2.5.2012

Elefantteja ja tasaraitaa

Toukokuu on alkanut ja lämpömittari käynyt 10 asteen paremmalla puolella useampanakin päivänä. Mökillä raparperi kasvaa kohisten ja näsiä kukkii niin kauniisti. Kevät on aikuisten oikeasti täällä. Ihanaa!

Mökillä on menossa mm. poikien huoneen "päivitys". Kunhan kaikki on valmista, esittelen teille koko huoneen erinäisine osaprojekteineen. Sitä odotellessa en malta olla näyttämättä poikien uusia lakanoita - Finlaysonin Elefantti pussilakanat.


Rakastan näitä lakanoita. Minulla oli siskojeni kanssa samanlaiset mökillä 70-luvulla. Muistan hyvin, miltä puhtaat, ulkona kesätuulessa kuivatut lakanat tuoksuivat, muistan miltä tuntui mennä aurinkoisen päivän ja useamman uintikerran jälkeen peiton alle illalla. Muistikuvani ovat todella voimakkaita. En muista, millaisia muita lakanoita meillä oli, miltä ne tuoksuivat tai tuntuivat, enkä ole mikään suuri retro-fani, mutta nämä elefantit. Uskomatonta nostalgiaa!

Keväällä(kin) on niin monta rautaa tulessa, ettei kamera ehdi joka paikkaan mukaan. Lasten kanssa ulkoilun sekä mökillä tapahtuvien piha- ja puutarhahommien lisääntyessä koti- ja käsitöihin käytettävä aika vähenee eksponentiaalisesti. Siksi minulla ei ole niin mitään valmista näytettävää teille, lukijani. Hyvin paljon on keskeneräisiä, kuten aina, mutta ei valmista.

Jotta keskeneräiset työt eivät pääse loppumaan, kävin varmuuden vuoksi Marimekon ystävämynnissä ostamassa trikookankaita. Tasaraitaa yhteensä 1,8 metriä.  Olisihan noita ollut vanhoja varastojakin, mutta ei yhtään näin herkullisia värejä, muistaakseni. Vaan täytyyhän sitä olla materiaalia valmiina, sitten kun inspiraatio iskee ja aikaa taas löytyy.


Touhukasta toukokuuta kaikille, seuraavalla kerralla jotain valmista!

1 kommentti:

  1. Kivoja muistoja kerroit. Lakanat ovat todella kauniit. Eikö olekin hauskaa, että jotkut tietyt asiat ovat muistoissa niin vahvoina vielä aikuisenakin. Kesätuulen kuivaamat pyykit ovat kyllä koko pyykkihuollossa parasta!
    Kivoja kankaita odottamassa sinulla:)
    Aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista