Kadonneen lapasen syndrooma

Reilu kaksi vuotta sitten kudoin esikoiselle lapaset. Viime keväänä hän onnistui hävittämään niistä toisen ja siitä asti meillä on pyörinyt yksi hyvin yksinäinen lapanen.

Ilmojen viiletessä oli pakko tehdä jotain, ettei lapsen sormet palellu. Vaan mitä tekee äiti, jolla on noin 15 kiloa lankaa varastossa? Purkaa lapasen ja pesee langan käyttääksen sen pojan lapasiin.

Luulin pojan pitävän langasta ja siksi halusin hyödyntää jäljelle jääneen lapasen (toki myös siksi, että se on hyvä ekoteko). Kun ehdotin vaihtoehtoja olemassa olevan lapaslangan kaveriksi ja mahdollisia raidoitusideoita, en ollut enää yhtään varma pojan mielipiteestä ja tuntui kuin olisin "kostanut" hänelle lapasen kadottamisen. Muutaman kokeilun ja purkamisen jälkeen näistä tuli kuitenkin mielestäni kivat lapaset.

Matkan varrella poika pyysi, josko voisin kuitenkin tehdä läppälapaset. Voisin, mutta nämä langat ei riitä. "Ei haittaa, jos ei oo samaa, kai sulla jotain lankaa löytyy tarpeeksi". Yksinäinen lapanen ei ole enää yksinäinen ja esikoinen sai läppälapaset. Viileät ilmat saavat tulla.

Tämä on hyvää kierrätystä ja uskoisin, että näin aikanaan toimittiin kaiken materiaalin kanssa, niin lankojen kuin kankaidenkin. Kaikki käytettiin loppuun asti, taidolla! Tottakai lapanen oli kulunut jonkin verran kahden talven aikana, mutta ei niin paljoa, etteikö siitä toisen langan kanssa olisi tullut hyvät ja lämpimät lapaset. Olen aiemmin jatkanut villasukkia niiden jäätyä pieneksi tai kutonut uudet terät pohjien kuluttua puhki, mutta minulla on vielä paljon opittavaa materiaalin hyödyntämisessä loppuun asti. Viitseliäisyyttä tämä vaatii, mutta niin moni muukin asia.

Värikkäitä syyskuun viimeisiä päiviä!

Viikon varrelta

Viime viikolla vakuutin, että vasta kun villatakki on valmis, saan luoda silmukat uuteen työhön. Ei olisi pitänyt. Hävettää myöntää, mutta en ole kutonut villatakkiini ensimmäistäkään silmukkaa. Sen sijaan loin silmukat keskospeittoon. Ei olisi pitänyt ei, mutta halusin tehdä jotain nopeasti valmistuvaa (mistä minä muuten kertoisin teille tai näyttäisin kuvia) ja aivotonta (villatakissa pitää seuraavaksi laskea ja paljon enkä yksinkertaisesti jaksanut).

Loin vain neljä silmukkaa, joten se ei ole niin paha, eihän? Ja sain kulutettua siihen kaksi vajaata kerää lankaa: ihanaa merinoa, jolle olisi varmasti myöhemminkin löytynyt käyttöä, mutta joku pienen pieni saa valmiista peitosta varmasti enemmän iloa kuin minä olisin saanut lankakeristä. Kudoin kulmasta kulmaan aina oikeaa, joten tämä oli sopiva työ ottaa viikonlopuksi mökille mukaan. Peitolla on kokoa reilu 40 cm * 40 cm. Lahjoitan peiton @keskosillekasitoita.

Lankakorin pohjalta kaivoin keskeneräiset sukat ja kudoin ne valmiiksi. Valmiina oli puolitoista vartta, joten yhtään silmukkaa en luonut, heh. Aloitin nämä viime helmikuussa, oli jo korkea aikakin tehdä sukat valmiiksi. Päättely jää kyllä toiseen päivään ja vasta sitten saan vetää taas yhden keskeneräisen projektin yli.  Nämä keskeneräiset projektit ja niiden hallitseminen ovat minulle vaikeita. Aina on jotain, mitä haluaa ottaa välityöksi. Tai mitä pitää tehdä välityönä.

Ostamattomuus tuntuu minulle luontaiselta. Se ei tuota (ainakaan vielä) mitään ongelmia. Uusille lukijoille täsmennän, että ostamattomuus ei koske elintarvikkeita, lääkkeitä, lahjoja eikä lasten juttuja! Jouduin käymään Espoon Sellossa tässä yhtenä päivänä. Sen sijaan, että olisin halunnut shoppailla jotakin, minua ahdisti nähdä kaikki ihmiset kantamassa vihreitä muovikasseja. Samoin minua hirvitti koristeina käytetyt ilmapallot ja valtavat pinot mainosesitteitä. Miten turhaa roskaa tapahtuman päättymisen jälkeen. Eikä siitä ole kovinkaan kauaa, kun itsekin innoissani odotin Sembaloita, Hulluja Päiviä ja muita hamstraustapahtumia ja kynä kädessä luin esitteitä. En enää.

Päästyäni kotiin ryhdyin naapurin rouvan innoittamana tekemään hunajalla ja kanelilla maustettuja kuivattuja omenalastuja. Herkullinen ajatus, mutta lopputulos ei ollut minun makuun. Mies ja esikoinen kyllä tykkäsivät.

Ensimmäinen erä paloi poroksi ja kasvatti ruokahävikkiä ihan turhaan (puhumattakaan uunin kuluttamasta ylimääräisestä sähköstä!). Ruokahävikkiä on muutenkin tullut viimeisen viikon aikana luvattoman paljon. Ostin tuoretiskiltä 1,5 kiloa lohta ajatuksena tehdä keittoa ja uunilohta. Kun otin lohen jääkaapista seuraavana päivänä, se oli jo pilalla! Puolitoista kiloa kalaa biojätteeseen. Kun siihen vielä lisätään mökille jääkaappiin (josta otin virran kyllä pois päältä) unohtamani levite, juusto ja kinkkupakkaus, ei voi muuta kuin inhota itseään. Onneksi tämä on meille poikkeuksellista ja yleensä ruokahävikkiä tulee minimaalisesti.

Vaan olen minä onnistunutkin. Lapset voittivat monta vuotta sitten (mainos)repun arpajaisissa. Reppu oli täynnä Dumlea ja lapsilla riemu katossa. Se syötiin tietysti tyhjäksi ja sittemmin reppua käytettiin monet kerrat eväiden tai uimakamppeiden kuskaamiseen, riippuen mitä mökillä oli ohjelmassa.

Reppu on kulunut ja siinä on muutama reikäkin. Sille ei ole enää käyttöä reppuna (ei meille eikä kenellekään muullekaan). Jollan pressussa oli repeämä ja edellisen omistajan teippipaikkaus petti pahemman kerran. Minä purin repun ja käytin osan siitä pressun korjaamiseen. Erinomaista paikkakangasta! Nyt mietin, mitä teen lopulle repulle. Säästänkö mahdollista myöhempää paikkausta varten vai laitanko suosiolla roskiin. Kaikkea ei voi säästää materiaalin takia, mutta jotain täytyy kuitenkin olla varastossa.

Tsemppiä ostolakkoilijoille! Kutojat, nauttikaa jokaisesta silmukasta, oli työn alla mitä tahansa! Hyvää viikonloppua kaikille!

Ketjureaktio

Ompelin elokuun alussa esikoiselle kylpytakin. Tuo kylpytakki aloitti sellaisen ketjureaktion, etten olisi ihan heti uskonut. Kylpytakista jäi paljon froteisia kangassoiroja yli - niinkuin lähes aina kun ompelee jotakin. Ostolakon ansiosta säästin soirot myöhempää käyttöä varten, aiemmin olisin heittänyt ne melko surutta roskiin. Kun yhdestä toisesta projektista jäi puuvillaisia kangassoiroja yli, tiesin hetkeni koittaneen. Ompelin kestovanulappuja.

Toiselle puolelle froteeta ja toiselle puuvillakangasta. Halusin käyttää kaikki puuvillasoirot pois, joten hain vielä pari valkoista käsipyyhettä käytettäväksi tähän tarkoitukseen. Pyyhkeiden pinttyneet keskikohdat jätin käyttämättä. Nämä ovat hauskan näköisiä ja vähentävät selvästi jätettä kun ei tarvitse käyttää kertakäyttöisiä vanulappuja. Hölmöintä tässä hommassa on se, että meillä ei edes käytetä vanulappuja satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta ja tammikuussa ompelin jo flanellisia vanulappuja. No, näitä voi hyvin antaa lahjaksi.

Vanulappujen ompelemisen jälkeen minulla oli taikinakulhollinen tekstiilisilppua. Melkein kolme litraa saumurin silppuamaa froteeta ja muuta kangasta.

Päätin tehdä koirille pehmoluita ja täyttää ne tuolla silpulla. Aikaisemmin olen käyttänyt leluluiden täytteenä polyester-vanua, mutta pakko myöntää, tämä on paljon ympäristöystävällisempi vaihtoehto.

Vintissä oli odottamassa tahriintuneet lappuhaalarishortsit (kokoa 110cm ja kun kuopuskin on jo 155cm, ne ovat odottaneet parempaa käyttöä aika pitkään) ja samaa kokoa olevat puhki kuluneet farkut (joista tosin oli enää puolikas lahje jäljellä, muun osan olen käyttänyt jo aiemmin). Kestävää mutta käytössä sopivasti pehmennyttä kangasta. Näistä sain tehtyä yhteensä 4 erikokoista luuta. Yksi jää meidän koiralle, loput menevät muille karvakuonoille.

Ostolakkoni aikana olen miettinyt paljon asioita. En siksi, että shoppailemattomuus olisi vapauttanut aikaa miettimiselle, vaan siksi, että kun kerran ryhtyy oikeasti miettimään maapallon vointia ja omaa toimintaa ilmastonmuutoksen hidastamiseksi, on vaikea lopettaa ja sanoa, että teen jo tarpeeksi. Ketjureaktio on alkanut ja sitä on hankala pysäyttää. Olen miettinyt esimerkiksi, että kuinka paljon minulla on oikeus tuottaa lisää tavaraa tähän maailmaan. Eikö nuokin luut olisi voinut jättää tekemättä? Kyllä ja ei. Meidän koira ei tarvitse näin montaa leluluuta ja siksi oli turhaa tehdä niin monta, mutta jos antamalla koirakaverille täysin kierrätysmateriaaleista valmistetun lahjan voi välttää yhdenkin muovikrääsän tuonnin Kiinasta, silloin niiden valmistaminen on mielestäni perusteltua.

Pohdintojeni lomassa olen kutonut villatakkiani, mutta valmista ei tunnu tulevan ei sitten millään. Tekisi mieli aloittaa jotkut sukat tai muu pienempi projekti, ihan vain siksi, että saisin puikoilta jotain valmiiksi, mutta en aio lipsua. Vasta kun villatakki on kudottu, saan luoda silmukat johonkin muuhun työhön.

Ostin 10 kiloa ruokasoodaa, kaksi viiden kilon säkkiä. Jos ostolakkoni sääntöjä tulkitaan kirjaimellisesti, olen lakkorikkuri, koska ostamani ruokasooda ei ole elintarvikekäyttöön! Samaa ainetta se on, mutta jostain syystä jotkut ovat elintarvikkeita ja toiset eivät. En tiedä miksi. Mutta, en katso rikkoneeni ostolakkoani. Jos olisin ostanut soodan pienemmissä paketeissa (huom, paketit ovat aina joko kokonaan tai osaksi muovisia), se olisi luonnollisesti elintarvike. Tämä tulee siivous ja puhdistuskäyttöön ja minusta on ehdottomasti parempi ostaa tuote paperipussissa kuin muoviin pakattuna. Yhtälailla näin vältyn ostamasta kemikaaleilla kyllästettyjä valmiita puhdistusaineita.

Sade tuo raikkautta. Nautitaan ihanista syyskeleistä!

Kullan keltaista

Kudoin kahdet lapaset Ehyt ry:lle jaettavaksi tarvitseville asunnottomien yönä. Lankana 7 veljestä. Miesten lapaset niin perus kuin vaan olla voi, naisten Karisma-lapaset (ohje Ulla-neuleesta). Olen erittäin varma, että nämä lapaset tulevat tarpeeseen.

Nämä lapaset eivät olleet keskeneräisissä projekteissani ostolakon alkaessa, mutta ne menevät hyvään tarkoitukseen ja siksi kiilasivat muiden töiden ohi. Ne ovat tietysti vain pisara meressä. Tai olivat noin yksi kerä minun lankalaatikossani. Tammikuussa laskin, että minulla on 7veikkaa ja vastaavan paksuisia lankoja noin 2,4 kiloa. Määrä on pysynyt suurinpiirtein samana. Tiedän, että langat eivät mene miksikään, mutta onko minulla tarvetta kaikelle tälle lankamäärälle? Kuka täysjärkinen varastoi lankoja noin 16:een sukkapariin? En usko, että langat olisivat ihan heti loppumassa tästä maailmasta, joten kun aito tarve sukille tai lapasille ilmaantuu, lankaa voisi hakea kaupasta. Ostolakkoni jatkuu vielä noin 11 kuukautta, mutta tämä määrä taitaa riittää pitkään vielä senkin jälkeen.

Vähän oikaisten ja todelliset hankintahinnat unohtaen, minun paksumpien sukkalankojen varaston arvo on noin 70 euroa. Onko tämä sitä kuuluisaa sukanvarteen säästämistä? Kirjaimellisesti? Jokainen täysjärkinen ihminen veisi tuon summan pankkiin tai käyttäisi johonkin hyödyllisempään kuin lankojen marinointiin. En lähde laskemaan koko lankavarastoni arvoa, mutta arvaat, että kympit eivät riitä, puhutaan satasista. Kerä silloin tällöin ruokakauppareissulla tai muuten vaan piristykseksi, eihän se tunnu missään - kunnes ottaa vaa'an ja laskimen esille ja katsoo totuutta silmiin. 

On paljon tavaroita, joita voi karsia, laittaa kiertoon, antaa ne niitä enemmän tarvitseville, mutta en osaa ajatella luopuvani langoistani. Minä olen ne ostanut, joten minunhan ne kuuluukin kuluttaa, ei siirtää toisten niskoille. En osaisi luopua niistä, en vaikka voin ottaa langat käteeni ja todeta, että tällä hetkellä ne eivät tuota iloa, lähinnä ahdistusta. Ennemmin kulutan niitä sukkiin ja lapasiin ja laitan hyvän kiertämään. Ajan kuluessa.

Eikä ne tavarat tunnu muutenkaan vähenevän, vaikka ostolakko on pitänyt. Koiran kanssa löysimme ulkoa pallon, hyvin kuraisen mutta ensimmäisestä suutuntumasta asti selvästi mieleisen. Kannoimme sen kotiin, pesin sen ja jo nyt se on tuottanut monta iloista leikkihetkeä. Metsään pallo ei kuulunut, siellä se oli roska. Toisaalta tuntui tyhmältä laittaa hyvä pallo roskikseen. Kun löytöpaikan lähellä ei ollut mitään, mihin sen olisi voinut laittaa tarjolle oikealle omistajalle, annoimme sille jatkoajan meidän kotona.

Touhukasta viikonloppua! 

Nöyrtyminen

Elokuu hurahti ohi ja voin tyytyväisenä todeta, että ostolakko edistyy hyvin. Mitään mielitekoja ei juuri ole ollut ja olo on ehkä jopa aavistuksen pettynyt: näin helppoako on lopettaa ostaminen? Se ei tietenkään yksistään riitä, vaan raivattavaa ja ylimääräistä tavaraa täytyy vähentää kotoa.

Olen kutonut sukkia, koska lankojahan minulla riittää. Halusin käyttää loppuun keväällä ostamani sateenkaarilangan, johon ensin ihastuin ja sitten epäihastuin. Näiden sukkien myötä saavutin neutraalin suhtautumisen. Sain kudottua langan loppuun ja käytettyä muutaman muunkin vajaan kerän. Hyvä minä.

Sukat ovat vielä päättelemättä, mutta se on vain osoitus siitä, että minulta jää hommat kesken. Innoissani aloitan uuden ennenkuin edellinen on tehty loppuun. Joku psykologi osaisi ehkä diagnosoida minut ja antaa tälle nimenkin.

Minulla ostolakkoon kuuluu olennaisena osana keskeneräisten projektien loppuunsaattaminen. Laskin, että alun 44 projektista olen saanut yliviivata jo kahdeksan! Mikä siinä on, että kun listaa alunperin niin ihanat ja houkuttelevat mutta sittemmin kesken jääneet työt, ne alkavat tuntua jopa luotaantyöntäviltä. Niihin on vaikea tarttua. On paljon helpompaa aloittaa uusia, kuten nämä lapaset, jotka eivät olleet millään edes alustavalla suunnittelulistalla.

Enkö minä ikinä opi? Ilmeisesti en. Tai sitten omien tapojen muuttaminen vaatii oikeasti enemmän aikaa kuin kuukauden. Vuosi on varmaan ihan hyvä aika tapojen muuttamiselle - pysyvästi.

Nöyryyttä minä olen oppinut kuluneen kuukauden aikana. Aiemmin ajattelin, että kyllä minä saan puristettua hammastahnasta ihan kaiken pois, että turha niitä tuubeja on lähteä leikkaamaan auki. Onneksi päätin kuitenkin kokeilla, koska tämä "ihan tyhjäksi puristettu" tuubi riitti vielä kuudeksi päiväksi nelihenkisessä perheessä! Yritän olla pahoittamatta mieltäni kaikista niistä vajaasti käytetyistä tuubeista, joita olen matkan varrella heittänyt roskiin. Ne ovat menneitä, mutta tästä eteenpäin aion leikata kaikki tuubit auki ja aikuisten oikeasti käyttää loppuun asti. Aion myös uskoa kokeneempia ja nöyrtyä entisestään, muissakin asioissa.
 

Jouduinhan minä nöyrtymään myös hapanjuurileivonnankin suhteen. Kerroin jo aiemmin, miten ensimmäisellä yrityksellä kävi. Toinen yritys aikaansai kyllä leivän, mutta hyvin tiiviin sellaisen. Onneksi se maistui esikoiselle eikä sitä tarvinnut heittää pois.

Kolmannella kerralla lisäsin taikinaan hiivaa ja sain aikaiseksi leivän, hyvän makuisen, mutta päätin, että on ihan turha leipoa hapanjuurella jos kuitenkin käyttää hiivaa. Parin päivän päästä huomasin juuren olevan pilalla. Tällä erää hapanjuurileivontani on päättynyt.

Olen yrittänyt nöyrästi käyttää kuiva-ainekaappini kummajaisia pois. Tein pinaattilättyjä, joihin lisäsin yhtä kummajaisista, härkäpapurouheseosta. Lätyistä tuli hyvin lättymäisiä, ei kovinkaan pinaattisia. Minusta ne olivat ihan ok, mies tykkäsi, esikoinen pystyi syömään muutaman, kuopus yhden suupalan (sokerilla kuorrutettuna). Miten iloinen olenkaan, että mieheni syö loppuun kaikki keitokseni. Hän on meidän perheen "jätemylly" (kaikella kiitollisuudella, rakas), hän syö sen, mikä ei muille maistu.

Ostolakon aikana olen yrittänyt tehdä viikottaisen ruokalistan ja käydä kaupassa sen mukaisesti. Tämä on minulle vaikeaa ja vaatii opettelua. Haastetta lisää se, että haluan välttää muovipakkauksia, hyödyntää olemassa olevia aineksia, lisätä kasvisten määrää ja vähentää lihan määrää. Potenssiin X haasteen nostaa tietynlaiseen ruokaan tottuneet lapset, joista toinen on vielä erittäin nirso. Mutta en valita, tässä on mielikuvitukselle työtä! Muilta osin koko perhe on hyvin mukana tässä minun ostolakossani.

Ihanaa syyskuuta Sinulle!

Vuodenaikahaaste: syksy

Ompelin perunasäkin. Tai ehkä se on perunapussi, koska siihen mahtuu vain noin pari kiloa perunoita. Koska perunasäkki kuulostaa kivemmalta, kutsun sitä pussin sijaan perunasäkiksi.

Viisi vuotta sitten ostimme maton, joka toimitettiin säkkikankaaseen pakattuna. Olen aiemmin tehnyt tuosta säkkikankaasta vähän toisenlaisen perunasäkin ja erilaisia pieniä projekteja, mutta vielä kangasta riitti. Varastoista löytyi vanha nyöri, joka ei ole täydellisen värinen, mutta oli juuri sopivan pituinen.

Käytän ostoksilla kankaisia pusseja, koska vihaan kaupan pieniä pusseja. Multaiset perunat tuntuivat tarvitsevan ikioman pussin (ja juuri tällä kertaa ostin valmiiksi pestyjä perunoita, heh).

Maalasin sabluunalla kankaaseen "pottuja" ja vaikka kuinka yritin saada tekstin keskelle, onnistuin painamaan sen toispuoleisesti. Tällä kuitenkin mennään ja perunat saavat matkustaa tässä kaupasta kotiin ja odottaa jääkaapissa pääsyä parempiin suihin.

Perunoiden nosto kuuluu ehdottomasti syksyn sadonkorjuutöihin. Siksi osallistun tällä työllä Tavaroiden taikamaailma -blogin vuodenaikahaasteeseen. Tietysti olisi kivointa, jos voisi nostaa perunat omasta maasta tähän säkkiin, mutta toistaiseksi olen ilman perunamaata ja ostan perunat kaupasta.

Muutaman päivän päästä alkaa syyskuu, joten uskallan toivottaa Sinulle ihanaa syksyä!

Joskus onni on myötäinen, joskus ei

Ostolakko on pitänyt jo 23 päivää. Isompia houkutuksia tai kiusauksia ei ole tullut.

Mökkitiemme varrella on Finnmarin tehtaanmyymälä. Ajaessani siitä ohi ajattelin, että nyt olisi hyvin aikaa käydä ostamassa kynttilöitä. Sitten muistin, että a) olen ostolakossa ja b) en todellakaan tarvitse yhtään kynttilää lisää. Asia oli sillä käsitelty enkä käynyt edes katselemassa.

Ostolakkoa helpottanee se, että tuntuu, että olen saanut uusia asioita. Minulla on siskojeni kanssa tapana lainata huonekaluja toisillemme. Kaluste, mitä ei itse tarvitse, mutta mistä ei halua luopua lopullisesti, voi mennä hoitoon toiselle. Sain anopiltani joitakin vuosia sitten kaapin, joka ei millään löytänyt sopivaa paikkaa kotoamme. Viime keväänä annoin kaapin siskolleni ja hän maalasi sen. Kun hän muutti, kaappille ei enää ollut ilaa ja se palautui meille. Maalattuna ja kunnostettuna kaappi löysi oman paikkansa meiltä (toki se odottaa vielä, että löydän juuri oikeat tavarat sen päälle, kuoleva amaryllis ei ole mitenkään silmiä hivelevä näky). Siskolle suuri kiitos kaapin kunnostamisesta!

Olen saanut myös uuden omenapuun! Vähän aikaa sitten lenkillä löysin mökkimetsästä omenapuun. Siellä se kasvaa keskellä kuusia aika kaukana yhdestäkään talosta tai toisesta omenapuusta. Se on rujo ja kärsinyt talven hakkuista, mutta ei haittaa. Olen onnellinen minun mysteeriomenapuustani! Käymme koiran kanssa aina moikkaamassa mysteeriomenapuuta lenkin jälkeen.

Mysteeriomenapuulta sain kasan ihania omenoita! Taidan tehdä näistä omenakaurapaistosta!

Lisäksi olen kasvattanut hapanjuurta koko viikon. Kirjevaa'an avulla olen tehnyt tarkkaa työtä ja seurannut ohjetta grammalleen. Juuri kupli jo mukavasti ja näytti siltä kuin ohjeen kuvissa (tässä kuvassa ei vielä kupli).

Tänään minun oli tarkoitus leipoa siihen leipää. Yritin vaivata esitaikinaa monitoimikoneella, mutta eihän siitä mitään tullut. Taikinaa oli niin vähän ettei koukku yltänyt siihen. Yritin vaivata sitä sähkövatkaimella sillä seurauksella, että taikina nousi koukkuja pitkin itse vatkaimeen asti. Lopulta otsa hiessä vaivasin taikinaa käsin. Se tuntui paksuhkolta (olisikohan kuivunut lukuisten yritysten aikana?), mutta laitoin sen silti lepäämään, kuten ohjeessa sanottiin. Siirsin esitaikinan kannuun kun ei ollut muuta sopivaa astiaa ja laitoin kannun uuniin, koska siellä on tasaisin lämpö.

Kävin katsastuttamassa auton. Kotiin palattuani aloin leipoa siemennäkkileipää seoksesta, jonka löysin kuiva-aineinventaariossa. Laitoin uunin lämpiämään ja kun uuni ilmoitti olevansa lämmin, tajusin mokkaneeni. Olin juuri paistanut esitaikinani!!! Kannu oli kuuma, mutta taikina ei tuntunut edes lämpimältä. Ajattelin, että jos nopeasti jäähdytän kannun, mitään vahinkoa ei ehkä ole tapahtunut. Paitsi että tapahtui tuplavahinko: kannu halkesi kun yritin jäähdyttää sitä kylmässä vedessä. Roskiin menivät sekä kannu että esitaikina.

   

Jatkoin näkkileivän leipomista. Ohjeen mukaan se olisi pitänyt leikata paloiksi pizzaleikkurilla. Meillä ei sellaista ole, mutta vain hyvin pienen hetken mietin sellaisen hankkimista. Käteni löysi pian taikinapyörän ja se toimi vallan mainiosti. Näkkileipä onnistui ja tajusin, että meillä ei ole sopivaa astiaa sen säilyttämiseen. Onneksi keksipurkkina käyttämämme peltirasia oli tyhjä, se ajaa asian riittävän hyvin.

Nyt on aika rauhoittua, istahtaa sohvalle kutomaan. Touhukasta loppuviikkoa Sinulle!

Vaaleansininen kesäneule

Sain vaaleansinisen kesäneuleeni vihdoin valmiiksi! Viime postauksessa mainitsemani ahkera kutominen palkittiin ja nyt paita odottaa vain käyttöä! Näin vanhan keskeneräisen työn selättämisestä tulee ihan voittajaolo. Hyvä minä!

Lanka on ajaton BC Garnin Allino (50% puuvillaa, 50% pellavaa) ja malli klassisen yksinkertainen raglanpusero. Pidän valmiin neuleen aavistuksen rouheasta pinnasta, mutta en nauttinut langan tuntumasta kudottaessa. Liekö syynä kuuma kesä vai tuska lankojen marinoimisesta, mutta kutominen ei ollut samalla tavalla jouhevaa kuin mitä villalangan kutominen on. Mielenkiinnolla odotan, miten pinta elää ja miten paita pitää kuosinsa käytössä.

Tosiasia on, että paidan valmistumiseen meni 3 ½ vuotta lankojen ostamisesta. Neljä kesää neule on odottanut, että se valmistuisi. Olin aloittanut työn ja kutonut puolitoista kerää kunnes joku toinen projekti meni ohi. Siinä ei ole mitään järkeä! Joko mittani ovat muuttuneet tuossa ajassa tai olen alunperinkin laskenut tarvittavan silmukkamäärän väärin, mutta jouduin purkamaan työn ja aloittamaan alusta.

Jos olisin tehnyt työn valmiiksi heti langat ostettuani, olisin voinut kutoa rennosti ilman pelkoa lankojen loppumisesta kesken. Jos ne olisivat loppuneet, olisin vain käynyt ostamassa lisää. Lopputulos on kuitenkin se, että lankaa jäi 1,5 kerää yli. Jälleen, jos olisin kutonut työn valmiiksi aikanaan, olisin luultavasti voinut palauttaa yli jääneen kokonaisen kerän. Nyt puuvillalankojen varastoni kasvoi noin 75 grammalla.

Yhtä tilaustyötä varten minun piti käydä Lankamaailmassa. Siellä oli Blend Bamboot ja Bommix Bamboot tarjouksessa. Myönnän, että pysähdyin katsomaan värejä ja mietin, että tätä ja tätä tarvitsisin. Pidin lankoja käsissäkin, kunnes muistutin itseäni ostolakosta. Häpeillen laskin langat takaisin pöydälle ja kävelin kassalle vain tilaustyöhön tarvittavat langat mukanani. 

Kotona keräsin kaikki puuvillalankani kasaan ja olin tyytyväinen siitä, että selkärankani löytyi. Minulla on noin kaksi kiloa puuvillalankaa. Ihan oikeasti, minä en tarvitse yhtään lisää. Tarvitsen vain aikaa tehdä näistä jotakin!

Kaksi viikkoa

Kaksi viikkoa ostolakkoa takana, viisikymmentä edessä. Tietysti toivon, että noiden kymmenien viikkojen aikana olen oppinut harkitsevammaksi kuluttajaksi eikä minun tarvitse virallisesti enää lakkoilla vaan voin jatkaa kestävämpää elämää hamaan tulevaisuuteen.

Viime päivinä olen kutonut kesäneuletta itselleni. Neuletta, jonka langat ostin huhtikuussa 2015. Silloin kirjoitin blogiini: "Olin pyörällä keskustassa ja päätin piipahtaa Snurressa. Enhän minä mitään tarvinnut, mutta jos joku ihana lanka tulisi vastaan, voisin ajatella kutovani itselle kesäpaidan. Jaa että jos joku ihana lanka tulisi vastaan. Ketäköhän luulin huijaavani? Kun avaa Snurren oven, voiko muuta odottaakaan? Hupsista." Olen selvästi ollut lanka-addikti jo yli kolme vuotta ja ostanut lankoja ihan muuten vaan, en tarpeeseen. Mutta turha alkaa hävetä aiempaa käyttäytymistään, sitä ei voi muuttaa, vain tästä eteenpäin voi tehdä järkeviä ratkaisuja!

Langat ovat minulle haaste, varmaan samalla tavalla kuin vaatteet ovat jollekin toiselle ja kosmetiikka kolmannelle. Snurresta tuli toissapäivänä sähköpostia syksyn uutuuslangoista. Olin jo lukenut mailin puoleen väliin ja huomasin pohtivani, kuinka ihania lankoja onkaan tarjolla, kunnes tulin järkiini. Muistin ostolakkoni, suljin mailin, vaikka tiedänhän minä, että sen sulkeminen ei riitä. Minun on poistuttava postituslistalta. Turha minun on valehdella, että olisin immuuni markkinointitoimenpiteille. Minäkin olen mainosten uhri (toivottavasti en ole sitä enää jatkossa).

Kesä taittuu kohta syksyyn ja kesäpaitaan pukeutumisen sijasta voi alkaa polttaa kynttilöitä. Olin huolissani, miten pimeä syksy ja ankea joulu meille tulee, kun en saa ostaa yhtään kynttilää. Minulla oli mielikuva, että kynttilöitä saattaisi löytyä kaappien perukoilta, mutta kuinka väärässä olinkaan. Kun keräsin kaikki kynttilät yhteen, huomasin niitä olevan riittävästi vaikka Nobel-illallisten järjestämiseen! Huh huh. Kun tavaraa on liikaa, sitä ei voi säilyttää järkevästi ja kummasti sitä katoaa laatikoiden pohjille. Sen sijaan, että käyttäisi olemassa olevaa, sitä ostaa lisää. Ihan kestämätön yhtälö sekä kodin järjestyksen että maapallon kannalta!

Kynttilöiden inventaarion jälkeen kävin kuiva-ainekaappimme läpi. Miten sokea olenkaan omille tavoilleni, että sieltäkään ei luultavasti löydy mitään tarpeetonta. Kissan viikset. Kaikki nämä ja muutama muu paketti odottavat käyttöä. Mitään ei vielä ole mennyt vanhaksi, mutta eivät nämä ikuisesti säily. Milloin opin, että jos aikoo kokeilla jotain uutta, se pitää toteuttaa heti ostamisen jälkeen. Ei puolen tai puolentoista vuoden kuluttua, jolloin on jo unohtanut, mitä siitä on aikoinut tehdä.

Jotain sentään tein lähestulkoon heti. Muovin välttämisen takia ostimme kesällä kovia hedelmäkarkkeja metallisessa rasiassa. Metallirasiat olisi tietysti voinut säästää vaikka eväsrasioiksi tai laittaa metallinkeräykseen, mutta minä tein niistä herkkupurkkeja koiralle. Yksi olisi riittänyt, mutta samalla työllä tein toisenkin. Sen voi antaa herkuilla täytettynä jollekin koirakaverille joulun aikaan. Maalaustyöt tein lasten pienoismallimaaleilla (kiitos lainasta) enkä ostanut yhtään mitään tarvikkeita.

Tein minä koiralle uuden lelunkin (lasten pieneksi jääneistä loppuun kulutetuista t-paidoista). Ei mikään kummoinen pötkylä, mutta hyvin kelpaa - onhan se varustettu rakkaiden ihmisveljien hajulla! Lelun antamisen jälkeen harmittelin, että miksi en säästänyt sitä jouluksi.

Vanhoille tekstiileille pitäisi keksiä jotain muutakin käyttöä kuin rättejä. Se on ensimmäinen (ja usein ainoa) ohje, mitä kuulee, mutta kukaan ei tarvitse määräänsä enempää rättejä. Mitä sinä tekisit vanhoilla kulahtaneilla trikoovaatteilla?

Ostolakko on pitänyt hyvin ja aikaansaanut yleisen ryhtiliikkeen elämässäni. Siivoamista, järjestelyä, tavaroiden läpikäymistä ja karsimista. Pitkästä aikaa kävin juoksemassa ja tuntui niin hyvältä. Mukana oli tietysti oma personal trainerini (tässä vielä lähtökuopissa).

Touhukasta elokuuta Sinulle!

Sitä, tätä ja tota

Elokuu lähenee puolta väliä ja ostolakko on edennyt kaksinumeroisiin päiviin (11). Yhtään repsahdusta ei vielä ole tapahtunut, vaikka katsoessani you tubesta kestävää elämää käsittelevää videota ajattelin, että tuossa on juuri sellainen paita kuin olen aina halunnut (kyllä, kuulostan lapsilta, hehän ovat aina toivoneet jotakin ja kaikilla kavereilla on sellainen). Ruokakaupassa kävelin automaattisesti lankahyllyille ihan vain tarkistamaan syksyn uutuudet. Oli paljon kaikenlaista, mutta käteeni tarttunut 100% akryylilanka oli helppo laskea takaisin laariin ja jatkaa matkaa. Löysin itseni katselemasta samanlaisia lasipulloja kuin minulla on kotona (tosin sillä erotuksella, että omani olen säästänyt tuoremehusta pari vuotta sitten). Ihminen on tapojensa orja. Vaatii aikaa oppia uusille tavoille.

Ostolakkoa on tietysti helpottanut se, että olen ostanut lapsille asioita. Olen tyydyttänyt ostohimoni sillä, että olen maksanut lasten harrastus- ja lisenssimaksuja, ostanut esikoiselle farkut kun edelliset oli kymmenen senttiä liian lyhyet ja ostanut kuopukselle t-paidan, jotta hänellä olisi edes yksi vähän siistimpi laitettavaksi kouluun. Rahaa on siis mennyt ihan urakalla, vaikka en ole ostanut itselleni mitään. Minun ostolakkoni on pitänyt.

Sekin lienee auttanut, että olen tehnyt ahkerasti käsitöitä enkä ole ehtinyt haaveilla tavaroista. Päättelin loppuun kahdet sukat, jotka kudoin kesällä. Lanka näihin oli heräteostos. Tykästyin lankaan yhdessä blogissa ja minun vain piti saada sitä. Varmuudeksi ostin samalla miehen sukkiin vastaavaa lankaa. Kun sain sukat valmiiksi, tajusin, että ne eivät ole yhtään minun sukkani. Pidän edelleen langan väristä, mutta sukat eivät puhuttele minua. Ne ovat liiaksi sateenkaarta kun niiden pitäisi olla yksisarvista. Juuri tämän takia olen ostolakossa.

Ompelin esikoiselle uuden kylpytakin. Edellinen kylpytakki on melkein kuuden vuoden takaa ja sen lisäksi, että se oli jäänyt armottomasti pieneksi, se oli puhki kulunut. Ainoa asia, mitä pystyin kierrättämään oli rinnassa oleva E-kirjain.

Hankin kaavan tähän joulukuussa, kankaan ostin maaliskuussa. Melkein puoli vuotta olen siirrellyt isoa kangasta paikasta toiseen kun se on aina tiellä (eihän sille nyt ole olemassa sopivaa paikkaa) ja stressannut tekemätöntä työtä. Ei niin mitään järkeä!

Esikoinen tiesi, että olen tekemässä hänelle kylpytakkia. Silti, kun hän näki valmiiin takin, hän kysyi: onko tuo ostettu? Kun tossa niskassa on tollainen kaupan nauha? Yksityiskohdat ratkaisevat. Tämä kylpytakki pääsi heti käyttöön ja vanhan heitin hyvällä omalla tunnolla roskiin.

Liian monta projektia niin ne jäävät rästiin ja alkavat stressata. Nyt teen niitä yksi kerrallaan pois enkä osta materiaaleja uusiin! Se on minun ostolakkoni perimmäinen ajatus. Listallani on ollut pitkään kuopuksen roskakorin tuunaaminen. Hän sanoi varmasti jo vuosi sitten, että haluaisi uuden roskiksen. Vanha oli ihan hyvä, peltinen, mutta myönnän, että vihreä Wall-e ja osin repeytynyt yläreuna eivät ihastuttaneet minuakaan enää. Halusin oikeasti hyödyntää sitä, mitä varastoistani löytyy. Maalasin roskiksen lasten pienoismallien pohjamaalilla (mattamusta spray) ja kuopuksen toiveesta yläreunaan laitettiin kolme kierrosta köyttä. Tiesin meillä olevan köyttä, enkä siksi halunnut ostaa uutta. Kun sitä ei löytynyt, projekti viivästyi. Mustikoita etsiessäni löysin köyden roikkumasta puusta (lasten edelliskesän leikkien jäljiltä). Lopputulos on ihan hauska, vähän epätasapainoinen, mutta toimiva.

Itsellekin muistoksi kuva lähtötilanteesta.

Ja kun niitä projekteja tulee koko ajan lisää. Olen ommellut irronneita nappeja, paikannut reikiä, ommellut osin irtirevenneen kauluksen takaisin paikoilleen. Vaatehuoltoa aidoimmillaan, mutta miksi niitä pitää kerätä aina iso kasa, miksi en osaa tehdä niitä heti alta pois? Suurin osa on kuitenkin aika vähän aikaa vieviä hommia. Tämä ei ehkä ole enää vaatehuoltoa vaan kirurginen lobotomia, mutta koira oli repinyt nalleltaan korvan irti. Ompelin pään umpeen ja nalle pääsi takaisin leikkeihin.