29.3.2017

Pastellipuput

Pastellivärit kuuluvat kevääseen. Ja niitäkin löytyy yllättävän paljon lankavarastostani. Ensimmäisenä minua kutsui vaalean vihreä Blend Bamboo, se suorastaan huusi päästä koukulle. Virkkasin pupun.


Tein pupun samoilla harakanvarvasmuistiinpanoilla kuin millä tein Jänön ja Jussin pari vuotta sitten. Vain jalat tein vähän eri tavalla. Pupu Vihreä sopisi mielestäni täydellisesti kauniisti vanhentuneen pelargoniaruukun kylkeen nojaamaan. Näin haaveilin, mutta minulla ei sellaista ruukkua ole ja yksikään talvehtimistani pelakuista ei selvinnyt, joten kaunis asetelma on vain mielessäni. Sen sijaan tein Pupu Vihreälle kaveriksi Pupu Sinisen ja Pupu Punaisen.
 

Jouduin hakemaan Lankamaailmasta yhden kerän vaalean sinistä Blend Bamboota, muuten olisivat puput jääneet kesken. Jokaiseen pupuun meni melkein 60 grammaa pääväriä, joten olen tyytyväinen, että muita värejä löytyi kokonaisten kerien lisäksi vajaat nöttöset.


Ja juuri kun luulin kuluttavani langat loppuun, huomasin pieniä keriä pyörivän edelleen pöydällä. Vähän täydennystä muista väreistä ja sain kuin sainkin virkatun mäykyn tehtyä. Saanko esitellä: keväisen suloinen Perdita!


Kevätaurinko paistaa ihanasti mutta erittäin julmasti se paljastaa pinnoille kerääntyneen pölyn ja pesua kaipaavat ikkunat. Minä valmistaudun pääsiäiseen ja pääsiäismyyjäisiin, kevätsiivous saa odottaa vuoroaan!

3 kommenttia: