15.10.2012

Virkattu koirahelistin

Tuttavaperheeseen syntyi pieni tyttö. Tälläkin kertaa halusin onnitella vauvaa / perhettä itse tehdyllä lahjalla. Ensimmäiseksi mieleeni tuli virkattu helistin. Alitajunnasta nousi esiin täällä näkemäni ihanuudet. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Koirahelistin.


Helistin on virkattu kaapista löytyvillä langoilla (Sandnes Garnin lanettia ja Novitan Woolia), koukkuna jälleen tuttu ja turvallinen 3½. "Runko-osa" syntyi nopeasti ja oli helppo täyttää vanulla. "Helistinosan" tein laittamalla kulkusen kahden muovikorkin väliin ja teippaamalla korkit kiinni toisiinsa, sopivasti vanua ympäriinsä niin ääni on sopiva myös aikuisille ;)


Kasvot olikin hankalampi juttu, ne tein ainakin kaksi kertaa ja silti silmät harottavat, kuono on vinossa ja korvat liian takana, kuin huonosti leikattu takatukka. Mutta jotain kivaa tässä silti on.  Mielestäni se on koira, mutta voihan tuo olla luppakorvainen pupu, kiltti avaruusolio tai joku muukin. Ehkä pikkuneiti ei vielä ole niin tarkka vaan tämä kelpaa hänelle ja hän tarttuu helistimeen mielellään.



Helistintä virkatessani mietin, että kumpi oli ensin, muna vai kana. Kumpi oli ensin, halu virkata helistin Smallstuffin inspiroimana vai tarve keksiä lahja pikkuneidille. En päässyt mihinkään lopputulokseen enkä tiedä onko sillä merkitystäkään: minä sain tehdä jotain mitä halusin ja pikkuneiti saa (lahja on vielä antamatta) tervetuloa maailmaan lahjan.

Hyvää lokakuun jatkoa Sinulle!

3 kommenttia:

  1. Oi, se on söpö ja varmasti mieluinen!

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana helistin! Ilme on hauska ja värit sopivat hyvin yhteen. Kiitos myös linkistä Smallstaffin söpöihin leluihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, Jaana ja Laura. Helistin on annettu pikkuneidille ja oli ainakin kovasti neidin äidin mieleen.

      Poista