19.2.2020

Tuunaamalla elämä järjetykseen

Alkuvuosi on mennyt tavaroita läpikäydessä - karsimista, tuunausta, siivoamista, uudelleen järjestelyä. Palkitsevaa, mutta hidasta hommaa. Ompelulaatikkoni on ollut pitkään yksi kaaosta puoleensa vetävä angstinen muovilaatikko. Kaappeja läpikäydessäni löysin puisen viinilaatikon. Laatikossa, jonka olemassaolon olin kokonaan unohtanut, oli vesivärejä, joilla on maalattu viimeksi noin 10 vuotta sitten. Laatikon löytäessäni tiesin, miten haluan ompelutarvikkeeni järjestää.


Tein laatikkoon väliseinät, jotta sain siihen sopivat lokerot. Tämä oli niitä hetkiä kun toivon, että olisi kunnon työtilat ja välineet myös puutöiden tekemiseen. Mutta serkkuni sanoja lainatakseni, minkä sahaus heittää, sen maali peittää.


Isosiskolta sain harmaata kalkkimaalia (ylijäämä jostain projektista) ja maalasin mittavirheet piiloon. Lopputulos ei varmasti läpäisisi puusepän tarkastusta, mutta minulle ompelulaatikko on täydellinen. Kun ompelulaatikko on järjetyksessä, on elämäkin järjestyksessä.


Vielä haluan tehdä uuden neulatyynyn. Kuopuksen koulun kässätunneilla askartelema kilpikonna on palvellut kilpensä puhki. Toki sen voisi paikata, mutta haluan sen verran pienemmän, että se mahtuu ompelulaatikkooni. Että sille oikeasti on oma paikka eikä niin, että se vain on jossain ompelulaatikon lähettyvillä.

Samaan aikaan sopivasti vuorotellen ompelulaatikon tuunaamisen kanssa tein lapsille omat muistojen laatikot, nekin vanhoista viinilaatikoista. Olen näitä laatikoita joskus Alkosta hamstrannut, minusta ne ovat kivoja ja käytännöllisiä ja ainakin siihen aikaan niitä sai ilmaiseksi, kunhan pyysi. Kanteen liimasin puiset kirjaimet, jotka aikoinaan oli lastenhuoneessa vaatekaappien ovissa kertomassa kumpi on kummankin kaappi. Nyt on neuvolakorteille, diplomeille, todistuksille ja muille aarteille selkeät paikat.


Tähän projektiin sain upotettua kolmen vanhan maalipurkin jämät (maalit ovat värimalleja vuodelta 2013 kun etsimme sopivaa sävyä esikoisen huoneen seinään). Mikään maaleista ei olisi ykinään riittänyt, mutta yhdistin ne ja sain kuin sainkin laatikot maalattua - ja kolme maalipurkkia tyhjennettyä ja vietyä metallinkeräykseen. Ah, niin palkitsevaa!


Ei kahta ilman kolmatta, joten vielä yksi maalausprojekti. Kuopus teki koulussa 2019 äitienpäivälahjaksi kehyksen, jonka sisällä oli äitienpäiväkortti. Tämä oli jotenkin rosoisen kiva ja tykästyin tähän heti tämän saadessani.


Reunukset oli liimattu vain pahville ja kun osa puupaloista oli maalattu, päätin tuunata tämän uusiksi. Liimasin reunukset vanerille ja lisäsin useamman kerroksen maalia pintaan. Tiesin koko ajan, että haluan tähän yhden lempivalokuvistani, parin vuoden takaisen mökillä otetun kuvan, jossa ovat kaikki elämäni miehet. Tämä kuva kehyksineen menee mökille.


Viimeisin tuunausprojektini oli vähän pehmeämpi. Vaikka ulkona on plus asteita, tarvitsee elämäni luppakorva jotain lämmintä päälleen. En halua ostaa mitään paitaa tai takkia, kun se mahtuisi maksimissaan kaksi viikkoa ja jäisi sitten pieneksi, joten tein sellaisen vanhasta villapaidastani. Paidasta, jota olen käyttänyt viimeksi yli 20 vuotta sitten. Paidasta, joka oli aivan liian pieni ja on vain odottanut, että tekisin siitä tyynynpäällisen tai jotain muuta. Nyt tein siitä koiralle paidan ja tämä on juuri tarpeeksi lämmin. Mallina käytin kaverilta lainassa ollutta vähän pienempää paitaa ja mukana oli paljon hyvää tuuria.


Hiihtoloma - eikä toivoakaan päästä hiihtämään, talviloma - raparperit ja pionit puskevat pintaan. Maailma on sekaisin, onneksi oma elämäni on edes pikkuisen enemmän järjestyksessä.

2 kommenttia:

  1. Oi, niin tunnelmallinen valokuva ja merkitykselliset kehykset. <3 Luppakorvalle rapsutuksia!

    VastaaPoista
  2. As stated by Stanford Medical, It is in fact the one and ONLY reason this country's women live 10 years longer and weigh 19 kilos lighter than we do.

    (And realistically, it is not about genetics or some secret exercise and absolutely EVERYTHING about "HOW" they eat.)

    BTW, What I said is "HOW", and not "what"...

    Click this link to find out if this easy test can help you decipher your real weight loss potential

    VastaaPoista