8.12.2014

Star Wars lapaset

7-vuotias kummipoikani on kiinnostunut Star Wars:sta, joten mitäpä muutakaan sitä kummitäti tekisi joululahjaksi  kuin Star Wars lapaset.


Netin kuvahaku on täynnä kudottuja Star Wars hahmoja. Pojan lempihahmo on Luke Skywalker, siksi halusin kuvaan jonkun hyviksen. Tällä rajauksella tarjonta kutistui paljon. R2D2 on symppis hahmo, mutta kaikki mallit sisälsivät hyvin paljon silmukoita. Ei hyvä yhdistelmä lapsen lapasia ajatellen. Tummansinisellä Sisulla, 2½ puikoilla ja 56 silmukalla tuli vain vähän reilut lapaset.


Olisin halunnut tehdä lapaset, joihin kiinnittäisin virkatun kuvan. Ei löytynyt sellaista, johon olisin ollut tyytyväinen. Sitten olisin halunnut tehdä kuvion kirjoneuleena, mutta kun halusin kämmenpuolen olevan yksivärinen, ei sekään onnistunut. Kirjailu silmukoita jäljentämällä jäi ainoaksi vaihtoehdoksi. Valkoinen lanka on Sisua, harmaa on Maijaa (josta poistin yhden säikeen sopivan paksuuden aikaansaamiseksi), sininen on Smartia (halkaistuna), punaisesta ei ole aavistustakaan. Näin iso kuvio tekee lapaset väkisin vähän jäykiksi, mutta eiköhän nuo käytössä pehmene.


Malli sen enempää kuin sen toteutuskaan eivät ole täydellisiä, mutta tunnistettavissa.


Ostin lahjaksi lisäksi Lego Star Wars Yoda-kronikat. Täyttä asiaa Tähtien Sodasta hyvin ekaluokkalaiselle sopivalla tavalla esiteltynä. Mielestäni lapaset tai kirja kumpikin olisi riittänyt lahjaksi yksinäänkin, mutta en uskaltanut tuottaa ekaluokkalaiselle pettymystä antamalla pelkät lapaset. Toisaalta, sen kerran kun keksii kivan yhdistelmälahjan (=jotain ostettua + jotain itse tehtyä), on kummitädin etuoikeus antaa molemmat. Vai mitä?


Enää 16 yötä jouluun.....

6 kommenttia:

  1. Ihanat lapaset! En ole koskaan uskaltanut kokeilla silmukointia, pitäisi ehdottomasti opetella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana. Ja onpa hyvä tietää, että tuo tekemäni homma on silmukointia. Osaan jatkossa käyttää oikeaa termiä!

      Poista
  2. Tosi kivat lapaset :) Olet todella onnistunut hahmon kirjomisessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoinen antoi lapasille kouluarvosanan 8, joten palautteesi lämmittää mieltäni!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Maarit K. Toivottavasti lapasten saaja on samaa mieltä kanssasi.

      Poista