29.4.2013

Pojan kylpytakki

Kuopus kasvoi ulos kylpytakistaan ja pyysi minua tekemään hänelle uuden. Hän ei pyytänyt minua ostamaan uutta, vaan nimenomaan ompelemaan. Ja äitihän ompeli!


Eurokankaasta hain 2,5 metriä froteeta. Värivalikoima oli mielestäni surkea, enkä saanut kuopuksen toivomaa vihreää. Minä pidän tästä petroolista, mutta mieluummin olisin ottanut jonkun kirkkaamman värin.


Mallina käytin esikoisen kylpytakkia. Vähän jouduin soveltamaan, kun kangas ei meinannut riittää. Ripustuslenkistä tuli sen verran iso, että ompelin sen takin ulkopuolelle. Siellä se ei ainakaan paina pojan niskaa.


Rintaan ompelin brodeeratun merkin. Se ei ole värien puolesta paras mahdollinen, mutta se löytyi varastosta ja kuopus oli siihen tyytyväinen. Hihat ovat reilut, muuten takki on sopiva.



Sovituskuvaa ei ole tällä kertaa esittää, koska "kuvausaika" käytettiin ensiavussa... Kaverin synttärit HopLopissa loppuivat kesken kun kuopus sai haavan otsaansa. Kuopus tulee onneksi kuntoon nejällä tikillä, äidin sydän on helpottunut vaikkakin huolesta taas vähän raskaampi.

Ihan kohta on Vappu. Ja toukokuu! Ihanaa!

1 kommentti: