7.9.2018

Kullan keltaista

Kudoin kahdet lapaset Ehyt ry:lle jaettavaksi tarvitseville asunnottomien yönä. Lankana 7 veljestä. Miesten lapaset niin perus kuin vaan olla voi, naisten Karisma-lapaset (ohje Ulla-neuleesta). Olen erittäin varma, että nämä lapaset tulevat tarpeeseen.


Nämä lapaset eivät olleet keskeneräisissä projekteissani ostolakon alkaessa, mutta ne menevät hyvään tarkoitukseen ja siksi kiilasivat muiden töiden ohi. Ne ovat tietysti vain pisara meressä. Tai olivat noin yksi kerä minun lankalaatikossani. Tammikuussa laskin, että minulla on 7veikkaa ja vastaavan paksuisia lankoja noin 2,4 kiloa. Määrä on pysynyt suurinpiirtein samana. Tiedän, että langat eivät mene miksikään, mutta onko minulla tarvetta kaikelle tälle lankamäärälle? Kuka täysjärkinen varastoi lankoja noin 16:een sukkapariin? En usko, että langat olisivat ihan heti loppumassa tästä maailmasta, joten kun aito tarve sukille tai lapasille ilmaantuu, lankaa voisi hakea kaupasta. Ostolakkoni jatkuu vielä noin 11 kuukautta, mutta tämä määrä taitaa riittää pitkään vielä senkin jälkeen.


Vähän oikaisten ja todelliset hankintahinnat unohtaen, minun paksumpien sukkalankojen varaston arvo on noin 70 euroa. Onko tämä sitä kuuluisaa sukanvarteen säästämistä? Kirjaimellisesti? Jokainen täysjärkinen ihminen veisi tuon summan pankkiin tai käyttäisi johonkin hyödyllisempään kuin lankojen marinointiin. En lähde laskemaan koko lankavarastoni arvoa, mutta arvaat, että kympit eivät riitä, puhutaan satasista. Kerä silloin tällöin ruokakauppareissulla tai muuten vaan piristykseksi, eihän se tunnu missään - kunnes ottaa vaa'an ja laskimen esille ja katsoo totuutta silmiin. 


On paljon tavaroita, joita voi karsia, laittaa kiertoon, antaa ne niitä enemmän tarvitseville, mutta en osaa ajatella luopuvani langoistani. Minä olen ne ostanut, joten minunhan ne kuuluukin kuluttaa, ei siirtää toisten niskoille. En osaisi luopua niistä, en vaikka voin ottaa langat käteeni ja todeta, että tällä hetkellä ne eivät tuota iloa, lähinnä ahdistusta. Ennemmin kulutan niitä sukkiin ja lapasiin ja laitan hyvän kiertämään. Ajan kuluessa.


Eikä ne tavarat tunnu muutenkaan vähenevän, vaikka ostolakko on pitänyt. Koiran kanssa löysimme ulkoa pallon, hyvin kuraisen mutta ensimmäisestä suutuntumasta asti selvästi mieleisen. Kannoimme sen kotiin, pesin sen ja jo nyt se on tuottanut monta iloista leikkihetkeä. Metsään pallo ei kuulunut, siellä se oli roska. Toisaalta tuntui tyhmältä laittaa hyvä pallo roskikseen. Kun löytöpaikan lähellä ei ollut mitään, mihin sen olisi voinut laittaa tarjolle oikealle omistajalle, annoimme sille jatkoajan meidän kotona.

Touhukasta viikonloppua! 

8 kommenttia:

  1. Kauniita lapasia! :) Ja koiruus teki ilmeisen mieleisen löydön, hih! Ja kyllä ne langat siitä vähenee, kerä kerrallaan. Koskaan ei tiedä, mikä inspiraatio yllättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on juuri näin, koskaan ei tiedä, mikä inspiraatio yllättää;)

      Poista
  2. onnea piskulan pallolle,hyvä työ siivota.langat on hyvä investointi tai sitten ei.minäkin ostin alesta tänään 2.5 kg puuvillalankaa-peittoa ajattelin isoäidinneliöistä .toivottavasti,suunnitelmia on aivan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Langat ovat siinä mielessä hyvä investointi, että ainakaan inflaatio ei syö niitä ;) Peitto isoäidinneliöistä kuulostaa ihanalta!

      Poista
  3. Kauniit lapaset! Tuo palmikkokuvio on todella hieno.
    Minun mielestäni lankavarasto on järkevä. Langoille löytyy aina käyttöä ja inspiraation iskiessä tarvikkeet ovat heti valmiina. Hienoa, että teet myös lahjaksi hyväntekeväisyyteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään tuosta palmikkokuviosta, voisin hyvin kutoa itselleni joskus tuollaiset lapaset - sitten kun seuraavan kerran tarvitsen lisää.

      Jonkunlainen lankavarasto on hyvä olla olemassa juuri siksi, että on mistä ammentaa inspiraation iskiessä. Mutta minun lankavarastoni on tällä hetkellä minulle liian suuri. Se on ahdistava muistutus ylikuluttamisesta ja kaikista tekemättömistä projekteista. Tiedän, että langat eivät mene miksikään ja tulen ne ajan myötä käyttämään. Tiedän myös, että on paljon ihmisiä, joilla on monta kertaa suurempi lankavarasto. Ja se on ihan okei. Mutta minun varastoni aiheuttaa tällä hetkellä tuskaa ja siksi haluan pienentää sitä. Ihanaa alkavaa syksyä Sinulle, Maria!

      Poista
  4. Olen samaa mieltä, että jonkinlainen varasto lankaa ja kankaita on hyvä olla inspiraation hetkeä tai todellista tarvetta varten. Kuten kirjoitit, niin omalla kohdallanikin varastot ovat muistutus tekemättömistä projekteista, liiallisesta kuluttamisesta ja huonosti sijoitetusta rahasta vaikka tilanne on paljon parempi verrattuna muutaman vuoden takaiseen. Lisäksi on tunne, ettei ole oikein tehdä lisää tavaraa tähän roskaan hukkuvaan maailmaan edes käsityönä ja laadukkaista materiaaleista.
    Neulomasi lapaset ovat kyllä kauniit ja saajalleen takuulla tarpeelliset. -Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi, Anne! Niin lohdullista kuulla teistä muista, jotka ajattelevat samalla tavalla.

      Minulla lankavarasto on paisunut joka vuosi, vaikka vuosittain olen luvannut olla langanostolakossa. Koskaan ei ole lakko pitänyt, ja tilanne on ollut joku vuosi huonompi kuin edellisenä. Toivon, että nyt olen riittävän syvällä suossa ja ymmärrän tilanteen. Toivon, että ostolakkoni pitää myös ja nimenomaan lankojen suhteen!

      Poista