28.5.2012

Koirakakkua ja sorsanpoikasia

Viikonloppuna juhlimme kuopuksen 6-vuotissynttäreitä. Niin iso poika jo, että yhden käden sormet eivät riitä ikää näyttämään ja että osaa kertoa ajan lahjaksi saamastaan kellosta. Kuitenkin niin pieni poika vielä, että lahjana saatu pehmokoira "voitti" legopoliisit ja ninjagot ja bey bladet ja kulki pojan kainalossa juhlien loppuajan.

Kyllä, kuopus on koirafani ja siksi oli kaiketi itsestään selvää tehdä hänelle koirakakku. Kultainen noutaja on hänen lempirotunsa, joten sellaista tekemään. Yhdessä etsimme netistä inspiraatiota ja tällainen isokuonoinen, surusilmäinen pentu siitä tuli.


Eilen kuoriutuivat parvekkeellamme pesineen Iines-sorsan munat. Kovin lähelle pesää emme uskaltaneet mennä, niin ärhäkkäästi Iines poikasiaan suojeli. Tarkoituksena oli siirtää poikaset ja vaikka koko pesä alas pihalle, mutta ajattelimme lykätä hommaa parilla päivällä.


Tänään koko perhe lähti pesästä. Huikeaa, että vuorokauden ikäinen sorsanpoikanen pystyy lentämään kuudennesta kerroksesta turvallisesti alas. Yksi poikasista ei osannut, sen hautasimme syreenipensaan alle. Kaksi viimeistä otimme varmuuden vuoksi kiinni ja veimme pahvilaatikossa alas muiden luo. Iines ja kaikki 9 poikasta suuntasivat kohti uusia seikkailuja kovasti kaakattaen. Kiitimme Iinestä käynnistä ja toivotimme hyvää ja turvallista matkaa!


Nyt parveke on taas meidän käytössä. Kunnon pesu ja sitten on kevään (kesän) ensimmäisten parvekejätskien aika! Vasta sen jälkeen alkaa parvekekalusteiden kunnostus ja maalaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti