Nöyrtyminen

Elokuu hurahti ohi ja voin tyytyväisenä todeta, että ostolakko edistyy hyvin. Mitään mielitekoja ei juuri ole ollut ja olo on ehkä jopa aavistuksen pettynyt: näin helppoako on lopettaa ostaminen? Se ei tietenkään yksistään riitä, vaan raivattavaa ja ylimääräistä tavaraa täytyy vähentää kotoa.

Olen kutonut sukkia, koska lankojahan minulla riittää. Halusin käyttää loppuun keväällä ostamani sateenkaarilangan, johon ensin ihastuin ja sitten epäihastuin. Näiden sukkien myötä saavutin neutraalin suhtautumisen. Sain kudottua langan loppuun ja käytettyä muutaman muunkin vajaan kerän. Hyvä minä.

Sukat ovat vielä päättelemättä, mutta se on vain osoitus siitä, että minulta jää hommat kesken. Innoissani aloitan uuden ennenkuin edellinen on tehty loppuun. Joku psykologi osaisi ehkä diagnosoida minut ja antaa tälle nimenkin.

Minulla ostolakkoon kuuluu olennaisena osana keskeneräisten projektien loppuunsaattaminen. Laskin, että alun 44 projektista olen saanut yliviivata jo kahdeksan! Mikä siinä on, että kun listaa alunperin niin ihanat ja houkuttelevat mutta sittemmin kesken jääneet työt, ne alkavat tuntua jopa luotaantyöntäviltä. Niihin on vaikea tarttua. On paljon helpompaa aloittaa uusia, kuten nämä lapaset, jotka eivät olleet millään edes alustavalla suunnittelulistalla.

Enkö minä ikinä opi? Ilmeisesti en. Tai sitten omien tapojen muuttaminen vaatii oikeasti enemmän aikaa kuin kuukauden. Vuosi on varmaan ihan hyvä aika tapojen muuttamiselle - pysyvästi.

Nöyryyttä minä olen oppinut kuluneen kuukauden aikana. Aiemmin ajattelin, että kyllä minä saan puristettua hammastahnasta ihan kaiken pois, että turha niitä tuubeja on lähteä leikkaamaan auki. Onneksi päätin kuitenkin kokeilla, koska tämä "ihan tyhjäksi puristettu" tuubi riitti vielä kuudeksi päiväksi nelihenkisessä perheessä! Yritän olla pahoittamatta mieltäni kaikista niistä vajaasti käytetyistä tuubeista, joita olen matkan varrella heittänyt roskiin. Ne ovat menneitä, mutta tästä eteenpäin aion leikata kaikki tuubit auki ja aikuisten oikeasti käyttää loppuun asti. Aion myös uskoa kokeneempia ja nöyrtyä entisestään, muissakin asioissa.
 

Jouduinhan minä nöyrtymään myös hapanjuurileivonnankin suhteen. Kerroin jo aiemmin, miten ensimmäisellä yrityksellä kävi. Toinen yritys aikaansai kyllä leivän, mutta hyvin tiiviin sellaisen. Onneksi se maistui esikoiselle eikä sitä tarvinnut heittää pois.

Kolmannella kerralla lisäsin taikinaan hiivaa ja sain aikaiseksi leivän, hyvän makuisen, mutta päätin, että on ihan turha leipoa hapanjuurella jos kuitenkin käyttää hiivaa. Parin päivän päästä huomasin juuren olevan pilalla. Tällä erää hapanjuurileivontani on päättynyt.

Olen yrittänyt nöyrästi käyttää kuiva-ainekaappini kummajaisia pois. Tein pinaattilättyjä, joihin lisäsin yhtä kummajaisista, härkäpapurouheseosta. Lätyistä tuli hyvin lättymäisiä, ei kovinkaan pinaattisia. Minusta ne olivat ihan ok, mies tykkäsi, esikoinen pystyi syömään muutaman, kuopus yhden suupalan (sokerilla kuorrutettuna). Miten iloinen olenkaan, että mieheni syö loppuun kaikki keitokseni. Hän on meidän perheen "jätemylly" (kaikella kiitollisuudella, rakas), hän syö sen, mikä ei muille maistu.

Ostolakon aikana olen yrittänyt tehdä viikottaisen ruokalistan ja käydä kaupassa sen mukaisesti. Tämä on minulle vaikeaa ja vaatii opettelua. Haastetta lisää se, että haluan välttää muovipakkauksia, hyödyntää olemassa olevia aineksia, lisätä kasvisten määrää ja vähentää lihan määrää. Potenssiin X haasteen nostaa tietynlaiseen ruokaan tottuneet lapset, joista toinen on vielä erittäin nirso. Mutta en valita, tässä on mielikuvitukselle työtä! Muilta osin koko perhe on hyvin mukana tässä minun ostolakossani.

Ihanaa syyskuuta Sinulle!

Vuodenaikahaaste: syksy

Ompelin perunasäkin. Tai ehkä se on perunapussi, koska siihen mahtuu vain noin pari kiloa perunoita. Koska perunasäkki kuulostaa kivemmalta, kutsun sitä pussin sijaan perunasäkiksi.

Viisi vuotta sitten ostimme maton, joka toimitettiin säkkikankaaseen pakattuna. Olen aiemmin tehnyt tuosta säkkikankaasta vähän toisenlaisen perunasäkin ja erilaisia pieniä projekteja, mutta vielä kangasta riitti. Varastoista löytyi vanha nyöri, joka ei ole täydellisen värinen, mutta oli juuri sopivan pituinen.

Käytän ostoksilla kankaisia pusseja, koska vihaan kaupan pieniä pusseja. Multaiset perunat tuntuivat tarvitsevan ikioman pussin (ja juuri tällä kertaa ostin valmiiksi pestyjä perunoita, heh).

Maalasin sabluunalla kankaaseen "pottuja" ja vaikka kuinka yritin saada tekstin keskelle, onnistuin painamaan sen toispuoleisesti. Tällä kuitenkin mennään ja perunat saavat matkustaa tässä kaupasta kotiin ja odottaa jääkaapissa pääsyä parempiin suihin.

Perunoiden nosto kuuluu ehdottomasti syksyn sadonkorjuutöihin. Siksi osallistun tällä työllä Tavaroiden taikamaailma -blogin vuodenaikahaasteeseen. Tietysti olisi kivointa, jos voisi nostaa perunat omasta maasta tähän säkkiin, mutta toistaiseksi olen ilman perunamaata ja ostan perunat kaupasta.

Muutaman päivän päästä alkaa syyskuu, joten uskallan toivottaa Sinulle ihanaa syksyä!

Joskus onni on myötäinen, joskus ei

Ostolakko on pitänyt jo 23 päivää. Isompia houkutuksia tai kiusauksia ei ole tullut.

Mökkitiemme varrella on Finnmarin tehtaanmyymälä. Ajaessani siitä ohi ajattelin, että nyt olisi hyvin aikaa käydä ostamassa kynttilöitä. Sitten muistin, että a) olen ostolakossa ja b) en todellakaan tarvitse yhtään kynttilää lisää. Asia oli sillä käsitelty enkä käynyt edes katselemassa.

Ostolakkoa helpottanee se, että tuntuu, että olen saanut uusia asioita. Minulla on siskojeni kanssa tapana lainata huonekaluja toisillemme. Kaluste, mitä ei itse tarvitse, mutta mistä ei halua luopua lopullisesti, voi mennä hoitoon toiselle. Sain anopiltani joitakin vuosia sitten kaapin, joka ei millään löytänyt sopivaa paikkaa kotoamme. Viime keväänä annoin kaapin siskolleni ja hän maalasi sen. Kun hän muutti, kaappille ei enää ollut ilaa ja se palautui meille. Maalattuna ja kunnostettuna kaappi löysi oman paikkansa meiltä (toki se odottaa vielä, että löydän juuri oikeat tavarat sen päälle, kuoleva amaryllis ei ole mitenkään silmiä hivelevä näky). Siskolle suuri kiitos kaapin kunnostamisesta!

Olen saanut myös uuden omenapuun! Vähän aikaa sitten lenkillä löysin mökkimetsästä omenapuun. Siellä se kasvaa keskellä kuusia aika kaukana yhdestäkään talosta tai toisesta omenapuusta. Se on rujo ja kärsinyt talven hakkuista, mutta ei haittaa. Olen onnellinen minun mysteeriomenapuustani! Käymme koiran kanssa aina moikkaamassa mysteeriomenapuuta lenkin jälkeen.

Mysteeriomenapuulta sain kasan ihania omenoita! Taidan tehdä näistä omenakaurapaistosta!

Lisäksi olen kasvattanut hapanjuurta koko viikon. Kirjevaa'an avulla olen tehnyt tarkkaa työtä ja seurannut ohjetta grammalleen. Juuri kupli jo mukavasti ja näytti siltä kuin ohjeen kuvissa (tässä kuvassa ei vielä kupli).

Tänään minun oli tarkoitus leipoa siihen leipää. Yritin vaivata esitaikinaa monitoimikoneella, mutta eihän siitä mitään tullut. Taikinaa oli niin vähän ettei koukku yltänyt siihen. Yritin vaivata sitä sähkövatkaimella sillä seurauksella, että taikina nousi koukkuja pitkin itse vatkaimeen asti. Lopulta otsa hiessä vaivasin taikinaa käsin. Se tuntui paksuhkolta (olisikohan kuivunut lukuisten yritysten aikana?), mutta laitoin sen silti lepäämään, kuten ohjeessa sanottiin. Siirsin esitaikinan kannuun kun ei ollut muuta sopivaa astiaa ja laitoin kannun uuniin, koska siellä on tasaisin lämpö.

Kävin katsastuttamassa auton. Kotiin palattuani aloin leipoa siemennäkkileipää seoksesta, jonka löysin kuiva-aineinventaariossa. Laitoin uunin lämpiämään ja kun uuni ilmoitti olevansa lämmin, tajusin mokkaneeni. Olin juuri paistanut esitaikinani!!! Kannu oli kuuma, mutta taikina ei tuntunut edes lämpimältä. Ajattelin, että jos nopeasti jäähdytän kannun, mitään vahinkoa ei ehkä ole tapahtunut. Paitsi että tapahtui tuplavahinko: kannu halkesi kun yritin jäähdyttää sitä kylmässä vedessä. Roskiin menivät sekä kannu että esitaikina.

   

Jatkoin näkkileivän leipomista. Ohjeen mukaan se olisi pitänyt leikata paloiksi pizzaleikkurilla. Meillä ei sellaista ole, mutta vain hyvin pienen hetken mietin sellaisen hankkimista. Käteni löysi pian taikinapyörän ja se toimi vallan mainiosti. Näkkileipä onnistui ja tajusin, että meillä ei ole sopivaa astiaa sen säilyttämiseen. Onneksi keksipurkkina käyttämämme peltirasia oli tyhjä, se ajaa asian riittävän hyvin.

Nyt on aika rauhoittua, istahtaa sohvalle kutomaan. Touhukasta loppuviikkoa Sinulle!

Vaaleansininen kesäneule

Sain vaaleansinisen kesäneuleeni vihdoin valmiiksi! Viime postauksessa mainitsemani ahkera kutominen palkittiin ja nyt paita odottaa vain käyttöä! Näin vanhan keskeneräisen työn selättämisestä tulee ihan voittajaolo. Hyvä minä!

Lanka on ajaton BC Garnin Allino (50% puuvillaa, 50% pellavaa) ja malli klassisen yksinkertainen raglanpusero. Pidän valmiin neuleen aavistuksen rouheasta pinnasta, mutta en nauttinut langan tuntumasta kudottaessa. Liekö syynä kuuma kesä vai tuska lankojen marinoimisesta, mutta kutominen ei ollut samalla tavalla jouhevaa kuin mitä villalangan kutominen on. Mielenkiinnolla odotan, miten pinta elää ja miten paita pitää kuosinsa käytössä.

Tosiasia on, että paidan valmistumiseen meni 3 ½ vuotta lankojen ostamisesta. Neljä kesää neule on odottanut, että se valmistuisi. Olin aloittanut työn ja kutonut puolitoista kerää kunnes joku toinen projekti meni ohi. Siinä ei ole mitään järkeä! Joko mittani ovat muuttuneet tuossa ajassa tai olen alunperinkin laskenut tarvittavan silmukkamäärän väärin, mutta jouduin purkamaan työn ja aloittamaan alusta.

Jos olisin tehnyt työn valmiiksi heti langat ostettuani, olisin voinut kutoa rennosti ilman pelkoa lankojen loppumisesta kesken. Jos ne olisivat loppuneet, olisin vain käynyt ostamassa lisää. Lopputulos on kuitenkin se, että lankaa jäi 1,5 kerää yli. Jälleen, jos olisin kutonut työn valmiiksi aikanaan, olisin luultavasti voinut palauttaa yli jääneen kokonaisen kerän. Nyt puuvillalankojen varastoni kasvoi noin 75 grammalla.

Yhtä tilaustyötä varten minun piti käydä Lankamaailmassa. Siellä oli Blend Bamboot ja Bommix Bamboot tarjouksessa. Myönnän, että pysähdyin katsomaan värejä ja mietin, että tätä ja tätä tarvitsisin. Pidin lankoja käsissäkin, kunnes muistutin itseäni ostolakosta. Häpeillen laskin langat takaisin pöydälle ja kävelin kassalle vain tilaustyöhön tarvittavat langat mukanani. 

Kotona keräsin kaikki puuvillalankani kasaan ja olin tyytyväinen siitä, että selkärankani löytyi. Minulla on noin kaksi kiloa puuvillalankaa. Ihan oikeasti, minä en tarvitse yhtään lisää. Tarvitsen vain aikaa tehdä näistä jotakin!

Kaksi viikkoa

Kaksi viikkoa ostolakkoa takana, viisikymmentä edessä. Tietysti toivon, että noiden kymmenien viikkojen aikana olen oppinut harkitsevammaksi kuluttajaksi eikä minun tarvitse virallisesti enää lakkoilla vaan voin jatkaa kestävämpää elämää hamaan tulevaisuuteen.

Viime päivinä olen kutonut kesäneuletta itselleni. Neuletta, jonka langat ostin huhtikuussa 2015. Silloin kirjoitin blogiini: "Olin pyörällä keskustassa ja päätin piipahtaa Snurressa. Enhän minä mitään tarvinnut, mutta jos joku ihana lanka tulisi vastaan, voisin ajatella kutovani itselle kesäpaidan. Jaa että jos joku ihana lanka tulisi vastaan. Ketäköhän luulin huijaavani? Kun avaa Snurren oven, voiko muuta odottaakaan? Hupsista." Olen selvästi ollut lanka-addikti jo yli kolme vuotta ja ostanut lankoja ihan muuten vaan, en tarpeeseen. Mutta turha alkaa hävetä aiempaa käyttäytymistään, sitä ei voi muuttaa, vain tästä eteenpäin voi tehdä järkeviä ratkaisuja!

Langat ovat minulle haaste, varmaan samalla tavalla kuin vaatteet ovat jollekin toiselle ja kosmetiikka kolmannelle. Snurresta tuli toissapäivänä sähköpostia syksyn uutuuslangoista. Olin jo lukenut mailin puoleen väliin ja huomasin pohtivani, kuinka ihania lankoja onkaan tarjolla, kunnes tulin järkiini. Muistin ostolakkoni, suljin mailin, vaikka tiedänhän minä, että sen sulkeminen ei riitä. Minun on poistuttava postituslistalta. Turha minun on valehdella, että olisin immuuni markkinointitoimenpiteille. Minäkin olen mainosten uhri (toivottavasti en ole sitä enää jatkossa).

Kesä taittuu kohta syksyyn ja kesäpaitaan pukeutumisen sijasta voi alkaa polttaa kynttilöitä. Olin huolissani, miten pimeä syksy ja ankea joulu meille tulee, kun en saa ostaa yhtään kynttilää. Minulla oli mielikuva, että kynttilöitä saattaisi löytyä kaappien perukoilta, mutta kuinka väärässä olinkaan. Kun keräsin kaikki kynttilät yhteen, huomasin niitä olevan riittävästi vaikka Nobel-illallisten järjestämiseen! Huh huh. Kun tavaraa on liikaa, sitä ei voi säilyttää järkevästi ja kummasti sitä katoaa laatikoiden pohjille. Sen sijaan, että käyttäisi olemassa olevaa, sitä ostaa lisää. Ihan kestämätön yhtälö sekä kodin järjestyksen että maapallon kannalta!

Kynttilöiden inventaarion jälkeen kävin kuiva-ainekaappimme läpi. Miten sokea olenkaan omille tavoilleni, että sieltäkään ei luultavasti löydy mitään tarpeetonta. Kissan viikset. Kaikki nämä ja muutama muu paketti odottavat käyttöä. Mitään ei vielä ole mennyt vanhaksi, mutta eivät nämä ikuisesti säily. Milloin opin, että jos aikoo kokeilla jotain uutta, se pitää toteuttaa heti ostamisen jälkeen. Ei puolen tai puolentoista vuoden kuluttua, jolloin on jo unohtanut, mitä siitä on aikoinut tehdä.

Jotain sentään tein lähestulkoon heti. Muovin välttämisen takia ostimme kesällä kovia hedelmäkarkkeja metallisessa rasiassa. Metallirasiat olisi tietysti voinut säästää vaikka eväsrasioiksi tai laittaa metallinkeräykseen, mutta minä tein niistä herkkupurkkeja koiralle. Yksi olisi riittänyt, mutta samalla työllä tein toisenkin. Sen voi antaa herkuilla täytettynä jollekin koirakaverille joulun aikaan. Maalaustyöt tein lasten pienoismallimaaleilla (kiitos lainasta) enkä ostanut yhtään mitään tarvikkeita.

Tein minä koiralle uuden lelunkin (lasten pieneksi jääneistä loppuun kulutetuista t-paidoista). Ei mikään kummoinen pötkylä, mutta hyvin kelpaa - onhan se varustettu rakkaiden ihmisveljien hajulla! Lelun antamisen jälkeen harmittelin, että miksi en säästänyt sitä jouluksi.

Vanhoille tekstiileille pitäisi keksiä jotain muutakin käyttöä kuin rättejä. Se on ensimmäinen (ja usein ainoa) ohje, mitä kuulee, mutta kukaan ei tarvitse määräänsä enempää rättejä. Mitä sinä tekisit vanhoilla kulahtaneilla trikoovaatteilla?

Ostolakko on pitänyt hyvin ja aikaansaanut yleisen ryhtiliikkeen elämässäni. Siivoamista, järjestelyä, tavaroiden läpikäymistä ja karsimista. Pitkästä aikaa kävin juoksemassa ja tuntui niin hyvältä. Mukana oli tietysti oma personal trainerini (tässä vielä lähtökuopissa).

Touhukasta elokuuta Sinulle!

Sitä, tätä ja tota

Elokuu lähenee puolta väliä ja ostolakko on edennyt kaksinumeroisiin päiviin (11). Yhtään repsahdusta ei vielä ole tapahtunut, vaikka katsoessani you tubesta kestävää elämää käsittelevää videota ajattelin, että tuossa on juuri sellainen paita kuin olen aina halunnut (kyllä, kuulostan lapsilta, hehän ovat aina toivoneet jotakin ja kaikilla kavereilla on sellainen). Ruokakaupassa kävelin automaattisesti lankahyllyille ihan vain tarkistamaan syksyn uutuudet. Oli paljon kaikenlaista, mutta käteeni tarttunut 100% akryylilanka oli helppo laskea takaisin laariin ja jatkaa matkaa. Löysin itseni katselemasta samanlaisia lasipulloja kuin minulla on kotona (tosin sillä erotuksella, että omani olen säästänyt tuoremehusta pari vuotta sitten). Ihminen on tapojensa orja. Vaatii aikaa oppia uusille tavoille.

Ostolakkoa on tietysti helpottanut se, että olen ostanut lapsille asioita. Olen tyydyttänyt ostohimoni sillä, että olen maksanut lasten harrastus- ja lisenssimaksuja, ostanut esikoiselle farkut kun edelliset oli kymmenen senttiä liian lyhyet ja ostanut kuopukselle t-paidan, jotta hänellä olisi edes yksi vähän siistimpi laitettavaksi kouluun. Rahaa on siis mennyt ihan urakalla, vaikka en ole ostanut itselleni mitään. Minun ostolakkoni on pitänyt.

Sekin lienee auttanut, että olen tehnyt ahkerasti käsitöitä enkä ole ehtinyt haaveilla tavaroista. Päättelin loppuun kahdet sukat, jotka kudoin kesällä. Lanka näihin oli heräteostos. Tykästyin lankaan yhdessä blogissa ja minun vain piti saada sitä. Varmuudeksi ostin samalla miehen sukkiin vastaavaa lankaa. Kun sain sukat valmiiksi, tajusin, että ne eivät ole yhtään minun sukkani. Pidän edelleen langan väristä, mutta sukat eivät puhuttele minua. Ne ovat liiaksi sateenkaarta kun niiden pitäisi olla yksisarvista. Juuri tämän takia olen ostolakossa.

Ompelin esikoiselle uuden kylpytakin. Edellinen kylpytakki on melkein kuuden vuoden takaa ja sen lisäksi, että se oli jäänyt armottomasti pieneksi, se oli puhki kulunut. Ainoa asia, mitä pystyin kierrättämään oli rinnassa oleva E-kirjain.

Hankin kaavan tähän joulukuussa, kankaan ostin maaliskuussa. Melkein puoli vuotta olen siirrellyt isoa kangasta paikasta toiseen kun se on aina tiellä (eihän sille nyt ole olemassa sopivaa paikkaa) ja stressannut tekemätöntä työtä. Ei niin mitään järkeä!

Esikoinen tiesi, että olen tekemässä hänelle kylpytakkia. Silti, kun hän näki valmiiin takin, hän kysyi: onko tuo ostettu? Kun tossa niskassa on tollainen kaupan nauha? Yksityiskohdat ratkaisevat. Tämä kylpytakki pääsi heti käyttöön ja vanhan heitin hyvällä omalla tunnolla roskiin.

Liian monta projektia niin ne jäävät rästiin ja alkavat stressata. Nyt teen niitä yksi kerrallaan pois enkä osta materiaaleja uusiin! Se on minun ostolakkoni perimmäinen ajatus. Listallani on ollut pitkään kuopuksen roskakorin tuunaaminen. Hän sanoi varmasti jo vuosi sitten, että haluaisi uuden roskiksen. Vanha oli ihan hyvä, peltinen, mutta myönnän, että vihreä Wall-e ja osin repeytynyt yläreuna eivät ihastuttaneet minuakaan enää. Halusin oikeasti hyödyntää sitä, mitä varastoistani löytyy. Maalasin roskiksen lasten pienoismallien pohjamaalilla (mattamusta spray) ja kuopuksen toiveesta yläreunaan laitettiin kolme kierrosta köyttä. Tiesin meillä olevan köyttä, enkä siksi halunnut ostaa uutta. Kun sitä ei löytynyt, projekti viivästyi. Mustikoita etsiessäni löysin köyden roikkumasta puusta (lasten edelliskesän leikkien jäljiltä). Lopputulos on ihan hauska, vähän epätasapainoinen, mutta toimiva.

Itsellekin muistoksi kuva lähtötilanteesta.

Ja kun niitä projekteja tulee koko ajan lisää. Olen ommellut irronneita nappeja, paikannut reikiä, ommellut osin irtirevenneen kauluksen takaisin paikoilleen. Vaatehuoltoa aidoimmillaan, mutta miksi niitä pitää kerätä aina iso kasa, miksi en osaa tehdä niitä heti alta pois? Suurin osa on kuitenkin aika vähän aikaa vieviä hommia. Tämä ei ehkä ole enää vaatehuoltoa vaan kirurginen lobotomia, mutta koira oli repinyt nalleltaan korvan irti. Ompelin pään umpeen ja nalle pääsi takaisin leikkeihin.

Vuoden ostolakko

Olen kohta vuoden ajan yrittänyt elää vihreämpää elämää. Se alkoi muovin välttelyllä noin vuosi sitten. Lokakuusta alkaen olen leiponut melkein kaiken leipämme itse. Vuoden alusta olen punninnut kaiken kierrätykseen menevän muovin (heinäkuussa 741 grammaa). Keväällä kasvatin ensimmäistä kertaa ikinä ituja. Mitä enemmän seuraan maailman merien (ja Suomen järvien!!) roskamääriä, ilmaston muuttumista ja tätä kiihtyvään kulutukseen perustuvaa yhteiskuntaa, sitä enemmän minua ahdistaa ja haluan tehdä jotakin.

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, ja tosiasia on se, että minä kulutan enemmän kuin olisi tarpeellista. Ja ennenkaikkea enemmän kuin mitä maapallo kestää. Olen ajatellut, että en osta juurikaan vaatteita tai kenkiä tai kosmetiikkaa, että asiat ovat osaltani ihan hyvin. Tosiasia kuitenkin on, että ostan materiaaleja (kankaita ja lankoja) paljon enemmän kuin olisi oikeasti tarpeen. Samoin kuin  kaikkea ei-tätä-lasketa-pientä-kivaa-kotiin.

Sain kesällä kudottua valmiiksi harmaan villatakin itselleni. Tykkään siitä ja tiedän, että siitä tulee yksi lempivaatteistani, mutta ihan oikeasti, tarvitsinko uuden villatakin? En. Halusin sen ja nautin sen tekemisestä, mutta en tarvinnut sitä. Perusta asti ei olisi tarvinnut kuljettaa puolta kiloa lankaa Suomeen, että minä sain uuden villatakin.

Tämän villatakin lisäksi minulla on langat valmiina odottamassa kolmeen villapaitaan ja -takkiin. Osa niistä on odottanut kutomista yli kolme vuotta, joten en voi mitenkään väittää, että ne olisi hankittu tarpeeseen - ainakaan akuuttiin sellaiseen. Kesälomalla kävin Kauhavalla Lankavan myymälässä (mikä kutojan taivas, suosittelen!) ja ostin langat neljään uuteen projektiin. Shame on me! Minun ei varmastikaan tarvitse sanoa mitään kaikista niistä kankaista, joiden olemassaoloa en edes muista enää, jotka on hankittu "tarpeeseen".

Huomasin kesällä, että minulla on niin paljon projekteja odottamassa, että stressaan niiden tekemättömyydestä. Pikainen laskutoimitus antoi saldoksi 44, mutta niitä on tietysti enemmän ja lisää tulee koko ajan. Projektit hallitsevat minua enkä minä niitä. Stressi tunnetusti vaikuttaa noidankehän tavoin kaikkeen muuhun tekemiseen. En ole ollut oma itseni (anteeksi rakas perheeni) enkä missään tapauksessa tyytyväinen omaan elämääni.

Luettuani Heidin vuosi ostamatta mitään blogin tiesin, mitä haluan tehdä (kiitos inspiraatiosta, Heidi!). Päätin aloittaa vuoden ostolakon. Ajalla 1.8.2018-31.7.2019 saan ostaa elintarvikkeita, lääkkeitä, lahjoja muille kuin itselleni, lasten tarvitsemat asiat sekä tavaran tai kodinkoneen rikkoutuneen tilalle. Lisäksi minulla on lupa ostaa uudet kumisaappaat (olen lykännyt ostamista jo 2 vuotta), uudet farkut kun nykyiset puhki (edellisten hankkimisesta noin 5 vuotta), silmälasit, rintaliivit ja verhomekanismin mökin eteisen verhoon. Ja tietysti saan ostaa materiaalit mahdollisiin tilaustöihin. Selvyyden vuoksi todettakoon, että olemassa olevista materiaaleista saan itse tehdä vaikka mitä.

Palkkioksi onnistumisesta saan kahden kuukauden kuluttua ostaa palmuvehkan (jos en sitä ennen ole saanut pistokasta jostakin), neljän kuukauden kuluttua peikonlehden ja kuuden kuukauden kuluttua aloe veran. Haluaisin lisää kasveja kotiimme, mutta säännöt ovat säännöt. Laihduttajillakin on omat välitavoitteensa palkkioineen, siksi lupasin nämä itselleni.Onneksi tämä on minun ostolakkoni ja siihen pätevät minun sääntöni!

Ensimmäiset viisi päivää ostolakkoa ovat menneet helposti, mökillä marjametsässä tai omenoita poimiessa ei ole juurikaan houkutuksia. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että mietin omenahaavin hankkimista. Omenapuu on vielä nuori, joten asia ratkesi sillä, että nostin kuopuksen harteilleni ja hän kurotti omenoihin. Kunhan illat pimenevät, syntyy halu polttaa ja ostaa kynttilöitä. En saa, niitä ei mitenkään voi laskea elintarvikkeiksi. Eikä lääkkeiksi, vaikka ne auttavatkin piristämään mielialaa. Nyt minulla on erinomainen tilaisuus käydä kaikki laatikot läpi, että kuinka paljon niitä kynttilöitä onkaan valmiina (ja tiedän niitä olevan). Leikkokukat ovat toinen heikkouteni, saa nähdä miten käy!

Heinäkuun puolella ennen ostolakkopäätöksen tekemistä kudoin esikoiselle uudet sukat. Jalka venähtänyt pari numeroa, joten tarve oli ihan aito. Väritoiveena oli musta kahdella valkoisella raidalla. Kokonaan musta ei houkutellut minua, joten silmiini osunut Sukka-Puffan käsinvärjätty Super sävyssä Heavymetalshow tuntui täydelliseltä valinnalta. Lanka loppui kuitenkin kesken ja jouduin hankkimaan vielä toisen vyyhdin (eri värjäyserä, siksi varren yläosa lähes eri värinen). Kyllä, sukat ovat ihanan pehmeät, ovathan ne enimmäkseen merinoa, mutta olen aika varma, että kotoa olisi löytynyt jotain muutakin lankaa. Vaikka perus 7V jolloin langan jatkaminen / ylijäämän kuluttaminen seuraavaan projektiin olisi ollut helpompaa.

Minä saan käyttää loppuun esikoisen edelliset sukat ja voin vain arvailla, millä vuosikymmenellä kudon itselleni ne kolmet sukat, joihin olen jo ostanut langat, koska ostohetkellä olen niitä mielestäni kiireesti tarvinnut. Opinko ikinä ajattelemaan asioita loppuun asti, hyödyntämään kaiken sen, mitä minulla jo on varastossa?

Kulutuksen vähentämisen todellinen tavoite on tietysti maapallon ympäristöystävällisempi kohtelu. Kestävämpi elämä. En ehkä pysty täydelliseen zero waste elämään, mutta tämä on ainakin askel oikeaan suuntaan. Minun tapauksessani toivon myös elämänhallintaa ja sitä kautta aikaa sille kaikkein tärkeimmälle, omalle perheelle.

 

Vuodenaikahaaste: kesä

Kesä on parhaimmillaan ja lämpöä riittää vaikka muille jakaa. Ampiaiset ovat kiukkuisia kuin mitkä ja rakentavat pesiään aivan vääriin paikkoihin. Siksi halusin kokeilla tehdä valeampiaispesiä. Monet vannovat valepesien nimeen, joten kokeiltavahan se on.

Malleja ja toteutustapoja valepesiin on vaikka kuinka, minä sovelsin tämän omasta päästä. Harmaata 7veikkaa 3,5 koukulla. Kiinteitä silmukoita aina takareunaan, jotta sain nuo raidat - ne kuuluvat minusta olennaisena osana ampiaisenpesään. Täytteeksi vanhoja langanpätkiä.

Tein heti alkuunsa kolme pesää paikkoihin, joista tänä vuonna on pudotettu jo ainakin yhdet pesät. Tietysti pelkät harmaat pötkylätkin olisivat riittääneet, mutta halusin tehdään jokaiseen pesään vielä kaksi ampparia. Pienen kepin päälle kieputin ensin mustaa lankaa ja sitten keltaista lankaa. Ei kovin aidon näköistä, mutta ei varmaan myöskään kutsu ampiaisia sen enempää paikalle. Tänään kävin ripustamassa pesät paikoilleen. Mielenkiinnolla ja peukut pystyssä odotan, miten hyvin nämä karkoittavat nuo pienet pirulaiset. Kuopuksen mielestä nämä näyttävät killisilmäisiltä hiiriltä, hmm.

Heinäkuun viimeinen päivä, joten on korkea aika osallistua Tavaroiden taikamaailman vuodenaikahaasteeseen. Kesä ja ampiaiset kuuluvat yhteen, siksi tämä on mielestäni täydellinen kesäkäsityö ja osallistun haasteeseen tällä.

Muuten kesä on ollut hyvin vaihtelevainen, aivan kuten mielenikin. Mustikoita on ollut huonosti, vadelmia ja punaherukoita runsaasti. Kukat ja kasvit kuihtuvat, mutta uimavedet ovat olleet kutsuvan lämpimiä. Olen tehnyt käsitöitä, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa niistä tänne blogiin. Instagram tuntuu jotenkin helpommalta tällä hetkellä. Jos haluat seurata kuulumisiani instan puolella, löydät minut sieltä @katripes .

Tunnelmallista elokuuta!

Työpöydän tuoli

Minulla on ollut pitkään vanha suvussani kulkenut työpöydän tuoli. Olen sen parikymmentä vuotta sitten verhoillut enemmän silloiseen makuuni ja sisustukseeni sopivaksi.

Nyt halusin sen esikoisen huoneeseen ja se kaipasi uutta ilmettä. Ajatus pikaisesta uudelleen verhoilusta muuttui pian ihan toiseksi, kun päällimmäisen kankaan alta paljastui alkuperäinen hyvin kulunut samettikangas.

Lopulta jouduin purkamaan tuolin kokonaan puuosia lukuunottamatta.

Kiristin pohjan vyöt ja vaihdoin rikkinäiset osat uusiin. Pöyhin pehmusteena olleet heinät ja laitoin ne takaisin paikoilleen, sen lisäksi jouduin laittaamaan verhoiluvanua. Lopulta istuin ja selkänoja olivat taas oikean muotoiset ja pystyin päällystämään tuolin (kangas Eurokankaasta).

Iso osa koristenauloista hajosi irrotettaessa, joten jouduin hankkimaan niitä liisä. Päädyin tilaamaan Vanha Eemeli -nimisestä verhoiluliikkeestä mahdollisimman samanlaisia kuin alkuperäiset olivat. Ja miten tyytyväinen olinkaan, sain hakea naulat postista heti tilausta seuraavana päivänä.

Nauloja oli vaikea saada suoraan, kangas ja aiemmat reiät meinasivat kiusata oikein urakalla.

Jännittävin hetki oli, kun löysin pienen taitetun paperilapun tuolia purkaessani. Odotin jotain jännittävää, mutta ihan hauska oli tämäkin viesti haudan takaa.

Tuoli sai uuden elämän, esikoinen sai uuden tuolin. Kaikki ovat tyytyväisiä. Tuoli on muistutus ajasta, jolloin asioita arvostettiin ja ne tehtiin kestämään. Tuolia verhoillessa mietin taas kerran jätteen määrä ja ihmisiä piinaavaa kulutushysteriaa. Toukokuussa perheemme tuotti muovijätettä 1 615 grammaa. Eikö määrä ikinä vähene? Milloin pääsen siitä eroon? Se on paljon, kun kuitenkin tietoisesti yritän välttää muovia koko ajan. Ostan käyriä kurkkuja ja toisenlaisia tomaatteja (koska niitä ei ole pakattu muoviin).

Vaikka vältän muovijätteen, tulee jokaisesta punnituksesta vähintään yksi tarra. Vielä enemmän kiukuttaa hedelmiin liimatut täysin tarpeettomat mainostarrat (jotka kaikki menevät sekajätteeseen).

Yhtenä iltana söimme tortilloja ja tein tortillalätyt itse. Yllättävän helppoa välttää taas yksi muovipakkaus.

Olen hemmotellut kesälomalle päässeitä lapsia tekemällä pirtelöä (huomaathan, ei pilliä!). 

Koiralle tein maksamakkarajäätelöä, strösselin virkaa toimittaa kuivatut tonnikalapalat. Tiedän, maksamakkara oli pakatta muoviin, mutta se oli menossa vanhaksi ja varustettu -30% tarralla, joten se hyväksyttäneen.

En pysty välttämään muovia kokonaan (tai en osaa enkä tiedä tarpeeksi), mutta monessa asiassa pystyn valitsemaan muuhun kuin muoviin pakatun vaihtoehdon. Suurin osa muroista on pakattu ensin muoviin ja sitten pahviin, mutta onneksi on nitäkin muroja, mitkä on pakattu suoraan pahviin. Seuraavaksi haluaisin löytää muovittoman vaihtoehdon raejuustolle, koska sitä meillä menee paljon.

Aurinkoista ja aktiivista kesää!