28.11.2012

Enkelijoulukalenteri

Kolme yötä vielä ennekuin on joulukuu. Lapset odottavat malttamattomina joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamista. Minulla ei ole omaa joulukalenteria, mutta olen sentään ommellut yhden. Enkelijoulukalenterin.

.
Tämä enkeli oli tilaustyö, joten se ei valitettavasti jää meille. Tildan ohjeilla ja tilaajan väritoiveilla tein pellavaisen enkelin. Se valmistui juuri sopivasti ennen kuun vaihdetta.


Esiliina tekee enkelistä joulukalenterin. Ompelin siihen 24 taskua, joihin tilaaja aikoo itse painaa numerot 1-24. Mailegin punavalkoinen nauha ja punainen helmiäisnappi luovat jouluista vaikutelmaa. Pitsi enkelin vaatteisiin on kierrätetty isotätini vanhoista pitsiaarteista.


Enkelillä on mittaa noin 50 cm. Ihokangas on Tildan puuvillakangasta, paita ja housut pellavaa, esiliina valkoista puuvillakangasta ja siivet fleeceä, hiukset on letitetty hamppunarusta.

 
Enkelijoulukalenteri osoittautui työläämmäksi tehdä kuin mitä odotin, mutta oli silti nautinnollinen ommella. Ehkä ensi vuonna teen tonttujoulukalenterin, joka myös jäisi meille.

Iloista viikon jatkoa!

1 kommentti:

  1. Kyllä tuli hieno! Harmi, ettei jää omaa kotia kaunistamaan, mutta onneksi voit aina tehdä toisen.

    VastaaPoista