Arjen keskellä

Arki rullaa eteenpäin sellaista vauhtia, ettei aina meinaa pysyä perässä. Mitään ei ole valmistunut käsityörintamalla, vaikka olen kutonut niin että niskat ja hartiat ovat ihan extrajumissa. Haluan saada esikoisen torkkupeiton valmiiksi ja lupasin itselleni, etten aloita mitään ennenkuin se on valmis. Mieleni kyllä tekisi, mutta tällä kertaa aion pysyä tiukkana. Vielä noin 150 grammaa ja sitten on vuorossa päättely ja pingotus.

Olen ollut ulkona koiran kanssa. Pari tuntia menee yhdessä hujauksessa kun seuraa pennun tohinaa ja rehellisesti sanottuna, en tiedä mitään sen parempaa. Samalla olen tehnyt mitä ihmeellisimpiä löytöjä. Vai mitä sanotte tästä myrskyn rantaan huuhtomasta puutarhatuolista? Joo, yksi ruuvi puuttuu ja se täytyy hioa ja käsitellä uudestaan ja tottakai haluan tehdä siihen jonkun kivan kesäisen tyynyn, mutta sittenkin. Vaikka työlistani näin kasvaa, tämä on mielestäni erinomainen löytö. Tiedän tälle täydellisen paikan mökillä.

Muutama päivä Myrskyntuoman löytämisen jälkeen näin maassa pensaan. En ruukkua missään, enkä myöskään kuoppaa. Ilkivaltaahan tämä on, joku repinyt viime syksynä istutetun pensaan irti paikoiltaan, mutta en raaskinut jättää sitä irtonaisena kuolemaan. Kannoin pensaan kotiin ja istutin väliaikaisesti ruukkuun. Kunhan lehdet puhkeavat ja tiedän, mikä pensas on kyseessä, päätän mihin mökillä sen istutan.

Olen kylvänyt paprikan ja tomaatin siemeniä ja seuraan niiden kasvua päivittäin. Mikä ilo! Kävin kaikki siemeneni läpi enkä voi kuin ihmetellä millaisia määriä niitä olen joskus ostanut, hamstrannut suorastaan. Edelleen löytyy avaamattomia pusseja, joiden parasta ennen on ollut syyskuussa 2010. Voi olla, että ne itävät vielä, voi olla että eivät. En kuitenkaan halua heittää niitä suoralta kädeltä pois, joten pussi kerrallaan aion käyttää ne pois ja vähentää mahdollista hävikkiä. Tomaatin siement olivat nekin vanhoista pusseista. Siksi kylvin niitä vähän reilummalla kädellä, ja kuinkas kävikään? Kaikki itivät! Siskon tyttöni on onneksi luvannut ottaa ainakin muutaman taimen. 

Olen yrittänyt vähentää hävikkiä myös keittiössä ja käyttänyt pois kaikenlaisia kummajaisia, mitä kaapistani löytyy. Kuivatusta hernerouheesta tein hernerouhepihvejä ja pakko sanoa, että niistä tuli erittäin hyviä. Hernerouhetta voisin ostaa joskus uudestaankin. Vajaan pussin mantelirouhetta upotin toscakakkuun, mutta sen kohdalla jouduin pohtimaan onko tässä mitään järkeä: ostaa kokonainen pussi mantelilastuja, että saa käytettyä vajaan pussin mantelirouhetta? No, oli järkeä tai ei, kakusta tuli hyvä ja se on viimeistä palaa lukuunottamatta jo syöty. Mannasuurimoita minulla oli jostain syystä kaksi avattua pussia vaikka meidän perheessä niitä ei kauheasti kulu. Löysin netistä mannakeksien ohjeen. Lopputulos ihan ok, mutta ei pääse jatkoon. Syödään sitten mannapuuroa vähän useammin. Harmi, ettei viime kesänä ollut yhtään puolukoita, olisin tehnyt vispipuuroa.

Vaikka mitään käsitöitä ei olekaan valmistunut, olen silti ommellut ahkerasti. Olen paikannut kolmet farkut ja jatkanut niiden käyttöikää vähintään vuodella, toivottavasti kahdellakin. Aloitin miehen mökkifarkuista, ajatuksena, että niistä saan hyvän harjoituskappaleen. Miehen farkkuihin korjasin taskunsuut, taskut, haarat ja lahkeen reunat. Korjasin tai vahvistin.

Kuluneimpien kohtien päälle laitoin uutta kangasta poikien pieneksi jääneistä farkuista, joita kukaan ei ole huolinut edes muutamalla eurolla kirputtorilla. Nyt olin iloinen, että olin säästänyt farkut enkä vienyt niitä vaikka johonkin keräykseen. Olin suorastaan tyytyäinen, että minulla on kenkälaatikollinen farkun paloja odottamassa käyttöä. Reikien kohdalle laitoin nurjalle puolelle palan farkkua ja tikkasin mahdollisimman saman värisellä langalla lagansuuntaisesti tarpeeksi monta kertaa.

Minun siisteissä farkuissani oli polvessa reikä. Kaaduin reilu vuosi sitten ja siitä asti reikä on odottanut korjaamista - ja samalla tietysti kasvanut lisää kuluessaan. Milloinkohan sitä oppisi korjaaman reiät heti kun ne tulevat? Sitä pääsisi paljon helpommalla ja lopputulos olisi mitä todennäköisimmin siistimpi.

Tähänkin laitoin farkkukangasta reiän taakse ja ompelin koneella edestakaisin.  Ei nämä enää niin siistit ole, mutta ehdottomasti käyttökelpoiset vielä.

Haastellisimmat farkut jätin viimeiseksi. Näissä oleva reikä ei varsinaisesti ollut vielä kovin suuri, mutta koko lahje etureiden kohdalta oli niin kulunut, että oli vain ajan kysymys, milloin se olisi revennyt kokonaan ja olisin kulkenut siveettömästi julkisella paikalla. Katselin lahjetta sisäpuolelta valoa vasten ja mietin, ryhdynkö edes korjaamaan. Olisin voinut viedä housut Finlaysonin myymälään mistä ne olisi lähetetty Belgiaan ja tehty uutta kuitua käytettäväksi Finlaysonin pyyhkeissä, mutta halusin mieluummin jatkaa farkkujen käyttöä ja mikä olennaisinta, lykätä uusien farkkujen ostamista mahdollisimman pitkään. Olen monesti ennenkin sanonut, että jos se on korjattavissa, se pitää korjata. 

Lopputulos kelpaa minulle. Toki näihin olisi voinut tehdä sashiko-tyyppisen paikkauksen ja korostaa housujen kulumista, mutta tämä on sittenkin enemmän minun näköiseni. 

Kyllä näillä vielä kehtaa käydä koiran kanssa lenkillä. Pari kuraista tassunjälkeä eikä kukaan edes huomaa mitään.

Korona sotkee maailmanmenoa ja jokaisen arkea enemmän tai vähemmän. Pienyrittäjänä minua harmittaa jokainen suunnitellun työn peruuntuminen, mutta ei niille mitään voi. Ei auta kuin keskittyä arkisiin asioihin ja jatkaa eteenpäin. Siivoaminen, taimien kasvatus, ruoanlaitto ja vaatteiden huoltaminen, kaikki arkiset asiat tuovat ainakin minulle lohtua ja uskoa siitä, että tämäkin menee ohi.  

Ihanaa kevättä ja aurinkoisia päivä Sinulle!

Langankulutusta

Karkauspäivä. Helmikuun jatkoaika. Huomenna alkaa maaliskuu ja sen myötä virallisesti kevät.

Jos alkukuu meni askarrellessa, loppukuu meni juoksuttaessa lankaa sormien välissä. Ensin valmistui miehelle hänen toiveestaan Oslo-pipo. Lankana ohjeen mukaisesti Arwetta Filcolana Classic. Tähän kävin ostamassa tammikuussa kaksi kerää lankaa.

Kaksi riitti, koska upotin taitteen alle jämiä. Rakastan tällaisia ohjeita, joihin voi hyödyntää erilaisia langanloppuja. Lankaa kului yhteensä 128 grammaa. Pääväriä jäi noin metrin verran, sillä sain parsittua yhden puhki kuluneen villasukan.

Esikoinen oli lähdössä kummitädin luokse pohjoiseen hiihtolomalla. Matkaan piti pakata hiihtokamat, mutta ehdottomasti myös villasukat. Jo viime syksynä ostin TukuWoolia näitä sukkia ajatellen, mutta kuten niin usein, nämäkin jäivät viime tippaan. Muutama tunti ennen lähtöä sain nämä pääteltyä. Ei todellakaan aikaa mihinkään pingotuksiin tai hienoihin poseerauskuviin. Sukista tuli ihanat, lämpimät niinkuin vain suomilampaan villa voi olla. Lankaa näihin kului 103 grammaa.

Alkukuun ompelulaatikkotuunausta tehdessä manailin, että tarvitsen uuden neulatyynyn.  Muistin, että minulla oli parin vuoden takaa tallessa neulatyynymalli. En muista enää mistä kirjasta tämä on, mutta tämä oli hauska välityö ja tyynystä tuli juuri sopiva ompelulaatikkoon. Jämälangoista, tietenkin, ja täytteenä ne kaikkein lyhyimmät langanpätkät. Langankulutus huikeat 14 grammaa. 

Pipotuksen Johannalla on käynnissä Instagramin puolella #hukkapätkäkal -yhteisneulonta. Siitä inspiroituneena tein rakkaalle luppakorvalleni ikioman lelun. Perintöleluissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin ne on hyvin sisäänajettu, mutta Ludden naskalihampaat tuhoavat niitä hyvää vauhtia korjauskelvottomiksi. Idea tähän käsipunnukseen on netin syövereistä ja pyörinyt mielessäni jo useamman vuoden. Käytin tätä mallia inspiraationa muokaten sitä omiin lankoihin sopivaksi. Tähän kulutin 38 grammaa huopuvien lankojen jämiä, lähinnä Limaa. Täytteeksi vanua ja yksi vinku.

Lelu on testattu, hyväksytty ja otettu omaksi. Tällä on harjoiteltu noutoa ja olemme pisteessä, että tämä lelu noudetaan, mitään muuta ei.

Kivoja pieniä töitä, jotka valmistuvat nopeasti, onnistuneita tuotoksia mitkä pääsevät suoraan käyttöön. Itselleni pari vuotta sitten kutomat lapaset eivät olleet niin onnistuneet. Tai ne olivat ihan onnistuneet jämälankalapaset, mutta ajatuksissani heitin ne pesukoneeseen ja tietenkin ne kutistuivat kun joukossa oli 100 prosenttisia villalankoja. Resorit olivat kuitenkin hyvät, joten päätin purkaa lapaset resoriin asti.

Tällaisiin epäonnisiin lapasiin oli hyvä kutoa uudet terät toisesta epäonnisesta työstä puretulla langalla. Miehelleni kolmisen vuotta sitten kutoma pipo venähti käytössä ja lanka värjäytyi pesussa (ei kuitenkaan palauttanut pipoa alkuperäiseen kokoonsa). En halunnut heittää ihanaa Louhittaren luolan lankaa uudestaan värjättynäkään pois, vaan päätin, että se on kaunista tällaisenaankin. Kahdesta pilalle menneestä työstä tuli lopulta minulle mainiot lapaset. 

Ihan älytöntä, mutta tuntuu kuin minulla olisi pakottava tarve pienentää lankavarastoani. Ihan kuin maailma sillä pelastuisi tai ilmastonmuutos pysähtyisi. Mutta tuntuu, kuin sitä pienentämällä saisin oman elämäni paremmin järjestykseen. Parhaiten lankavarastoni tietysti pienenisi, kun vaan tekisin isoja monen sadan gramman töitä pois, kuten alla olevan kuvan pohjana olevan torkkupeiton, mutta en malta, haluan saada äkkiä valmista. Kyllä ihmismieli on nurinkurinen.

Kaiken kutomisen jälkeen päätin vielä virkata jotakin. Edellä mainitun hukkapätkä-yhteisneulonnan innoittamana virkkasin jämälangoista keskospeiton hyväntekeväisyyteen. Peitolla on kokoa noin 42 cm * 42 cm, siihen kului 113 grammaa lankoja.

Lankavarastoni pienee hitaasti mutta varmasti (helmikuussa 448 grammaa). Tai no, miten sen ottaa. Purin muutaman kutomani työn, mitkä eivät ole löytäneet käyttäjää, purin, pesin, kuivatin ja kerin. Sen sijaan, että ne olisivat jääneet nurkkiin pyörimään ikuisiksi ajoiksi, saan langat parempaan käyttöön - ja nurkat tyhjiksi. Mutta se tarkoittaa, että lankavarastoni kasvoi 134 grammalla. Ja kun vielä löysin yhden projektipussin pohjalta sinne jääneen 30 gramman lankakerän, on helmikuun saldo yhteensä -284 grammaa.

Gramma kerrallaan, silmukka kerrallaan. Hyvä maaliskuuta!

Tuunaamalla elämä järjetykseen

Alkuvuosi on mennyt tavaroita läpikäydessä - karsimista, tuunausta, siivoamista, uudelleen järjestelyä. Palkitsevaa, mutta hidasta hommaa. Ompelulaatikkoni on ollut pitkään yksi kaaosta puoleensa vetävä angstinen muovilaatikko. Kaappeja läpikäydessäni löysin puisen viinilaatikon. Laatikossa, jonka olemassaolon olin kokonaan unohtanut, oli vesivärejä, joilla on maalattu viimeksi noin 10 vuotta sitten. Laatikon löytäessäni tiesin, miten haluan ompelutarvikkeeni järjestää.

Tein laatikkoon väliseinät, jotta sain siihen sopivat lokerot. Tämä oli niitä hetkiä kun toivon, että olisi kunnon työtilat ja välineet myös puutöiden tekemiseen. Mutta serkkuni sanoja lainatakseni, minkä sahaus heittää, sen maali peittää.

Isosiskolta sain harmaata kalkkimaalia (ylijäämä jostain projektista) ja maalasin mittavirheet piiloon. Lopputulos ei varmasti läpäisisi puusepän tarkastusta, mutta minulle ompelulaatikko on täydellinen. Kun ompelulaatikko on järjetyksessä, on elämäkin järjestyksessä.

Vielä haluan tehdä uuden neulatyynyn. Kuopuksen koulun kässätunneilla askartelema kilpikonna on palvellut kilpensä puhki. Toki sen voisi paikata, mutta haluan sen verran pienemmän, että se mahtuu ompelulaatikkooni. Että sille oikeasti on oma paikka eikä niin, että se vain on jossain ompelulaatikon lähettyvillä.

Samaan aikaan sopivasti vuorotellen ompelulaatikon tuunaamisen kanssa tein lapsille omat muistojen laatikot, nekin vanhoista viinilaatikoista. Olen näitä laatikoita joskus Alkosta hamstrannut, minusta ne ovat kivoja ja käytännöllisiä ja ainakin siihen aikaan niitä sai ilmaiseksi, kunhan pyysi. Kanteen liimasin puiset kirjaimet, jotka aikoinaan oli lastenhuoneessa vaatekaappien ovissa kertomassa kumpi on kummankin kaappi. Nyt on neuvolakorteille, diplomeille, todistuksille ja muille aarteille selkeät paikat.

Tähän projektiin sain upotettua kolmen vanhan maalipurkin jämät (maalit ovat värimalleja vuodelta 2013 kun etsimme sopivaa sävyä esikoisen huoneen seinään). Mikään maaleista ei olisi ykinään riittänyt, mutta yhdistin ne ja sain kuin sainkin laatikot maalattua - ja kolme maalipurkkia tyhjennettyä ja vietyä metallinkeräykseen. Ah, niin palkitsevaa!

Ei kahta ilman kolmatta, joten vielä yksi maalausprojekti. Kuopus teki koulussa 2019 äitienpäivälahjaksi kehyksen, jonka sisällä oli äitienpäiväkortti. Tämä oli jotenkin rosoisen kiva ja tykästyin tähän heti tämän saadessani.

Reunukset oli liimattu vain pahville ja kun osa puupaloista oli maalattu, päätin tuunata tämän uusiksi. Liimasin reunukset vanerille ja lisäsin useamman kerroksen maalia pintaan. Tiesin koko ajan, että haluan tähän yhden lempivalokuvistani, parin vuoden takaisen mökillä otetun kuvan, jossa ovat kaikki elämäni miehet. Tämä kuva kehyksineen menee mökille.

Viimeisin tuunausprojektini oli vähän pehmeämpi. Vaikka ulkona on plus asteita, tarvitsee elämäni luppakorva jotain lämmintä päälleen. En halua ostaa mitään paitaa tai takkia, kun se mahtuisi maksimissaan kaksi viikkoa ja jäisi sitten pieneksi, joten tein sellaisen vanhasta villapaidastani. Paidasta, jota olen käyttänyt viimeksi yli 20 vuotta sitten. Paidasta, joka oli aivan liian pieni ja on vain odottanut, että tekisin siitä tyynynpäällisen tai jotain muuta. Nyt tein siitä koiralle paidan ja tämä on juuri tarpeeksi lämmin. Mallina käytin kaverilta lainassa ollutta vähän pienempää paitaa ja mukana oli paljon hyvää tuuria.

Hiihtoloma - eikä toivoakaan päästä hiihtämään, talviloma - raparperit ja pionit puskevat pintaan. Maailma on sekaisin, onneksi oma elämäni on edes pikkuisen enemmän järjestyksessä.

Tammikuu

Tammikuu alkaa olla paketissa ja hyvä niin. Tammikuu on ollut rankka pitäen sisällään tuskallista surua - elämäni karvakasa nukkui pois. En tiennyt, että lemmikki voi vallata sydämen niin totaalisesti. Nyt tiedän. Ja nyt tiedän sen kuristavan tyhjyyden, mitä se jättää jälkeensä. Elämäni karvakasa oli perheenjäsen, rakas sellainen, ja sitä on valtava ikävä. Kuten elämässä aina, oli pakko jatkaa eteenpäin. Silmukka kerrallaan. Kyynel kerrallaan. Päivä kerrallaan. Ensin kudoin itselleni sukat, pitkästä aikaa tiimalasikantapäällä. Handun perussukkalankaa, jonka ostin syskyllä kun vierailin koirakavereiden kanssa Järvenpäässä Lentävässä Lapasessa (aivan ihana paikka, suosittelen käymään!). Itselle muistiin 66 silmukkaa, 2,5 mm puikot, langankulutus 63 grammaa.

Sukkien jälkeen aloin kutoa lapasia jämälangoista. Mökillä ei ole koskaan tarpeeksi lapasia, joten nämä menevät sinne. Vasemman puoleiset raitalapaset ovat kokonaan Suomi villaa - ah mikä tuoksu! - oikeanpuoleiset, reilusti ohuemmat aluslapaset ovat taas englantilaisia villalankoja. Aika monta jämänöttöstä sain siivottua lankavarastostani pois ja se on hyvä se. Suomilapasiin meni 63 grammaa ja englantilaisiin 39. 

Olen siis tammikuussa kuluttanut lankaa "huikeat" 165 grammaa. Mies pyysi, että tekisin hänellekin Oslo pipon, sitä varten kävin ostamassa 100 grammaa Arwettaa. Perusmatikalla on lankavarastoni kutistunut kuitenkin 65 grammalla ollen tällä hetkellä 9 304 grammaa.

En ole kutonut paljoa, mutta olen leiponut juurellani pitkästä aikaa. Taisi olla sekä leipuri että juuri vähän kohmeessa, mutta jospa se tästä taas lähtisi, säännöllinen leipominen nimittäin.

Jospa sitä muutenkin saisi elämän rutiineista taas kiinni, saisi arjen rullaamaan niinkuin kuuluu. Tammikuussa perheeseemme tuli koiranpentu. Se ei korvaa elämäni karvakasaaa, mutta vie ajatukset muualle. Se on ihana oma persoonansa, joka valvottaa ja vaatii paljon huomiota, mutta tuo myös niin paljoin iloa, että kaikki tuntuu taas paljon helpommalta. Kerään sydämeeni uusia tassunjälkiä.

En muista, milloin olisin viimeksi ostanut koirankakkapusseja. Käytämme muovisia leipäpusseja, joita meillä kertyy kaikesta leipomisestani huolimatta. Lisäksi saamme niitä kahdelta tuttavaperheeltä. Ne ovat kaiken kaikkiaan hankalia ja epäsiistejä säilytettäviä. Siksi tein niille oman laatikon.

Päällystin kenkälaatikon ruskealla pellavakankaalla, applikoin kankaaseen koiran kuvan ja kiinnitin alareunaan vetolenkin. Muutama mittavirhe osui matkalle, mutta tästä tuli minusta kiva. Toimii.

Leipäpussien uudelleen käyttö pienentää kierrätykseen menevän muovin määrää edes vähän ja sillä tavoin voimme välttää ostamasta erikseen valmistettuja muovisia kakkapusseja, mutta tuntuu, että muovia tulee ikkunoista ja ovista kaikesta välttelystä huolimatta. Vuonna 2019 veimme kierrätykseen 15 kiloa 336 grammaa muovia. Se on ihan järkyttävän paljon. Vuonna 2018 luku oli 15 kiloa 703 grammaa, eikä määrä näytä vähenevän tänäkään vuonna.

Olin kuullut puhuttavan Lidlin hevi-hävikki-laatikoista. Halusin kokeilla. Ostin 2 eurolla 4 yrttiruukkua, 2 salaattia, 8 omenaa ja 500 gramman parsakaalin. Hyvä diili minusta, mutta kaikki muoviin pakattuna!!!!! Tavallisesti en ostaisi italialaisia omenoita, varsinkaan muoviin pakattuna, mutta niin sanovat viisaammat, että pakkaus on paljon pienempi paha kuin itse tuote.

Tammikuu on ollut raivauskuu. Ja järjestelykuu. Kakkapussilaatikon innoittamana olen järjestämässä koko käsityökaappiani. En tiedä teistä muista, mutta aina joskus projektit venyy ja paisuu - ja silloin minä kaipaisin kaikkein eniten omaa askartelutilaa... Onneksi mieheni on aika kärsivällinen. Mitä kaikkea tässä on työn alla, siitä seuraavassa postauksessa.

Toivon, että saan meidän luppakorvasta hyvän neulekaverin. Olemme aloittaneet harjoittelun, jatkoin noin kolme vuotta sitten aloittamaaani torkkupeittoa. Olen vasta alkumetreillä, joten harjoitushetkiä riittää.

 

Ihanaa helmikuuta Sinulle!

Aina oikein - yksi nurin

Vuoden ensimmäinen päivä. Uusi vuosikymmen on alkanut. Ajatukset pitäisi olla tulevassa, mutta joulukuu on vielä tuoreena muistissa.

Joulukuussa sain Sisko Sälpäkiven Novitalle suunnitteleman Pohjolan kutsu paitani valmiiksi. Villapaita oli enimmäkseen aina oikein kutomista, koska luin ohjetta ylimalkaisesti ja kudoin kirjoneuleen nurjat silmukat oikein. Ei haittaa. Paidasta tuli mielestäni ihana.

Koon L paitaan kului 423 grammaa Arwetta Filcolanaa. Päättelin 248 langanpätkää. Ihana malli, kiva kutoa. Minulle paidassa oli erinomaiset mittasuhteet. Käytössä paita on asettunut hyvin, mutta sen myötä kaulus on "laskeutunut" ja tuntuu nyt aavistuksen liian lyhyeltä. En aio sille kuitenkaan mitään tehdä.

Lankaa jäi aika reilusti yli, noin 250 grammaa. Avaamattomiakin keriä, mutta Lankamaailma ei ottanut niitä enää vastaan koska vaihto- ja palautusoikeus on voimassa kuukauden. Minusta se on liian lyhyt aika kun ostaa lankaa näin isoon työhön, mutta ei voi mitään. En halunnut kasvattaa lankavarastoani enää yhtään, joten aloin kutoa The Oslo Hat:ia. Ja heti perään toista. Tiedän, olen tämänkin mallin kanssa jälkijunassa, mutta en anna sen haitata. Malli on ihana. Ja niin helppo. Aina oikein silmukoita toisensa perään.

Lankaa oli määrällisesti paljon, mutta ei riittävästi yhdessä värissä. Pienellä kikkailulla sain silti näennäisesti yksiväriset pipot - ja jämälangat hyvin käytettyä. Harmaaseen pipoon kuluin 120 grammaa, turkoosiin 125 grammaa.

Harmaata oli hyvin naftisti ja jouduin kutomaan pipon vähän lyhyempänä kuin ohjeessa. Ja siltikin piilossa oleva vaalea lanka meinaa pilkottaa pipon reunan alta, mutta kukapa katselisi minua yläviistosta? Ja jos katselee - ja huomaa - toivon, että ei kommentoi asiaa ääneen. Pipo on ihana päässä, tulen käyttämään tätä paljon.

Yritin tehdä oikein myös askartelemalla joulukortteja Siskot ja Simot joulukorttikeräykseen. Askarrtelu ei ole vahvimpia puoliani, mutta uskoisin näiden ilahduttaneen kuitenkin kaikkein yksinäisimpiä vanhuksia. Tein viisi korttia, enempään ei varastoistani löytynyt punainen kartonki riittänyt.

Yritin tehdä oikein myös kutomalla peiton SPR:lle. Toki halusin tyhjentää myös lankavarastoani, mutta se ei vähentäne peiton lämpöä yhtään. Käytin tähän omia ja ystävältä saatuja jämälankoja, omia hutiostoksia, yhden puretun pipon ja yhden puretun kaulaliinan langat.

Siitä tuli oikeastaan aika iloisen kirjava. Paksuhko ja todella lämmin, painoa sillä on 686 grammaa. Kudoin aina oikein neliöitä kulmasta kulmaan ja ompelin ne kiinni toisiinsa.

Kudoin neliön kerrallaan, pelkkää aina oikein. Kudoin ja tuijotin jalkojeni päällä nukkuvaa koiraamme. Kudoin oikein, mutta mieleni oli nurin. Kyynelet valuivat. Mietin sitä, mikä oli täysin nurin. Koirallamme on syöpä eikä mitään ole tehtävissä. Aggressiivinen lymfooma. Elämäni karvakasalla on enää päiviä jäljellä. Tänään tein vuotuisen lankainventaarin ja se jaksoi vielä toimia assarina. Minun oli vaikea keskittyä.

   

Minulla on lankaa yhteensä 9 369 grammaa (varsinaiset neulelangat). Se on paljon, mutta pitkästä aikaa määrä on alle 10 kiloa. Tavoitteeni on (toimiikohan se paremmin kun sen sanoo näin julkisesti?), että vuoden kuluttua lankaa on alle 6 kiloa. Nämä pikkuiset jämäkerät puhuttelivat tällä kertaa eniten, saisikohan niistä kudottua lapaset?

Onnellista Uutta Vuotta 2020!

Lumiukkoja

Olen tehnyt lumiukkoja. Ensimmäisen tein Lumiukko elokuva mielessäni. Tehdessäni hyräilin Walking in the air, huomasin hymyileväni.

Lumiukon porkkananenä on siis edellisen postauksen arvoituksen ratkaisu. Useampi nenä, tai siinä vaiheessa vielä oranssiin maalin dipattu grillitikun pää, oli sokerikulhossa kuivumassa. Niinkuin niin usein ennenkin, eihän se lumiukko yhteen jäänyt. Tein perheen teineille kuulokepäiset lumiukot. Voipi olla, että nämä koristavat meidän joulupöytää tänä aattona.

Pian lumiukkoja oli kokonainen armeija. Pipopäisiä, silinterihattuisia. Kaikilla porkkananenä ja "hiilestä" tehdyt silmät ja suut.

Tämä oli hauska kierrätysprojekti. Miehen loppuun pelaamat golf pallot saivat uuden elämän (toki kunnon pesun ja pari kerrosta maaliakin). Käytin loppuun lasten kuivumassa olleista pienoismallimaaleista taas yhden purkin. Erilaisia nauhoja huiveiksi, jämälankoja kaulaiinoiksi ja pipoiksi, löytyipä laatikostani mustaa huopaakin silinterihatuksi. Entäpä olkihatut? Ne tein säkkikankaasta ja kuohuviinipullon korkista. Kuka ukoista on sinun suosikkisi?

Jatkoin kierrätysteemalla (eli kodin raivaamisella). En tiedä, mistä meille on jäänyt viisi puista verhorengasta. Todella kummallinen määrä. Mietin pitkään, että olisin vain polttanut ne takassa, mutta sitten keksin tehdä niistä purulelut vauvalle. Nyt pitäisi vielä löytää jostain vauva tai vauvat, jotka tarvitsevat puruleluja. Miksi en keksinyt tätä silloin kun omat lapseni olivat vauvoja? Nyt taisin joutua ojasta allikkoon...

Seuraava projekti ei oikeastaan liity raivaamiseen, tämä oli puhdas päähänpisto. Tai ei nyt ihan puhdas, koska aikaisempina vuosina minulta on myyjäisissä kysytty kissojen leluja. Mutta siis tein huovutettuja kissanleluja, pikkuisia kaloja joiden sisällä on kulkunen. Inspiraatiota hain netin syövereistä mutta malli ja toteutus on taas omasta päästäni. Tähän sain hyvin käytettyä pikkuisia langan pätkiä. Olen säästänyt niitä ajatuksena joskus käyttää niitä huovutettavien lapasten raitoihin, mutta tämä oli ehdottomasti kivempi käyttötarkoitus.

Sukkalankojen jämistä tein palkkiraitasukkia, koska kaikki muutkin tekevät niitä nyt. Näistä tuli pienet, vain noin kokoa 30. Pinkit onnistuivat mielestäni hyvin, sinisävyisissä värit ovat liian lähellä toisiaan erottuakseen kunnolla.

Ja koska minulla oli yksi ylimääräinen Tylypahka -kangasmerkki, tein Tylypahka sukat. Perusharmaat sukat, mutta teräosaan kudoin kaikkien tupien raidat. Tämä olisi erinomainen lahjaidea sellaiselle Harry Potter fanille, joka ei vielä ole varma, mihin tupaan kuuluu.

Aiemmin syksyllä tein koirashampoota, nyt paketoin ne. Ruskeaa paperia, niini nauhaa ja painettu tassun jälki koristeeksi. Yksinkertaista mutta kaunista. Näitä voisi antaa koirakavereille lahjaksi.

Se on ensimmäinen adventti viikonloppuna. Alle kuukausi jouluun. Minä olen ensi viikonloppuna Riihimäellä ja Kellokoskella joulumyyjäisissä. Tervetuloa, jos olet yhtään samalla suunnalla.