2.9.2012

Syksy

Syksy. Jo syyskuun toinen päivä, joten ihanaa kesää voi muistella ja nauttia sen sadosta.

Tänä kesänä olen tehnyt paljon asioita, joita en ole aiemmin edes ajatellut. Sinällään pieniä juttuja, joista ei aina ehdi blogiin kirjoittaa, mutta jälkeenpäin ajateltuna kivoja kokeiluja ja jopa onnistumisia! Esimerkiksi alkukesällä keitin kuusenkerkkäsiirappia. Olin jo unohtanut sen, kunnes nyt syksyn ja flunssakauden tullen huomasin sen ihanuuden.

Tänä kesänä hullaannuin pioneihin ihan kokonaan. Tai ehkä vähän jo vuosi sitten, mutta tänä kesänä sain ensimmäistä kertaa ikinä nauttia pionien kukista omalla pihallamme. Näitä haluan lisää (muutaman jakotaimen olen jo saanutkin, kiitos niistä!). Mutta vielä mahtuu. Paljon. Hyvin kukkivina, kiitos (ja toivottavasti ensi kesänä enemmän kuin kolme kukkaa...) Kesä on jo mennyt, mutta yksi kesäinen kuva sallittaneen.


Tänä kesänä olen kasvattanut porkkanoita, ensimmäistä kertaa värillisiä. Kirjavia ja siksi hauskoja. Sato on melko vaatimaton (esikoinen söi siitä puolet heti kun sain porkkanat pestyä), mutta jotain onnistumisen riemua koin näistäkin.


Ensimmäistä kertaa ikinä olen kasvattanut papuja, tietämättä yhtään, mitä pitäisi ottaa huomioon tai miten niistä pitäisi huolehtia. Olen poiminut ne talteen tietämättä, milloin ne ovat kypsiä ja valmiita. Papujenkaan suhteen ei tule ongelmia, että mihin ne kaikki saisi säilöttyä, yhdelle aterialle riittävät juuri lisukkeeksi. Avomaankurkkujakin olen kasvattanut. Ne kaksi taimea, mistä olen pitänyt hyvää huolta ja joita olen kastellut, antoivat yhden kurkun koko kesän aikana. Kolmas taimi, joka ei mahtunut kasvatuslaatikkoon ja jonka istutin vanhaan kompostiin kun en raaskinut poiskaan heittää, antoi kurkkuja niin paljon, että sain tehtyä etikkakurkkuja, minun herkkuani!


Kesä tallentuu muistoihin. Syksy saa tulla ja vallata mielen. Sato (vaikkakin vaatimaton niin silti meidän oma sato) on kerätty talteen, kohta on taas aikaa käsitöillekin. Viikonloppuna keräsin ensimmäiset puolukat. Niin kauniita, joulunpunaisia... Päätin antaa jouluajatusten odottaa vielä, nautitaan syksystä ensin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti