8.5.2013

Jazz-sukat

Villasukat, taas vaihteeksi. Mutta tällä kertaa itselleni.



Lankana Regia Jazz color by Erika Knight. Olen tätä useat kerrat ihaillut kuvissa. Kun vihdoin näin lankaa kaupassa, oli sitä suorastaan pakko ostaa. Lankaa oli kuitenkin vain yksi kerä, joten kudoin kärjen, kantapään ja resorin yksivärisellä Regialla.


Yleensä haluan raitojen osuvan kohdalleen, mutta tässä päätin luopua tavoistani. Sen lisäksi, että raidat eivät osu kohdilleen, kudoin toisen sukan kerän sisältä aloittaen ja toisen ulkoapäin. Aloitin sukat kärjestä ja tein niitä yhtä aikaa. Itselle muistiin: 56 silmukkaa 2½ puikoilla. Vähän sukkien istuvuudessa on hakemista, mutta niin on ihana lanka, että uskon näistä tulevan lempisukkani!


Halusin käyttää langan kokonaisuudessaan, mutta silti vähän ihmettelen, miksi ihmeessä ryhdyin kutomaan pikkuruista kolmiota langan keskeltä, kun sitä oli noin kymmenen raitaa jäljellä? Miksi en tehnyt sukkiin muutamaa kerrosta lisää? Ja jätin yhden langan vieläpä päättelemättä?


Kyllä tähän ihan suunnitelma on, kerron lähiaikoina, mihin "välityötä" tarvitsen.

Hyvää viikon jatkoa Sinulle!

2 kommenttia:

  1. Mullakin on tuota lankaa. Ihana väri! Kivat sukat =) Mä en jaksa usein kohdistaa raitoja jos itselle teen...musta ne on hauskempia kun on vähän eriparia! Mut sit kun teen lahjaksi niin tulee kohdistettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ei kohdista, niin saa langan paremmin hyötykäytettyä, ei jää niitä pieniä jämälankanöttösiä. Mutta minkä sitä neurooseilleen mahtaa... Ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista