänään. Ja voih, kyllä oli taas ihanaa. Kuopuksen rooli enkelinä, taivaallisen sotajoukon edustajana, ei ehkä ollut se vaativin, mutta sitäkin tärkeämpi! Kerhon ohjaajat saivat kumpikin omat suklaarasiansa (olenpas ollut mielikuvitukseton lahjojen suhteen tänä vuonna...) tähdillä koristeltuna.


Kuvan Petteri Punakuono ei liity lahjaan millään tavoin, kunhan nyt tuli valvomaan kuvausta ja vahtimaan suklaita. Pehmotähtiä olen ommellut myyntiin ison kasan tänä syksynä. Kuitenkin vasta nyt keksin kokeilla tähtien koristelemista tikkauksin ja napein. Tai en ehkä oikeasti itse keksinyt sitä, varmaan olen jommankumman tai molemmat tavat nähnyt jossain ja nyt se vain nousi alitajunnasta toiminnan tasolle. Pidän tähdistä ihan sellaisenaankin, enkä ole varma kummasta pidän enemmän,  "paljaaltaan" vai koristeltuna.


Oli miten oli, joulumieli ja joulukoristeiden määrä kasvavat käsi kädessä. Viikon kuluttua on aattoilta. Jo. Tai vasta. Riippuu keneltä kysytään. Salaperäistä joulun odotusta kaikille!

1 kommentti:

  1. Kivoja koristeita! Molemmat tähdet ovat todella kauniita. Oikein mukavia joulunaluspäiviä!

    VastaaPoista