31.12.2017

Myssy

Esikoinen on kulkenut koko syksyn erittäin kulahtaneessa, 100 prosenttisessa akryylipipossa, jonka hän sai muutama vuosi sitten luokkakaveriltaan lahjaksi. Pipon malli ja väritys ovat olleet hyvät, mutta materiaali ja kunto eivät. Joululahjaksi esikoinen sai pipon, tai oikeastaan pahasti keskeneräisen pipon. Itse asiassa hän sai kaksi kerää harmaata Bouton d'Or :in Evasion lankaa ja lupauksen, että kudon hänelle haluamansa mallisen pipon. Moni esiteini voisi suuttua näin keskeneräisestä lahjasta, mutta meidän pojat ovat jo tottuneet siihen.

"Pipon pitää olla löysä ja sen reuna pitää voida taittaa kaksinkerroin. Siinä ei missään tapauksessa saa olla mitään raitoja tai koristeita eikä varsinkaan tupsua. Ja sen pitää olla niin pitkä, että se roikkuu vähän takaa." Tein työtä käskettyä. Esikoinen antoi valmiille pipolle viisi kautta viisi pistettä ja laittoi pipon saman tien päähänsä. Ei todellakaan aikaa millekään höyryttämiselle. Mieluiten hän pitäisi sitä sisälläkin koko ajan.


Tyytyväinen poika tarkoittaa tietysti tyytyväistä äitiä. Paitsi että... minusta pipo on näin pidettynä  myssy. Lanka oli hankalaa kutoa. Se on hyvin löysäkierteistä ja siksi halkeili usein. Lanka on 100 prosenttista merinovillaa, mutta pinta on silti nihkeän tuntuinen, ei ollenkaan niin pehmeää ja mukavaa kuin merinolta odotin. Mutta kuten totesin, poika on erittäin tyytyväinen.


Vuoden viimeinen päivä, viimeiset tunnit. Olisi hyvä aika käydä läpi kulunutta vuotta, raportoida tehtyjä ja tekemättömiä töitä, mutta mieluummin sanon vain

ONNELLISTA JA RAUHALLISTA 
UUTTA VUOTTA 2018!!! 

2 kommenttia:

  1. Hieno pipo varsinkin päälakikavennukset on kivat =) Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa ja inspiroivaa alkanutta vuotta! :) Ja onhan toi pipo nyt selkeesti 5/5. ;)

    VastaaPoista