Hortoilua

Ostolakkoa on nyt yli yhdeksän kuukautta takana. Tuntuu uskomattoman pitkältä ajalta, mutta toisaalta niin mitättömän lyhyeltä. Viime aikoina olen halunnut kaikenlaista kesämekosta uusiin nojatuoleihin ja puukengistä taikinan nostatuskoreihin. Miksi ihmeessä, tekeekö kevät sen? Vai mahdollisuus toivoa jotakin äitienpäivälahjaksi? Vai olenko ylipäätään kyllästynyt kaikkeen ja nyt iskee vasten kasvoja se, että näillä tavaroilla mennään?

Ostolakkoni ehdoissa on, että saan ostaa uudet kumisaappaat rikkinäisten tilalle. Mutta ihan parasta, minun ei tarvitsekaan käyttää tuota oljenkortta, koska luottosuutarini lupasi korjata saappaani! Ja hänellä tosiaan on täysi luottoni, koska hän sai korjattua pohjattomat vaelluskenkäni eikä edes ihmetellyt asiaa.

Sain minä sentään jotain uutta, virkkasin vaaleansinisestä kesäneuleesta ylijääneestä Allino-langasta tiskirätin. Mielenkiinnolla odotan, miten pellava-puuvilla-lanka toimii rättinä. Lanka ei ihan riittänyt kahteen rättiin, mutta ehkä se on hyvä testata ensin yhdellä. Tämä tulee tarpeeseen, sillä viime syksynä jo kertaalleen paikkaamani tiskirätti vetelee toden teolla viimeisiään.

Kun ei saa ostaa mitään itselleen, on hyvä hankkia uusia harrastuksia ja käyttää aikaa niihin perehtymiseen. Kävin hortoilemassa. Eli keräämässä villiyrttejä. Ostolakkoni myötä olen alkanut arvostaa alkukantaisia (ja ilmaisia) asioita. Vuosi sitten minusta tuskin olisi ollut keräämään vuohenputkia, nokkosista nyt puhumattakaan. Ja kuitenkin tässä sitä ollaan, iloisena ensimmäisestä saaliistani.

Osasta tein vuohenjuustopestoa (nam!), osasta kuivatin viherjauhetta ja osan pakastin. Nyt haluaisin päästä äkkiä takaisin mökille ja kerätä ainakin toisen korillisen luonnon antimia. Älkää pikkuiset kasvako liian nopeasti, olen tulossa lähipäivinä!

 
Villiyrteissä on sekin hyvä, että ne kasvavat varmasti. Rikkaruohoina ja viheliäisinä sellaisina minäkin pidin niitä vielä viime kesänä, nehän tunkevat joka paikkaan, vasta nyt ymmärrän, millaista lähiruokaa ne ovat. Omat viljelykseni eivät oikein ole onnistuneet tänä vuonna. Aiemmin kerroin, kuinka tomaatin taimeni kuolivat pystyyn. Kylvin uuden satsin ja nyt minulla on viisi pikkuista taimea, jotka tänään koulin vähän isompiin astioihin. Kylvin pari viikkoa sitten 10 avomaankurkun ja 10 kesäkurpitsan siementä. Ei mene kovin hyvin, kesäkurpitsoista on itänyt 2, kurkuista 1. Taisin olla liian itsevarma niiden kasvamisen suhteen, olin jo mielessäni nauttimassa sadosta ja sain näpeilleni. Tein uusintakylvön niistäkin, toivottavasti toinen kerta toden sanoo.

Joulukaktuksen pistokkaat eivät kahden kuukauden jälkeenkään ole osoittaneet mitään elon merkkejä uudella kasvulla, avokadon siemen antaa sekin odotuttaa itseään. Toivon, että olen vain malttamaton, mutta kyllähän se hyvältä tuntuisi, jos joku nyt onnistuisi.

Hapanjuurella leipominen alkaa sentään sujua jo aika hyvin. Vielä on säätämistä juuren ruokkimisen ja aikatauluttamisen kanssa, mutta perhe syö tyytyväisenä ja se on pääasia.

Ostolakosta alkaneeseen kestävämpään elämään kuuluu, että vaatteita korjataan ja ne käytetään (aikuisten oikeasti) loppuun. Minä olen korjannut vaatteita niin kauan kuin muistan, mutta nyt siitä saa olla julkisesti ylpeä. Olen parsinut sukkia, paikannut verkkareita, kaventanut fleece-liivin, tehnyt miehen uimashortseista esikoiselle sopivat, korjannut koiran lelut. Homma on oikeastaan aika koukuttavaa, kunhan alkuun pääsee, ja palkitsevaa.

Liekö kevätväsymystä, ilmastoahdistusta vai sekä että ja jotain ihan muuta, mutta on ollut vaikea ryhtyä toimeen. On ollut paljon helpompaa kutoa sukkia jämälangoista kuin vaikka pestä ikkunoita.

Olen kerännyt aikansa eläneitä pyyhkeitä kassiin, mutta en ole saanut aikaiseksi toimittaa niitä eläinsuojeluyhdistykselle, koska, niin, olen kutonut sukkia.

Olen hortoillut lankavarastossani ja hahmotellut seuraavaa projektia (mikä ei kyllä ole ollenkaan projektilistalla), mutta niinhän se on, että yksi asia johtaa toiseen ja sitten on jo selvä tarve jollekin asialle, tässä tapauksessa afrikkalaisista kukista tehtävälle tyynylle. Mutta siitä lisää joku toinen kerta.

Villasukkia ja pajunkissoja

Kuopus tarvitsi uudet villasukat. Mustat, oli yksiselitteinen toive. Varastostani olisi löytynyt  SukkaPuffan käsinvärjättyä värissä Heavy Metal Show ja mustaa 7veikkaa, mutta käsinvärjätty ei ollut mieleinen ja 7veikkaa oli liian vähän. Olin jo valmis ostamaan lisää jälkimmäistä (lasten tarpeet ovat ostolakon ulkopuolella), mutta sitten kuopus osoitti Rintalan luomutilan harmaata Ilo ja suru -sukkalanka vyyhtiä ja sanoi, että kyllä tämäkin kelpaa. Hyvä että "kelpaa", ehkä paras ja mieleisin lankani laatikossani. Kudoin sukat Sulhaspoika mallilla kirjasta Suuri suomalainen toivesukkakirja - miesten sukat. Sukat pääsivät heti jalkaan ja olivat jalassa koko pääsiäisen. Kun olisi ollut sopiva aika kuvata sukat, ne olivat narulla kuivumassa pludaamisen jäljiltä. Sukat ovat ihanat, vaikka niistä ei tähän hätään kuvaa olekaan. Erinomainen lisäbonus, ei tarvinnut ostaa lankaa.

Tilaustyönä kudoin tavallistakin tavallisemmat perusvillasukat. Ihana roosaan taittuva vaaleanpunainen on Hjertegarnin Sock4-lankaa. Väri on hyvin keväinen, todellinen vastakohta rouhealle harmaalle sukkalangalle kuopuksen sukissa.

Iso osa pajunkissoista on jo täydessä kukassa, mutta vielä löytyi harmaitakin maljakkoon pääsiäisen kunniaksi. Yhtään pääsiäiskukkaa en ostanut, ihailin muiden narsisseja. Minun ei tehnyt edes mieli mitään uutta pääsiäiskoristetta. Kaikki pääsiäisen karkit ostin irtokarkkivalikoimasta ja munat olivat Mignoneita. Ei mitään muovikrääsää, jee!

Aiemmin istuttamani tomaatintaimet ovat kaikki lopettaneet kasvunsa. Oletan, että etelän puoleinen ikkunalauta oli niille liian kuuma paikka, vaikka aurinkoisina päivinä laskinkin sälekaihtimet alas suoran auringonpaisteen eteen. Uudesta kylvöstä on 3 siementä itänyt, toivottavasti ne jaksaisivat satokuntoisiksi asti. Tämä pettymys taustalla olin ikionnellinen, kun lehtien alta löysin viime kesänä istuttamani raparperin taimen hyvinkin elinvoimaisena. Raparperipiirakka ja -kiisseli omista raparpereista on vaan niin paljon parempaa kuin muiden raparpereista tehty.

Monen monta vuotta olen haaveillut kesäkanoista, koska uskon, että omat munat olisivat niin paljon parempia kuin ostomunat. Emme kuitenkaan voi sellaisia ottaa, koska kuljemme kodin ja mökin väliä. Jatkamme siis ostomunilla. WWF:n uusien ruokasuositusten mukaan jokainen saisi syödä 6 kananmunaa kuukaudessa, meidän nelihenkiselle perheelle se tarkoittaisi 24 munaa kuukaudessa ja 288 munaa vuodessa. Se tuntuu paljolta, mutta ei oikeastaan ole. Tarkkaa tietoa käyttämistämme munista minulla ei ole, mutta S-kanavan omat ostot palvelun tietojen mukaan olemme viimeisen 12 kuukauden aikana ostaneet 330 munaa. Se on kuitenkin lähellä totuutta ja tarkoittaa, että olemme ylittäneet suositukset  noin 15 prosentilla. Toisin päin laskettuna, joka kuukausi pitäisi karsia 3,3 munaa, jotta olisimme suositusten rajoissa. Ei mahdoton tehtävä, mutta edellyttää, että asiaan kiinnittää huomiota.

Ainakin käytän munat kokonaan hyödyksi. Olen huuhdellut kuoret kunnolla, paahtanut uunissa ja sitten jauhanut sauvasekoittimella. Tämä hienohko kuori- eli kalkkijauhe pääsee lannoittamaan muun muassa edellä mainittua raparperia, tomaatitkin kuulemma pitävät munankuorista. Sammaleiseen pihaan pääsee loput ja näin yritän välttää muoviin pakatun puutarhakalkin ostamisen.   

Kevät on täällä, jäät lähtevät mökkijärvestä hetkenä minä hyvänsä. Minä nautin luonnon heräämisestä, nelijalkainen ystävämme nauttii keväästä omalla tavallaan.

 

Aika kiristää ruuvia

Olen ollut ostolakossa 8 kuukautta. Kahdeksan kuukautta! Ja muutama päivä päälle. Päällimmäisenä ajatuksena ei ole onnistuminen, vaan pelko siitä, että kohta tämä loppuu. Ostolakko, määräaikainen projekti, tuntuu ulkopuolisille hyväksyttävältä syyltä olla ostamatta "mitään". Entäs kun tämä loppuu? Millä minä sitten perustelen ostamattomuuttani?

En ole onnistunut täydellisesti, mutta annan silti itselleni kouluarvosanan kiitettävä. Olen vahingossa ostanut sukkapuikot (muuten lahjasukat olisivat jääneet tekemättä) ja vessaharjan, tietoisesti olen ostanut napit villatakkiin (sain keskeneräisen työn valmiiksi) ja pussin multaa. Mitään muuta en ole ostanut, muistaakseni. Olen pitkän harkinnan jälkeen toivonut ja saanut joululahjaksi parsinsienen ja synttärilahjaksi uudet, muovittomat peiton sekä tyynyn. Olenko halunnut asioita enemmän? Kyllä! Onko ollut vaikea kieltäytyä haluamistani tavaroista? Ei.

Olen lakkoni aikana ostanut (sallitusti, sääntöjeni mukaisesti) lankaa lahjasukkiin sekä pojan pipoon. Muuten olen kuluttanut ja käyttänyt omia varastojani. Ostolakkooni ja lankavaraston pienentämiseen sopi täydellisesti Tavaroiden taikamaailman Johannan Instan puolella järjestämä jämälankasukkaprojekti #tajunnanvirtakal. Tykkään tekemistäni sukista, vaikka en ole täysin tyytyväinen teräosaan. Silmiini sopivampi teräosa olisi vaatinut uuden langan ostamista, ja se ei nyt ollut tarkoituksena, eikä mahdollistakaan.

Kuvassa sukat kuopuksen jalassa, joten koko ei ole ihan kohdillaan, omaan jalkaani ne ovat erinomaiset. Sain kulutettua kaksi jämäkerää kokonaan, kaikkia muita jäi vielä jäljelle. Itselle muistiin langan menekki 81 grammaa, 68 silmukkaa puikoilla 2,5mm.

 
Lankaa olisi kiva saada lisää, aina, niin ainakin luulen, mutta oikeasti, varastoni riittävät vielä pitkälle ja olen tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen. Minun ei tarvitse seurata kaikkia uusimpia ihanuuksia, saan pudota valtavirrasta ja kärryiltä (vaikka väkisinkin ihastelen muiden aikaansaannoksia ja niissä käytettyjä lankauutuuksia). Lankojen lisäksi mikään muukaan ei ole loppunut. En ole joutunut vielä edes säätämään asioiden tai esineiden riittämisen kanssa. En ole ostanut leikkokukkia, päinvastoin olen ilahtunut kun siskontytöltä saamaani joulukaktuksen pistokkaaseen on ilmestynyt pienen pienet juuret ja nauttinut koivunoksiin ilmestyneistä hiirenkorvista. Erinomainen vaihtoehto ostetuille leikkokukille.

Katsoin eilen dokumentin Muovi - ihmeaineesta inhokiksi. Sinällään siinä ei ollut mitään uutta, mutta kyllä se pisti taas pohtimaan, mitä vielä voisin tehdä tämän meidän maapallomme hyväksi. Kaikki ensisijaiset, helpot konstit ovat jo osa arkeamme: kestokassit ja pussit ovat aina mukana kaupassa, emme käytä talouspaperia tai kertakäyttöisiä nenäliinoja muovipilleistä tai kertakäyttöastioista puhumattakaan. Korjaan vaatteet (ja kaiken mahdollisen muunkin) ja sammutamme valot poistuessamme huoneesta. Pyrimme minimoimaan ruokahävikin, teen ruoan niin paljon kuin mahdollista alusta asti itse. Lajittelemme ja kierrätämme roskat niinkuin kuuluu. Ikkunalaudalla kasvaa yrttejä, ituja ja versoja. Kylvin tomaatin siemeniä ja ne itivät hyvin, mutta eivät ole sen jälkeen kasvaneet. Kylvin pari päivää sitten uuden erän, toivottavasti ne kasvavat taimiksi asti, vielä kivempi olisi jos ne tuottaisivat satoa.

Mutta tämä ei riitä. On aika kiristää ruuvia, pistää seuraava vaihde silmään. Olen yrittänyt muuttaa ruokavaliota kasvispainoitteisemmaksi, mutta siinä on haasteita kun perheessä on kaksi teini-ikäistä poikaa, jotka ovat tottuneet jauhelihaan ja maitoon. Tällä hetkellä teen usein kahta eri ruokaa, missä ei siinäkään ole mitään järkeä ihan jo sähkönkulutuksen kannalta. Minulla on kaupassa vain rajallinen määrä aikaa käytettävissä, ja jokaisen tuotteen kohdalla en pysty googlaamaan sen hyvyyttä tai pahuutta. Jos banaanit ovat ok, onko naapurimaasta tuotettu hunajameloni ok? Sen tiedän, että monesti olen vain valinnut sen muoviin pakatun tilalle lasisen tai kartonkisen vaihtoehdon, mutta ei se riitä, on löydettävä enemmän niitä täysin pakkauksettomia, mahdollisesti meille uusia tuotteita. Ostin mustapapuja tarkoituksena tehdä pihvejä. Nähtäväksi jää, syönkö minä ne kaikki yksin.

Ostin myös yhden avokadon, ensimmäistä kertaa kolmeen neljään vuoteen. Se on ruokaa, joten ei hätää ostolakon kannalta, se on sallittua, vaikka päällimmäisenä tarkoituksena olikin saada nimenomaan sen siemen. Kun esikoinen näki avokadon, hän sanoi: "Äiti pliis, älä osta noita kun ne kuluttaa niin paljon vettä!" Hahaa, tuo kunnon isoja pihvejä toivova teini on sisäistänyt ainakin jotakin. Kyllähän minä sen tiesin enkä osta enää toiste, mutta tämän kerran annoin itselleni luvan. Nyt sen siemen on hammastikkujen varassa puoliksi vedessä - toivottavasti itämässä, minun pikku Sputnikini.

Aurinkoista ja iloista huhtikuuta Sinulle. Minun tavoitteenani huhtikuussa on kulkea pyörällä mahdollisimman moneen paikkaan!

Soulmates & Heartbeats

Kudoin kahdet pikkuiset sukat vastasyntyneille, vaikka rehellisesti sanottuna en tiedä, kuinka moni vastasyntynyt Suomessa tarvitsee vielä yhdet villasukat.  Jäävätkö nämäkin vain pyörimään muistojen laatikkoon tai Kierrätyskeskuksen ota ilmaiseksi -osastolle? Sukkia kutoessani en saanut mieleeni ajatusta, että auttaisin jotain hätää kärsivää. Kudoin sukat, koska minulla nyt oli sopivat langat, langat, joille halusin keksiä käyttöä ja noh, mikään toinen projekti ei huvittanut sillä hetkellä.

Soulmates & Heartbeats -vauvasukkakeräys on Niina Laitisen järjestämä ja mallit ovat hänen suunnittelemansa. Kaikki kunnia hänelle, sukat ovat minustakin ihanat ja varmasti ne, jotka sukat saavat, ottavat ne mielellään vastaan. Ehkä minusta vain on tullut liian skeptinen matkalla kohti tarveperusteista elämää (hankinnat ja lahjat mukaanlukien) ja kaiken tämän tavaramäärän keskellä ahdistaa tehdä jotain lisää.

Eikä tässä tietenkään vielä kaikki. Aloin kutoa itselleni sukkia Regian Cotton langasta. Miellyttävä tuttavuus, jonka ostin "akuuttiin kesäsukkatarpeeseen" heinäkuussa 2016. Huoh. Olisin halunnut kutoa jotkut kauniit pitsisukat, mutta päädyin kutomaan ihan sileää neuletta. Minulla on reilu 40 koon jalka ja kaikki silmiin osuneet sukkamallit ovat koolle 38-39. En jaksanut alkaa säätää ja mittailla mallin muokkaamisesta puhumattakaan. Hyvät käyttösukat tulee näinkin.

Kun sain toisen sukan kudottua, sain kirjastosta lainaan kaksikin eri sukkakirjaa. Kummassakin kirjassa olisi ollut monta hyvää mallia. Olisin tietysti voinut purkaa sukan ja kutoa valitsemani mallin, mutta en viitsinyt. Molempia kirjoja olen jonottanut pitkään. En voi syyttää huonoa tuuria siitä, että nyt sain kirjat lainaan. Oma on vikani, kun juuri nyt päätin tehdä taas yhden tekemättömän projektin pois.

En tiedä, johtuuko keväästä vai mistä, mutta huomaan taas haalivani projekteja enemmän kuin ehdin tehdä. En ole ostanut mitään materiaaleja, ostolakkoni on pitänyt, mutta ajatukseni harhailevat. Lukiessani noita sukkakirjoja mietin, kuinka voisin tehdä jotkut miehelle lahjaksi ja käydä ostamassa siihen lankaa. Onneksi tämä oli vain ajatus, mutta en selvästi ole vielä täysin sisäistänyt tätä lakkoa / elämäntapaa. Haluan, että tekeminen lähtee tarpeesta ja haluan käyttää olemassa olevia materiaaleja.

Ajauduin Ison Omenan Granit myymälään tässä eräänä päivänä ja pakko myöntää, olin veitsen terällä. Huomasin haluavani lisää kasveja, tai edes kukkaruukkuja, lasipurkkeja keittiöön, pellavaesiliinallekin olisi ollut käyttöä, edes uusi kiva saippua.... Ihan oikeasti, mistä kaikki tämä haluaminen tulee?

Kuin pudotuksena takaisin maan pinnalle ryhdyin kotona korjaamaan poikien uimashortseja. Esikoinen onnistui repäisemään vyötärönauhan viime kesänä johonkin. Shortsit ovat muuten vielä ehjät ja menevät kuopukselle ensi kesänä, joten päätin korvata vyötärökaistaleen kuopuksen pieneksi jääneiden shortsien (joita kukaan ei halunnut ostaa kirppikseltä edes yhdellä eurolla) ehjällä kaistaleella. Tämän piti olla pieni homma, mutta pelkkään purkamiseen ja valmisteluun meni yli tunti. Korjaus ei ole vielä valmis, mutta olen iloinen, että pystyn antamaan edes toisille shortseille lisää elinaikaa (ja välttämään uusin ostamisen tilalle).

Ihanaa viikonloppua!

Kuinka piposta tuli sormikkaat

Jouluna 2015 virkkasin miehelle pipon. Yritin noudattaa kaikkia hänen toiveitaan ja pipo pääsikin heti käyttöön. Sen jälkeen sitä ei juurikaan ole näkynyt kaapin ulkopuolella. Kuukausi sitten mies lopulta myönsi, ettei se ole kaikkein mieluisin. Hetken mietin, että olisin lahjoittanut pipon hyväntekeväisyyteen, mutta kun lahjoittaa jotain hyväntekeväisyyteen, ei voi koskaan tietää, päätyykö tavara käyttöön vai roskiin. Pipo oli Onion knit: in ihanaa nokkosilla vahvistettua villalankaa, joten samalla kun halusin käyttää ihanan langan itse uudelleen koin sen myös vastuullisemmaksi.

Samoihin aikoihin mies ilmoitti, että hänen hanskojensa vuorit olivat kuluneet hyvin ohuiksi ja että hänellä olisi käyttöä ohuille sormikkaille hanskojen sisään. Asia oli sillä selvä, pipo meni purkuun ja aloin kutoa miehelle sormikkaita.

Vähän villithän näistä tuli, mutta halusin käyttää pipon raidoissa olleet lyhyet pätkät pois. Ajattelin, että ne eivät hanskojen alta kuitenkaan näy. Resorin tein hillitympänä, koska se saattaa näkyäkin.

Miehen mielestä näistä tuli erittäin hyvät. Toisaalta, niin hän sanoi pipostakin reilu kolme vuotta sitten ja vasta arjessa huomasin, että pipo jäi käyttämättä, joten pieni epäilys jyskyttää takaraivossani. Toivotaan, että nämä kierrätyssormikkaat pääsevät ahkeraan käyttöön.

Muutama pieni nöttönen lankoja jäi vielä yli. Ennen keräsin langat jämien jämät -purkkiin ja ihmettelin, miksi ihmeessä niitä(kin) säästin. Vasta äskettäin ymmärsin, että ne ovat erinomaisia pätkiä parsintaan. Kun lapset eivät enää tarvinneet Autot-peltirasiaansa, omin sen itselleni. Se on täydellisen kokoinen parsintasienelleni ja -langoille. Siivoaminen ja raivaaminen kotonamme ei etene mitään päätä huimaavaa vauhtia, mutta nyt ovat ainakin parsintatarvikkeet järjestyksessä. Tai no, neulatyyny odottaa vielä uusimista, mutta ei mietitä sitä nyt. Keltainen Autot rasia, minun parsintalaatikkoni, kaikessa kummallisuudessaan pidän tästä todella paljon.

On viikkoja, kun tuntuu, että mikään ei suju. Tällä viikolla taas tuntuu, että kaikki on sujunut. Koiranulkoiluttajakaveri löysi irronneen kengänpohjani ja suutari lupasi korjata kenkäni! Liekö taivaankappaleet sopivissa kohdissa vai mikä, mutta hapanjuurileipänikin onnistui paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

Toivottavasti Sinunkin viikonloppusi sujuu suotuisissa merkeissä.

Villasukat ja pohjattomat kengät

Noin vuosi sitten olin Snurressa ostamassa lankaa eräisiin lahjaksi meneviin villasukkiin. Minun ei pitänyt ostaa mitään muuta, mutta silmiini osui vyyhti Lanitium ex Machinan käsinvärjättyä sukkalankaa värissä Romance. Ihastuin väriin ikihyviksi ja noh, arvaatte varmaan, ostin sen. Tiesin tekeväni sukat itselleni, mutta työ on antanut odottaa itseään. On ollut muita töitä puikoilla, olen etsinyt jotain sopivaa pitsisukkamallia, milloin mitäkin. Nyt kudoin ne kaikkein yksinkertaisimman mallin mukaan.

Lankaa kehutaan kovasti, mutta minä en pidä sen tuntumasta kudottaessa. Lanka tuntuu minun sormiini terävältä, epäaidolta, ei karhealta niinkuin villalanka, vaan epämiellyttävältä. Toivon sukkien pehmenevän käytössä, koska pidän väristä todella paljon. Itselle muistiin: 2,5 mm puikot ja 68 silmukkaa. Enhän minä näitäkään sukkia olisi oikeasti tarvinnut. Edelliset ovat vielä parsittavissa kasaan ja esikoisen jalan venähdettyä voin / saan käyttää hänen pieneksi jääneitä sukkiaan, mutta tulipahan taas yksi projekti listalta tehtyä.

Tämä ostolakkoni tuntuu yhdeltä suurelta huijaukselta, koska materiaaleja on edelleen vaikka ja mihin. Pidemmän päälle en halua käyttää tekemättömien projektien tekemistä oikeutuksena sivuuttaa tarveharkintaa, haluan kutoa sukat vain jos sellaiset tarvitsen, en siksi, että lanka niihin on olemassa. Mutta sittenkin, pöytä on saatava tyhjäksi, jotta voin oikeasti alkaa elää tarveperusteisesti. Ihminen tarvitsee vain tietyn määrän villasukkia ja niitä voi parsia useamman kerran ennenkuin hävittää teräosuuden ja vasta sitten purkaa varren käyttääksen sen uudelleen. En halua käyttää rakasta harrastustakaan oikeutuksena materiaalien ylikulutukselle. Tiedän, että hyvin moni tekee niin, mutta minä en halua enää jatkossa toimia siten. Nyt elän ylitsepursuavien varastojen kanssa, mutta se tilanne tulee muuttumaan.

Seitsemän kuukautta ostolakkoa takana. Joudun myöntämään rikkoneeni sitä taas: ostin pussillisen taimimultaa ja kesäkurpitsan siemeniä. Esikoinen antoi synninpäästön siemenille, koska niitä nyt voisi vaikka syödä, mutta mullan osalta lapset totesivat, että olisin voinut mennä ulos ja kaivaa sitä jonkun pensaan alta. Itse näen molemmat keinona hankkia ruokaa. Hyvät taimet kasvavat kunnon mullassa ja hyvät taimet tuottavat hyvän sadon. En ostanut mitään muita siemeniä, niitä minulla riittää.

Ostamattomuuden lisäksi olen miettinyt ylikulutusta muutenkin. Ei se, että tein jotain itse, tee asiasta yhtään oikeutetumpaa. Itse tekeminen on vain astetta parempi kuin ostaminen, varsinkin jos käyttää uusia materiaaleja. Leivoin chocolate chip cookieseja. Ihan varmasti lapset syövät niistä jokaisen eikä hävikkiä tule ja tottakai he ilahtuivat kun saivat niitä välipalaksi, mutta ei sekään voi olla oikeutus ylikulutukselle. Sen allekirjoitan, että tottumuksen takia me tarvitsemme aina silloin tällöin jotain hyvää, mutta jos sunnuntaina syötiin laskiaispullat ja eilen juotiin pirtelöt, niin tänään olisi varmasti pärjännyt ilman herkkuja.

Astioita on mennyt rikki, osa korjauskelvottomaksi ja siksi roskiin. Mitään en ole ostanut tilalle, vaikka mieli olisi tehnyt. Joihinkin on tullut pieni särö. En anna sen haitata, mutta käyttäminen olisi mukavampaa, jos terävät reunat voisi hioa. Pitäisi ostaa timanttikivi, mutta se saa nyt odottaa. Kengistäni irtosi tänään pohja. Ihmettelin, että tuntuupa oudolta käveleminen, mutta lumen seassa en nähnyt mitään kummallista. Kotona huomasin pohjan puuttuvan kokonaan. Kävelin osan matkaa uudestaan, mutta en löytänyt sitä. Jännityksellä odotan, mitä suutari sanoo, ovatko nämä entiset vai vielä korjattavissa.

Ihanaa maaliskuuta!

Kahdeksan vuoden villatakki

Melkein kahdeksan vuotta sitten sain lahjakortin FiinaNeuleeseen ja kävin ostamassa Rowanin Felted Tweediä villapaidan verran. Kudoin ja purin. Kudoin ja sain paidan valmiiksi, kirjoitinkin siitä sattumalta päivälleen viisi vuotta sitten. Villapaita oli susi heti syntyessään, ikinä en sitä käyttänyt. Viisi vuotta villapaita on kummitellut mielessäni. Välillä vein sen vintille, välillä hain sen lankalaatikkoon. Vuoden alussa purin paidan ja aloitin alusta. Nyt, vihdoin, minulla on valmis villatakki.

Kudoin villatakin Klompelompe neuleita koko perheelle kirjan Kvalavåg -ohjeella. Kudoin samalla ohjeella viime vuonna itselleni neuletakin, josta pidän edelleen paljon. Toivoin kuitenkin vähän väljempää mallia ja ajattelin, että samoilla puikoilla mutta paksummalla langalla tulee täydellinen. Noh, ei tullut täydellistä. Kaula-aukko on niin suuri, että siihen täytyy keksiä jotain, ja väljyyttä on muutenkin ehkä hiukan liikaa. Tästä tulee mökkivillis, oikein mukava sellainen.

Ensimmäisen, lyhythihaisen version valmistumisen jälkeen olen kuluttanut langanloput useampaan eri projektiin (olen hävittänyt alkuperäiseen kuuluneen kaulurinkin matkan varrella), joten varmuudeksi ostin kaksi ja puoli vuotta sitten 200 grammaa lisää samaista lankaa (luonnollisestikin eri värjäyserää). Tämän villatakin kudoin puretusta alkuperäisestä langasta, käyttämättömästä alkuperäisestä langasta ja käyttämättömästä täydennyslangasta. Luulin häivyttäväni värin vaihtumisen olkavarsiin, mutta kyllähän tuon sävyeron näkee selvästi (kameran varjo kyynärpäässä ei onneksi näy kuin tässä kuvassa, anteeksi). En anna sävyeron haitata, se on muistutus, mitä tapahtuu, kun ei saa heti valmista, kun villatakin kutomiseen menee kahdeksan vuotta.

Tämä projekti on vaivannut minua pitkään ja olen äärimmäisen helpottunut, kun sain sen vihdoin valmiiksi. Tätä varten ostin napitkin ostolakostani huolimatta. Kuten aiemmin kirjoitin, halusin saada takkiin sopivat napit nyt enkä vasta puolen vuoden päästä. Napit on valmistettu kookoksen kuoresta (ja kuskattu Nappitaloon varmaan toiselta puolelta maapalloa, huoh).

Minulle jäi vielä kaksi ja puoli kerää lankaa, enkä ole varma, säästänkö ne jotakin myöhempää projektia varten vai yritänkö myydä kirpparilla jollekin tarvitsevalle. Näistä tulisi ihana peitto (jos ostaisin 900 grammaa lisää lankaa), mutta kun minulla on valmiina odottamassa langat kahteen torkkupeittoon ja oikeasti, sen jälkeen emme todellakaan tarvitse lisää peittoja. Mitä sinä tekisit noin 125 grammasta Rowanin felted tweediä?

Tummansinisen langan jälkeen oli ihana tarttua vaaleaan, keväiseen sukkalankaan. Niin kauniita aurinkoisia päiviä on ollut, että väkisin kevät valtaa mielen!

Ihan kohta on maaliskuu. Hyvää helmikuun loppua sinulle!

Tuskastuttavaa jumitusta

Sain anopilta kasan kankaita. Hän oli raivaamassa kotiaan ja tarjosi minulle hyvin paljon kankaita, suurimmalle osalle sanoin suoraan ei kiitos, mutta jotain kuitenkin toin kotiinkin. Sinällään älytöntä, koska minulla on jo ennestään reilusti kankaita, ja myönnän, tuntui hölmöltä vain hamstrata lisää. Tuskastuttavaa.

Marimekon tasaraita trikoista ompelin kestotiskirättejä.

Mustavalkoisista tuli mielestäni oikein tyylikkäät. Suorastaan harmi, että meillä ei ole käyttöä näille ja ei, en aio nostaa näitä tiskipöydälle vain koristeeksi. Nämä menevät ystävälleni lahjaksi. Hmph, trikoota on vielä niin paljon jäljellä, että voisin tehdä megasäästöpaketillisen näitä liinoja, mutta laitan lopun kankaan tässä vaiheessa suosiolla kaappiin.

Anoppi antoi myös punapinkkiraidallista trikoota. Siitäkin tein parempien ideoiden puutteessa kestotiskirättejä. Kivoja nämäkin, mutta... Parempi olisi antaa kankaan odottaa todellista järkevää käyttötarkoitusta kuin käyttää sitä johonkin ihan vain tekemisen vuoksi. Pakkokuluttamista. Ylikuluttamista tämäkin.

Olen yrittänyt kuluttaa vanhaa kosmetiikkaa ja erilaisia pesu- ja siivousaineita pois ja varmasti sortunut yliannosteluun ja ylikuluttamiseen tyhjenevien pullojen ja purkkien toivossa. Mikseivät ne voi ikinä loppua? Tuskastuttaa pestä lattiaa jollain liat pois räjäyttävällä, silmissä kirvelevällä kemikaalihirviö tehoaineella, kun oikeasti haluaisin vain käyttää etikkaa ja soodaa. Mutta ei auta. Itse olen jokaisen purkin ja purnukan hankkinut ja niin ne vain on kulutettava pois, vaikka mieli kyllä tekisi kaataa viemäristä alas. Pesu kerrallaan.

Olen tuskastellut rikkoutuneen yleiskoneeni kanssa. Sain sen neljä vuotta sitten joululahjaksi ja olen käyttänyt sitä paljon, mutta nyt on kyse jostain muusta kuin pelkästä kulumisesta. Takuu on edelleen voimassa, ei siitä puolen sanaa, mutta minun piti pakata kone ja lähettää se Tanskaan korjattavaksi. Ottaen huomioon, että kone on valmistettu USA:ssa (jotkut osat tiettävästi Kiinassa), niin tuo yksittäinen kodinkone on reissanut aika paljon ympäri maailmaa. Ei kovin ympäristöystävällistä, mutta takuuhuolto on takuuhuolto.

Ja niin vain tuskastuttaa joulukaktuksenikin, tai sen puute. Sen pistokkaat. Sain kaksi kuukautta sitten joulukaktuksen pistokkaita, kuukausi sitten niihin kasvoi juuret (kuvassa) ja istutin ne multaan. Ne ovat edelleen ihan elossa olevan näköisiä, mutta mitään kasvua ei vain näytä tapahtuvan. Pitäisikö minun hävittää nekin vai yksinkertaisesti malttaa odottaa pidempään? Haluaisin viherkasveja, haluaisin niitä paljon lisää, mutta en voi mennä ostamaan. Pistokkaita voisin yrittää saada tutuilta, mutta eipä sekäään auta jos/kun en saa niitä kasvamaan. Ituja olen kasvattanut ja saanut edes levän päälle vihreää, mutta siihen se melkein tässä vaiheessa vuotta jääkin.

Syntymäpäiväni on parin kuukauden kuluttua. Huomaan tekeväni mielessäni erilaisia toivelistoja, vaikka samaan aikaan en haluaisi mitään muuta kuin olla perheeni kanssa. Haluaisin heidän leipovan minulle kakun, tarjoiltuna aamulla sänkyyn, ehkä kukkia. Lasi kuohuviiniä maistuisi illalla. Miten jouluna oli niin helppoa toivoa vain kahta asiaa? Miksi nyt mieleeni tulee kaikkia haluja ja mielitekoja? Haaveilen uudesta kylpytakista, peikonlehdestä, isosta multakuormasta mökille, istutuslaatikoista, räätälin liiduista, kangassaksieni teroituksesta..... Lista vain venyy venymistään. Ihme, ettei siinä ole lisää lankaa.....
 
Upeita talvipäiviä. Olen nauttinut niistä koiran kanssa, kahlannut polvia myöten umpihangessa, ihastellut lumisia puita niska vääränä. Aikaa käsitöille ei ole jäänyt eikä tekemättömien projektien lista ole lyhentynyt. Jään odottamaan inspiraatiota.

 

6 kuukautta ostolakossa - välitilinpäätös

Olen ollut kuusi kuukautta ostolakossa. Kuusi kuukautta kahdestatoista. Olen puolessa välissä lakkoa, jonka toivon ajan myötä muuttuvan elämäntavaksi.

En voi sanoa kokeneeni minkäänlaista valaistumista tai puhdistumista, en ole saanut lisää aikaa vuorokauteen eikä pankkitilini saldo ole noussut mihinkään ennätyslukemiin. Olen rikkonut lakkoa kolmesti: vahingossa ja ajattelematta ostin sukkapuikot, jotta sain anopin lahjasukat tehtyä, ja puisen vessaharjan, koska olin sellaista pitkään etsinyt. Toissa päivänä ostin kahdeksan nappia ihan tietoisena siitä, että se rikkoo ostolakkoani.

Kyllä, minulla olisi ollut kahdeksan nappia kotonakin (heh, minulla on varmasti 80 nappia purkissa), mutta kun teen ison työn villatakin kutomisessa, haluan, että napitkin ovat mieleiset, jotta takkia tulee käytettyä vuosikausia. Tottakai olisin voinut nyt ommella siihen väliaikaisesti vain jotkut napit ja ostaa mieleiset ostolakon jälkeen, mutta haluan saada villatakin kerralla kuntoon enkä ottaa riskiä, että se nappien takia ufoutuu uudestaan.

Ostolakkoni päällimmäisenä syynä olivat tekemättömät projektit, joihin materiaalit oli hankittuna. Sen sijaan, että olisin tehnyt niitä, hamstrasin lisää materiaaleja uusiin projekteihin - osin hyvin saman kaltaisiin kuin mihin materiaalit olivat jo olemassa. Ylikulutusta ylikuluttamisen päälle. Kun aloitin ostolakkoani, listasin 44 projektia. Olen tehnyt niitä urakalla pois, nyt jäljellä on 23. Ostamalla nämä napit saan lähiaikoina taas yhden projektin valmiiksi ja sitten olen puolessa välissä. Jee! 

Ennen ostolakkoa projektit olivat vain mielessäni ja siksi niitä "unohtui" samalla kun lankoja tai kankaita siivosi kaapin perukoille. Ostolakon alussa listasin projketit, mutta siinäkin ne olivat vain ranskalaisia viivoja ja niiden työmäärää oli vaikea hahmottaa. Samanlaisia viivoja olivat lapaset ja torkkupeitto. Instan #makenine innoitti minua listaamaan projektejani helpommin hahmotettavaan muotoon. Yhdeksän ei tietenkään riitä minulle mihinkään, mutta halusin kuitenkin piirtää tekemättömät työt paremmin esille. Tähän taulukkoon listasin 15 työtä (lista ei ole valmis), tämä auttoi minua ymmärtämään, että ihan oikeasti, yksi ihminen pystyy tekemään vain tietyn määrän käsitöitä vuoden aikana. Niitä on ihan turha hamstrata lisää, jos edellisetkin ovat tekemättä.

Ostolakkoni on paisunut tarkoittamaan hyvin paljon kaikkea muutakin kuin ostamattomuutta. Olen tämän puolen vuoden aikana lukenut ilmastomuutokseen liittyviä juttuja enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ahdistuksissani yrittänyt elää kestävämmin ja ohjata perhettäni samaan suuntaan. Vaikka välillä tuntuu, että teini-ikäisten lasten toiminnan muuttaminen on vaikeaa, on todettava, että vielä vaikeampaa se on 50+ miehen suhteen. Mieheni on tukenut minua ostolakossani ja kiitettävästi syö kaikkia ei aina niin onnistuneita ruokakokeilujani, mutta silti. Lasten syömästä ketsupista kertyvät muovipullot eivät ole mitään verrattuna vaikka miehen juomaan kahviin tai hankkimiin urheiluvarusteisiin.

Olen rohkaistunut olemaan sukuni ituhippiviherpiipertäjä, olen se kummajainen, joka paikkaa vaatteensa, jättää joulukukatkin ostamatta ja yrittää välttää roskien lisäksi kaikkea turhaa kulutusta. Tiedän, etteivät esimerkiksi siskoni ymmärrä kaikkea tekemääni ja he pyörittelevät silmiään kuullessaan uusimmista tavoitteistani, mutta entä sitten. Tämä on minun elämäni ja minä vastaan siitä. 

Haastoin tammikuun alussa koko perheemme vähentämään sähkönkulutusta 10 %:lla viime vuoden tammikuuhun verrattuna. Jos onnistuisimme, kävisimme ostamassa kunnon pizzat. Koskaan aikaisemmin eivät lapset ole muistaneet sammuttaa valoja niin hyvin, koskaan aikaisemmin ei mies ole muistanut sammuttaa illalla telkkarista virtaa (on laittanut sen vain stand by :lle). Aikaisemmin olen surutta lämmittäyt uunin tarvittaessa joka päivä vaikka yhtä asiaa varten, tänä vuonna olen tehnyt aina vähintään kaksi asiaa yhdellä lämmityksellä. Mutta me onnistuimme, itse asiassa erittäin hyvin, vähensimme kulutusta 22,4 %:lla! Vielä pitäisi löytää ne todelliset kulutussyöpöt, onko se pesukone, uuni vai mikä. Lienee selvää, että sama haaste (eri porkkanalla) toteutetaan myös helmikuussa!

Sähkönkulutuksen vähentäminen on tietysti osin ristiriidassa sen kanssa, että haluaisin tehdä mahdollisimman ison osan ruoasta itse. Leipä on parasta uunituoreena, vaikka osan voi laittaa pakkaseen, sitä täytyy silti leipoa usein. Kyse on tasapainon löytämisestä, siitä kultaisesta kestävästä keskitiestä. Kumpi on oikeasti parempi, yksi paketti hiivaa vai jatkuva juuren ruokkiminen ja osan juuresta hävittäminen. Minulla on vielä paljon opittavaa.

Yritän edelleen opetella juomaan kahvini kauramaidolla. Lapseni kysyi yksi päivä, että miksi sitten juot sitä, jos et tykkää siitä. Erinomainen kysymys. Päätin, että jatkossa juon harvemmin kahvia ja useammin teetä. Silloin harvoin, kun juon kahvia, voin / aion / saan (toistaiseksi) nauttia sen lehmänmaidon kanssa.

Kulunut puoli vuotta on avannut silmäni niin monella tavalla, etten osaa sitä sanoiksi pukea. Kuluneet kuusi kuukautta eivät ole olleet ankeita, päinvastoin. Tavoitteeni on, että pystyn jatkamaan valitsemallani tiellä ja että sekä mieheni että lapseni haluaisivat valita samoin.

Ihanaa lumista helmikuuta!

Kolmas kerta toden sanoo

Lokakuussa 2017 ostin Snurresta valkoista Lamana Bergamo -lankaa, tarkoituksena tehdä esikoiselle joululahjaksi pipo. Ei tullut esikoiselle pipoa, alkuvuodesta kudoin siitä itselleni pipon. Pipo pääsi heti käyttöön eikä siitä ole yhtään kuvaa. Se venyi ja menetti mallinsa eräällä pitkällä kävelyllä kunnon lumisateessa ja oli epämiellyttävä käyttää sen jälkeen. Purin pipon ja kudoin sen uudestaan eri mallilla. Ei tullut pipoa, tuli tekele, joka muistutti enemmän avantouintilakkia - ja sekin meni purkuun ilman julkaisukelpoista kuvaa.

Lanka oli edelleen ihanaa, siksi päätin kokeilla vielä kerran, halusin uskoa, että kolmas kerta toden sanoo. Kudoin pipon soveltaen Klompelompe neuleita koko perheelle -kirjan Gustav-pipon ohjetta. Piposta tuli hyvä, ei täydellinen, mutta käyttökelpoinen ja erittäin mukava. En jää odottamaan, että ehtisin kostuttaa ja muotoilla pipon, enkä sopivia kuvausolosuhteita tai että kuvaaja ehtisi paikalle valoisaan aikaan, tämä kuva sohvalle taitellusta piposta saa riittää. Epäilijöille tiedoksi, se todellakin on pipo eikä Fabergé munan lämmitin, heh.

Neulerintamalla en ole saanut mitään muuta valmiiksi. Olen kutonut projektineuletakkia, mutta iso työ vie paljon aikaa ja kestää, ennen kuin saan sen valmiiksi tai esittelykuntoon. Ajattelin, että kun saan tämän neuletakin valmiiksi, voin hyvin heittää pois lempivillatakkini. Pelästyin omia ajatuksiani. Mitä oikein ajattelin, miksi ihmeessä??? Villatakki on kainaloista revennyt, mutta so what, saumat on helppo ommella uudestaan kiinni. Niin ja kyynärpäät ovat melkein puhki kuluneet, ei sitä kannata enää korjata.... Olen alkanut vihata tuota viimeistä lausetta - miten niin ei kannata korjata? Eikö kaikki korjattavissa oleva kannata korjata? Eikö jokaisen, joka huolehtii vaatteistaan, tulisi kunnioittaa niitä niin paljon, että korjaa niitä niin pitkään, kuin vain voi? Minä tein niin, ompelin kainalot kasaan ja paikkasin kyynärpäät. Lempivillatakkini (100 % villaa) sai lisää elinaikaa. Ei se, että olen joskus ahneuksissani hankkinut lankaa villatakkiin ja nyt kudon sitä, tarkoita, että edellinen käyttökelpoinen pitäisi sen takia hylätä. Visible mending, mikä ihana ajatusmaailma!

Huolsin kenkäni - minkä senkin olen laiminlyönyt liian kauan aikaa. Miksi se on niin vaikeaa ottaa tavaksi tavaroista huolehtiminen? Miksi nahkakenkiin tulee lisänneeksi vahaa vasta sitten, kun ne ovat niin kuivat, että ne suorastaan huutavat sitä? Kenkäpoloiset. Lupaan yrittää parantaa tapani.

Jossain olen sentään onnistunut parantamaan tapani ja tekemään asiat hyvissä ajoin. Minulla oli jemmassa kahden talven kynttilän jämät. Isosisko oli kerännyt tämän talven jämänsä ja antoi ne minulle. Olisin voinut säilyttää jämät lähemmäksi joulua, mutta päätin tehdä niistä kynttilöitä jo nyt. Ennen joulua on taas tekemistä ihan riittämiin.

Sulatin melkein kaikki valkoiset ja kaadoin kerralla Pringles purkkiin. Helppoa kuin heinänteko ajattelin, kunnes massa alkoi jäähtyä ja huomasin, että tämä "kynttilä" ei tule palamaan. Opin kantapään kautta, että massa ilmeisesti kutistuu kuivuessaan.

Harmittelin mielessäni ja aloin tehdä vihreäsävyistä räsymattokynttilää. Yritin olla rauhallinen ja malttaa odottaa edellisen kerroksen jäähtymistä, mutta ilmeisesti olin kuitenkin liian hätäinen, koska seuraavana aamuna sekin oli vähän vetäytynyt. Uskon sen kuitenkin palavan ja jatkoin harjoituksia. Siirryin punasävyisiin räsymattoihin ja niin se vain on, että kolmas kerta toden sanoo: ne onnistuivat! Sain onnistumisesta niin paljon itseluottamusta, että sulatin ensin tekemäni valkoisen uudestaan ja valoin sen raitoina. Lopputulos: onnistunut valkoinen räsymattokynttilä.

Ostolakkoni loppuu hyvissä ajoin ennen ensi kynttiläkautta. Voi olla, että ostan vihreän kynttilän kaveriksi tuolle vasemmanpuoleiselle - ainakin nyt vihreä puhuttelee minua kovasti. Muuten tuntuu, että kynttilöitä riittää vaikka ostolakko jatkuisi toisenkin vuoden.

Lumista tammikuuta Sinulle!