12.2.2012

Sinisiä käsitöitä

Viikko on mennyt sinisten käsitöiden parissa. Työjärjestys on ollut tarveharkintainen, ei ollenkaan inspiraatioon pohjautuva, niinkuin yleensä. Kivoja sinisiä hetkiä, vaikkakaan ei yhtään suklaata...


Ensin valmistui esikoiselle merinovillainen kerraston paita. Kangas on muistaakseni Sampsukasta ja kaava Ottobresta. Edellinen hyväksi havaittu paita jäi pieneksi ja siirtyi kuopukselle, joten nyt oli todella tarvetta uudelle. Näillä pakkasilla paita pääsi samantien käyttöön ja vasta sitten kuvattavaksi.


Esikoisen yöpuku oli rehellisesti sanottuna entinen. Aidosti loppuun käytetty. Lisää paikkoja en enää viitsinyt alkaa ommella housunpolviin. Kangas oli alunperinkin Marimekon II-laatuista trikoota ja  paikat olisivat saaneet olla aika isot, vai mitä sanotte...


Tällä kertaa tein mieluummin kokonaan uuden yöpuvun. Kankaana jälleen Marimekon raitatrikoo, mutta tällä kertaa I-laatua. Toivottavasti kestää vähän pidempään kuin edeltäjänsä. Malli Ottobresta muokattuna niin, että lahkeet ja hihansuut jätin suoriksi ja lisäsin niihin mittaa. Pituudessa on siis kasvuvaraa mutta leveydessä ei. Kuvassa esikoinen testaamassa yöpuvun sopivuutta ja toimivuutta.


Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä itselleni kutomat sukat. Syksyllä ostin kerän Novitan TicoTicoa. Lankakerä oli mielestäni niin kaunis, siinä oli kaikki lempivärini! Innolla odotin ohuempien villasukkien kutomista. Mutta kuinka ollakaan, lopputulos ei ole mielestäni ollenkaan niin kaunis. Harmissani tikuttelin 2½:n puikoilla sukat valmiiksi. Ne ovat sopivat ja ihanan pehmeät, mutta raidoitus ja värien jaksotus ei ole ollenkaan sitä mitä mielessäni kuvittelin. Onneksi lanka oli tarjouksessa, muuten olisi harmittanut varmasti vielä enemmän. Käyttöön nämä joka tapauksessa tulevat ja ainahan se on mielenkiintoista testata uusien lankojen kulutuksenkestävyyttä.



Iloista alkavaa viikkoa, hyvät lukijani!

2 kommenttia:

  1. Kivoja sinisiä töitä! Pyjamia todella pitäisi minunkin ommella. Tuo siniraitainen on kaunis! Nuo valmisraitalangat ovat välillä yllättäviä. Mielestäni ihan kivat sukkasi ovat kuitenkin.
    Mukavaa viikkoa! Meillä alkaakin hiihtoloma viikon kuluttua:).

    VastaaPoista
  2. Kiva kun olit jättänyt kommentin niin löysin tänne :) Kivoja juttuja...lueskelin kaffeekupposen kera...Sininen miellyttää mun silmiä nykyisin kovasti...Tuunpa toistekkin <3

    VastaaPoista