Pupuneiti

Pääsiäinen lähestyy. Täydellinen syy ommella pupuja. Magneeteilla kiinnitettävät ja ripustettavat koristepuput riittävät tälle vuodelle, mutta oikeita pehmopupuja en ollut tähän mennessä tehnyt vielä yhtään. Halusin kokeilla tehdä Maileg-mallisen pupun.

Valmista kaavaa tai ohjetta en löytänyt, mutta Tildan pupun kaavoja soveltamalla ja muokkaamalla pääsin alkuun. Pupun vartalon ompelin Tildan "ihokankaasta" ja täytin vanulla. Silmät maalasin mustiksi ja kuonon ompelin muliinilangalla.

Mekon ompelin niinikään Tildan puuvillakankaasta, helmaan lisäsin isoisoäitini perintöpitsejä. Mekko on ihan omasta päästä ja ommeltu "leikkaa-sovita-ompele-sovita-leikkaa-ompele-tekniikalla". Aidon Maileg-pupun rinnalla tämä tietysti kalpenee, mutta näin yksin tämä on mielestäni varsin sievä pupuneiti.

Ja taitava! Pyöräilyäkin se halusi kokeilla, mikä on tietysti aika vaikeaa kun käpälät eivät ylety polkimille...

... mutta onneksi pupuneiti pääsi kuin pääsikin perille eväsretkelle pääsiäismunia syömään.

Tämän pupuneidin lähetän kummitytölleni pääsiäistervehdyksenä. Toivottavasti se pääsee pupujen taloon aitojen Maileg-pupujen leikkiin mukaan edes pääsiäisenä. Seuraavan, ehkä, teen ensi vuonna. Se voisi olla poikapupu ja jäädä meille asumaan.

Aloitamme pääsiäisloman vähän etukäteen ja lähdemme mökille nauttimaan keväästä jo huomenna. Toivotan siksi jo tässä vaiheessa kaikille lukijoilleni Iloista ja Aurinkoista Pääsiäistä!

Sekalainen joukko onnistumisia ja epäonnistumisia

Tai oikeastaan epäonnistumisia ja onnistumisia. Alkuviikosta aloitin uuden virkkausprojektin, tarkoituksena tehdä pehmolelukoira. Taidan olla niihin vähintään yhtä koukutettu kuin kuopukseni. Löysin lankakaupasta itselleni aiemmin tuntematonta Sandnes Garnin Duett -lankaa. Ihanan pehmeää, 55% puuvillaa ja 45 % merinovillaa. Tuntui poskea vasten täydelliseltä pehmolelujen virkkaamiseen. Langassa ei ole mitään vikaa, mutta virkkaustaidoissani on: tästä tekeleestä ei ollut mihinkään muuhun kuin purettavaksi.  Ei auttanut muotoileminen eikä koetäyttäminen vanulla. Kuonoa ja koiran päätä siitä ei saanut millään. Sombrero mikä sombrero. Täytyy aloittaa alusta ja yrittää uudelleen.

Juhannusruusupistokkaani ovat mennyttä. Harmi. Olin niin innoissani, kun pistokkaiden silmut alkoivat kasvaa. Varoin nuolaisemasta ennenkuin tipahtaa, mutta silti petyin kun minilehdet kuivuivat yksi toisensa perään ja kun sitten nostin piikikkäät kepit mullasta, ei niissä ollut mitään juurtumiseen viittavia merkkejäkään. Olisi ehkä pitänyt tutustua pistokaslisäämiseen tarkemmin ja uskoa, että juhannusruusu kannattaa lisätä kesällä. No, tulipahan kokeiltua.

Mårbackan pistokkaat sen sijaan näyttävät kasvavan hyvinkin. Kuvassa yksi pistokas emotaimen edessä, joka sekin kasvaa hyvin.

Viikko on ollut niin sekalainen, etten edes yritä keksiä aasinsiltoja jutusta toiseen. Hyppään vain suoraan puutarhajutuista ompeluksiin. Tilauksesta olen ommellut pääasiassa vaaleanpunaisia sydämiä, magneetteja ja ripustettavia sellaisia. Tässä kuvassa olevat olen ommellut Linumin puuvillakankaasta ja Tildan vaaleanpunavalkopilkullisesta puuvillakankaasta. Isompien sydämien ripustuslenkki on hamppunarua, pienemmissä on magneetit takana.

Valkoisen ja beigen sydämen ompelin pellavakankaasta. Kun vaaleanpunaiseen lisätään valkoista ja beigeä, tulee ainakin minulle väkisin mieleen trio -jäätelö. Suklaakastike vain puuttuu,vai mitä mieltä olette?

Tervetuloa blogini lukijaksi, Maria, ja kiitos kauniista sanoistasi kommentissasi.

Puput lisääntyvät edelleen melko kovaa vauhtia. Viimeisimmät olen ommellut Linumin beigevalkoruudullisesta kankaasta ja GreenGaten beigevalkopilkullisesta. Tämän jäniskvartetin myötä toivotan kaikille lukijoille ja piipahtajille iloista viikonloppua!

Nuken kerrossänky - pehmokoirille

Perheessämme on kaksi poikaa. Ja vieläpä kaksi hyvin perinteistä poikaa siltä osin kun on kyse nukeista: pojat eivät leiki nukeilla. Sinällään harmi, koska nukeille olisi kiva tehdä vaatteita ja peittoja ja muuta mukavaa. Onneksi kaikki ei kuitenkaan aina ole niin yksioikoista.

Ostin joku aika sitten puuvalmiin nukenkerrossängyn. Kysyin pojilta, että tarvitsevatko pehmolelunne sängyn. Kun he vastasivat yhteen ääneen "joo", olin minä ehkä kaikkein iloisin. Pääsisin sittenkin ompelemaan ja kutomaan petivaatteita nuken sänkyyn. En ehkä vaaleanpunaisia tai muita hempeitä värejä, mutta kuitenkin. Siitä se sitten lähti.

Ensin maalasin sängyn osat ja kasasin sängyn. Kun se oli tehty, alkoi varsinainen työ kuvassa olevasta materiaalikasasta: levyvanua, fleeceä, lakanakangasta, Finlaysonin koirakangasta ja sekalainen kasa hyvinkin eri paksuisia lankoja.

Patjat tein ompelemalla lakanakankaasta pussit vanulevyn ympärille. Tyynyt tein ompelemalla tyynyliinat kaksikerroksisen fleecen päälle. Mietin peittojen tekemistä fleecestä, mutta halusin kuluttaa jämälankavarastoani. Tämä jos mikä oli siihen otollinen projekti. Niinpä kudoin peitot soveltaen lasten esittämiä väri ja raita toiveita.

Tämä oli (tämänkin) työn kivoin vaihe. Mielessä on kuva ihanasta onnistuneesta lopputuloksesta ja mikään ei ole vielä valmistumisen myötä romuttanut tuota mielikuvaa. Lopputulos ei ehkä ole ihan yksi yhteen mielikuvan kanssa, mutta kotoa löytyneillä materiaaleilla toteutetuksi projektiksi tämä on mielestäni vähintäänkin toimiva.

Kuopus on sängystä hyvinkin innoissaan. Hänen unikaverinsa valtasivat sängyt heti, kun sain sen pedattua. Ensin yksi koira per sänky...

..sitten vähän enemmän riehumassa ja leikkimässä tyynysotaa...

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Virkattu koira

Esikoiselle tein helmikuussa virkatun apinan, Naulan. Siitä asti kuopus on odottanut, että teen hänelle virkatun koiran. Sopivaa hetkeä ja ennenkaikkea sopivaa mallia ei ole tuntunut löytyvän. Vähän aikaa sitten törmäsin  Lauran virkkaus blogissa tähän ja siitä innostuneena tilasin täältä mallin Playful Puppy -koiranpentuun. 3½ koukku, sekalainen kasa jämälankoja (mm. Novitan Nallea ja Woolia sekä HjerteGarnin Vidal Alpacaa) ja koiraherra oli valmis. Ja kyllä, nimenomaan koiraherra, tämä koira ei näytä pennulta ei sitten yhtään.

Koira on hyvinkin eri näköinen kuin kumpikaan esikuvistaan. Takaa katsottuna sitä voisi hännän perusteella luulla vaikka ketuksi.

Koiran silmistä tulee mieleen Stevie Wonder mustine laseineen ja sen korvat menevät ihan kauheasti kippuralle, kuten kuvasta näkyy.

Osaako joku muuten kertoa, miksi korvat vetävät kippuraan? Olenko virkannut liian tiukkaa vai jättänyt jotain olennaista tekemättä tai tehnyt jotain turhan kummallista? Olen edelleen niin aloittelija näissä virkkaushommissa, etten osaa itse edes arvailla. Ohjeen mukaan virkkasin kiinteitä silmukoita rivi kerrallaan.

Kaikkine kummallisuuksineen koira on mielestäni kuitenkin aika hauska. Kuopus tykästyi siihen heti ensi silmäyksellä, antoi sille nimeksi Söpöliini ja vei sen kerhoon näytettäväksi kavereille. Saaja on tyytyväinen, ja se lienee tärkeintä.

Pehmopupuja

Pääsiäisaiheiset käsityöt on aloitettu, joten pääsiäisen odotus meidän perheessä ja tässä blogissa on virallisesti alkanut. Yhtään suklaamunaa en ole vielä syönyt, mutta asia korjaantunee lähiaikoina. Tuntuu kuin olisin ottanut varaslähdön pääsiäiseen, mutta tosiasia on, että eihän tässä ole kuin noin kuukausi jäljellä.

Aloitin ompelemalla yhden pääsiäispupun. Koristeeksi. Valkoista pellavaa, vanua, mustaa maalia ja keväisen vaaleanpunavalkoruudullinen nauha ja valmista tuli.

Lisäsin pupun ostamaani sydämen malliseen risukranssiin ja ulko-ovemme sai uuden koristeen. Kuvassa koriste on vielä sänkymme päällä. Asumme kerrostalossa ja rappukäytävämme on sen verran hämärä, että kuvaaminen asennettuna ei ole mahdollista.

Tässä vaiheessa taisin innostua vähän liikaa... Koska kuinka ollakaan, pupu oli kovin yksinäinen tyttömäisessä rusetissaan. Onneksi paikalle saapui pian myös poikapupu, herra Greengate, oikea herrasmies. Puput rakastuivat ensi silmäyksellä ja pian jo vietettiin pupuhäitä.

Puput tunnetusti lisääntyvät kovasti. Niin kävi tällekin pupupariskunnalle. Ensin he saivat yhden poikasen, syntyi neiti Linum.

Ja sitten lisää, kaksospojat Mag ja Neetti. (Näillä jälkimmäisillä poikasilla ei ole ripustuslenkkiä vaan magneetit takanaan.)

Nyt oli pupuperhe täydellinen ja innolla jokainen niistä odotti pääsiäistä.

Sen pituinen se. Iloista pääsiäisen odotusta kaikille lukijoille!

Ritariviitat

Pojat ovat pitkään odottaneet, että tekisin heille ritariviitat. Sinällään pieni työ on odotuttanut itseään kauan. Se on kumma, miten joskus joku kivaltakin tuntuva työ lykkääntyy ja lykkääntyy ja matkan varrella alkaa tuntua vaikealta vaikkei sitä oikeasti olisikaan. Näihin viittoihin ostin kankaat jo lokakuussa Tukholmasta, samalla reissulla kun katselin siellä tehdasvalmisteisista viitoista mallia ja inspiraatiota. Ja sitten se inspiraatio katosi ihan kokonaan, kunnes vihdoin otin itseäni niskasta kiinni.

Ompelin viitat tummansinisestä iltapukukankaasta (sen tarkempia tietoja minulla ei ole), vapaasti soveltaen  ilman kaavoja, välillä vähän mittaillen ja kulmia pyöristellen. Tai voiko ompelusta puhua, kun itse viitassa ei ole kuin olkasaumat... Reunaan ompelin koko matkalta hopeisesta iltapukukankaasta leikkaamani kaistaleen, aika ronskilla kädellä, pelkästään siksakaten.

Viitta kiinnitetään edestä "soljilla". Olin mielestäni hyvin kekseliäs kun ratkaisin kiinnityksen ompelemalla vanhan rukkaskuminauhan päälle hopeisesta kankaasta putkilon, klipsit olivat metalliset niin kävivät hyvin. Joku muu voi tosin olla sitä mieltä, että olin vain laiska...

Jotain silti puuttui vielä. Kun näin lasten leikkiritarit, tiesin mitä.

Tunnus. Jokaisella ritarilla täytyy olla tunnus, tai vaakuna, tai muu vastaava merkki. Joten pääsin vielä maalaushommiin. En ole koskaan maalannut kangasta, joten tämä oli lopulta aika opettavainen projekti. Kuvassa olevasta Schleichin ritarista otin mallia, piirsin ja leikkasin sabluunan ja sen läpi maalasin viittojen selkään tunnukset.

Nyt oli valmista. Itse olen lopputulokseen tyytyväinen, ja hyvin tuntuu kelpaavan poikien leikkeihin! Aika näyttää, miten kestävät viitoista tuli.

Anteeksi luvattoman huonot kuvat. Kun ritarit vihdoin saivat viitat yllensä, ei poseeraaminen enää maittanut. Piti päästä viilettämään ja pelastamaan prinsessa lohikäärmeiden hyökkäykseltä! Eikä itselläni riittänyt enää kekseliäisyyttä viittojen kuvaamiseen informatiivisest tai millään tavalla tunnelmallisesti liehuvina.

Säilytyspussi Legon Ninjagoille

Poikani ovat innostuneet Legon Ninjagoista aivan uskomattomalla tavalla. Legot ovat aina olleet kivoja ja niillä on leikitty paljon, mutta näiden Ninjagoiden avulla poikani ovat oppineet kehittämään ihan uusia leikkejä. Ensimmäistä kertaa pojat näpertävät leluilla: ninjoille puetaan varusteita ja taisteluun valmistaudutaan enemmän kuin itse taistelu kestää, jos sinne asti ikinä päästään. Ovathan nämä Ninjagot minustakin kivoja (olen jopa nähnyt niistä unta), mutta siihen kuuluvat pelikortit ja pienet aseet ja varusteet tuntuvat häviävän ainakin kerran päivässä. Ja siitä etsimisestä en pidä.

Myös siskonpoika pitää Ninjagoista. Joten kun kutsu hänen 5-vuotissyntymäpäivilleen tuli ja lahjatoiveena oli jotain Ninjagoa, tiesin heti, mitä tarvitaan: pussi Ninjagoiden säilyttämiseksi.

En ole vastaavaa vielä nähnyt kaupoissa, vaikka tälle selvästi olisi mielestäni tarvetta, joten ei muuta kuin ompelukone esille. Tässä on hyvä säilyttää niin kortit, spinnerit, ninjat kuin aseetkin. Ja pussissa kaikki on helppo ottaa vaikka mökille mukaan. Pussilla on kokoa noin 13,5 cm * 24 cm. Tein sen kaksinkertaisesta puuvillakankaasta, näin sain applikaation nurjan puolen piilotettua ja osien etsiminen pussista on ehkä helpompaa. Pussin suuhun laitoin mustaa kuminauhaa ja kiristysklipsin (varmaan tuollaiselle lukitusjutulle on joku oikea nimi, mutta en sitä tideä. Kaikki kuitenkin ymmärtänevät mitä tarkoitan).

Applikoin kirjaimet valkoisella velourilla. Jälkikääteen ajateltuna jokin sileäpintaisempi kangas olisi toiminut paremmin. Tuli vähän suttuisen näköinen kun on niin pieniä nuo applikoitavat kirjaimet. Takana käytin irtirevittävää tukikangasta, mutta silti applikaatio vähän vetää.

Toivottavasti pussi kelpaa päivänsankarille ja pääsee ahkeraan käyttöön.

Omat poikani sanoivat, että pussi on "tosi upea" ja jatkoivat kertomalla, minkä väriset äiti sitten seuraavaksi ompelee heille... Itselle muistiin, jos seuraavia vielä teen, että kuminauhan kiristys pitää laittaa toiseen reunaan (silloin ripustettaessa teksti nousee yläoikealle eikä ylävasemmalle niinkuin nyt).

Olen saanut uuden lukijan, kiva! Tervetuloa joukkoon, Laura!

Pupuhelistin

Virkkaaminen jatkuu. Oikeastaan se alkaa olla aika mukavaa! Paitsi että edelleen sormeni kipeytyvät, taidan puristaa koukkua tai lankaa tai työtä liiaksi, jolloin jälki on niin tiukkaa, että koukku ei meinaa mahtua silmukoiden välistä ja joudun sitä sitten välillä oikein urakalla pujottelemaan jne. Vaan kun tietäisi missä vika niin voisi edes yrittää muuttaa jotakin. Mutta näin jatketaan toistaiseksi.

Ystävälleni syntyi lauantaina pieni tyttövauva. Täydellistä, sain hyvän syyn tehdä ihanan pupuhelistimen, jonka ohje löytyy Lauramainen -blogista. Kiitos, Laura, erinomaisesta ohjeeesta! Tämä päätyy siis vauvalahjaksi.

Minulla ei ollut yhtään vaaleanpunaista puuvillalankaa, joten "jouduin" ostamaan sellaista. Sublime baby cotton kapok -langassa oli mielestäni paras vaaleanpunainen väri sillä hetkellä tarjolla olevista, joten sitä sitten. Lanka oli minulle entuudestaan tuntematonta, mutta ihanan pehmeä uusi tuttavuus ja sopi minun virkkaustyyliini erinomaisesti! Mitä tuo kapok on, siitä minulla ei ole aavistustakaan, joutunen perehtymään asiaan jossain vaiheessa. Ja käytössä jälleen sama tuttu 3½ koukku.

Helistin ei ole millään muotoa täydellinen, mutta itse koin onnistumisen riemua. Tämä on ehkä pieni juttu muille, mutta oman virkkausopetteluni kannalta merkittävä etappi! Korvat olivat mielestäni vaikein osa, eikä silmien ja nenän kirjailukaan tahtonut oikein onnistua (olisi ehkä pitänyt käyttää jotain muuta kuin muliinilankaa...). Helistinosan tein teippaamalla kaksi muovista pullonkorkkia vastakkain ja täyttämällä näin syntyvän muovikotelon helmillä. En tiedä, miten tuo olisi pitänyt tehdä, mutta tulipahan kiva ääni helistimeen.

Pehmoilun vastapainoksi vähän piikikästäkin asiaa. Juhannusruusuissani (tarkemmin sanottuna piikikkäissä kepeissä) on eloa! Tiedän, että silmujen aukeaminen on vielä eri asia kuin juurtuminen ja todellinen kasvuun lähtö, mutta yksi välierä voitettu!

Mårbackan ja juhannusruusun pistokaslisäys

Kevät on kovaa vauhtia tulossa. Sormeni ovat olleet taimimullassa jo useampana päivänä, mutta nyt viimeistään on tämän blogin ensimmäisen puutarhapostauksen aika. En ole mikään kovin taitava multasormi ja käyttämäni termitkin voivat olla vähän väärin, mutta kylläkin innokas kokeilemaan kaikenlaista! Meillä on pieni parveke, joka toki tarvitsee omat kukkansa ja yrttinsä, mutta enimmäkseen yritän kasvattaa jotain mökillämme.

Huhtikuussa 2009 ostin Plantagenista Mårbacka-pelargonin. Se vain oli minusta niin kaunis! Jotenkin vahingossa sain pidettyä sen hengissä talven yli ja sain siitä hyviä pistokkaita viime kesäksi, sain ne omaksi hämmästyksekseni jopa kukkimaan! Samainen emotaimi on - ihme ja kumma - edelleen elossa. Tänä syksynä / talvena se oli mökkimme eteisessä pimeähkössä ja viileähkössä. Ajattelin, että olkoon siinä ja jos säilyy hengissä niin hyvä on. Odotukseni eivät ollee kovin korkealla, mutta kuinka ollakaan, kun tammikuun alussa otin sen sisälle, huomasin siinä elonmerkkejä!

Sisällä lämpimässä, ikkunalaudalla valoisassa ja kohtuullisella kastelulla hyvinkin ruma emotaimi on kasvanut jo näin isoksi!

Tänään leikkasin siitä kolme pistokasta ja pistin multaan. Nyt vain toiveikkaana odotan, että pistokkaat juurtuisivat ja jaksaisivat kukkia ensi kesänä!

Kävimme viime viikolla kyläilemässä ystäväni luona. Heidän pihallaan kasvaa hyvin vanhoja juhannusruusupensaita. Viime kesänä ihailin ruusuja niiden kukkiessa. Silloin en vielä tiennyt sen tarkemmin, että mitä ne olivat, koska en ollut juurikaan kiinnostunut ruusuista. Tai niiden kasvattamisesta. Pidin niitä liian vaikeina. Nyt mökillämme kuitenkin kasvaa nukkeruusua ja toukoniitynruusua ja olen innostunut ruusuista ja haluaisin niitä enemmänkin mökillemme!

Kävellessämme ystäväni ruusupensaiden ohi tuli väkisin mieleeni Suomalaisen ruusukirjan (Alanko-Joy-Kahila-Tegel) opit ruusujen lisäämisestä talvipistokkaista. Ilokseni sain ottaa yhden oksan mukaani. Heti kotona leikkasin oksan paloiksi ja laitoin kirjan ohjeiden mukaan jääkaappiin odottamaan maaliskuuta ja pistokkaiden istuttamista.

Ei, en ole kutomassa oksille juuria, langan pätkät merkitsevät juuripään, kuten kirjassa opetettiin tekemään. Vaan eipä oksan palat jääkaapissa ehtineet olla kuin viikon mullan seassa "talvehtimassa" kunnes jo tänään pääsivät oikeasti multaan.

Ovatkohan pistokkaat ylipäätään elossa? Silmuja kyllä näkyy, mutta mistä tiedän, yritänkö kasvattaa paleltuneita oksia? Onko silmut jotain minimaalisia ja siksi elottomia? Minkä kokoisia niiden kuuluisi olla?
Ovatkohan oksat liian syvällä mullassa? Liian ylhäällä? Jätinkö oksaa liian paljon silmun yläpuolelle? Olisiko pitänyt jättää vain yksi vai useampia silmuja näkyviin? Näihin kysymyksiin muuten hyvänä pitämäni kirja ei antanut mitään vastausta joten viisaammat ja kokeneemmat, kuulen mielelläni vinkkejänne.

Onhan tämä hullun hommaa. Onko ylipäätään mahdollista, että tällaisesta pienestä oksan palasta tulisi oikea ihanasti kukkiva ruusu? No, jos ei onnistu, niin kuopus saa pari piikikästä keppiä lisää keppikokoelmaansa. Minun pettymykseni olisi tietysti suuri, mutta menetys ei ole, jos tämä saatu oksa ei lähdekään kasvamaan. Mutta positiivisemmin ajateltuna, ilo ja riemu ovat suunnattomat, jos nämä piikkiset talvipistokkaat, tai edes joku niistä, lähtisi kasvamaan.

Virkattu apina

Tämä on Heilu, simpanssin poikanen, joka kotiutui meille Kolmårdenin eläintarhasta kesällä 2009. Päivisin sen tapaa usein ikkkunalaudalta istumasta katselemassa haikeana ulos. Lasten mielestä se on surullinen, koska sillä ei ole yhtään apinakaveria. Ja tottahan se on, sen syli on ihan tyhjä.

Onneksi eilen illalla auringon laskiessa meille saapui Naula. Naula tuli pitkän odotuksen jälkeen Jämälankamaasta. Se matkusti kuumailmapallolla ja iloisesti vilkuttaen alkoi etsiä itselleen apinakaveria heti laskeuduttuaan.

Vähän se ehti mököttää kun ei ketään tuntunut löytyvän. No, eihän se ymmärtänyt, että kaikki olivat jo nukkumassa.

Onneksi heti aamulla kaikki oli toisin. Voi sitä riemua kun Heilu ja Naula löysivät toisensa! Enää ei ollut Heilun syli tyhjä.

Eikä Naulan tarvinnut mököttää, se kun sai parhaan mahdollisen leikki- ja kiipeilykaverin.

Lapset ovat iloisia kun Heilu ei enää ole yksin. Heilu ja Naula ovat selvästi jo nyt parhaat kaverukset. Mies katseli Naulaa ja hymähti huvittuneena. Minä olen tyytyväinen kun onnistuin virkkaamaan apinan. En ehkä ihan sellaista kun oli alunperin mielessä, mutta kuitenkin ihan tunnistettavan apinan! Eli todellinen hyvän mielen apina!

Naula on lasten antama nimi, se kun näyttää ihan naulalta kun on niin laiha. Nimi kuulostaa ensi alkuun kummalta, mutta sopii hyvin sarjaan muiden lasten antamien pehmolelujen nimien kanssa: Rex Temppu (koira), Vauva Neljäs (nalle), Lohikäärme Viides (lohikäärme, mutta ainoa sellainen)...

Mutta Naulan alkuperästä vielä: se on tosiaan virkattu jostain laatikon pohjalta löytyneistä villalangan jämistä, vaaleampi on Nallea, tummemmasta en tiedä. Käytin 3½ koukkua. Silmät, kulmakarvat, nenä ja suu on kirjailtu muliinilangalla, täytteenä on vanua. Malli on sovellettu käyttäen ohjeena Elisabeth A. Dohertyn kirjasta Amigurumi, Super happy crochet cute löytyvän Benny the Monkeyn ohjetta sekä täältä löytyvän apinan ohjetta.